What do you think?
Rate this book
Minä, Katariina
Loisteliaan hovin keskus, vaimo, äiti, rakastettu – Venäjän keisarinna Katariina II Suuri tekee tiliä kiihkeästä elämästään
Onnettomuus on pakottanut keisarinnan vuoteeseen, aikaa ei ehkä ole enää paljon. Menneisyydessä on paljon selvitettävää. Mutta joidenkin asioiden muistaminen tekee kipeää!
"Ei kukaan kysynyt, halusinko mennä naimisiin suuriruhtinas Pietarin kanssa! Halusinko ylipäätänsä mennä neljätoistavuotiaana naimisiin kenenkään kanssa! Ei kukaan kysynyt, haluanko vaihtaa uudeksi kotimaakseni Venäjän, tämän mystisen maan, jonka ihmisistä ja tavoista en tiennyt mitään."
Uskomaton tahdonvoima nosti saksalaisen prinsessan lopulta
Venäjän itsevaltiaaksi, mutta mikä oli hinta? Hän joutui luopumaan
perheestään, nimestään, uskonnostaan ja yksityisyydestään, häntä
tarkkailtiin koko ajan. Hääseremoniat olivat loisteliaat, mutta
sulhanen, tuolloin kuusitoistavuotias suuriruhtinas Pietari, tuotti
puolisolleen jatkuvasti pettymyksiä. Nuoren vaimon tärkein tehtävä
oli tuottaa valtakunnalle kruununperillinen, mutta sitä saatiin
odottaa.
Laila Hirvisaari tempaa lukijan mukaan hovin juonitteluihin ja ylellisiin juhliin, mutta kuvaa koskettavasti myös niitä tuntoja, jotka ovat kaikille naisille yhteisiä aikakaudesta riippumatta.
Onnettomuus on pakottanut keisarinnan vuoteeseen, aikaa ei ehkä ole enää paljon. Menneisyydessä on paljon selvitettävää. Mutta joidenkin asioiden muistaminen tekee kipeää!
"Ei kukaan kysynyt, halusinko mennä naimisiin suuriruhtinas Pietarin kanssa! Halusinko ylipäätänsä mennä neljätoistavuotiaana naimisiin kenenkään kanssa! Ei kukaan kysynyt, haluanko vaihtaa uudeksi kotimaakseni Venäjän, tämän mystisen maan, jonka ihmisistä ja tavoista en tiennyt mitään."
Uskomaton tahdonvoima nosti saksalaisen prinsessan lopulta
Venäjän itsevaltiaaksi, mutta mikä oli hinta? Hän joutui luopumaan
perheestään, nimestään, uskonnostaan ja yksityisyydestään, häntä
tarkkailtiin koko ajan. Hääseremoniat olivat loisteliaat, mutta
sulhanen, tuolloin kuusitoistavuotias suuriruhtinas Pietari, tuotti
puolisolleen jatkuvasti pettymyksiä. Nuoren vaimon tärkein tehtävä
oli tuottaa valtakunnalle kruununperillinen, mutta sitä saatiin
odottaa.
Laila Hirvisaari tempaa lukijan mukaan hovin juonitteluihin ja ylellisiin juhliin, mutta kuvaa koskettavasti myös niitä tuntoja, jotka ovat kaikille naisille yhteisiä aikakaudesta riippumatta.
607 pages, Hardcover
First published January 1, 2011
20 people are currently reading
177 people want to read
About the author
Laila Hirvisaari
18 books11 followersFI: Laila Ellen Kaarina Hirvisaari (vuosina 1958–2004 Hietamies) on suomalainen kirjailija. Hänen tuotantoonsa kuuluu laajoja romaanisarjoja sekä näytelmiä ja televisiosarjoja, joissa liikutaan niin Karjalankannaksella ja Laatokan Karjalassa kuin Venäjällä, Intiassa ja Roomassakin. Syksyyn 2008 mennessä Laila Hirvisaaren kirjoja oli painettu yli 4 miljoonaa.
Hirvisaaren isä Aarne kaatui jatkosodassa Lailan ollessa vasta kolmevuotias. Laila Hirvisaari avioitui vuonna 1958 kirjailija Heikki Hietamiehen kanssa ja otti samalla käyttöön miehensä sukunimen Hietamies. Heillä on kolme tytärtä: Kristiina (s. 1958), Eveliina (s. 1964) ja Anuliina (s. 1968). Tyttäristä Eve on myös kirjailija ja käsikirjoittaja. Laila ja Heikki Hietamies erosivat vuonna 1985 asumuseron kautta, virallisesti he erosivat vuonna 1991. Laila Hietamies otti 9. joulukuuta 2004 yhdessä kolmen serkkunsa kanssa tyttönimensä takaisin ja on siitä pitäen julkaissut romaaninsa nimellä Laila Hirvisaari.
Hirvisaaren ensimmäinen romaani Lehmusten kaupunki ilmestyi 1972 (nimellä Hietamies) ja aloitti Lappeenrannasta kertovan romaanisarjan, jonka seitsemäs osa ilmestyi syksyllä 2004. Sarja kertoo Lappeenrannasta ja lappeenrantalaisista aina 1920-luvulta lähtien. Toinen tunnettu romaanisarja, Kannas-sarja (1980–1984) kertoo Kannaksella sijaitsevan Suontaan kylän asukkaiden vaiheista 1920–1940-luvuilla. Sarja sisältää muun muassa evakkokokemuksia Länsi-Suomessa. Lehmusten kaupunki ja Kannas-sarjojen välissä ilmestynyt kaksiosainen Hamina-sarja kuvaa ensiksi pienen kylän ihmisten elämää ja sen jälkeen elämää Haminassa. Kuusiosainen Laatokka-sarja (1986–1991) kertoo Vienan Karjalasta ja vallankumouksen kokemasta Venäjästä. Sonja-sarja (1993–1997) pureutuu yläluokkaisen venäläistytön Sonjan ja hänen lähipiirinsä elämään edellisessä vuosisadanvaihteessa ja antaa toisenlaisen näkökulman Venäjän vallankumouksesta. Kolmiosainen Anni-sarja kuvaa pientä Metsäkylän kylää sekä sen asukkaiden värikästä elämää, joka heittelee ihmisiä Viipuriin sekä sodan jälkeen Virolahdelle.
Laila Hirvisaari asui vuoteen 1974 saakka Lappeella ja Lappeenrannassa, kunnes muutti Helsingin Vuosaareen. Vuonna 1985 hän muutti Tuusulan Rantatielle, jossa asuu nykyisin.
EN: Laila Ellen Kaarina Hirvisaari, known between the years 1958 and 2004 as Laila Hietamies, is a Finnish author and writer. She has published 35 novel under her married name Hietamies. December 9, 2004 Laila Hietamies, along with her three cousins, changed her name back to the maiden name Hirvisaari, and from that on her books are being published under the name of Laila Hirvisaari.
Laila Hirvisaare's first novel Lehmusten kaupunki ('City of the Lindens') was published in 1972 (under the name Hietamies) and started a series of novels about Lappeenranta, of which the seventh part was published 2004. Hietamies has written many other novel series, mostly telling about Karelia and the consequences of the wars of Finland in the 1940s. She has written also books about a Russian princess Sonja at the time of the Russian Revolution.
Laila Hirvisaari has been granted many respected literature awards but never the most respected, Finlandia Prize. By autumn of 2008 her books had been printed over 4 million times.
