Hän oli minun ihanteeni koulussa. Tunnilla saatoin välistä unohtua häntä katselemaan niin, etten tiennyt mistä puhekaan oli, kun äkkiarvaamatta sain kysymyksen. Sävähdin punaiseksi silloin, en osannut vastata, sain opettajalta moittivan katseen ja muistin sitten jonkun aikaa kiinnittää huomioni häneen. Agnesin silmiä minä varsinkin ihailin. Ne olivat suuret, ovaalin muotoiset ja ruskeat. Pitkät, mustat ripset niitä varjostivat. Katse oli syvä, hiukan haaveileva; siinä somasti kuvastui hienojen tunteiden pienimmätkin väreet ja vaihtelut. Hänen silmissään oli aina sielua ja eloisuutta. Ei niitä koskaan tavannut uupuneina tai lamassa, niinkuin minun ja muiden tyttöjen usein olivat. Senpä vuoksi ei häntä väsynytkään katselemasta ja ihailemasta. Ja toden totta, kaunis hän oli! Hiviö mehevä ja valkoinen, sametin hienoilla poskilla heleä puna. Otsan kuuleata puhtautta korottivat mustan kiiltävät hiuskiemurat ja valkeata niskaa vasten tekivät samoin nuo risteilevät palmikot värillisenä vastakohtana erittäin hyvän vaikutuksen.
Minna Canth, born Ulrika Wilhelmina Johnsson, 19 March 1844 – 12 May 1897) was a Finnish writer and social activist. Canth began to write while managing her family draper's shop and living as a widow raising seven children. Her work addresses issues of women's rights, particularly in the context of a prevailing culture she considered antithetical to permitting expression and realization of women's aspirations. Her play The Pastor's Family is her best known. In her time, she became a controversial figure, due to the asynchrony between her ideas and those of her time, and in part due to her strong advocacy for her point of view.
Minna Canth is the first woman to receive her own flag day in Finland, starting on 19 March 2007. It is also the day of social equality in Finland.
Näin valikoitui naistenviikon viimeisimmäksi luettavakseni suomalaisen naisasianaisen, Minna Canthin novelli Agnes, johon en ole aiemmin tutustunut. Aiemmin olen lukenut häneltä novellit/näytelmät Työmiehen vaimo, Papin perhe, Anna Liisa ja Hanna.
Novellin nimihenkilö Agnes ei ole tarinan minäkertoja, vaan se on Liisi, joka tarinan alussa on viisitoistavuotias, vallaton neiti. Hän ihailee suunnattomasti luokkatoveriaan Agnesta, joka on kaikin tavoin kauniimpi ja ylväämpi kuin muut tytöt. Koulussa supistaan, kenet Agnes mahtaakaan huolia miehekseen, niin muita ylempänä hän on. Myöhemmin juorutaan hänen matkanneen Pietariin seuranaiseksi ruhtinattarelle.
- Rakastuukohan Agnes milloinkaan? tuumailimme useasti keskenämme. Ja kehen? Kuka on se onnellinen? Löytyykö yhtä ainoata miestä, joka olisi kyllin arvokas hänelle? (s. 134)
Tarina jatkuu siitä, kun Liisi on ollut jo viisi vuotta naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Hänen miehensä Antti on talonpoika, tavallinen suomalainen, hiukan juro mies, joka kuitenkin osoittaa hellyyttä ja rakkauttaan vaimolleen. Kun Agnes saapuu yllättäin vierailulle, koko kylän miehet ja naisetkin sekoavat tuohon ylevään maailmannaiseen, joka tuntuu vähättelevän paikallista väkeä. Hänen mielestään he ovat nurkkapatriootteja, naiiveja isänmaallisuudessaan ja vailla tietoa paremmasta.
Teki masentavan vaikutuksen, kun käänsi silmänsä Agnesista meihin muihin. En vielä milloinkaan ollut huomannut, kuinka kömpelöitä ja tympeitä me todellakin olemme. Ja kuinka tarantekoisia meidän vaatteemme, kuinka mauttomia! (Liisi, s. 150)
Liisin jurona tunnettu Antti-mies muuttuu yhtäkkiä vallan kohteliaaksi ja huomaavaiseksi lupautuessaan näyttämään Liisin ystävälle seudun nähtävyyksiä. Liisi huomaa mustasukkaisuuden kasvavan itsessään, vaikka aluksi ei sitä myönnäkään. Hänen mustasukkaisuuden tunteet on kuvattu hyvin vaikuttavasti, niin että jopa minun korvistani meinasi ruveta nousemaan savu Liisin puolesta.
