Viivi Lintunen bloggaa innolla vaatteista, klassikkoelokuvista ja suosikkinäyttelijästään Vivien Leigh’stä. Vanhan ajan lumoa rakastava nuori nainen haluaa myös pukeutua omaperäisesti. Ja ihan niin kuin Tuulen viemää -elokuvan Scarlett, Viivikin tekee vaatteet itse, vaikka vanhoista verhoista!
Viivi on haaveillut vanhojen tansseista pikkutytöstä asti. Pääosassa olisi ylimaallisen tyrmäävä Mekko ja pakollisena rekvisiittana Aki, jonka kanssa Viivillä on ollut on-off-suhde jo pitkään.
Yllättävä puhuri heittää kaikki Viivin haaveet nurin: poikaystävä Aki iskee silmänsä mitättömään Oliviaan ja Viivi menettää tanssiparinsa. Ja kun paha poika Reko palaa kaupunkiin, Viivin elämässä kaikki entinen on yhtäkkiä tuulen viemää.
Tartuin kirjaan hiukan epäillen, koska Tuulen viemää on ollut pitkään inhokkini. Pompöösiä draamaa, uhrautuvaisuutta väärien asioiden puolesta, väkivaltaa rakkauden naamiaisasussa - minä en koskaan ole ollut Etelä-fani (enkä sen puolella kuten eräät tuttavani) missään mielessä.
Olisi kiva kuulla jonkun TV ja S ja VL-entusiastien arvostelu. Epäilen, että viittauksia ja modernisoituja kohtauksia on kirjassa vaikka millä mitalla, ja vaikka olen lukenut kirjan ja katsonut leffan, ne menivät varmasti minulta ohi korkealta ja kovaa.
Alku heittää heti keskelle tunnemyrskyä: poikaystävä on käsittänyt "tauon" hyvinkin eri tavalla kuin päähenkilömme, joka kyllä tunnustaa avoimesti hankalan luonteensa ja fiilistelyvaikeutensa. Kihlausuutisen kuuleminen saa aikaan scarletmaisen raivokohtauksen ja niskan niksautuksen: Minä vielä näytän!
Ihmissuhdetarina jakaa juonellista tilaa "Taran" muotiblogin ja "Taran" - kolmen naisen asuttaman kauniin puutalon purku-uhan kanssa. Puskista ilmestyy lihaksikas prätkäjätkä, joka vie Viiviä, kunnes vikinää ei enää kuulu. Ja sitten tulee se Suuri Päivä - vanhojentanssit...
Kerronan hajottaminen tekee aluksi lukemisesta haasteellista, kun lukijan odotushorisontti asetetaan yhä uudelleen uusiksi. Perusseurustelu ja he saavat toisensa - formaatti ei riitä, ja loppukin jää hiukan avoimeksi. Huomiselle annetaan vielä uusi mahdollisuus.
Ehdottomasti kaikille faneille, niin Tuulen viemän, Vivien Leighin kuin nippelitiedonkin!
Viivi ei vastannut mielikuvaani oikukkaasta ja itsetietoisesta Scarlettista lainkaan. Minua myöskin suurimmaksi osaksi häiritsi Viivin outo sekoitus varhaiskypsyyttä ja totaalista lapsellisuutta, itse koin elämäni lukioikäisenä paljon vakavemmin. Vanhanajan tyttökirjalumoa ei tämä myöskään mielestäni sisältänyt lainkaan, mutta kirjassa oli aistittavissa hyvää huumoria, joten mielestäni kypsemmät ja miellyttävämmät henkilöhahmot olisivat pelastaneet kirjan, tämä itsekeskeinen teinimaailma ei nyt kohdallani toiminut ollenkaan.
Viivi Lintusen abiturienttivuosi käynnistyy hieman kurjissa merkeissä, kun on-off -poikaystävä Aki ilmoittaa menneensä kihloihin toisen tytön kanssa. Se ei lannista määrätietoista nuorta päähenkilöä, joka päättää voittaa pojan takaisin keinolla millä hyvänsä. Lisää vipinää Viivin vuoteen aiheuttavat myös mystinen moottoripyörämies Reko, kaupunginvaltuuston päätös purkaa Lintusten kotitalo uuden asuinalueen tieltä, sekä tietenkin myös lähestyvät vanhojen tanssit.