Laila Hirvisaari has written 35 novels and lots of short stories and plays. A movie has been filmed based on Hirvisaari's novel Hylätyt talot, autiot pihat ('Abandoned houses, empty yards') in 2000. Some of her books have been translated into other languages.
Hirvisaaren isä Aarne kaatui jatkosodassa Lailan ollessa vasta kolmevuotias. Laila Hirvisaari avioitui vuonna 1958 kirjailija Heikki Hietamiehen kanssa ja otti samalla käyttöön miehensä sukunimen Hietamies. Heillä on kolme tytärtä: Kristiina (s. 1958), Eveliina (s. 1964) ja Anuliina (s. 1968). Tyttäristä Eve on myös kirjailija ja käsikirjoittaja. Laila ja Heikki Hietamies erosivat vuonna 1985 asumuseron kautta, virallisesti he erosivat vuonna 1991. Laila Hietamies otti 9. joulukuuta 2004 yhdessä kolmen serkkunsa kanssa tyttönimensä takaisin ja on siitä pitäen julkaissut romaaninsa nimellä Laila Hirvisaari.
Hirvisaaren ensimmäinen romaani Lehmusten kaupunki ilmestyi 1972 (nimellä Hietamies) ja aloitti Lappeenrannasta kertovan romaanisarjan, jonka seitsemäs osa ilmestyi syksyllä 2004. Sarja kertoo Lappeenrannasta ja lappeenrantalaisista aina 1920-luvulta lähtien. Toinen tunnettu romaanisarja, Kannas-sarja (1980–1984) kertoo Kannaksella sijaitsevan Suontaan kylän asukkaiden vaiheista 1920–1940-luvuilla. Sarja sisältää muun muassa evakkokokemuksia Länsi-Suomessa. Lehmusten kaupunki ja Kannas-sarjojen välissä ilmestynyt kaksiosainen Hamina-sarja kuvaa ensiksi pienen kylän ihmisten elämää ja sen jälkeen elämää Haminassa. Kuusiosainen Laatokka-sarja (1986–1991) kertoo Vienan Karjalasta ja vallankumouksen kokemasta Venäjästä. Sonja-sarja (1993–1997) pureutuu yläluokkaisen venäläistytön Sonjan ja hänen lähipiirinsä elämään edellisessä vuosisadanvaihteessa ja antaa toisenlaisen näkökulman Venäjän vallankumouksesta. Kolmiosainen Anni-sarja kuvaa pientä Metsäkylän kylää sekä sen asukkaiden värikästä elämää, joka heittelee ihmisiä Viipuriin sekä sodan jälkeen Virolahdelle.
Laila Hirvisaari asui vuoteen 1974 saakka Lappeella ja Lappeenrannassa, kunnes muutti Helsingin Vuosaareen. Vuonna 1985 hän muutti Tuusulan Rantatielle, jossa asuu nykyisin.
EN: Laila Ellen Kaarina Hirvisaari, known between the years 1958 and 2004 as Laila Hietamies, is a Finnish author and writer. She has published 35 novel under her married name Hietamies. December 9, 2004 Laila Hietamies, along with her three cousins, changed her name back to the maiden name Hirvisaari, and from that on her books are being published under the name of Laila Hirvisaari.
Laila Hirvisaare's first novel Lehmusten kaupunki ('City of the Lindens') was published in 1972 (under the name Hietamies) and started a series of novels about Lappeenranta, of which the seventh part was published 2004. Hietamies has written many other novel series, mostly telling about Karelia and the consequences of the wars of Finland in the 1940s. She has written also books about a Russian princess Sonja at the time of the Russian Revolution.
Laila Hirvisaari has been granted many respected literature awards but never the most respected, Finlandia Prize. By autumn of 2008 her books had been printed over 4 million times.
Laila Hirvisaari has written 35 novels and lots of short stories and plays. A movie has been filmed based on Hirvisaari's novel Hylätyt talot, autiot pihat ('Abandoned houses, empty yards') in 2000. Some of her books have been translated into other languages.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 28 of 28 reviews
June 10, 2020
Diezgan interesanta grāmata, tomēr bez vēstures zināšanām par šo laiku Krievijā, nav iespējams saprast, cik tajā daudz vēsturisku faktu, un cik daudz izdomas. Man patiktu saprast, cik tajā visā ir vēsturiskās Katrīnas un pārējo.
Sākums raitāks, uz beigām jau sajūta, ka tas taču tikko jau notika... Par sākumu liktu 5 zvaigznes, garlaicīgās beigas novilka visu uz leju.
Sākums raitāks, uz beigām jau sajūta, ka tas taču tikko jau notika... Par sākumu liktu 5 zvaigznes, garlaicīgās beigas novilka visu uz leju.
May 21, 2017
2,5 zvaigznes, jo izklaidējoši kā žurnāls "privātā dzīve" un kādreiz tieši tāda smadzeņu košļene ir vajadzīga. Vispār jau interesanti lasīt par Katrīnas dzīvi un nākšanu pie varas, galma dzīvi, tikai romānam vajadzētu labāku rakstnieku/redaktoru/tulkotāju (nevaru saprast kurš vairāk vainīgs pie vietām diezgan nesakarīgā teksta).
Pilnā atsauksme: https://gramatas.wordpress.com/2017/0...
Pilnā atsauksme: https://gramatas.wordpress.com/2017/0...
