What do you think?
Rate this book
Karhu : Pohjoisten kansojen myyttejä
Metsän kuningas, korpien valtias, myyttinen karhu.
Pohjoisten kansojen pyyntikulttuureissa karhulla oli monin tavoin keskeinen asema. Metsän valtiaan ympärille kietoutui valtaisa määrä uskomuksia, rituaaleja ja myyttejä, jotka juontavat juurensa kaukaa kivikaudelta. Osa niistä muistuttaa suuresti toisiaan, mutta vuosituhansien kuluessa perinteet rikastuivat ja köyhtyivät, omille jäljilleen erkaantuen. Ne kuvastavat karun kauniilla tavalla karhun paikkaa ihmisen mielenmaisemassa.
Useat alkuperäiskansat uskoivat olevansa karhun jälkeläisiä tai ainakin sukulaisia aikojen alusta saakka. Toiset heistä katsoivat öiselle pohjoiselle tähtitaivaalle ja näkivät siellä karhun alkukodin, josta myyttinen eläin laskettiin alas maanpäälle.
Perinteentutkija Pasi Klemettinen etsii kirjassaan karhun jättämiä jälkiä niin suomalaisen korpikansan peijaisista ja pohjoisen muinaisuskon karhukultista kuin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen perinteistä ja Kaukoidän kulttuureista.
”Metsästäjät koirineen ajoivat muinoin takaa karhua kauas jäälle, kunnes se yllättäen nousi ilmaan ja kapusi pakoon taivaalle.”
Pohjoisten kansojen pyyntikulttuureissa karhulla oli monin tavoin keskeinen asema. Metsän valtiaan ympärille kietoutui valtaisa määrä uskomuksia, rituaaleja ja myyttejä, jotka juontavat juurensa kaukaa kivikaudelta. Osa niistä muistuttaa suuresti toisiaan, mutta vuosituhansien kuluessa perinteet rikastuivat ja köyhtyivät, omille jäljilleen erkaantuen. Ne kuvastavat karun kauniilla tavalla karhun paikkaa ihmisen mielenmaisemassa.
Useat alkuperäiskansat uskoivat olevansa karhun jälkeläisiä tai ainakin sukulaisia aikojen alusta saakka. Toiset heistä katsoivat öiselle pohjoiselle tähtitaivaalle ja näkivät siellä karhun alkukodin, josta myyttinen eläin laskettiin alas maanpäälle.
Perinteentutkija Pasi Klemettinen etsii kirjassaan karhun jättämiä jälkiä niin suomalaisen korpikansan peijaisista ja pohjoisen muinaisuskon karhukultista kuin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen perinteistä ja Kaukoidän kulttuureista.
”Metsästäjät koirineen ajoivat muinoin takaa karhua kauas jäälle, kunnes se yllättäen nousi ilmaan ja kapusi pakoon taivaalle.”
282 pages, Hardcover
First published August 8, 2023
8 people are currently reading
64 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
October 7, 2023
Ihan hyvä peruskirja pohjoisten kansojen karhumytologioista. Suosittelisin tätä ihmisille, jotka eivät tiedä aiheesta paljoakaan etukäteen: on nimittäin myönnettävä, että itsellänikään ei ollut oikeasti paljon tietoa karhun asemasta pohjoisen muinaisissa pyyntikulttuureissa, niin tämä tuli sikäli tarpeeseen.
Kirjassa oli paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita pystyin suhteuttamaan aiemmin lukemiin teoksiin kuten "Origins of Pagan and Christian Beliefs" ja Freudin "Totem and Taboo". En kuitenkaan tiedä, olisinko saanut kirjasta paljon irti ilman edellämainittujen tarjoamaa viitekehystä. Teos ei ole nimittäin kauhean systemaattinen tai syvällisesti aihepiiriä käsittelevä. Esimerkiksi itselleni suorastaan silmille hyppivät samankaltaisuudet kristinuskon ja sen aikaisten pakanauskontojen kanssa ohitetaan hyvin lyhyesti, mikä oli hieman turhauttavaa, onhan kyseessä massiivisen merkittävä teema ihmiskunnan älyllisen historian kannalta. Systemaattisuuden kannalta taas esimerkiksi toteemiklaanien ja heimojen välisiä eroja ei myöskään erityisesti määritellä, eikä lukijalle synny kuvaa siitä, miten toteemijärjestelmät toimivat tämän kirjan perusteella. Lisäksi käsiteltyjä heimoja/kansoja ei luokitella erityisemmin vaikka niiden karhunpalvonnassa havaittujen erityispiirteiden mukaan, mikä olisi strategia, joka helpottaisi lukijan kykyä syntetisoida tietoa tekstistä. Nyt täytyy olla varuillaan, ettei luettu tieto muutu mössöksi. Mutta tosiaan, ehkä näiden paikka on eri kirjassa sitten, tämä on rento opus ja niin pois päin, mutta aiheen kiinnostavuudesta huolimatta edellämainitut seikat väsyttivät.
