Pappilanrengit Heikki Mikonpoika ja Heikki Heikinpoika ovat Suomen ensimmäiset nimeltä tunnetut homot. Heidät poltettiin roviolla Taivassalon pitäjässä Kyynelten kallioksi sanotulla mestauspaikalla vuonna 1665.
Seitsemässä kertomuksessa Teemu Keskisarja tutkailee Suomen historiaa ajattomien ihmiskohtaloiden kautta. Nykyaika luulee keksineensä väkivallan juonteita tai sukupuolisuuden sateenkaaren, mutta mikään ei ole uutta auringon eikä edes Pohjantähden alla. Hyvässä ja pahassa oli suomalainen valmis jo menneisyyden maalaiskylässä, siellä mistä juuremme juontuvat.
Kyynelten kallio ei teoretisoi eikä sovita uusia vaatteita asioille, jotka ovat perusolemukseltaan alastomia. Seksin ja väkivallan tarinoista raottuu räppänä arkielämän historiaan. Päähenkilöt ovat tavallisia ihmisiä, jotka kulkeutuvat epätavallisiin tilanteisiin. Korkeakulttuurin salongit on koluttu jo tuhannesti - nyt on kysymys Junttilan talon pihamaasta ja siitä minne johtivat paljaiden jalkojen jäljet lumessa aamulla 17. helmikuuta 1756.
Teemu Keskisarjan "Kyynelten kallio: kertomuksia seksistä ja väkivallasta" (Siltala, 2011) on kiinnostava populaarihistoriallinen tietokirja, jossa luodaan katsauksia etupäässä 1600- ja 1700-lukujen kotimaiseen rikoshistoriaan säilyneiden asiakirjojen ja muiden paperien pohjalta.
Suomen historiasta nousee esille synkkiä mutta kiinnostavia tapauksia, joissa yhdistyvät mehukkaasti seksi ja joskus myös kuolema. Suosikkini saattaa olla Kemiöön sijoittuva Henrik Florinius nuoremman tapaus, jossa paha pappi syyllistyy ensin aviorikokseen ja sitten surmauttaa kilpailijansa. Lukija tapaa myös maamme ensimmäiset homoseksuaalit, kaksi pappilanrenkiä jotka tulivat teloitetuiksi "syntinsä" vuoksi, ja oppii samalla ettei saman sukupuolen kanssa vehtaamisesta ole kauheasti lähteitä 1800-lukua edeltävältä ajalta. Keskisarja tuo myös ilmi mielenkiintoisen faktan siitä, että eläimiin sekaantuminen oli näillä raukoilla rajoilla kohtalaisen yleistä verrattuna muuhun Eurooppaan, asukasluku ja lähteet huomioon ottaen - vaikka kuolemanrangaistushan siitäkin seurasi.
Viihdyttävää ja kiinnostavaa historiankirjoitusta kaiken kaikkiaan!
Odotin kirjalta paljon, mutta petyin hieman. Kirjan ensimmäinen tarina oli valtavan kiehtova ja suorastaan käsittämättömän hauska, mutta melkein koko loppukirja toisti itseään. Vain seksuaalinen teko/rikos vaihteli, muuten joka sivulla toisteltiin sitä samaa vanhaa virttä: joku teki jotain, ensi siitä huhuttiin, sitten tarmokas pappi/arvohenkilö, tutkinnat ja kuulustelut joissa yllättävän nokkelasti ymmärrettiin jne. Muutenkin samoja faktoja toisteltiin jatkuvasti eri sanakääntein. Toki kirja on täynnä yksittäisiä kiinnostavia juttuja, esimerkiksi Juho-Anna oli mainio. Ensimmäisen muutaman kymmenen sivun jälkeen kirja ei kuitenkaan tarjonnut paljoakaan uutta. Seksillä ei juuri tekstissä reposteltu, mikä oli hyvä. Se asia jätettiin lähinnä maininnoiksi "toimituksesta", enemmän kirjassa valotettiin sen ajan uskomuksia, juridiikkaa ja kirkon oppia.
Keskisarjan kirjoitustyylistä pidän: se yleistää juuri sopivasti, tuo esiin aivan valistuneita vaihtoehtoja ja johtopäätöksiä, ei luo sankarimyyttiä mutta ei hirviöitäkään. Toisinaan tekstistä pilkahtaa hieman ylimielinen vivahde. Se joskus ärsyttää, ei tässä kirjassa niin paljoa kuin joissain uusimmissa.
Keskisarjalla on koukuttava tyyli kirjoittaa, ja taito selittää asiat siten, että historiaan ja historian tutkimukseen perehtyneempi sekä laajempi yleisö saavat hänen tekstistä jotain irti.
Mutta. Keskisarjan mielipiteitä lukeneena ei voi olla huomaamatta, kuinka näennäisesti neutraaliin tekstiin kuitenkin melkein huomaamatta solahtaa omituisen asenteellisia, ohimennen tokaistuja ajatuksia. Ehkä osan voi laittaa hänen tyyliinsä kuuluvan "edgyilyn" piikkiin, mutta en siitä kuitenkaan yhtään enempää pidä tai hyväksy. Sama ongelma on muistaakseni myös esim. Kyllikki Saaresta kertovassa kirjassa.