June 16, 2024
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2009: 184/184)
2011: 1/6
1984-2023: 185/268
5-/5. Painosten kuningatar kirjoittaa historiallisen (ja romantiikkaakin sisältävän) melko massiivisen romaanin – lukemattako paskaa? Lukien kaukana siitä! Tämähän oli suorastaan ällistyttävän hyvä. Yltää aivan sinne kaikkien Finlandia-ehdokkaiden melko harvaan kärkeen. Näin varmaotteista, horjumatonta ja vakaata romaania saa harvoin eteensä. Ei oikein missään kohdassa tehnyt mieli väittää vastaan, ettei tuo tai tuo käänne olisi voinut tapahtua oikeassa elämässä (vaan se oli vain pelkkä kirjallinen konstruktio). Illuusio siitä, että näin asiat olisivat voineet mennä, pysyy vahvana. En sitten ollenkaan tiedä – enkä oikeastaan välitäkään tietää –, missä määrin Hirvisaari on ollut uskollinen tiedetyille historiallisille tosiasioille. Tämähän on lopulta kuitenkin taidokas fiktiivinen romaani, vaikka se kertookin oikeasti eläneistä henkilöistä... Haluan kyllä lukea myös tämän kirjan jatko-osan (Me, Keisarinna) – jonka näemmä olenkin jo kuunnellut äänikirjana, vaikken sitä muistanutkaan (kertoen ehkä jotakin siitä, kuinka juoksenkustusti olen suurimman osan äänikirjoistani kuunnellut). Tämä Minä, Katariina oli mielestäni kyllä niin hyvä, etten saata uskoa, että tämä olisi vain jonkinlainen onnenkantamoinen tai poikkeustapaus Hirvisaaren laajassa tuotannossa ja pitkällä uralla. (Pitäisi varmaan lukea Hirvisaarta/Hietamiestä paljon laajemminkin.) Minulle herääkin herkästi kysymys, että miksi hänet on huomioitu Finlandia-ehdokkuudella vain tämän ainoan kerran – ja miksei häntä ole palkittu Finlandialla kertaakaan? Onko hänen suurin syntinsä se, että hän on – niin – se painosten kuningatar, joka on onnistunut myymään miljoonia kirjoja hyvin pienellä ja marginaalisellakin kielialueella? Myyvyys hänelle riittävä palkinto? Laaja kansa ehkä harvemmin tunnistaa erinomaisuutta, vaikka se hierottaisiin heidän naamaansa, mutta olisiko Laila Hirvisaari yksi niistä poikkeuksista? Voisiko Hirvisaari olla varmaotteisuudessaan, erinomaisuudessaan ja myyvyydessään jonkinlainen naispuolinen vastine Antti Tuurille? Tuuri on sitten kuitenkin kerännyt Finlandia-kisassa useamman ehdokkuuden ja yhden voitonkin. Ja kuitenkin, niin hyviä kuin kaikki lukemani tuurit ovat olleetkin, ei yksikään niistä ole mielestäni ollut niin hyvä kuin tämä yksi hirvisaari. Olisi ikävää, jos se olisi lopulta vain sukupuoli, joka selittäisi tämän eron ja epäsuhdan Hirvisaaren ja Tuurin huomioimisen välillä. Tuurin ainoita heikkouksia on nähdäkseni jo useamman teoksen otannallani se, että hän on jokaisella romaanillaan oikeastaan täsmälleen samalla tavoin erinomainen – ja tämä vaihtelun puute rupeaa tietysti pidemmän päälle vähän kyllästyttämään. Onkohan Hirvisaarella tämä sama heikkous, että hänen kaikki teoksensa muistuttaisivat vähän liikaa toisiaan? Tämä Minä, Katariina ei kyllä ainakaan muistuttanut mitään aiemmin lukemaani. Romaanissa ei ollut pulaa sen kaikinpuolisen erinomaisuuden (ja hauskuudenkin) osoittavista kohdista. Alle olen ottanut joitakin näistä:
"... Olin pyörtyä, mutta Marie sanoi, että nimenomaan suuriruhtinas tulee siinä operaatiossa pyörtymään. Kun mieheni vihdoin siis sai suunsa auki ja puserrettua ulos pelkonsa, lohdutin häntä ja sanoin, että se on pieni juttu ja että sen jälkeen naiset alkavat suorastaan juosta hänen perässään. "Entä te, Madame?" hän kysyi. "Ettekö te juokse perässäni?" Vastasin, että en. Hän nousi, katsoi minua kuin uskollinen koira, ja minä talutin hänet käytävään Marien luo, joka vei miesparan lääkärien käsiin.
Marie tuli tunnin kuluttua ja sanoi että se on ohi nyt. Nips, naps, suuriruhtinas oli vapautunut vaivastaan, hän olisi pian kykeneväinen siittämään. ..." (s. 295,296)
"... Hän katsoa napitti minua valkoisessa röyhelöisessä yöpaidassaan ja tökki minua sormellaan. Se oli jonkinlaista kopelointia, vähän sinne päin, mutta jos siitä tökkimisestä olisi pitänyt syntyä lapsi, se olisi ollut todella neitseellinen hedelmöityminen. ..." (s. 298)
"... Yöt hän joi ja nai, aamupäivät nukkui, iltapäivällä muisti olevansa hallitsija, illansuussa meni kirkkoon rukoilemaan. Sellainen oli Venäjän keisarinna ennen minua. Sano, Leon, olenko minä ollut yhtä hirveä?
– Ette ihan, Tsarinna. Vaikka aika kauhea tekin olette silloin tällöin ollut." (s. 326)
"... Nostin hänet hyllylle ja ajattelin, että kun tarvitsen imartelua, otan hänet esille. Sitten annoin hänet erotetulle rouva Krauselle. Sanoin, että entiset ja erotetut hovinaiset saattavat tarvita pehmusteita, kun he istuvat niin paljon. Olin ilkeä.
Ilkeyteni virkisti minua. Oli huvittavaa nähdä niin paljon valehtelijoita samassa kasassa. Oli lumoavaa katsoa, mihin he ylsivät, ja kuinka lisäämällä imarteluun ja liehakointiin vielä itsekehun he olivat läkähtyä." (s. 370,371)
"Lähtee. Tottelee. Jos sanon, että hauku, haukahtaa. Jos sanon, että esiinnyt sammakkona ja kurnutat – kurnuttaa. Jos sanon, ettet näyttäydy viikkoon rannalla, pakahtuu. Häntä suututtaa, hävettää, pelottaa. Krimin herruus, kartanot, sadat orjat, timantit, uudet kunniamerkit – kaikki katoavat, jos tahdon, pääni nyökkäyksellä." (s. 447)
"... Esitin hyvää äitiä ja kyynelehdin urotyötäni vieläkin..." (s. 519,520)
"... Jatkamme, mutta syksymmällä. Käsittelemättä ovat kolmekymmentäkolme vuotta elämästänne. Anteeksi Madame, jos olen kovistellut teitä.
– Anteeksi Leon, jos olen pannut vastaan. Minä olen vanha, ilkeä, itsepäinen nainen.
– Nainen minun makuuni." (s. 600)
(1984-2009: 184/184)
2011: 1/6
1984-2023: 185/268