Ym. huomioista huolimatta kirja voittaa puolelleen jo tärkeän aiheensa vuoksi, sillä on varmaankin tärkeää tuntea pohjoisen pallonpuoliskon pakanallisia perinteitä ihan jo sen takia, että voisi ymmärtää, miten nämä uskomusjärjestelmät suhtautuvat tai törmäytyvät juutalais-kristilliseen sivilisaatioon tai eteläisemmän Euroopan pakanallisuuteen, ja myös mitä ne kertovat sivilisaatiosta itsestään. Kaikista silmiinpistävin ja toistuvin elementti läpi kirjan on loitsimisen merkitys, jolla pyrittiin huijaamaan metsästettyä karhua uskomaan, että syyllinen on joku muu kuin varsinaiset metsästäjät. Myös surma-aseen materiaaliin pyrittiin kiinnittämään kovasti huomiota. Peijaiset seremoniana keskittyi nimenomaan tällaiseen henkiolentojen huijaamiseen ja manipulaatioon. Jos tuosta mielentilasta hypätään uhrikultteihin, niin tilanne kääntyy niin päin, että syyllisyys täytyy purkaa alistumalla henkiolentojen valtaan, jolloin he sallivat uhraajan saada menestystä maanviljelyksessä. On mielenkiintoista spekuloida sillä, miten peijaisten dynamiikka vaikuttaa sivilisaation historialliseen kehitykseen, kun se siirtyy kristinuskoon.
Loitsimisen verrattaisesta ylevyydestä huolimatta on kuitenkin myönnettävä Freudin kanssa, että nämä kaikki käytännöt vaativat jonkinlaista selitystä. Freud itse muodosti Toteemi ja Tabu-kirjassaan oman teoriansa pohjautuen aboriginaalien käytäntöihin sillä perusteella, että he olivat kaikista alkeellisin ihmisryhmä joka Freudin aikaan tunnettiin, minkä vuoksi heidän käytänteistään saattaisi päästä lähimmäs toteemikulttien alkupistettä. Kuten tunnettua, Freud päätyi johtopäätöksissään seksuaalispohjaisiin selityksiin, eikä tämän kirjan perusteella täysin suotta: karhu on kytkeytynyt naisen seksuaalisuuteen eri tavoilla oikeastaan kaikissa myyteissä. Karhu on kertomuksissa esiintynyt yhteisön ulkopuolisena naisen siittäjänä, joka on houkutellut naisen ihmisen hahmossa pesäänsä muuttuen myöhemmin karhuksi. Tätä kautta yhteisöt katsoivat olevansa karhun sukua, eli puhutaan matrilineaalisuuden ilmentymästä. Joskus yhteisön ulkopuolisen miehen yhteys myös leimasi naista ja häneen liitettiin juonittelevia ominaisuuksia ja muodostui esimerkiksi myyttejä, joissa naisella oli hampaallinen vagina vaanimassa miehen sukuelimiä. Suomessa yhteys näkyi erityisen selvästi siinä, että peijaisissa valittiin karhulle nuori nainen morsiameksi yhteisöstä. Eräs mielestäni kiinnostava ja itse Freudin teosta lukiessa keksimäni tulkinta myytin synnystä on se, että nainen on sepittänyt eläintarinan lapselleen, jotta hänellä olisi isähahmo ja uskomus on muodostunut eräänlaisena mytologisena sijaisvanhemmuusjärjestelmänä. Huomionarvoista on myös, että etelämpänä Euroopassa palvottu karhu oli useimmiten nais-eikä miespuolinen, mikä viittaisi patrilineaaliseen klaaniperimään.
