Edith Irene Södergran was a Swedish-speaking Finnish poet.
Södergran was born in St Petersburg in 1892. In 1907 Edith's father died from tuberculosis, and in the following year Edith was also diagnosed with the disease. She was sent to a sanatorium, but did not feel at ease there. The feelings of captivity caused by the disease and the sanatorium are a recurring theme in her poetry.
In October 1911, Edith and her mother traveled to Arosa in Switzerland where Edith was examined by different doctors. After a few months, she was transferred to the Davos-Dorf sanatorium. In May 1912, her condition had improved enough for her to return home. Eventually, the disease returned and Edith Södergran died in 1923 in her home in Raivola. She was 31 years old.
I'm a simple man: I see something written by Edith Södergran, I read it. Because nobody is as good as Edith Södergran. Nobody! She is the greatest and will forever be. The ease, wisdom, cleverness and giant themes, all wrapped up smoothly. My favourite:
Tulevaisuus luo minuun autuaan varjonsa, se ei ole muuta kuin tulvivaa aurinkoa: olen kuoleva valon lävistämänä; kun olen polkenut kaiken sattuman anturani alle, käännän hymyten elämälle selkäni.
Piti ottaa uutta Edith-elämänkertaa lukiessa oheislukemistoksi tämä ja pari muuta Södergranin kokoelmaa -jälleen kerran. Aina yhtä voimakkaasti puhuttelevaa symboliikkaa, aina yhtä vaikuttavaa runoutta, vuodesta toiseen. Harvat runoilijat kulkevat mukanani vuosien läpi näin tiiviisti, näin liki.
Kaunista runoutta. Varsinki luontokuvaukset on upeita, yllättäviä ja samalla raikkaita. Alla lempparit ja klassikko Olemisen riemu 💕
Vierge Moderne
-- olen askel kohti sattumaa ja perikatoa, olen hyppy vapauteen ja omaan itseen...
-- Olen liekki, etsivä ja röyhkeä, Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka, olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja
Päivä viilenee IV
Sinä etsit kukkaa ja löysit hedelmän. Sinä etsit lähdettä ja löysit meren. Sinä etsit naista ja löysit sielun - olet pettynyt.
Värien kaipuu
-- Jos janoat kauneutta sinun pitää sulkea silmäsi ja katsoa omaan sydämeesi. --
Olemisen riemu
Mitä minä pelkään? Olenhan osa äärettömyyttä. Olen kappale kaikkeuden suurta voimaa, yksinäinen maailma miljoonien maailmojen keskellä, ensimmäisen asteen tähti joka sammuu viimeiseksi.
Elämisen riemu, hengittämisen riemu, olemassaolon riemu! Riemu tuntea ajan virtaavan jääkylmänä suonissaan ja kuulla yön vaimea soljunta ja seistä vuorella auringon paisteessa. Minä kävelen auringon pinnalla, minä seison auringossa, minä en tiedä mitään muuta kuin auringon.
Aika - muuttaja, aika - tuhoaja, aika - lumoaja, tuletko täynnä uusia juonia, tuhat kavalaa aietta mielessäsi tarjoamaan minulle olemassaoloa joka on kuin pieni siemen, kuin kerälle kiertynyt käärme, kuin kari keskellä merta? Aika - murhaaja - mene pois minun luotani! Aurinko täyttää rintani ääriään myöten suloisella hunajalla ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet, mutta aina ne loistavat kauhua tuntematta.
Tulevaisuuden varjo
-- Tulevaisuus heittää minuun autuaan varjonsa, se on pelkkää tulvivaa aurinkoa: valon lävistämänä tulen kuolemaan; kun olen polkenut kaiken sattuman jalkoihini käännän hymyillen selkäni elämälle.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Wow! En ois osannut arvata, että tykkäisin tästä enemmän kuin Runoja -kokoelmasta, mutta tää oli aivan mahtava. Melkein pelottavaa, kuinka modernilta ja nykyaikaiselta Södergranin teksti ja kirjoitustyyli vaikuttaa nyt vielä tänäkin päivänä. Södergranin runous on vaivattomasti tulkittavaa, mutta hyvällä tavalla -> sen yksinkertaisuus saa runot iskemään kunnolla ja juuri nykyaikaisuus säilyy. Metaforia käytetään todella kivasti. Aivan mahtava.
Lempirunoni olivat ”Minä”, ”Vierge Moderne” (jossa ikoninen Olen neutri) sekä ”Olemisen riemu”.
Muutamia lempikohtiani:
”Sinä etsit naista/ ja löysit sielun- / olet pettynyt.” (s. 12)
”Kauneus ei toki siedä melua ja liikaa liikettä-”. (s. 13)
”Sadut jotka kuulit lapsena / itkevät sydämessäsi”. (s. 17)
”Kun näit onnen kasvot, sinä petyit”. (s. 23)
”Minulla on nouseva ylpeyteni. / Minun nouseva ylpeyteni ottaa lyyran kainaloonsa / ja kumartaa hyvästiksi.” (s. 30)
”Nykyajan lapsi - / eikö hengelläsi ole oikeaa kuorta?” (s. 40)
”Haluan nähdä mitä sinä haluat - ja tuhoutua…” (s. 48)
”Minä tiedän, tiedän että tulen voittamaan. / Kutsuttakoon minua miksi tahansa, odottakoon / minua kuka tahansa / minä olen tulevaisuuden tähti.” (s. 62)
Sämsta diktsamlingen jag läst av Edith Södergran hittills!
Problemet med att läsa flera diktsamlingar i en och samma volym är naturligtvis att det blir repetativt. Jag läser snabbt igenom de dikter som följer samma tema som alla de tidigare verken. Alltså övermänniskan som konstnär. Det lämnar mig med ungefär 5-7 dikter som jag genuint uppskattar.
Håller hoppet uppe för att "Landet som icke är" kommer med mer reflektioner kring döden då detta intresserade mig mest i detta diktverk.
En ole mikään runojen lukija, mutta löysin juuri lempirunoilijani. Osaanko analysoida tätä teosta yliopiston kurssia varten? En juurikaan, mutta tykkäsin kovasti.
Även om många dikter tycks utgå ur ett 'Jag', ska man akta sig för att tolka jaget som Edith Södergran. Dikterna är mer som tankelekar, utforskandet av olika synvinklar. Det finns dikter som målar upp mystiska upplevelser eller utforskar uppståndelsetanken. Mycket kan vara inspirerat av Rudolf Steiners då nya Antroposofi. Men dikten 'Materialism' tar motsatt ståndpunkt, ett hårdnackat förnekande av själen. En annan utgår ur 'Hamlet', en tredje ser livet som en 'Hyacints' sorglösa triumf, och så vidare. Eros, symboliserar passion, skaparkraft. Alla har vi skaparkraften inom oss. Södergran ville väcka den inom oss, men nog kan även hon tveka emellanåt, när kroppen blev allt svagare. Dessa dikter är de sista hon själv hann ge ut före sin död 1923.