Sherlock Holmes on maailman tunnetuin ja luultavasti nerokkain salapoliisi. Holmesin ja hänen kumppaninsa, tohtori Watsonin, seikkailuista on tullut klassikoita reilun vuosisadan mittaan. Alkuperäisestä julkaisuyhteydestään Strand-lehdestä ne ovat levinneet maailmalle lukuisina kokoelmina, käännöksinä, elokuvina ja televisiosarjoina.
Holmesin värikäs persoona ja hänen legendaarinen päättelymenetelmänsä takaavat hänelle kuolemattomuuden maailmankirjallisuuden historiassa. Tähän niteeseen on koottu sekä kaikki 56 varsinaiseen Holmes-kaanoniin kuuluvaa kertomusta että joukko sellaisia kertomuksia, jotka eivät koskaan päätyneet virallisiin kokoelmiin. Pois on jätetty vain neljä romaanimuodossa ilmestynyttä pidempää tarinaa. Loisteliaan uuden suomennoksen lisäksi Jaakko Anhava on laatinut kirjaan taustoittavan johdannon sekä selitysosion.
Sherlock Holmes – kootut kertomukset on herkullinen paketti kaikille jännityksen ja älyllisen viihteen ystäville.
Sisältö: Sherlock Holmesin seikkailuja (1892) Muistelmia Sherlock Holmesista (1894) Sherlock Holmesin paluu (1905)Viimeinen kumarrus (1917) Sherlock Holmesin tapauskansio (1927) Sherlock Holmesin jälkeenjääneet tarinat (1981) Sisältää myös suomentajan kirjoittaman johdannon (s. 5-16) ja selityksiä (s. 1277-1299)
Sir Arthur Ignatius Conan Doyle was a Scottish writer and physician. He created the character Sherlock Holmes in 1887 for A Study in Scarlet, the first of four novels and fifty-six short stories about Holmes and Dr. Watson. The Sherlock Holmes stories are milestones in the field of crime fiction.
Doyle was a prolific writer. In addition to the Holmes stories, his works include fantasy and science fiction stories about Professor Challenger, and humorous stories about the Napoleonic soldier Brigadier Gerard, as well as plays, romances, poetry, non-fiction, and historical novels. One of Doyle's early short stories, "J. Habakuk Jephson's Statement" (1884), helped to popularise the mystery of the brigantine Mary Celeste, found drifting at sea with no crew member aboard.
Tämä teos pitää sisällään kaikkien Sherlock Holmes -novellien lisäksi pari lyhyttä tarinaa/luonnosta Sherlockin tarinoista, jotka olivat joko jääneet kesken tai luotu erikoistilaisuuksia varten. Teos pitää sisällään myös kattavan hakemiston, jossa on maininta lähestulkoon kaikkien novellien sisällöstä sekä kömmähdyksistä, joita tarinoihin on Doylen toimesta jäänyt. Lisäksi kaikkien novellien nimet ja muut ilmestyneet Sherlock -aiheiset teokset on koottu teoksen loppuun aikajärjestykseen englanninkielisellä alkunimellään ja suomennettuina nimillään.
Käännöstyö on tehty tarkasti ja sen vuoksi teosta on ilo lukea. Novelleista nauttii enemmän, jos niitä lukee pienen annoksen (1-3 tarinaa) kerrallaan, sillä suurempia kokonaisuuksia luettaessa tarinat sekoittuvat hieman keskenään. Erittäin hienosti toteutettu kokoelma, jossa riittää luettavaa (uusina suomennoksina) myös vannoutuneimmille Sherlock-faneille, joita ilahduttavat myös kattavat hakemistot ja novellien taustoitukset. Annan tälle teokselle ansaitut 5 tähteä.
Luin Sir Arthur Conan Doylen kolme ensimmäistä (ja selvästi parasta) Sherlock Holmes -novellikokoelmaa jo ala-asteikäisenä. Kokoelmat yhdessä paketissa sisältänyt O. E. Juurikorven suomentama Sherlock Holmesin seikkailut muodostaa ainoan todella hyvän Holmes-romaanin eli Baskervillen koiran kanssa minulle Holmesin kovimman ytimen. Näihin tarinoihin jaksaa palata yhä uudelleen. Kaikkiaan olen lukenut Seikkailut suomeksi ja englanniksi yhteensä noin kuusi tai seitsemän kertaa. Pari viimeistä novellikokoelmaa olen lukenut yhteensä vain muutamaan kertaan, joten ne eivät aivan yhtä tuttuja ole.
