Jos tätä kirjaa pitäisi yhdellä sanalla kuvailla, se olisi perinpohjainen. Paikoin ehkä jopa hieman liian perinpohjainen, koska asiaa, yksityiskohtia ja tekstiä oli niin paljon, että ajoitellen tuntui etten saa tätä koskaan luettua loppuun. Viking Sallyn tapaus ei perusfaktojaan enempää juuri ollut tuttu (ko. laivan myöhemmät vaiheet sitten sitäkin enemmän, pitäähän meillä jokaisella olla oma outo ja makaaberi kiinnostuksen kohteensa...) ja Rimpiläinen avaa tapausta ansiokkaasti. Varsinkin alku oli vetävä ja kiinnostava, tapauksen eri henkilöt esitellään niin tarkasti kuin mahdollista ja 80-luvun tunnelma oli tavoitettu erityisen hyvin. Loppu oli ehkä ongelmallisempi, ei niinkään sisältönsä vaan esitystapansa vuoksi. Yksityiskohtaa yksityiskohdan perään, niin paljon asiaa, että jossakin kohdin olisi voinut karsia ja tiivistää. Rimpiläisen kerronta on neutraalia, kuten pitääkin, mutta rivien välistä ja haastateltujen puheista kyllä paistaa, että rikoksen tekijä on tiedossa. Ja jos jossain kirja onnistuu erinomaisesti, niin tapahtumien eläväksi tekemisessä. Huomasin iltaisin lukiessani varmistelevani, että ovet ovat lukossa ja makuuhuoneenkin ovi kiinni, ettei kukaan pääse nukkuessa yllättämään - vaikka rationaalisesti tiesin koko ajan, että kukaan ei tule hakkaamaan minua hengiltä omassa sängyssäni. Mutta sellainen tunne tuli, ja vaikka se oli aavistuksen epämiellyttävä (englanniksi paras sana kuvaamaan olisi unsettling, suomeksi ei oikein löydy samaa tunnetta tavoittavaa vastinetta), kertoo se siitä, että kirja on koukuttava ja tuntee aiheensa niin hyvin, että lukijakin pystyy tuntemaan sen.