Nainen matineamatkalla nuoren miehen kanssa, joka voisi olla hänen oma poikansa, nainen naimisissa olevan miehen rakastajattarena, nainen ystävättärensä ja tämän perheen kutsuilla, nainen kesämökillä, jonne miestuttava yllättäen poikkeaa. Keski-ikäinen, eronnut, yksinäinen nainen.
"Minä haluan tietää miten ihminen voi elää yksin. Onko se kenties jopa luonnollista, perusyksinäisyys. Vai onko se luonnotonta ja tämä kärsimys luonnollista. Olenko kenties terve juuri siksi että sairastan tätä? Ja te kaikki yritätte parantaa minut siitä. Mutta minä kieltäydyn. Minulla on oikeus tähän tuskaan. Minulla on oikeus jokaiseen ihmiseen nimeltä minä. Edes tähän."
Eeva Kilpi comes from eastern Karelia, east of Finland's present-day border with Russia, studied English philology at the University of Helsinki, and worked as a teacher before she began to earn a living from her writing. From 1970 to 1975, she chaired the PEN club in Finland.
She made her debut with the short story collection Noidanlukko in 1959. She wrote about the evacuation of the population of Karelia in Elämä edestakasin, 1964, and Elämän evakkona, 1983, as well as in her autobiographical novel trilogy Talvisodan aika (1989; Eng. tr. The Time of the Winter War), Välirauha ikävöinnin aika, 1990, which describes the interwar period, and Jatkosodan aika, 1993.
Her experimental, erotic novel Tamara (1972; Eng. tr. Tamara) which brought her international success, depicts the relationship between a sexually active woman and a handicapped man. In many of her works, the central character is a strong, independent woman, for example in her novels Häätanhu, 1973, Nainen kuvastimessa, 1962, and in Kesä ja keski-ikäinen nainen, 1970. Besides fiction, she has also written autobiographical literature: Ihmisen ääni, 1976, and Naisen päiväkirja, 1978. In Ihmisen ääni she challenges the myth of the mother.
With her works Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972, and Terveisin, 1976, Eeva Kilpi has made her mark as an ironic and humorous poet of the everyday. These collections were published in 1980 in Swedish under the title Sånger om kärlek, while a selection of the poems was published in Danish under the title En sang om kærlighed in 1981. In her later poetry collections Ennen kuolemaa, 1982, and Animalia, 1987, Eeva Kilpi questions man's right to dominate nature. Her poetry collection Kiitos eilisestä, 1996, is about sorrow and ageing, but also about love and passion.
Additions by the editorial team 2011:
The above biography was first published in 1998. Since then, Eeva Kilpi has written the novel Unta vain, 2007, and Rajattomuuden aika, 2001.
Life and love, wise insights in a good setup. What you should expect from her: sharp, easy-to-follow yet very wise text. Makes you laugh and cry at the same time, feels like life and is cozy yet significant. Eeva Kilpi forever.
Tänään 6.11.2022 sain loppuun kirjan nimeltä Kesä ja keski-ikäinen nainen. Kesä ja keski-ikäinen nainen oli mielestäni hyvä, ihana, hauska, mukava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja. Lukiessani kirjaa nimeltä Kesä ja keski-ikäinen nainen minulle tuli sellainen tunne että kirjan päähenkilö on temperamenttinen nainen. Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli. 😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜 😍💜😍💜😍💜😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜 😍💜😍💜😍💜😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜 😍💜😍💜😍💜
Kolme ja puoli tms. Rakastan novelleja, aloitan taas sillä ja luin tätä lomittain Kilven Tamaran-romaanin kanssa tai siis ensin luin novelli Tamaran ja sen jälkeen romaanin. (Novelli olisi siitä aiheesta melkeinpä riittänyt ja pienin lisäyksin kirjan anti olisi ollut siinä.) Muutoin, oiva novellikokoelma ja yhden asian ympärillä tässä liikuttiin. Huomasin kuitenkin pitäväni tästä paljon vähemmän kuin joskus nuorempana. Vain kokoelman viimeinen novelli, niminovelli, oli itselleni täyden viiden tähden luokkaa. Ihana. Muutoin ihan kiva.