Juonikuvioiden tuttuuteen toki vaikuttaa sekin, että Jeremy Brettin ja David Burken / Edward Hardwicken tähdittämä erinomainen tv-sarja tuli nähtyä kai muutamaan otteeseen. Ja toki olen Baker Street 221B:ssäkin käynyt ja sieltä peuranmetsästäjän hatun itselleni ostanut. Kun siis kyse on lapsuuden sankarikaksikosta, en välttämättä kykene täysin objektiiviseen arvioon.
Tartuin Jaakko Anhavan suomentamaan ja Teoksen alkujaan vuonna 2010 kustantamaan Sherlock Holmes – Kootut kertomukset -tiiliskiveen suurella kiinnostuksella mutta samalla tietenkin hieman pelokkaasti. Juurikorven suomennokset olivat minulle se alkuperäinen portti Holmesin maailmaan. Kuinka pahasti tuo maailma järkkyisi uuden suomennoksen myötä?
Pelkoni oli kuitenkin enimmäkseen turha. Jaakko Anhava on tehnyt kautta linjan hyvää työtä. Silmiin pistivät lähinnä joidenkin tarinoiden muuttuneet nimet. Toki uudet nimet ovat oikeampia, joten sikäli ne ehdottomasti puolustavat paikkaansa, mutta kyllä Speckled Band – yksi pelottavimmista Holmes-tarinoista Baskervillen koiran ohella – on minulle aina Kirjava nauha eikä Pilkullinen nauha. Toinen valinta, jossa oli hieman sulattelemista, oli joidenkin palvelijoiden suuhun pistetty murre (taisi olla niin karjalaa kuin savoakin).
Kootut kertomukset sisältää kaikki 56 novellimuotoista virallista Arthur Conan Doylen kirjoittamaa Sherlock Holmes -tarinaa. Kaikki ovat toki olleet ennenkin suomeksi saatavilla, mutta eivät järin helposti eivätkä yksissä kansissa. Jo tämän vuoksi kirja ehdottomasti kuuluu kaikkien Holmesin ja Watsonin ystävien kirjahyllyyn. Kirjalla on kuitenkin myös muita arvoja. Tärkeintä lienee, että kirjan lopussa ilmestyy ensimmäistä kertaa suomeksi viisi lyhyttä Holmes-kertomusta: Yliopiston myyjäiset, Kuinka Watson oppi niksin, Pitkä mies, Arvostelukyvyttömälle kriitikolle, sekä Etsintäkuulutettu huijari.
Näistä ainoastaan Etsintäkuulutettu huijari on varsinainen Holmes-novelli. Sen juonen on saattanut keksiä arkkitehti Arthur Whitaker, mutta teksti on Doylen. Novelli on ihan menettelevä lisä Holmes-saagaan. Pitkä mies taas on parin sivun luonnos novelliin, jota Doyle ei koskaan kirjoittanut valmiiksi. Yliopiston myyjäiset ja etenkin Kuinka Watson oppii niksin ovat lähinnä Holmes-parodioita, onneksi lyhyitä. Arvostelukyvyttömälle kriitikolle puolestaan on Doylen runomuotoinen vastine amerikkalaisen Arthur Guitermanin kritiikille. Näiden tekstien suomentaminen on kulttuuriteko, mutta vain Etsintäkuulutettu huijari tuo varsinaisesti mitään oleellista uutta Holmesin maailmaan.
Doylen tekstien lisäksi Kootuissa kertomuksissa on Anhavan kirjoittama ansiokas kymmensivuinen johdanto, tarinoiden alkuperäinen ilmestymisjärjestys The Strand -lehdessä (kirjamuodossa, jota tämä kokoelma seuraa, järjestys oli osin eri), sekä reilut 20 sivua Anhavan selityksiä ja kommentteja novelleihin. Näissä taustoitetaan jutuissa mainittuja ja nykylukijalle tuntemattomampia nimiä, paikkoja, tapahtumia yms. sekä nostetaan esille Doylelle tyypilliset sisäiset ristiriitaisuudet. Tämä selitysosa on erittäin hyvä, harmi vain että itse novelleissa ei ole minkäänlaisia merkintöjä siitä, mitä kohtaa on selityksissä avattu tarkemmin.