5-/5. Painosten kuningatar kirjoittaa historiallisen (ja romantiikkaakin sisältävän) melko massiivisen romaanin – lukemattako paskaa? Lukien kaukana siitä! Tämähän oli suorastaan ällistyttävän hyvä. Yltää aivan sinne kaikkien Finlandia-ehdokkaiden melko harvaan kärkeen. Näin varmaotteista, horjumatonta ja vakaata romaania saa harvoin eteensä. Ei oikein missään kohdassa tehnyt mieli väittää vastaan, ettei tuo tai tuo käänne olisi voinut tapahtua oikeassa elämässä (vaan se oli vain pelkkä kirjallinen konstruktio). Illuusio siitä, että näin asiat olisivat voineet mennä, pysyy vahvana. En sitten ollenkaan tiedä – enkä oikeastaan välitäkään tietää –, missä määrin Hirvisaari on ollut uskollinen tiedetyille historiallisille tosiasioille. Tämähän on lopulta kuitenkin taidokas fiktiivinen romaani, vaikka se kertookin oikeasti eläneistä henkilöistä... Haluan kyllä lukea myös tämän kirjan jatko-osan (Me, Keisarinna) – jonka näemmä olenkin jo kuunnellut äänikirjana, vaikken sitä muistanutkaan (kertoen ehkä jotakin siitä, kuinka juoksenkustusti olen suurimman osan äänikirjoistani kuunnellut). Tämä Minä, Katariina oli mielestäni kyllä niin hyvä, etten saata uskoa, että tämä olisi vain jonkinlainen onnenkantamoinen tai poikkeustapaus Hirvisaaren laajassa tuotannossa ja pitkällä uralla. (Pitäisi varmaan lukea Hirvisaarta/Hietamiestä paljon laajemminkin.) Minulle herääkin herkästi kysymys, että miksi hänet on huomioitu Finlandia-ehdokkuudella vain tämän ainoan kerran – ja miksei häntä ole palkittu Finlandialla kertaakaan? Onko hänen suurin syntinsä se, että hän on – niin – se painosten kuningatar, joka on onnistunut myymään miljoonia kirjoja hyvin pienellä ja marginaalisellakin kielialueella? Myyvyys hänelle riittävä palkinto? Laaja kansa ehkä harvemmin tunnistaa erinomaisuutta, vaikka se hierottaisiin heidän naamaansa, mutta olisiko Laila Hirvisaari yksi niistä poikkeuksista? Voisiko Hirvisaari olla varmaotteisuudessaan, erinomaisuudessaan ja myyvyydessään jonkinlainen naispuolinen vastine Antti Tuurille? Tuuri on sitten kuitenkin kerännyt Finlandia-kisassa useamman ehdokkuuden ja yhden voitonkin. Ja kuitenkin, niin hyviä kuin kaikki lukemani tuurit ovat olleetkin, ei yksikään niistä ole mielestäni ollut niin hyvä kuin tämä yksi hirvisaari. Olisi ikävää, jos se olisi lopulta vain sukupuoli, joka selittäisi tämän eron ja epäsuhdan Hirvisaaren ja Tuurin huomioimisen välillä. Tuurin ainoita heikkouksia on nähdäkseni jo useamman teoksen otannallani se, että hän on jokaisella romaanillaan oikeastaan täsmälleen samalla tavoin erinomainen – ja tämä vaihtelun puute rupeaa tietysti pidemmän päälle vähän kyllästyttämään. Onkohan Hirvisaarella tämä sama heikkous, että hänen kaikki teoksensa muistuttaisivat vähän liikaa toisiaan? Tämä Minä, Katariina ei kyllä ainakaan muistuttanut mitään aiemmin lukemaani. Romaanissa ei ollut pulaa sen kaikinpuolisen erinomaisuuden (ja hauskuudenkin) osoittavista kohdista. Alle olen ottanut joitakin näistä:
"... Olin pyörtyä, mutta Marie sanoi, että nimenomaan suuriruhtinas tulee siinä operaatiossa pyörtymään. Kun mieheni vihdoin siis sai suunsa auki ja puserrettua ulos pelkonsa, lohdutin häntä ja sanoin, että se on pieni juttu ja että sen jälkeen naiset alkavat suorastaan juosta hänen perässään. "Entä te, Madame?" hän kysyi. "Ettekö te juokse perässäni?" Vastasin, että en. Hän nousi, katsoi minua kuin uskollinen koira, ja minä talutin hänet käytävään Marien luo, joka vei miesparan lääkärien käsiin.
Marie tuli tunnin kuluttua ja sanoi että se on ohi nyt. Nips, naps, suuriruhtinas oli vapautunut vaivastaan, hän olisi pian kykeneväinen siittämään. ..." (s. 295,296)
"... Hän katsoa napitti minua valkoisessa röyhelöisessä yöpaidassaan ja tökki minua sormellaan. Se oli jonkinlaista kopelointia, vähän sinne päin, mutta jos siitä tökkimisestä olisi pitänyt syntyä lapsi, se olisi ollut todella neitseellinen hedelmöityminen. ..." (s. 298)
"... Yöt hän joi ja nai, aamupäivät nukkui, iltapäivällä muisti olevansa hallitsija, illansuussa meni kirkkoon rukoilemaan. Sellainen oli Venäjän keisarinna ennen minua. Sano, Leon, olenko minä ollut yhtä hirveä?
– Ette ihan, Tsarinna. Vaikka aika kauhea tekin olette silloin tällöin ollut." (s. 326)
"... Nostin hänet hyllylle ja ajattelin, että kun tarvitsen imartelua, otan hänet esille. Sitten annoin hänet erotetulle rouva Krauselle. Sanoin, että entiset ja erotetut hovinaiset saattavat tarvita pehmusteita, kun he istuvat niin paljon. Olin ilkeä.
Ilkeyteni virkisti minua. Oli huvittavaa nähdä niin paljon valehtelijoita samassa kasassa. Oli lumoavaa katsoa, mihin he ylsivät, ja kuinka lisäämällä imarteluun ja liehakointiin vielä itsekehun he olivat läkähtyä." (s. 370,371)
"Lähtee. Tottelee. Jos sanon, että hauku, haukahtaa. Jos sanon, että esiinnyt sammakkona ja kurnutat – kurnuttaa. Jos sanon, ettet näyttäydy viikkoon rannalla, pakahtuu. Häntä suututtaa, hävettää, pelottaa. Krimin herruus, kartanot, sadat orjat, timantit, uudet kunniamerkit – kaikki katoavat, jos tahdon, pääni nyökkäyksellä." (s. 447)
"... Esitin hyvää äitiä ja kyynelehdin urotyötäni vieläkin..." (s. 519,520)
"... Jatkamme, mutta syksymmällä. Käsittelemättä ovat kolmekymmentäkolme vuotta elämästänne. Anteeksi Madame, jos olen kovistellut teitä.
– Anteeksi Leon, jos olen pannut vastaan. Minä olen vanha, ilkeä, itsepäinen nainen.
– Nainen minun makuuni." (s. 600)
September 9, 2018
ETV näitas suvel sarja "Katariina", mis tekitas huvi selle ajaloolse naise vastu. Nii leidsingi raamatu "Mina, Katariina".
Oma elu eelviimasel aastal kukub Katariina trepil, nii et tema jalg saab tõsiselt viga. Kuna ta peab nüüd veetma palju aega voodis, kutsub ta enda juurde ülemkammerhärra Leon August Denikini ja palub tal keisrinna elulugu kirja panna. Raamat on kirjutatudki Katariina ja Leoni vestluste ja meenutustena, mis tegi lugemise nauditavaks. Meenutused algavad Kateriina lapsepõlvega ja lõpevad ajaga, kui Katariina sai keisrinnaks. Elust keisrinnana räägib juba Hirvisaari järgmine raamat "Meie, keisrinna".
Kuna teleseriaal oli hiljuti nähtud, siis tahes-tahtmata võrdlesin seda raamatuga. Katariina elus oli mõningaid erinevusi, kuid ega ma oska öelda, kumb on tõepärasem. Mulle meeldisid igal juhul mõlemad.
Soovitan kõigile, kes soovivad Katariinast rohkem teada saada. :)
Oma elu eelviimasel aastal kukub Katariina trepil, nii et tema jalg saab tõsiselt viga. Kuna ta peab nüüd veetma palju aega voodis, kutsub ta enda juurde ülemkammerhärra Leon August Denikini ja palub tal keisrinna elulugu kirja panna. Raamat on kirjutatudki Katariina ja Leoni vestluste ja meenutustena, mis tegi lugemise nauditavaks. Meenutused algavad Kateriina lapsepõlvega ja lõpevad ajaga, kui Katariina sai keisrinnaks. Elust keisrinnana räägib juba Hirvisaari järgmine raamat "Meie, keisrinna".
Kuna teleseriaal oli hiljuti nähtud, siis tahes-tahtmata võrdlesin seda raamatuga. Katariina elus oli mõningaid erinevusi, kuid ega ma oska öelda, kumb on tõepärasem. Mulle meeldisid igal juhul mõlemad.
Soovitan kõigile, kes soovivad Katariinast rohkem teada saada. :)
March 10, 2019
Kaksi tähteä historiallisesta viitekehyksestä. Kuuntelin loppuun kun olin kerran aloittanut..
July 5, 2022
Gribat emocionālu un krāšņu vēsturisku romānu? Būs īstais.