Punnitsin kahden ja kolmen tähden väliltä, mutta oma kiinnostus aiheeseen nosti tämän kolmeen.
1600- ja 1700-luvun suomalaisista ei ole jäänyt paljoa kirjallista kerrontaa, paitsi käräjäpöytäkirjoihin. Teemu Keskisarja valottaa esivanhempiemme elämää, tarkemmin seksuaalielämää, aikamoisen oikeustapauskavalkadin kautta. Kerronta on 'turisevaa', ja sopii tällaiseen tulkitsevaan yleistajuiseen teokseen hyvin - lukijalle on näin selvempää, että osa johtopäätöksistä on kirjailijan omia. Mutta on myös selvää, että valtaosa tulkinnoista perustuu vankkaan pohjaosaamiseen. Vaikka aihepiiri kuulostaa mitä kauheimmalta, kirja on itse asiassa varsin valoisa, ja antaa kuvan hyvinkin selväjärkisistä ja käytännönläheisistä, usein myös suvaitsevista ja armeliaista aikalaisista, aina renkipojista hovioikeudenneuvoksiin (itse rikoksentekijät toki poislukien). Suosittelen, paitsi ehkä aivan heikkohermoisimmille.
Kirja ei ollut ihan sitä mitä odotin, eikä samaa tasoa kuin kirjailijan aikaisemmin lukemani teos Juhani Aataminpojasta. Toki ollaan mielenkiintoisten rikosten äärellä (joista useimmat eivät olisi rikoksia enää tänä päivänä), mutta kirja on tunaroitu sekä spekuloinnilla että yllättävällä tietämättömyydellä seksuaalivähemmistöihin liittyvästä termistöstä siten, että koin sen menevän epäammattimaiseksi parissa kohdin. Alku oli parempi, mutta pari ensimmäistä tarinaa oli jaariteltu tuntien mittaisiksi ja loppupuolen tekstissä taas erottui kirjailijan omia asenteita, jotka eivät ainakaan minua ajan kuvassa kiinnosta pätkäkään. Sanan säilä sen sijaan kantaa alusta loppuun asti.
Harvoin tulee naurettua ääneen tietokirjaa lukiessa kuten tämän yhteydessä. Keskisarja yhdistelee hauskasti ja havainnollisesti korkeaa ja matalaa 1600- ja 1700-luvun rikosjuttujen kuvauksissa. Välillä mennään hieman tirkistelyn puolelle, mutta enimmäkseen raadollisetkin yksityiskohdat ovat hyvin perusteltavissa: kirjallisia lähteitä elämänmenosta on niukalti käräjäpöytäkirjojen ja vastaavien ulkopuolelta. Paljon on samaa ja jotain myös erilaista entisten ja nykyisten elämänkohtaloiden välillä. Kannattaa lukea, vaikka viihteenä.
Sisältö ei aivan vastannut odotuksiani, enkä voinut olla kohottamatta kulmakarvoja sävylle, jolla asioista välillä puhuttiin. Sinänsä kyllä ihan mielenkiintoinen kokonaisuus, mutta ei tätä ennen nukkumaanmenoa kannata lukea.
Suomalaista historiaa. Seksuaalirikollisuuden historiaa Keskisarjan arkistoista kaivaman tiedon tulkitsemana. Jälleen vahva lukusuositus historiasta kiinnostuneille.
Kyynelten kallio on kiinnostava kirja 1600-1700-luvuilla tapahtuneista, seksiin ja väkivaltaan liittyneistä rikoksista Ruotsin vallan alaisessa Suomessa. Jokaisesta tapauksesta on pyritty kertomaan taustoja niin paljon, kuin niitä on tiedossa ja teoksessa kuvataan niin eläimiin sekaantujia, aviovuoteen rikkojia kuin myös murhamiehiä. Mainitaanpa kirjassa myös ensimmäiset suomalaiset nimeltä tunnetut homomiehetkin. Suomalainen rikoshistoria on teoksen perusteella värikäs ja pienimmistäkin asioista saattoi joutua käräjille rangaistavaksi, jos vain halukkaita todistajia löytyi. Kiinnostava teos, joka raottaa verhoa suomalaisten arkeen ja siinä tapahtuneisiin rikoksiin ja muistuttaa lukijaansa siitä, etteivät seksiin ja väkivaltaan liittyvät rikokset olleet suomalaisille vieraita edes tuona aikakautena, vaikka niiden muoto on nykypäivään mennessä osin muuttunutkin. Annan tälle teokselle 4 tähteä.
Kiinnostava ja mukaansatempaava tietokirja suomalaisesta seksin ja väkivallan historiasta. Aihevalinnaltaan toki sopivan räävitön ja toteutuskin pitää aiheesta hyvin kiinni, mutta hommassa pysyy koko ajan asiallinen ote. Jos haluat lukea eräästäkin pappilan verilöylystä, eläimiinsekaantujien oikeudenkäynneistä ja Suomen ensimmäisistä nimeltä tiedetyistä homoista, tämä on oiva kirja. Muistuttaa hyvin siitä, ettei seksiä ja väkivaltaa ole keksitty nykyaikana, vaikka siltä varmaan välillä tuntuu... ;)