Valkoisia runoja

by Miki Liukkonen

Millainen on surrealistin päiväohjelma, matemaattis-esteettinen runous tai uusi huilumusiikki?

Valkoisia runoja on virkistävän poikkitieteellinen runokokoelma, jossa luonnontieteen ja runon kieli ottavat mittaa toisistaan. Runouden emergenssissä syntyy letkeää rytmiä ja arvaamattomasti kääntyilevää huumoria, joiden alla iso pyörä hiljalleen jauhaa pelon, rakkauden ja salaisuuksien aihelmaa:

Ahdistus: istut saunassa. Nielet villaa.

Genres: Poetry, Finnish Literature

86 pages, Paperback

First published January 1, 2011

Reviews

[Susa]

En saanut tästä oikein kiinni tai kokenut tätä miellyttäväksi luettavaksi. Runot on parhaimmillaan kuin imeskelisi hyvää karkkia, sulavat ajatuksiin ja kiteyttävät jotakin sanatonta sanoiksi. Tätä lukiessa taas oli sellainen olo, että kaivelee jotain karkkipussin kovettuneita viimeisiä karamelleja ja yrittää väkisin nauttia niistä makeannälkäänsä.

(Jestas, ei tämä nyt niin huono teos ollut, että pitäisi kuvailla sitä näin karmivilla vertauskuvilla, mutta tekee mieli karkkia. Sori sori!)

[Heli]

Tällaiset runokirjat saavat minut hihkumaan riemusta. Runoilija joko onnistuu kuvallistamaan ja sanallistamaan jonkin mielessäni pyörineen asian tai kirjoittaa jostain sellaisesta, mitä en ikinä olisi tullut ajatelleeksi. Hihkuna johtuu niistä oivalluksista, jotka tietenkin osoittautuvat tosiksi, kun niitä hieman pohtii: surrealistin päiväohjelman tekee surrealistiseksi vain se, että olemme päättäneet tulkita sen sellaiseksi, "jokin yhteys on ruskealla, filosofialla, d-mollilla ja kahvinkeittimellä" ja puolisuunnikasta tulee välttää.

[Kalpa Kassinen]

Kokoelma alkaa Wittgensteinilla: “Jos leijona osaisi puhua, emme ymmärtäisi sitä.”

Viittaus Tractatus Logico-Philosophicus ei ole koriste, vaan ohjelmanjulistus. Siinä missä Wittgenstein päätyy vaikenemiseen, Liukkonen valitsee puhumisen. Perhosia suusta, geometriaa tunteiden paikalla.

Valkoisia runoja ei ole vielä suuri teos, vaan kunnianhimoinen ja paikoin hallitsematon yritys murtaa kielen rajat surrealistisella logiikalla.

“Surrealistin päivä” alkaa 07.00 ja päättyy 13.45. Välissä kokoustetaan dadaistien ja kubistien kanssa. Jumala painaa maisemaa jalallaan linttaan, hitaasti, jotta ehdimme ajatella. Seuraaville sukupolville jäävät portaat. Loogisesti tämä on mieletöntä, unen sisäisessä järjestelmässä täysin johdonmukaista.

Kokoelman vahvinta aluetta on matemaattis-esteettinen kuvasto. Miettiväinen neliö ja turhamainen piste jakavat tilan ujon suorakulmion kanssa. “Tiistai on sininen ja hyvä nimi kultakalakaupalle.” Tällaisissa säkeissä absurdi ja täsmällinen kohtaavat.

Runollinen ilmaisu joutuu kuitenkin ajoittain väistymään loogisuutta korostavan, lähes tieteellisen kielen tieltä. Kokeellinen lähtökohta tuottaa ”matematiikan ulkopuolisia yhtälöitä” ja nimettyä ”matemaattis-esteettistä runoutta”, mutta samalla affekti kylmenee. Ajatuksia on yksinkertaisesti liikaa; niiden sikermät eivät ehdi rakentua merkityksiksi ennen kuin uusi kuvallinen purkaus jo alkaa. Osa säkeistä tuntuu heitetyiltä, ei välttämättömiltä.

Velka 60–70-lukujen kokeelliselle runoudelle on ilmeinen. Muotoa ei enää rikota, vaan asutaan jo rikotussa talossa. Epätasaisuus ei johdu rohkeudesta vaan kuratoinnin puutteesta. Kokoelma olisi kaivannut vielä yhden telakkakierroksen.

Lopussa palataan leijonaan. Resignaatio on kaksisuuntainen: surrealisti lakkaa yrittämästä tulla ymmärretyksi, ja lukija lakkaa yrittämästä ymmärtää. Viimeinen kuva, mies päästää sammakoita suustaan, on sekä groteski että looginen päätös tälle kielikokeelle.

Tässä on energiaa enemmän kuin rakennetta. Mutta energia on todellista.

[Peony]

Luin tämän Valkoisia runoja ikään kuin pienenä esittelynä Miki Liukkosen tuotantoon. Halusin lukea jotain häneltä, ennen kuin tartun uuteen eepokseen eli O:hon (sitten joskus keväällä ? :D).

