Efter en klimatkatastrof år 2035 har stora delar av Finland täckts med vatten. Helsingfors har evakuerats och invånarna tvångsförflyttats till Jyväskylä. Där lever barnen ett skyddat liv med kantelespel, sport och mobiltelefonsövervakning utan att veta värst mycket om världen utanför. Men 15-åriga Lilja vill ta reda på sitt ursprung. Hon rymmer till Helsingfors, där mänskor från hela världen har bosatt sig, efter att deras egna hem försvunnit under vattenmassorna. Där får hon leva i en indisk familj och försöka klara sig i ett helt annorlunda Helsingfors än hon - och vi - är vana vid. En intensivt spännande dystopi, något av en Margaret Atwood för unga. Samtidigt finns här också glimtar av humor och en ständig solidaritet med den unga huvudpersonen. Och en insikt om att livet alltid går vidare, i en hurdan form det än må vara.
Idea on hyvä. Jälkisanojen mukaan Grönlannin sulettua merenpinta nousee 5-8 metriä. Kirjassa kohoaminen on kymmenessä metrissä.
Päähenkilön asuminen Jyväskylässä oli hauska yksityiskohta paikkakunnalla asuvana, muuten kirja jäi aika laimeaksi.
Lopussa kaikki tapahtui jotenkin ryminällä, ja sitten yhtäkkiä Liljan vanhemmat olivatkin auton kanssa Helsingissä. Onnellinen loppu oli sinänsä hyvä asia, mutta tässä tapauksessa se jotenkin sai koko tarinan lysähtämään. Entä miten Sassalle kävi?
En tiedä olenko itse niin herkistynyt kehojen kommentoinnille ja siksi kiinnitin siihen paljon huomiota, mutta joka tapauksessa mielestäni kirjassa oli aika paljon täysin tarpeetonta kuvailua kehoihin liittyen. Yksi maininta ulkonäöstä olisi riittänyt.
This entire review has been hidden because of spoilers.
It was interesting as it told about different cultures and had some interesting alternative fuel science in it, and the "coming of age" journey Lilja was on was exciting as the world was so changed.
Good world-building both in Jyväskylä and in Helsinki, the difference in the societies' developments since the disaster struck.
The ending was a bit boring, but the book wasn't completely predictable.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Lähitulevaisuudessa ihmiskuntaa kohtaa rankemmanpuoleinen muutos, kun ilmaston lämpenemisen seurauksena vedenpinta nousee kymmenen metriä, minkä seurauksena suuria osia myös Suomen maankamarasta peittyy mereen. Esimerkiksi Helsinki joudutaan evakuoimaan myrskyjen tieltä ja maan hallinnollinen keskus siirtyy Jyväskylään.
Jyväskyläläinen Liina-teini saa selville suuren perhesalaisuuden, joka mullistaa hänen maailmankuvansa täydellisesti. Niinpä hän suuntaakin pääkallonpaikalle entiseen pääkaupunkiin, joka on paitsi puoliksi aaltojen peitossa, myös uusien asukkaiden kansoittama.
Annika Lutherin "Kodittomien kaupunki" (Teos & Söderströms, 2011) ei sisällä suurta toiminnallista juonta, vaan on enemmänkin realismiin tähtäävä kuvaus ihmisistä, jotka yrittävät sopeutua elämään suuren mullistuksen jälkeisessä maailmassa. Samalla kirjassa käsitellään ennakkoluuloja, joita eri ihmisryhmät toisiaan kohtaan tuntevat, sekä perhe- ja ihmissuhteita ylipäätään. Henkilöitä onkin melko paljon, mutta kovin syvälle heidän päänsä sisälle ei kuitenkaan päästä.
Suomennosta on muistaakseni moitittu kömpelöksi, ja muutamia virheitä tekstistä onkin mahdollista bongata, mutta kokonaisuuteen se ei silti pahemmin vaikuta.
Nuorille aikuisille ensisijaisesti suunnattu romaani on lajityypissään ihan onnistunut romaani, mutta juonivetoisena lukijana olisin itse kaivannut hieman enemmän potkua itse tarinaan. Lopun jättäminen vielä avoimemmaksi ei olisi välttämättä tehnyt sekään haittaa?
Luin kirjan ääneen 9-vuotiaalle pojalleni. Meitä molempia häiritsivät kommentit "vinosilmäisistä" kiinalaisista ja "omituisista" intialaisista tavoista ja ruokalajeista. Poika koki erikoisena sen, että ihmisten ihonväriä tuotiin koko ajan esiin. Ehkä aika on ajanut tämän kirjan ohi, koska poikani kommentoi kirjan lopussa: "No nyt se loppui se rasistinen kirja."
Minua hämmästyttää, että tätä huomiota ei yksikään kritiikki ole nostanut esiin: teosta on sen sijaan kehuttu monikulttuuriseksi. Kirja oli myös Topelius-ehdokas. Itselleni lukijana jäi vahva vaikutelma siitä, että läpi kirjan päähenkilön kautta kummasteltiin muiden kulttuurien eksoottisia ja omituisia tapoja sen sijaan että päähenkilö olisi kasvanut ja oivaltanut jotain syvempää.
Ehkä kirjailija yritti kuvata ihmisten ennakkoluuloja, mutta onnistui valitettavasti vain toistamaan niitä.
Pettymys. Odotin Kodittomien kaupungin lukemista kauan ja nyt kun sen lopulta sain käsiini, lukeminen oli melkein pelkkää pakkopullaa. Tarina ei lähde vetämään missään vaiheessa, päähenkilö on rasittava, tarinan pointti jää hämäräksi. Loppuvaiheetkaan eivät innosta lukemaan, vaikka jännitystä yritetään pitää yllä. 10 metriä kohonnut Itämeren pinta on tosin kiinnostava kirjan perusta ja uuden ilmeen saanut Helsinki herkullinen. Mutta ei kolissut tämä kirja ei.
Lutherin heikoin kirja. Kuvittelin ihan toisenlaiseksi ja puolenvälin jälkeen vasta tajusin, mistä on kyse. Puoleenväliin kirja oli aikalailla pakkolukua ja vielä tiheä teksti teki siitä raskaampaa.
Kirja sinänsä voisi toimia, jos se olisi kirjoitettu vielä kerran uudelleen ja saatu parempi rytmi. Tuntui, että nyt kirja oli pakkolukemista. Harmi, koska ainesta olisi ollut parempaan.
Ensimmäinen Lutherini, ja uhkaa jäädä viimeiseksi. Ei tässä kirjassa sinänsä mitään vikaa ollut, kiinnostava tulevaisuudenkuva sinänsä, mutta ihan ei jaksanut pitää mun kiinnostusta yllä. Loppuun asti jatkoin.