Terhi Rannelan "Scarlettin puvussa" (Otava, 2011) on pikkusisko Margaret Mitchellin elämää suuremmalle rakkausromaanille Tuulen viemää, jonka juonenkäänteiden mukaan päähenkilöä tanssitetaan. Suurin osa Mitchell-viittauksista on toteutettu oivallisesti, osa hieman kömpelömmin.
Joihinkin teemoihin olisi voinut syventyä enemmänkin. Viivi on vähän laimea tapaus verrattuna vihreäsilmäiseeen esikuvaansa. Sivuhahmoihin olisi voinut panostaa enemmänkin; erityisesti Rekon (Rhett) ja Olivian (Melanie) hahmoja ja heidän suhdettaan päähenkilöön olisi voinut syventää oikein roimasti.
En tiedä olisinko saanut kirjasta otetta, ellen sattuisi tykkäämään niin paljon "Tuulen viemäästä". Joka tapauksessa uskoisin kirjan uppoavan myös niihin nuoriin lukijoihin, jotka eivät ole tunne suurta amerikkalaista romaania: mukaan on kuitenkin ladattu paljon sellaisia teemoja, joiden voisi kuvitella kiinnostavan kohderyhmää, kuten muotibloggaamista ja muuta sen sellaista.
Kirja oli parempi kuin kehtasin odottaa. En ole koskaan katsonut Tuulen viemää enkä lukenut. Joten ajattelin, että kirja menee ihan ohi. Mutta osui ja sopivasti upposi. Pidin lukemastani, mutta en juurikaan keksi miten vinkkaisin, enemmän suosittelen varmaan täsmäsuosituksina ja teen nostoja, kun kysytään eri aiheista. Hyvä pari Muotimatkaaja Titanicin kannella -kirjalle ja sopiva nosto Vinyyliprinsessan kanssa.
Viivi on inspiroitunut Vivien Leighstä ja Tuulen viemäästä ja bloggaa muodista, käy lukiota ja asuu äitinsä ja mummansa kanssa kauniissa puutalossa. Vanhojentanssit lähestyvät ja täyttävät ajatukset ja luonnoslehtiön pukuideoilla. Selvätkin kuviot menevät uusiksi kun käy niinkuin mummakin aina sanoo, ainoa varma asia elämässä on muutos. Kirjassa on välissä bloggauksia ja niiden kommentointia, tykkäsin juonesta ja henkilöistä, kivaa lukiomaailmankuvausta.
Minulla ja Terhi Rannelalla/Viivi Lintusella on ilmeisen erilainen käsitys Scarlettista. Ja siitä, mikä on tai ei ole pinnallista. Ja ehkä vähän myös siitä, mikä on omaperäistä.
Ei kai kannattaisi lukea nuortenkirjoja lainkaan itseään Tuulen viemää samaan aikaan kuin siihen tukeutuvaa nuortenkirjaa. Tai korjatakseni aiempaa, ehkä nimenomaan minun ei kannattaisi kokeilla ihastumisvihastumiskiisseliä, kun tiedän, ettei se yleensä maistu.
Pidin tästä lopulta enemmän kuin kirjan alussa pelkäsin. Omat lukioajat (ja opiskeluaikainen työ Tampereen Työväen Teatterilla) tulivat elävästi mieleen. Päähenkilö Viivi oli suht sietämätön ja Rekon hahmo aiheutti melkein fyysistä inhoa. Pidin kuitenkin kovasti siitä miten suhteet parhaisiin kavereihin sekä äitiin ja mummaan oli kuvattu. Itselleni hyviä vetovoimatekijöitä olivat myös Viivin harrastukset: vanhat elokuvat, vintage-vaatteet, teatteri, kirpparit ja ompelu.