Vaikka eroja kristinuskoon löytyykin, on yhtäläisyyksien huomaaminen jälleen kerran värisyttävää. Edellä mainitussa Carpenterin kirjassa näitä yhtäläisyyksiä kuvataan hyvin ja todistetaan melko aukottomasti kristinuskon olevan vain yksi kultti muiden joukossa, joka vain sattuman kaupalla voitti sisällöltään samanlaisen Mithra-kultin Roomassa. Siis miksi näistä jutuista ei kerrottu koulussa? Peijaisten rituaalinen eläimensyönti yhdistyy selkeästi ehtoolliseen, jossa syödään kirjaimellisesti pyhää lihaa: niin kuin kaikki muinaiset ihmiset ovat tehneet, joskin karhun vereen liittyi joissain tapauksissa tabuja. Soppa sakenee entisestään, kun huomioi sen, että karhun syömisen jälkeen sen luuranko aseteltiin puuhun katsomaan Otavan tähdistöä kohti, jotta eläin kokisi ylösnousemuksen, mistä näkee selvän analogian ristiinnaulitsemiseen. On mielenkiintoista pohtia tätä luuston mytologiaa verrattuna kristinuskon äärimmäiseen lihallisuuteen. Otavan tähdistö on myös sattumoisin näkyvimmillään pääsiäisaikoihin ja käytännöllisistäkin syistä rituaali tapahtui juuri tuohon aikaan, koska silloin karhu oli heräämäisillään talviuniltaan mutta oli silti pesässään, jossa se oli helppo tappaa. Nukkuessa sitä ei saanut tappaa, koska sen henki olisi joutunut irti ruumiittomaan elämään (tjsp) ja kostanut metsästäjille. Intiaaneilla hikimaja/saunominen oli vertauskuva kohdulle, josta synnyttiin uudelleen maailmaan, ja jossa täytyi käydä ennen karhunpyyntiä: tästä päästään suoraan neitsytsynnytykseen ja myös analogiaan karhun pesällään suorittamien toimenpiteiden kanssa, puhumattakaan siitä, kuinka karhu uudestisyntyi pesästään, jätettyään sen tyhjäksi (tyhjä hauta) puustoon asettelun kautta.
Näitä juttuja löytyisi varmasti vaikka kuinka, enemmän kuin viitsii Goodreads-arvion yhteydessä käsitellä ja myös enemmän, kuin omat kykyni ja pohjatietoni riittävät edes ymmärtämään. Näistä myyteistä lukeminen on omiaan ärsyttämään itseäni hiukan, koska niissä tuntuu olevan niin paljon sisältöä ja yhteyksiä, että koko ajan vain tuntuu että missaa jotain, koska on: huono muisti, aivosumua, väsymystä jne. Teoriassa toki jokainen fakta on löydettävissä muutamissa sekunneissa mutta jotta pystyisi tekemään hyviä synteesejä täytyisi oikeasti muistaa sellaisia faktoja, jotka on ehkä tottunut ulkoistamaan parviälylle. Juuri tämän vuoksi haluaisin kirjalta systemaattista, luokittelulähtöistä järjestystä.
Loppujen lopuksi kaikkein kiinnostavinta tämän kirjan teemoissa on ehkä yhteys tähtiin. Kuten Immanuel Kant sanoi: "On kaksi ilmiötä, jotka täyttävät sydämeni pohjattomalla ihailulla ja hämmästyksellä: tähtiset taivaat ylläni ja moraalinen laki sisälläni". Freud halusi selittää moraalisen lain, mutta voiko hänen tutkimuslinjallaan koskaan selittää sitä, miksi ihminen koki tarvetta yhdistää moraalin, seksuaalisuuden ja sukulaisuussuhteet(generae) tähdistä löydettyihin kuvioihin, jotka vaikuttivat vastaavan havaittuja ilmiöitä? Mikä sisältö tähdillä on ihmiskunnan älyllisessä kehityshistoriassa?
Kirjassa oli paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita pystyin suhteuttamaan aiemmin lukemiin teoksiin kuten "Origins of Pagan and Christian Beliefs" ja Freudin "Totem and Taboo". En kuitenkaan tiedä, olisinko saanut kirjasta paljon irti ilman edellämainittujen tarjoamaa viitekehystä. Teos ei ole nimittäin kauhean systemaattinen tai syvällisesti aihepiiriä käsittelevä. Esimerkiksi itselleni suorastaan silmille hyppivät samankaltaisuudet kristinuskon ja sen aikaisten pakanauskontojen kanssa ohitetaan hyvin lyhyesti, mikä oli hieman turhauttavaa, onhan kyseessä massiivisen merkittävä teema ihmiskunnan älyllisen historian kannalta. Systemaattisuuden kannalta taas esimerkiksi toteemiklaanien ja heimojen välisiä eroja ei myöskään erityisesti määritellä, eikä lukijalle synny kuvaa siitä, miten toteemijärjestelmät toimivat tämän kirjan perusteella. Lisäksi käsiteltyjä heimoja/kansoja ei luokitella erityisemmin vaikka niiden karhunpalvonnassa havaittujen erityispiirteiden mukaan, mikä olisi strategia, joka helpottaisi lukijan kykyä syntetisoida tietoa tekstistä. Nyt täytyy olla varuillaan, ettei luettu tieto muutu mössöksi. Mutta tosiaan, ehkä näiden paikka on eri kirjassa sitten, tämä on rento opus ja niin pois päin, mutta aiheen kiinnostavuudesta huolimatta edellämainitut seikat väsyttivät.