Gana daudz jūtu un pārdzīvojumu, bet varoņu mutēs un prātos netiek ieliktas mūsdienu psiholoģijas atziņas un kategorijas, kurās viņi nekad nebūtu varējuši arī domāt. Gana intīmi apraksti, gana daudz privātu detaļu par ikdienas dzīvi, bet atsvaidzinoši, ka stāstījums netīksminās par šokējošu detaļu iesviešanu lasītājam sejā. Tā varoņiem autore ļauj saglabāt zināmu pašcieņas devu. Gana ticama vēstures notikumu interpretācija mākslinieciskos nolūkos - es nepieķēru lielas neprecizitātes un grēkus pret vēsturi. Un vēl - raits un vienmērīgs stāstījums.
Jā. Būs īstais.
Gana daudz jūtu un pārdzīvojumu, bet varoņu mutēs un prātos netiek ieliktas mūsdienu psiholoģijas atziņas un kategorijas, kurās viņi nekad nebūtu varējuši arī domāt. Gana intīmi apraksti, gana daudz privātu detaļu par ikdienas dzīvi, bet atsvaidzinoši, ka stāstījums netīksminās par šokējošu detaļu iesviešanu lasītājam sejā. Tā varoņiem autore ļauj saglabāt zināmu pašcieņas devu. Gana ticama vēstures notikumu interpretācija mākslinieciskos nolūkos - es nepieķēru lielas neprecizitātes un grēkus pret vēsturi. Un vēl - raits un vienmērīgs stāstījums.
Jā. Būs īstais.
October 31, 2021
Minä-muodossa kerrottu Katariina Suuren elämäkerta nuoren saksalaisprinsessan vaiheista Venäjän keisarinnaksi. 1700-luvun hovimaailma aukeaa Katariinan ja hänen palvelijansa Leon keskusteluina ja muisteloina. On hämmästyttävää, että kerrontaratkaisu toimii 600 sivun verran. Pitkään Katariina on alistettu ja pysyttelee Venäjän hovissa sivussa, juonitteluja peläten, puolisoaan inhoten, anoppiaan varoen ja lapsuudenperheensä menettämistä surren. Lopussa hänestä sukeutuu kuin sukeutuukin vallan anastaja.
Aloin lukea romaania, koska en ollut lukenut ainuttakaan Hirvisaaren kirjaa. Lukiessa karisivat ilmeisen turhat ennakkoluulot romanttisesta hömpästä. Tosi kiinnostava päähenkilö, fiktiota ja faktaa sekoittavaa elävää historiankirjoitusta ja taitavaa tapahtumapaikkojen kuvausta.
Aloin lukea romaania, koska en ollut lukenut ainuttakaan Hirvisaaren kirjaa. Lukiessa karisivat ilmeisen turhat ennakkoluulot romanttisesta hömpästä. Tosi kiinnostava päähenkilö, fiktiota ja faktaa sekoittavaa elävää historiankirjoitusta ja taitavaa tapahtumapaikkojen kuvausta.
August 28, 2024
"Kad prasa, ko domā, atbilde allaž viena un tā pati - domāju, kā tā pasaule uzbūvēta. Šis vīrs ir prātojis par pasaules uzbūvi septiņdesmit gadu un joprojām nav ticis skaidrībā! No mīlestības un naida tā pasaule ir veidota, no zemes un jūras! Mīlestība... es kādreiz domāju, ka mīlestība ir tas pats, kas mīlas prieki. Nav gan."
"Pagriez mazliet to galdu, man jāredz tava seja, kad runāju. Tu jau zini, ka acis man nozīmē godīgumu."
"Bērnībā viņai nebija tuvu attiecību ğimenē, un varbūt tāpēc viņa vienmēr un par visu bija dusmīga."
"Sāku apzināti izvairīties no gļēvulības, tenkošanas, aprunāšanas un pakļaušanās. Atradu vai izdomāju jaunu vārdu: zemsirdīgs. Manuprāt, bija augstsirdīgi cilvēki, tādi kā Zviedrijas vēstnieks Gillenborgs, savukārt mana māte slīga zemsirdībā. Es apzināti sevi attīstīju jau jaunībā, tikai tā spēju izturēt. Iekšēji biju skumjš bērns, ārēji - priecīgs bērns."
"Es bieži domāju, ka liktenis mūsu dzīvē atsūta dažus cilvēkus un tie tur paliek. Ka viņi ar kādu mierinošu vārdu vai nojaušamu līdzjūtību, vai tikai viegli pieskaroties mūsu rokai izceļ mūs no dzelmes un sniedz cerību un tuvību tad, kad tā mums visvairāk nepieciešama."
"Ja valdība kļūs republikāniska, tā zaudēs visu savu spēku un valsts kļūs par vieglu guvumu jebkuram, kas vien gribēs."
"Ieskatos cilvēkam dziļi acīs un vienlaikus klausos, ko viņš saka. Tad redzu, vai viņš ir godīgs. Ja acis un mute runā vienu valodu, sāku cilvēkam uzticēties. Ja acis šaudās un mute runā bez apstājas, eju garām."
"Kad viņa kādreiz tika ārā no savas istabas un pils gaitenī sastapa mani, viņa mani sagrāba aiz rokas un rēja kā suns. Saglabāju mieru, un tas viņu saniknoja vēl vairāk, kad viņa pamanīja, ka es atkal gūstu virsroku. Tā bija diplomātija, ko viņa neprata."
"Tēvam ielūgums uz kāzām netika sūtīts, lai arī viņš tik ļoti to vēlējās. Ķeizerienei šķita, ka pareizticīgo kāzas aizvainos manu aprobežoto luterticīgo tēvu."
"Man gribētos brīdināt cilvēkus par to, cik viegli pasprūk ļauni vārdi, un tie vienmēr atstāj savu iespaidu. Tāpat kā tenkas, ko es no sirds nicinu."
"Vai viņa gribēja atvainoties, bet neatrada ceļu pie manis. Viņa bija ķeizeriene, un ķeizerienes nelūdz piedošanu."
"Apbrīnoju pati sevi un savu uzvedību, kas bija bīstama. Bet neviens cits nezina, kā jūtas cilvēks, kuru pazemo. Tikai viņš pats."
"Daudziem muižniekiem bija pārliecība ja cilvēks piedzimst trūcīgos apstākļos, viņš arī dvēseliski ir nabags. Tā nebija. To es pilnībā apzinājos. Kāds vergs varēja būt daudzreiz inteliğentāks par savu saimnieku."
"Es vienmēr esmu ticējusi rīcības un seku likumsakarībai. Bieži mēs draudam atriebties, bet, ja esam bijuši nevainīgi upuri, mūsu vietā to izdara dzīve. Gluži tāpat mēs tiekam sodīti, ja kādam esam nodarījuši pāri."
"Ja cilvēks tiek pazemots, viņš jūtas netīrs. Bet nekad nedrīkst atstāt ieročus pazemotāja rokās."
"Es zināju - jo mazāk es runāšu, jo lielāka ieguvēja es būšu. Cilvēkam vajadzētu iemācīties kontrolēt savas runas."
"Atbilstoši Pētera Lielā apstiprinātajam likumam muižnieka titulu varēja saņemt arī cilvēks bez dižciltīgas izcelsmes, pamatojoties uz dienesta stāvokli. Muižnieka titulu varēja arī nopirkt kāds pie bagātības ticis vīrs - tas bija viens no galma neizglotības iemesliem."
"Ak, gudrība pasmējās par muļķību - tas bija viens no manas dzīves vadmotīviem. Vai varb��t vajadzēja tieši pretēji: muļķības smiekli par gudrību... Kas to lai zina."