Tunsin äkkinäistä, kauheata vihaa Anttia kohtaan. Olisin tahtonut repiä hänet tuhansiksi palasiksi, ruhjoa, musertaa... Miksi ei ollut minulla asetta kädessä. Olisin ampunut hänet lävitse. Hänet ensin, sitten tuon toisen, tuon - (s. 164)
Novelli päättyy ihan erilailla kuin minä ajattelin. Agnes osoittautuu entistä ylpeämmäksi puheissaan, mutta ei saa Liisin elämänasennetta muutettua.
- Jos kehitys vie meitä elämän kyllästymiseen, on onnellisempaa pysyä kehittymättömänä. (Liisi Agnesille, s.178)
Agnes on talonpoikaisvaimo Liisin silmiin hyvin erikoinen ja lähes pöyristyttävä: hän osaa ratsastaa hevosella, hän polttaa savuketta eikä hän ole naimisissa. Agnes paheksuu Liisiä ja pitää tätä naiivina: kuinka hän liikuttuu isänmaallisista lauluista kevätjuhlassa, kuinka hän luottaa sokeasti mieheensä Anttiin, kuinka hänelle riittää vaatimaton elämä, suomalainen musiikki ja kristinuskon opit.
- --- Pohjoismaiden naiset ovat hiljaisia, uskollisia, nöyriä, kärsivällisiä, miehensä ja lastensa kuuliaisia palvelijoita - tiedätkö, mistä syystä? - Siitä syystä, että pitävät sen velvollisuutenaan. - Eikös mitä! Siitä syystä vaan, että he ovat heikkoja raukkoja ja typeriä. He eivät kykene olemaan muuta - siinä koko asia. (Agnes Liisille, s.161-162)
Agnes on tarina siitä, kuinka yksi nainen voi sekoittaa kokonaisen pikkukaupungin tuodessaan sinne jotain sellaista, mitä kukaan ei ole koskaan osannut kaivata. Se kertoo myös mustasukkaisuudesta ja , kotiseuturakkaudesta ja omien periaatteiden tärkeydestä.
Vuonna 1892 julkaistu Minna Canthin Agnes on ollut osa kokoelmaa, jossa kuvataan naisen vapaudenkaipuuta. Se oli hiukan yllättävää, sillä alussa lähdin lukemaan (tai kuuntelemaan äänikirjana) tätä lähinnä sen kannalta, mikä on ollut aikanaan naisen asema avioliitossa, jossa miehelle sallitaan ihastumiset, enkä niinkään naisen vapaudenkaipuun näkökulmasta. Yllättävyys tuli siitä, että olettaisin Canthin periaatteessa kannattaneen naisen (Agneksen) vapautta mutta kerronnassa asetuttiin kuitenkin kirjan minän (Liisin) näkökulmaan, joka pelkää avioliittonsa hajoavan, kun hänen miehensä (Antti) alkaa osoittaa kiinnostusta toista naista kohtaan.
Kirjan sanoma lienee on se, että naisia, kuten yleensäkään ihmisiä, ei voi eikä saa asettaa samaan muottiin. Meillä on erilaiset arvot ja tavoitteet.
Joka tapauksessa Canth on ilmiömäinen ihmismielen kuvaaja. Tänä päivänä Agnesin persoonaa saatettaisiin kuvata narsistisena, huomiosta, ihailusta ja toisten manipuloinnista voimansa saavana naisena. Liisin tunteet vaihtuivat häpeästä epäuskoon, raivoon ja rakkauteen, kun hän seuraa Antin ja Agneksen kanssakäymistä sivusta. Ah niin uskottavaa. Ja kuinka tavallinen mies, Antti, hurmaantuu Agneksen, maailmannaisen erilaisuudesta.
Ainut mitä mietin kirjan lopussa, ratkeaisiko todellisuudessa ristiriita, jonka Antin ihastuminen aiheuttaa hänen ja Liisin avioliittoon tosiaan pelkästään sillä, että Agnes poistuu paikkakunnalta. Liisin elämä on jälleen ulkoisesti kunnossa, perhe on koossa, elatus turvattu. Mutta mitä tapahtuu luottamukselle?
Luin Agneksesta Tuija Takalan selkomukautuksen, joka päivittää Agneksen kielellisesti hienosti tähän päivään. Kuuntelin romaanin alkuperäisessä, hieman vanhahtavassa kieliasussaan myös äänikirjana. Tämä olikin mainio yhdistelmä. Lyhyydestään huolimatta Agneksessa on taitava draamankaari eikä romaanin lumo ole yli sadassa vuodessa himmennyt. Muutamat sanavalinnat toki pistävät silmään: puhutaan hottentoteista ja lasten kasvatuksesta vitsan avulla. Mutta Canthin kieli on elävää ja hänen dialoginsa napakkaa.
A short story by the revolutionary author and advocate for the rights of women and the working class, Minna Canth. This short story was written over 100 years ago, and it touches on themes that must surely have been a taboos at the time the book came out: jealousy, having affairs/lovers, love versus using people for pleasure...