Yksi ase, kaksitoista tarinaa.
Aina silloin tällöin novellikokoelmissa iskee halu hyppiä tarinasta toiseen lempikirjailijoiden tai sattuman mukaan, mutta tälle kokoelmalle en moista suosittele. Vaikka varsinaista punaista lankaa ei Tykin itsensä lisäksi olekaan, sellainen tunne kuin moinen olisi kuitenkin jää tarinasta toiseen siirryttäessä.
Jokainen dekkaristi pääsee näyttämään oman tyylinsä ja ehkä valloittamaan uusia faneja samalla, kun Lahti pistooli kiertää käsistä käsiin täysin erilaisissa ja itsenäisissä tarinoissa. Nykänen potkaisee menopelin käyntiin ja Bragge tuo matkan päätökseen yhtä sulavasti kuin ajajaa ei olisi matkan aikana vaihdettukaan.
Suosittelen lämpimästi.