"Man ir viena problēma - kā lai es ar to naidu dodos pie debesu vārtiem, jo mums jau pirms nāves jāizlīgst miers ar dzīvi."
"Es reiz Dimam sacīju, ka par mīlestību nav jākaunas, par cilvēkiem ir."
"Nav nekāds koka gabals, bet dzīvs cilvēks. Iekarst un pasaka vārdu sūdi. Tādu vārdu ķeizariskajos galmos nelieto, lai gan pasaule ir pilna ar to!"
"Manu dzīvi neviens neapskauda."
"Tad nu beidzot bija kāds jautājums, kur mēs ar ķeizarieni bijām vienisprātis. Es uzskatu, ka uz prastu uzvedību var atbildēt tikai ar klusēšanu."
"Karā vienmēr mērķis ir nogalināt. Un, ja es savulaik esmu pasludinājusi karu, esmu vainojama tūkstošiem vīru nāvē. Esmu slepkava! Visi nākamie Krievijas valdnieki, kuri pasludinās karu, būs vainojami šajos šausmu darbos. Var gadīties, ka kāds no viņiem nogalēs vairāk savu tautiešu nekā svešo. Cik pretrunīga ir Krievija!"
"Atzīstu, ka man izdevās viņiem iepatiktes. Es piesavinājos viņus sev, jo viņi pārstāvēja inteliğenci. Un bez inteliğences nav mākslas."
"Ķeizariene var dabūt visu, ko palūdz, bet ar Radītāju, lai kā lūgtu, skaistu laiku nevar sarunāt."
"Noliecu savu seju pie Annas sejas un uz mirkli ieelpoju bērna smaržu. Viņa raudzījās uz mani platām acīm, kā bērns skatās uz pieaugušo, kam nolēmis uzticēies."
"Es nevaru ciest vīriešus, kuri šņabja dēļ zaudē spriestspēju."
"Mīļais Dievs, ļauj man nomirt pirms viņas. Tas ir egoistisks lūgums, bet tā būtu laime."
"Dzimtu šķietamā saskaņa pamazām pārtapa vētrā. Vara pievilka, pēc tās tvīka, tā vējoja visapkārt, tā izraisīja nežēlīgu rīcību, un vienmēr uzvarēja nekaunīgākie."
"Katrīn, var notikt arī tā, ka cilvēki tā pa īstam satiekas tikai nāvē."
"Nav vērts apskaust sievieti, kas dzīvo greznībā, sērās viņa ir tikpat bēdu sagrauzta kā māte mazā būdiņā."
"Nāvei tuvojoties, cilvēks kļūst mīkstāks."
"Kādā brīdī viņu pārņēma nemiers, viņa vaidēja, es viņu pamodināju, un tad, kad glaudīju viņas pieri, viņa atkal nomierinājās. 'Mama,' viņa klusi sacīja, un es redzēju asaras. 'Mama.' Tā saka aizgājēji. Māte."
"Raudāšana atbrīvo, asaras ir eņģeļu pērles. Cilvēkam nav jāstāsta visiem savas slēptākās domas, reizēm ir grūti dalīties ar sāpēm."
"Daži tēlo mīlestību, man viņu ir žēl, viņiem ir tikai matērija. Pat ja cilvēks valdītu pār visu pasauli, ko viņš darītu ar to greznību, ja viņam nebūtu jūtīga sirds, ja viņš nepazītu mīlestību? Tā ir vienīgā, kas paliek, tā nemainās. Tai nepieciešams klusums."
"Pagriez mazliet to galdu, man jāredz tava seja, kad runāju. Tu jau zini, ka acis man nozīmē godīgumu."
"Bērnībā viņai nebija tuvu attiecību ğimenē, un varbūt tāpēc viņa vienmēr un par visu bija dusmīga."
"Sāku apzināti izvairīties no gļēvulības, tenkošanas, aprunāšanas un pakļaušanās. Atradu vai izdomāju jaunu vārdu: zemsirdīgs. Manuprāt, bija augstsirdīgi cilvēki, tādi kā Zviedrijas vēstnieks Gillenborgs, savukārt mana māte slīga zemsirdībā. Es apzināti sevi attīstīju jau jaunībā, tikai tā spēju izturēt. Iekšēji biju skumjš bērns, ārēji - priecīgs bērns."
"Es bieži domāju, ka liktenis mūsu dzīvē atsūta dažus cilvēkus un tie tur paliek. Ka viņi ar kādu mierinošu vārdu vai nojaušamu līdzjūtību, vai tikai viegli pieskaroties mūsu rokai izceļ mūs no dzelmes un sniedz cerību un tuvību tad, kad tā mums visvairāk nepieciešama."
"Ja valdība kļūs republikāniska, tā zaudēs visu savu spēku un valsts kļūs par vieglu guvumu jebkuram, kas vien gribēs."
"Ieskatos cilvēkam dziļi acīs un vienlaikus klausos, ko viņš saka. Tad redzu, vai viņš ir godīgs. Ja acis un mute runā vienu valodu, sāku cilvēkam uzticēties. Ja acis šaudās un mute runā bez apstājas, eju garām."
"Kad viņa kādreiz tika ārā no savas istabas un pils gaitenī sastapa mani, viņa mani sagrāba aiz rokas un rēja kā suns. Saglabāju mieru, un tas viņu saniknoja vēl vairāk, kad viņa pamanīja, ka es atkal gūstu virsroku. Tā bija diplomātija, ko viņa neprata."
"Tēvam ielūgums uz kāzām netika sūtīts, lai arī viņš tik ļoti to vēlējās. Ķeizerienei šķita, ka pareizticīgo kāzas aizvainos manu aprobežoto luterticīgo tēvu."
"Man gribētos brīdināt cilvēkus par to, cik viegli pasprūk ļauni vārdi, un tie vienmēr atstāj savu iespaidu. Tāpat kā tenkas, ko es no sirds nicinu."
"Vai viņa gribēja atvainoties, bet neatrada ceļu pie manis. Viņa bija ķeizeriene, un ķeizerienes nelūdz piedošanu."
"Apbrīnoju pati sevi un savu uzvedību, kas bija bīstama. Bet neviens cits nezina, kā jūtas cilvēks, kuru pazemo. Tikai viņš pats."
"Daudziem muižniekiem bija pārliecība ja cilvēks piedzimst trūcīgos apstākļos, viņš arī dvēseliski ir nabags. Tā nebija. To es pilnībā apzinājos. Kāds vergs varēja būt daudzreiz inteliğentāks par savu saimnieku."
"Es vienmēr esmu ticējusi rīcības un seku likumsakarībai. Bieži mēs draudam atriebties, bet, ja esam bijuši nevainīgi upuri, mūsu vietā to izdara dzīve. Gluži tāpat mēs tiekam sodīti, ja kādam esam nodarījuši pāri."
"Ja cilvēks tiek pazemots, viņš jūtas netīrs. Bet nekad nedrīkst atstāt ieročus pazemotāja rokās."
"Es zināju - jo mazāk es runāšu, jo lielāka ieguvēja es būšu. Cilvēkam vajadzētu iemācīties kontrolēt savas runas."
"Atbilstoši Pētera Lielā apstiprinātajam likumam muižnieka titulu varēja saņemt arī cilvēks bez dižciltīgas izcelsmes, pamatojoties uz dienesta stāvokli. Muižnieka titulu varēja arī nopirkt kāds pie bagātības ticis vīrs - tas bija viens no galma neizglotības iemesliem."