Muutamia oikein hyviä löytyikin näistä Valkoisista runoista. Useita herkullisia kielikuvia ja astihavaintojen kuvauksia. Muutama taas tuntui hieman satunnaisen päänsisällön paperille kaatamiselta..ei varsinaisesti sytyttänyt minua, sillä tykkään että surrealistisessakin runossa on yksi tai kaksi tarttumakohtaa jonkinlaiseen todellisuuteen, eikä vain henkilökohtaiseen ajatusvirtaan. Liukkonen on totisesti rakastunut opiskeluaikoinaan akateemiseen ja matemaattiseen sanastoon. Tämä rakkaus ja ko. sanojen ja esitystavan estetiikkantaju ei siirtynyt minuun, mikä vähensi lukunautintoa.

[V]

3.75 tähteä.

Ensimmäinen puolisko 5/5, toinen puolisko 3/5.

[Rat Leaves]

4/5

ne osat matemaattis-esteettisestä runoudesta oli hyviä

[Enni]

Kun aattelen runojen lukemista mulla on sellainen olo, ettei ne oo mulle, koska en oo tarpeeksi taiteellinen tai sivistynyt. Mutta oon kuitenkin lukenut elämässäni mua sykähdyttäviäkin runoja ja onneksi saa olla vapaasti omaa mieltä ja lukea runoja omana itsenään esittämättä mitään sen enempää.

Tämä oli aivan liian surrealistinen mun makuun. Joistakin vähän nappasin tunnelmaa ja naurahdin joillekin, mutta pääosin olin ihan että jahas vais nii. Sivu 23 oli yks parhaita kirjan antimia vaikka ahdistus musta ei tunnukaan siltä et istuisisin saunassa ja nielisin villaa, enemmänkin liian pienet vaatteet päällä ja juonut sata energiajuomaa. (Vaikkakin Liukkosen lauseessa pointti saattaa olla myös se että kummatkin asiat on lämmintä ja myös villan syömisen absurdius, tiiäppä tuota, mutta halusin keksiä omankin :D)

Tässä oli kyllä hauskoja assosiaatioita asioista ja on hauska miettiä vaikka mitä itelle tulee viikonpäivistä, numeroista tai geometrisistä kuvioista mieleen. Meinasin antaa kolmosen arvosanaksi mutta ihan ei yltänytkään, melkein! Seuraavaa runokirjaa kohti! (Oon viime aikoina viihtynyt kirjaston runo-osastolla, suosittelen kokeilemaan)

[Noora]

Miki Liukkonen on tämän vuosituhannen paras runoilija. Tekisi mieli sanoa, että Pentti Saarikosken manttelinperijä tyylinsä puolesta, mutta enpäs sanokaan, koska Liukkonen kukoistaa kyllä ihan omilla meriiteillään.

Jos et yleensä lue runoja niin lue edes tämä teos.

[Laura]

Olen kyllä lukenut jonkun verran runoja, mutta tästä en saanut paljoa irti kummallakaan lukukerrallani (välissä aikaa oli 9 vuotta).

Ajattelin puolivälissä, että ymmärrän tästä kirjasta ehkä 20 %. Kirjan lopetettuani totesin prosenttiosuuden olevan lähempänä viittä.

Suurin osa runoista oli kirjoittajan sekavaa ajatuksenjuoksua, joka jollain ihmeen kaupalla on saatu paperille sanoiksi. Ainoat runot joista luulin jotain ymmärtäväni, tai joista ainakin jollain tasolla nautin, olivat nämä ”matematiikan ulkopuoliset yhtälöt” tai runot, joista löysin jotain tarttumapintaa.

Tästä ei ehkä kuulukaan ymmärtää mitään, mutta minä en edes nauttinut.

Tunteita tämä herätti minussa hieman, joskin lähinnä turhautumista. Tiistai ei ole sininen. Tiistai on keltainen.

[Heidi]

Kauniisti kirjotettu. Oivaltavaa sanailua, just semmosta mistä tykkään. Syvällisimmät matikkajutut meni ohi, siitä "miinustähti".

Alla parhaat palat.

kiitos kutsusta mutta olen allerginen kloorille
joku toinen kerta sitten

Liukastuminen on enkeleille golfia.
Se on myös muistutus maan vetovoimasta.

aina muistelen
mennyttä aikaa
parhaana aikana elämässäni
ja kohta tämäkin aika on mennyttä

hauki karjuu avannossa
toisaalla on pilvien raukeus

Väsymys: kannettavaksi annetaan säkillinen lämmintä lunta. Korvista roikkuvat sateiset taivaat.

Rakkaus: kaukonäön heikkeneminen. Tuoksukynttilä aivoissa.

Enkä ole kovinkaan vaikuttunut auringosta, pikemminkin sen tuomista mielikuvista.
Aurinko itsessään käy jo vähän päälle.

[Sini]

Runot valitettavasti tuntuvat minusta monesti tyhjänpäiväisiltä kirjoittajansa ohikiitäviltä ajatuksilta, jotka harvemmin jäävät muistiini lukijana. Haluaisin saada niistä irti enemmän, mutta ehkä en ole vielä löytänyt itselleni sopivaa runoutta riittävästi. Tämä teos ei tehnyt poikkeusta aiempaan kokemukseeni runoista.