Omaan lukukokemukseeni vaikutti, että ensimmäistä kertaa luin novellit oletetussa tapahtumajärjestyksessä enkä siis normaalissa ilmestymisjärjestyksessä. Watsonhan ei antanut likikään kaikille tarinoille edes kohtalaisen tarkkaa ajankohtaa, joten sherlockiaanit ovat kiistelleet ”oikeasta” järjestyksestä jo pitkästi toista sataa vuotta. Itse käytin William S. Baring-Gouldin 1960-luvulla laatimaa kronologiaa, lähinnä siksi että se oli helppo tulostaa. Koska Doyle oli äärimmäisen huoleton luomansa universumin sisäisestä logiikasta tai kronologiasta, tarinoiden ”järjestyksessä” lukeminen ei oikeastaan kummempaa lisäarvoa lukukokemukseen tuonut, muuta kuin sen että parhaita varhaisia juttuja riitti vähän pidemmälle, koska myöhemmin kirjoitettuja hieman heikompia esityksiä tuli jonkin verran väliin.
NYT SEURAA MUUTAMIA VÄHÄISIÄ JUONIPALJASTUKSIA!
Haittapuoli valitsemassani järjestyksessä oli, että viimeiset lukemani jutut ovat lähes koko sarjan heikoimpia. Kruununjalokivi (The Mazarin Stone) on omassa listassani kenties surkein Holmes-tarina. Se on novellisovitus näytelmästä The Crown Diamond ja karmea tyylirikko, sillä se on kerrottu kolmannessa persoonassa. Lisäksi se pöllii Holmes-nuken Autiosta talosta.
Konttaava mies (The Creeping Man) on höhlä Jekyll ja Hyde -muunnelma. Tällainen tarina olisi minun mielestäni sopinut paljon paremmin toisen tunnetun Doyle-sankarin eli professori Challengerin kuin Sherlock Holmesin maailmaan. Leijonanharja (The Lion’s Mane) on Holmesin eläkepäiviin ajoittuva tarina, joka kuuluu niihin harvoihin, jotka Holmes kertoo itse eikä siinä ole Watsonia mukana lainkaan. Eikä ole rikostakaan (mikä ei toki ole pakollista, mutta kyllä se yleensä auttaa).
Viimeisenä on luonnollisesti Viimeinen kumarrus (His Last Bow). Minusta on aina ollut todella suuri sääli, että Holmes-maailman kronologiassa viimeinen seikkailu Holmesin ja Watsonin parissa on tällainen, noh, kakkakikkare. Ensimmäisen maailmansodan kynnykselle sijoittuva vakoojatarina on kerrottu kolmannessa persoonassa, mikä on aivan käsittämätön valinta. Watson ei esiinny tarinassa kuin mitättömässä auto(!!!)kuskin roolissa, sillä pääosissa on kaksi saksalaista vakoojaa. Holmesinkaan osa ei ole suurensuuri. Tällaista lopetusta en olisi sankareilleni suonut.
En siis voi suositella Holmes-tarinoiden lukemista ns. tapahtumajärjestyksessä. Sen sijaan Kootut kertomukset on aivan erinomainen paketti Holmesin ja Watsonin ystäville. En tietenkään voi antaa tälle muuta kuin viisi tähteä, mutta jos yrittäisi edes jonkunmoista objektiivisuutta säilyttää, niin Doylen muutamien tyylirikkojen ja heikompien myöhäisten tarinoiden takia neljä ja puoli voisi olla oikeampi tähtien määrä.
Toivottavasti Jaakko Anhava jossain vaiheessa suomentaa (ja joku rohkenee kustantaa) vastaavan yksiin kansiin pistetyn paketin myös neljästä Holmes-romaanista.
Minulla on nostalgiasuhde aikaisempiin Holmes-käännöksiin ja osaan suosikkini lähes ulkoa, joten oletin tätä lukiessani kärsiväni "ei se näin sanonut" -syndroomasta, mutta Jaakko Anhavan käännökset toimivat paremmin kuin vanhat ja Doylen tunnelma on säilynyt hyvin. Lisäksi kirjassa on loistavat selitykset, kääntäjän kommentteja ja herkullisia nippelitietoja Holmes-kaanonista. Plussaa myös kattavuudesta: kokoelmassa on kaikki novellit sekä muutama keskeneräinen tai muuten epävirallisempi Doylen Holmes-kirjoitelma. Vain romaanimittaiset tarinat puuttuvat.
Pitkän linjan Sherlock-entuaistina olen kirjoittanut paitsi ilmiöstä, myös käsitellyt tätä tarinakokoelmaa blogissani, kaksiosaisessa esseessä "Aivan alkeita, rakas Watson - tribuutti lapsuuden sankarille".