"Ak, gudrība pasmējās par muļķību - tas bija viens no manas dzīves vadmotīviem. Vai varb��t vajadzēja tieši pretēji: muļķības smiekli par gudrību... Kas to lai zina."
"Man ir viena problēma - kā lai es ar to naidu dodos pie debesu vārtiem, jo mums jau pirms nāves jāizlīgst miers ar dzīvi."
"Es reiz Dimam sacīju, ka par mīlestību nav jākaunas, par cilvēkiem ir."
"Nav nekāds koka gabals, bet dzīvs cilvēks. Iekarst un pasaka vārdu sūdi. Tādu vārdu ķeizariskajos galmos nelieto, lai gan pasaule ir pilna ar to!"
"Manu dzīvi neviens neapskauda."
"Tad nu beidzot bija kāds jautājums, kur mēs ar ķeizarieni bijām vienisprātis. Es uzskatu, ka uz prastu uzvedību var atbildēt tikai ar klusēšanu."
"Karā vienmēr mērķis ir nogalināt. Un, ja es savulaik esmu pasludinājusi karu, esmu vainojama tūkstošiem vīru nāvē. Esmu slepkava! Visi nākamie Krievijas valdnieki, kuri pasludinās karu, būs vainojami šajos šausmu darbos. Var gadīties, ka kāds no viņiem nogalēs vairāk savu tautiešu nekā svešo. Cik pretrunīga ir Krievija!"
"Atzīstu, ka man izdevās viņiem iepatiktes. Es piesavinājos viņus sev, jo viņi pārstāvēja inteliğenci. Un bez inteliğences nav mākslas."
"Ķeizariene var dabūt visu, ko palūdz, bet ar Radītāju, lai kā lūgtu, skaistu laiku nevar sarunāt."
"Noliecu savu seju pie Annas sejas un uz mirkli ieelpoju bērna smaržu. Viņa raudzījās uz mani platām acīm, kā bērns skatās uz pieaugušo, kam nolēmis uzticēies."
"Es nevaru ciest vīriešus, kuri šņabja dēļ zaudē spriestspēju."
"Mīļais Dievs, ļauj man nomirt pirms viņas. Tas ir egoistisks lūgums, bet tā būtu laime."
"Dzimtu šķietamā saskaņa pamazām pārtapa vētrā. Vara pievilka, pēc tās tvīka, tā vējoja visapkārt, tā izraisīja nežēlīgu rīcību, un vienmēr uzvarēja nekaunīgākie."
"Katrīn, var notikt arī tā, ka cilvēki tā pa īstam satiekas tikai nāvē."
"Nav vērts apskaust sievieti, kas dzīvo greznībā, sērās viņa ir tikpat bēdu sagrauzta kā māte mazā būdiņā."
"Nāvei tuvojoties, cilvēks kļūst mīkstāks."
"Kādā brīdī viņu pārņēma nemiers, viņa vaidēja, es viņu pamodināju, un tad, kad glaudīju viņas pieri, viņa atkal nomierinājās. 'Mama,' viņa klusi sacīja, un es redzēju asaras. 'Mama.' Tā saka aizgājēji. Māte."
"Raudāšana atbrīvo, asaras ir eņģeļu pērles. Cilvēkam nav jāstāsta visiem savas slēptākās domas, reizēm ir grūti dalīties ar sāpēm."
"Daži tēlo mīlestību, man viņu ir žēl, viņiem ir tikai matērija. Pat ja cilvēks valdītu pār visu pasauli, ko viņš darītu ar to greznību, ja viņam nebūtu jūtīga sirds, ja viņš nepazītu mīlestību? Tā ir vienīgā, kas paliek, tā nemainās. Tai nepieciešams klusums."
Read
August 9, 2024Endale omaselt suutsin enne läbi lugeda selle raamatu järje "Meie, keisrinna". See mulle väga meeldis ning loomuliku jätkuna tuli siis ka see raamat lugemisnimekirja võtta. Ilmselgelt võiks neid teoseid õiges järjekorras lugeda, kuid ka eraldiolevana pakuvad nad korraliku elamuse.
Tegemist on eelkõige siiski ilukirjandusliku teosega, kuigi autorist soomlanna olevat Katariinaga seonduvaid teemasid aastaid põhjalikult uurinud, temaga seotud kohti külastanud jne. Tulemuseks on nauditav lugu eelkõige naisest koos oma vigade ja vooruste, tunnete ja mõtetega. Saksa printsess, kes juba väikse tüdrukuna tuuakse Venemaale ja pannakse mehele poisikesele, kes talle sugugi ei meeldi. Vägikaika vedamine võimuka keisrinnaga, kes noort naist oma pilli järgi tantsima panna üritab. Lojaalsed sõbrad ja sõbrannad, kes püsivad tüdruku kõrval aegade jooksul, aidates tal lõpuks ka troonile tõusta. Kari armukesi, kes aitavad tal end naisena tunda. Lapsed, kellega ta ema olemist õieti tunda ei saagi.
Raamatut lugedes veendusin, kui häbiväärselt vähe ma tegelikult Venemaa ajaloost tean. Seda enam, et Katariina II valitsemisajal oli ju Eestigi Venemaa osa ja valitsejanna sellega seotud. Kui tõene see teos ajalooliselt on, seda ei oskagi hinnata. Ilukirjandusliku teosena oli aga tegemist suurepärase lugemiselamusega.
Tegemist on eelkõige siiski ilukirjandusliku teosega, kuigi autorist soomlanna olevat Katariinaga seonduvaid teemasid aastaid põhjalikult uurinud, temaga seotud kohti külastanud jne. Tulemuseks on nauditav lugu eelkõige naisest koos oma vigade ja vooruste, tunnete ja mõtetega. Saksa printsess, kes juba väikse tüdrukuna tuuakse Venemaale ja pannakse mehele poisikesele, kes talle sugugi ei meeldi. Vägikaika vedamine võimuka keisrinnaga, kes noort naist oma pilli järgi tantsima panna üritab. Lojaalsed sõbrad ja sõbrannad, kes püsivad tüdruku kõrval aegade jooksul, aidates tal lõpuks ka troonile tõusta. Kari armukesi, kes aitavad tal end naisena tunda. Lapsed, kellega ta ema olemist õieti tunda ei saagi.
Raamatut lugedes veendusin, kui häbiväärselt vähe ma tegelikult Venemaa ajaloost tean. Seda enam, et Katariina II valitsemisajal oli ju Eestigi Venemaa osa ja valitsejanna sellega seotud. Kui tõene see teos ajalooliselt on, seda ei oskagi hinnata. Ilukirjandusliku teosena oli aga tegemist suurepärase lugemiselamusega.
October 9, 2018
Katariina muistelee elämäänsä sairasvuoteeltaan ja sillä tavalla kerrottuna elämänkerta toimii hienosti. Muistelun muodossa esitettyyn tarinaan ei ole tarvinnut tuoda liiemmälti sepitettyä draamaa ja romantiikkaa, vaan asiat on voitu esittää uskoakseni hieman todenmukaisemmin. Niinpä kirja saakin poikkeuksellisen muotonsa olematta tiedehistoriallinen elämänkerta, mutta olematta myöskään tyypillinen seikkailuelämänkerta.