Ym. huomioista huolimatta kirja voittaa puolelleen jo tärkeän aiheensa vuoksi, sillä on varmaankin tärkeää tuntea pohjoisen pallonpuoliskon pakanallisia perinteitä ihan jo sen takia, että voisi ymmärtää, miten nämä uskomusjärjestelmät suhtautuvat tai törmäytyvät juutalais-kristilliseen sivilisaatioon tai eteläisemmän Euroopan pakanallisuuteen, ja myös mitä ne kertovat sivilisaatiosta itsestään. Kaikista silmiinpistävin ja toistuvin elementti läpi kirjan on loitsimisen merkitys, jolla pyrittiin huijaamaan metsästettyä karhua uskomaan, että syyllinen on joku muu kuin varsinaiset metsästäjät. Myös surma-aseen materiaaliin pyrittiin kiinnittämään kovasti huomiota. Peijaiset seremoniana keskittyi nimenomaan tällaiseen henkiolentojen huijaamiseen ja manipulaatioon. Jos tuosta mielentilasta hypätään uhrikultteihin, niin tilanne kääntyy niin päin, että syyllisyys täytyy purkaa alistumalla henkiolentojen valtaan, jolloin he sallivat uhraajan saada menestystä maanviljelyksessä. On mielenkiintoista spekuloida sillä, miten peijaisten dynamiikka vaikuttaa sivilisaation historialliseen kehitykseen, kun se siirtyy kristinuskoon.
Loitsimisen verrattaisesta ylevyydestä huolimatta on kuitenkin myönnettävä Freudin kanssa, että nämä kaikki käytännöt vaativat jonkinlaista selitystä. Freud itse muodosti Toteemi ja Tabu-kirjassaan oman teoriansa pohjautuen aboriginaalien käytäntöihin sillä perusteella, että he olivat kaikista alkeellisin ihmisryhmä joka Freudin aikaan tunnettiin, minkä vuoksi heidän käytänteistään saattaisi päästä lähimmäs toteemikulttien alkupistettä. Kuten tunnettua, Freud päätyi johtopäätöksissään seksuaalispohjaisiin selityksiin, eikä tämän kirjan perusteella täysin suotta: karhu on kytkeytynyt naisen seksuaalisuuteen eri tavoilla oikeastaan kaikissa myyteissä. Karhu on kertomuksissa esiintynyt yhteisön ulkopuolisena naisen siittäjänä, joka on houkutellut naisen ihmisen hahmossa pesäänsä muuttuen myöhemmin karhuksi. Tätä kautta yhteisöt katsoivat olevansa karhun sukua, eli puhutaan matrilineaalisuuden ilmentymästä. Joskus yhteisön ulkopuolisen miehen yhteys myös leimasi naista ja häneen liitettiin juonittelevia ominaisuuksia ja muodostui esimerkiksi myyttejä, joissa naisella oli hampaallinen vagina vaanimassa miehen sukuelimiä. Suomessa yhteys näkyi erityisen selvästi siinä, että peijaisissa valittiin karhulle nuori nainen morsiameksi yhteisöstä. Eräs mielestäni kiinnostava ja itse Freudin teosta lukiessa keksimäni tulkinta myytin synnystä on se, että nainen on sepittänyt eläintarinan lapselleen, jotta hänellä olisi isähahmo ja uskomus on muodostunut eräänlaisena mytologisena sijaisvanhemmuusjärjestelmänä. Huomionarvoista on myös, että etelämpänä Euroopassa palvottu karhu oli useimmiten nais-eikä miespuolinen, mikä viittaisi patrilineaaliseen klaaniperimään.