Pidin kuitenkin teoksen matemaattisesta ulottuvuudesta, koska matemaattiset kaavat ja termit ovat jotenkin lohdullisia. Teoksessa oli sivumääräänsä nähden monipuolisia kirjoituksia. Lisäksi teos sai minut aika ajoin hymähtämään äänettömästi, sillä sen huumori vetosi minuun, mistä esimerkkinä tämä metafora:

Rakkaus: kaukonäön heikkeneminen.
Tuoksukynttilä aivoissa.

[Minna Martikainen]

”Asioiden kiinnostavuus on niiden vieressä.” (s.28)

Minusta tämä ei ole runoutta ainakaan siinä perinteisimmässä muodossa ja juuri se on jollain tapaa jopa lohduttavaa.

Tämä on ajatuksia jotka vain putkahtelevat kirjoittajan mieleen ja hän kirjoittaa ne muistiin itselleen tai voidakseen kertoa niistä myöhemmin sopivana hetkenä jollekin toiselle.

Kirja ei ole vain pikaisesti läpiluettava runokokoelma vaan se ikään kuin vaatii toisinaan pysähtymään ja palaamaan lukemaan juuri luettu rivi uudelleen hitaasti.

[Venla]

2.5

Puoleenväliin asti tykkäsin ihan hirveästi, ja sitten lopusta en saanut paria runoa lukuunottamatta oikein mitään irti. Ongelmaksi ehkä muodostui se, että ns matemaattinen estetiikka ei vain yksinkertaisesti oikein puhuttele itseä.

[Susa]

Matemaattiset runot olivat yllättävän omakohtaisen oloisia, niin kuin tuulahdus menneestä. Muuten tässä oli kyllä tarpeeksi Liukkosta tältä erää, O:sta en edes haaveile :)

[vendla]

ei edistä mun prosessia päästä yli yo-matikka-rumpasta mut täs osattiin käyttää niin hyvin sanoja kuvailemaan et huhhh

[Leea]

2.8⭐
muutama tosi hyvä runo, mutta esim noi matikka jutut ei oikeen iskeny

[Ale Huovinen]

:/

[Antti]

Hyvä kokonaisuus, kunnianhimoa ei puuttunut filosofiaan. Sami on rohkea runo joka ennusti nykyajan vääryyttä.

[Vaarna]

Hämmentävää, hauskaa, koskettavaa. Osa runoista ei toiminut lainkaan, osa iski palleaan, osa sai nauramaan. Minulle riittää se, että täältä löytyi sellaista, jonka pariin palaan varmasti uudemman kerran, vaikka en kaikkia sivuja kuluttaisikaan puhki. Loppua kohden mentiin ehkä liian matemaattiseksi minun makuuni.

Tämä oli aika yllättävä kokoelma, runoilijan julkisuuskuvan perusteella odotin aika erilaista. Matematiikan ulkopuoliset yhtälöt olivat suosikkejani. Keikuin kolmen ja neljän tähden välillä, koska pidin tätä hieman epätasaisena, mutta päädyin lopulta neljään tähteen, koska itseä miellyttävät runot olivat sen verran hyviä.

[niina]

En edes esitä, että olisin ymmärtänyt tästä kaiken. En ymmärtänyt. En välttämättä myöskään tavoittanut kokonaiskuvaa, sitä mitä herra Liukkonen runoillaan loppujen lopuksi hakikaan, mutta minulta tämä on ansainnut kolme tähteään kekseliään ja hauskan kielensä ansiosta, runokertomusten ja -raporttien vetovoimaisesta huvittelevaisuudesta ja innostuneisuudesta. Tätä oli oikeasti hauska lukea, ainakin niin kauan kun ei liian hanakasti yrittänyt tajuta jotain jos ei yhtään tiennyt mistä puhuttiin.

[Katariina]

Mietin pitkään kolmen ja neljän tähden välillä, sillä kokoelma oli mielestäni hyvin epätasainen. Osa runoista oli ihan mahtavaa luettavaa, kuin suoraan minulle kirjoitettua, mutta osa ei koskettanut millään tavalla. Päädyin neljään tähteen, sillä parhaat palat saivat minut hymyilemään hauskuudellaan. Erityisesti matemaattis-esteettinen runous nousi suosikikseni! :)

[Melina Rintaluoma]

monia omianikin hullunkurisia ajatuksia sanallistettiin tässä. surrealismi kiinnostaa, samoin tämä matemaattis-esteettinen runouskin, numerot, ja niiden merkitys kiehtoo. oli kiva lukea, tässä oli just sellasta mistä pidän, ihan omituisia, täysin toisistaan irrallaan olevia juttuja, jotka sitten oudosti muodostikin jotain eheää ja järkeenkäypää ja välillä ei niin järkeenkäypää.

[Arja-täti]

Vaikeita runoja mulle. Mutta joitakin koin läheiseksi.