Itselleni tämä oli myös lajityypissään ensimmäinen naisen kirjoittama kirja ja se myös antoi ihan oman uuden näkökulman asiaan. Esimerkiksi tunteiden, asusteiden, rakennusten, arjen, reaktioiden kuvaaminen oli huomattavasti yksityiskohtaisempaa kuin mihin olen miesten kirjoittamissa historiaseikkailupläjäyksissä tottunut.
Itselleni tämä oli myös lajityypissään ensimmäinen naisen kirjoittama kirja ja se myös antoi ihan oman uuden näkökulman asiaan. Esimerkiksi tunteiden, asusteiden, rakennusten, arjen, reaktioiden kuvaaminen oli huomattavasti yksityiskohtaisempaa kuin mihin olen miesten kirjoittamissa historiaseikkailupläjäyksissä tottunut.
January 7, 2018
Man patīk stāsti par karalienēm, karaliskajām ģimenēm un intrigām, bet šajā grāmātā Katrīnas dzīves nianses bija teju briesmīgākais, ko biju lasījusi par karalisko dzīvi. Tomēr nekāda ļoti nopietnā grāmata nav. Vienkāršs un diezgan aizraujošs pastāstiņš par dzīvi pilī.
August 13, 2017
Viihde ja tieto samoissa kansissa. Pidin!
September 13, 2018
Grāmata, kurā nav jāiedziļinās. Nav nekādu zemtekstu un simbolu. Viegla lasāmviela.
April 12, 2020
Grūti un lēnām nāca sākums un tomēr grāmatu nespēju pabeigt. Mani neuzrunāja stāstījuma forma no es viedokļa, kas mijas ar trešās puses stāstījumu.
April 8, 2023
Niiin hyvä!!🤩
March 10, 2012
Kun aloitin tämän kirjan lukemisen odotukset, eivät olleet kovin korkealla. Aihe ei vaikuttanut kaikkein mielenkiintoisimmalta. Oikeastaan päätin lukea kirjan vain siitä syystä, että olen pitänyt Laila Hirvisaaren/Hietamiehen aikaisemmista kirjoista. Ja toinen syy oli, että kirja oli Finlandia palkinto ehdokkaana. Eipä tarvinnut katua valintaani. Kirja oli mielestäni yllättävän hyvä.
Kirjassa Venäjän keisaritar Katariina Suuri muistelee vanhana elämäänsä. Tässä osassa kerrotaan hänen elämänsä ensimmäisestä puolikkaasta. Täytyy sanoa, että Hirvisaari osaa kirjoittaa. Tarina imee mukaansa. Ainoa miinuspuoli oli useat henkilöt venäläisine nimineen, niin että kaikkia ei tahtonut aina muistaa. Kirja myös sai kiinnostumaan itse Katariinasta. Kuinka paljon kirjassa on totta ja kuinka paljon kirjailijan mielikuvitusta.
Kirjalle on käsittääkseni tulossa jatko-osa, jossa kerrotaan loput Katariinan elämästä. Sekin taatusti päätyy kirjahyllyyni.
Kirjassa Venäjän keisaritar Katariina Suuri muistelee vanhana elämäänsä. Tässä osassa kerrotaan hänen elämänsä ensimmäisestä puolikkaasta. Täytyy sanoa, että Hirvisaari osaa kirjoittaa. Tarina imee mukaansa. Ainoa miinuspuoli oli useat henkilöt venäläisine nimineen, niin että kaikkia ei tahtonut aina muistaa. Kirja myös sai kiinnostumaan itse Katariinasta. Kuinka paljon kirjassa on totta ja kuinka paljon kirjailijan mielikuvitusta.
Kirjalle on käsittääkseni tulossa jatko-osa, jossa kerrotaan loput Katariinan elämästä. Sekin taatusti päätyy kirjahyllyyni.
August 16, 2012
Omalla tavallaan hyvin koukuttava, vaikka Katariinan seksiseikkailut ja tietty (varmasti harkittu) itsekeskeisyys välillä ärsyttivätkin hieman, etenkin "se oli minun kohtaloni" -tyylinen puhe jota näkyi myös Sonja-sarjassa. Dialogityyppisyys toimii hyvin, ja Leon on hauska vastapaino, kriittisten kommenttien laukoja ja omatunto Katariinalle. En ole koskaan jaksanut innostua Hirvisaaren evakkotarinoista, mutta nämä venäläiseen ylhäisöön sijoittuvat kiinnostavat herkullisilla hovijuoruilla ja toisaalta kuvitelluilla (?) näkymillä maailmanpolitiikan verhojen taa. Joko luin huolimattomasti tai sitten muutama asia, joihin viitattiin, jäi käsittelemättä tai selittämättä, joten senkin perusteella minulle tuli sellainen olo, että tälle on vielä tulossa jatko-osa.
September 24, 2015
Story: A fictional memoir of Catherine the Great of Russia. The first thirty-three years from Princess Sophie to Grand Duchess Catherine to Empress Catherine. Impressive. Magnificent. Fantastic. Descriptive. Detailed. 5 stars
Narration: Really good for a Finnish audiobook. Expressive. No air gasping. Nothing annoyed. I'll be happy to listen to her again. 4 stars
Narration: Really good for a Finnish audiobook. Expressive. No air gasping. Nothing annoyed. I'll be happy to listen to her again. 4 stars
December 2, 2012
En ole aiemmin lukenut Hirvisaaren kirjoja: tämä oli mielenkiintoinen ja ihan ok, vaikka teksti/kirjoittamistapa ei ollut mitenkään kovin monipuolista. Vähän niinku tankeroenglantia suomeksi. Tai jotain..
Want to read
September 9, 2016I'm going to have to mark this as unfinished/to-read for now. I *will* come back to it, but since I haven't picked it up for so long, I want to get it off my currently-reading list.
(Originally start 16/01/2014 - about halfway through?)
(Originally start 16/01/2014 - about halfway through?)
July 18, 2016
A fictional tale of how a German princess became a Russian ruler Catherine the second. Only the early years were covered. I also missed the explanation of what was real and what made up that I am accustomed to seeing from English and American authors. Otherwise a pretty good story.
March 4, 2012
Lukukokemus parani loppua kohden! En pitänyt kielestä, mutta aihepiiri oli kiinnostava. Tekisi mieli lukea lisää tsaareista ja tsarinnoista.
December 7, 2013
Historiaa kyllä, mutta en ole tämän kirjoittajan tyylin fani. Teennäistä, ei elävää.
November 16, 2014
Aihe mielenkiintoinen, tyyli kamala. Jätin kesken jossain puolivälin jälkeen.
January 4, 2016
Mielenkiintoinen aihe, josta Hirvisaari saa paljon irti. Katariina oli kiehtova henkilö, ja vaikka alussa tarinan tahti oli hieman hidas, pidin kirjasta todella paljon.
April 29, 2017
kiinnostava
August 31, 2017
Catherine the Great is one of my favourites. Her life story is amazing. She was ahead of her time, but could have been even more brave with some decisions. This book tried to make her "human" and feminine, liked it, though sometimes the story felt artificial.
Read
May 26, 2019Tuntui aika pitkältä ja välillä toistavalta. Olisin toivonut tiivistämistä.
Helmet: 5 (on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi) (Finlandia-ehdokkuus 2011)
Helmet: 5 (on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi) (Finlandia-ehdokkuus 2011)
Displaying 1 - 28 of 28 reviews