Vaikka eroja kristinuskoon löytyykin, on yhtäläisyyksien huomaaminen jälleen kerran värisyttävää. Edellä mainitussa Carpenterin kirjassa näitä yhtäläisyyksiä kuvataan hyvin ja todistetaan melko aukottomasti kristinuskon olevan vain yksi kultti muiden joukossa, joka vain sattuman kaupalla voitti sisällöltään samanlaisen Mithra-kultin Roomassa. Siis miksi näistä jutuista ei kerrottu koulussa? Peijaisten rituaalinen eläimensyönti yhdistyy selkeästi ehtoolliseen, jossa syödään kirjaimellisesti pyhää lihaa: niin kuin kaikki muinaiset ihmiset ovat tehneet, joskin karhun vereen liittyi joissain tapauksissa tabuja. Soppa sakenee entisestään, kun huomioi sen, että karhun syömisen jälkeen sen luuranko aseteltiin puuhun katsomaan Otavan tähdistöä kohti, jotta eläin kokisi ylösnousemuksen, mistä näkee selvän analogian ristiinnaulitsemiseen. On mielenkiintoista pohtia tätä luuston mytologiaa verrattuna kristinuskon äärimmäiseen lihallisuuteen. Otavan tähdistö on myös sattumoisin näkyvimmillään pääsiäisaikoihin ja käytännöllisistäkin syistä rituaali tapahtui juuri tuohon aikaan, koska silloin karhu oli heräämäisillään talviuniltaan mutta oli silti pesässään, jossa se oli helppo tappaa. Nukkuessa sitä ei saanut tappaa, koska sen henki olisi joutunut irti ruumiittomaan elämään (tjsp) ja kostanut metsästäjille. Intiaaneilla hikimaja/saunominen oli vertauskuva kohdulle, josta synnyttiin uudelleen maailmaan, ja jossa täytyi käydä ennen karhunpyyntiä: tästä päästään suoraan neitsytsynnytykseen ja myös analogiaan karhun pesällään suorittamien toimenpiteiden kanssa, puhumattakaan siitä, kuinka karhu uudestisyntyi pesästään, jätettyään sen tyhjäksi (tyhjä hauta) puustoon asettelun kautta.
Näitä juttuja löytyisi varmasti vaikka kuinka, enemmän kuin viitsii Goodreads-arvion yhteydessä käsitellä ja myös enemmän, kuin omat kykyni ja pohjatietoni riittävät edes ymmärtämään. Näistä myyteistä lukeminen on omiaan ärsyttämään itseäni hiukan, koska niissä tuntuu olevan niin paljon sisältöä ja yhteyksiä, että koko ajan vain tuntuu että missaa jotain, koska on: huono muisti, aivosumua, väsymystä jne. Teoriassa toki jokainen fakta on löydettävissä muutamissa sekunneissa mutta jotta pystyisi tekemään hyviä synteesejä täytyisi oikeasti muistaa sellaisia faktoja, jotka on ehkä tottunut ulkoistamaan parviälylle. Juuri tämän vuoksi haluaisin kirjalta systemaattista, luokittelulähtöistä järjestystä.
Loppujen lopuksi kaikkein kiinnostavinta tämän kirjan teemoissa on ehkä yhteys tähtiin. Kuten Immanuel Kant sanoi: "On kaksi ilmiötä, jotka täyttävät sydämeni pohjattomalla ihailulla ja hämmästyksellä: tähtiset taivaat ylläni ja moraalinen laki sisälläni". Freud halusi selittää moraalisen lain, mutta voiko hänen tutkimuslinjallaan koskaan selittää sitä, miksi ihminen koki tarvetta yhdistää moraalin, seksuaalisuuden ja sukulaisuussuhteet(generae) tähdistä löydettyihin kuvioihin, jotka vaikuttivat vastaavan havaittuja ilmiöitä? Mikä sisältö tähdillä on ihmiskunnan älyllisessä kehityshistoriassa?
May 5, 2024
Todella kiinnostava ja helppolukuinen opas karhujen ja ihmisten väliseen suhteeseen. Paljon asiaa ja tietoa eri kansojen tarinoista, metsästyksestä ja muusta karhuun liittyvästä. Pieni miinus paikoin esiintyvästä toistosta, muuten tämä oli vallan mainio!
April 7, 2024
Todella jouhevasti kirjoitettu katsaus karhun asemaan pohjoisissa (muinais-)kulttuureissa.
September 23, 2024
Kirja kertoo pohjoisten kansojen kuten Amerikan intiaanien, Siperian alkuperäisväestön ja saamelaisten karhuun liittyviä riittejä, uskomuksia ja tarinoita. Ikävä kyllä kirja käsitteli pääosin metsästämistä, karhun kaatoon liittyviä tapoja ja peijaisia, joten myönnettäköön, että en kovin tarkasti kirjaa lukenut – harppomista ja kahlaamista oli melkoisesti.
Displaying 1 - 4 of 4 reviews