Sans toucher terre

by Antti Rönkä

Marqué par le harcèlement scolaire qu'il a subi toute son enfance, le jeune Aaro, qui ne trouve sa place ni à l'école ni dans sa propre famille, envisage son entrée à l'université comme une possible réinvention de lui-même. Très vite, il comprend que le changement de décor ne fait rien à l'affaire : on s'emmène partout avec soi.
Avec ce premier roman phénomène dans son pays, itinéraire d'un alien ordinaire terriblement attachant, non dépourvu d'humour et d'au todérision, le jeune Antti Rönkä révèle une voix singulière et irrésistible. Comme une version finlandaise du tube de Radiohead : «Creep. »

Genres: Finnish Literature, Fiction, Contemporary, Audiobook, Novels, Read For School, Drama

240 pages, Pocket Book

First published January 1, 2019

About the author

Antti Rönkä on kotoisin Vääksystä. Hän on opiskellut kirjallisuutta ja kasvatustieteitä Jyväskylän yliopistossa ja harrastanut yleisurheilua ja pianonsoittoa. Hänen omakohtainen esikoisromaaninsa Jalat ilmassa käsittelee koulukiusaamista.

Reviews

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

”Olin seitsemän, kun yhteiskunta lähetti minut laitokseen, jossa minua lyötiin ja potkittiin ja jossa minun haukkumiseni oli yleistä huvia.”

Tuntui jollakin oudolla tavalla ajatuksia ja mieltä puhdistavalta lukea pitkästä aikaa näin selkeä, konstailematon, paljon tunnistettavaa sisältävä romaani. Rönkä kuvaa terävin virkkein koulukiusaamisen jättämiä jälkiä, kipeää nuorta aikuisuutta ja sitä, miltä tuntuu elää kuunnellen jatkuvaa, nujertavaa, sisäistä ääntä. - Ja sitä, kuinka vaikeaa sitä ääntä on lakata kuuntelemasta silloinkaan, kun edessä on uusi ympäristö, uudet ihmiset, vielä vieraalta tuntuva hyväksyntä ja kaikki mahdollisuudet. Tunnistin kuvatusta myös paljon omia lapsuus- ja kouluvuosieni kokemuksia, ja ehkä siksikin eläydyin tähän hyvin voimakkaasti.

Koulukiusaamisen ja ulkopuolisuuden kuvauksia on kirjallisuudessa paljon eikä romaanin käsittelytavoissa ole ehkä uutta, mutta mielestäni tämä kirja onnistuu silti kerronnallaan löytämään paikkansa vahvana esikoisena, sortumatta mässäilemään kidutuskohtauksilla tai kivulla tai kompastumatta liikaa kliseisyyteen. Kerronta on tiivistä, hallitun oloista, samaistuttavaa. Liikutuin! Ja toivon, että myös nuoremmat(kin) lukijat löytäisivät tämän.

[lottareadsbooks · Rating 5 out of 5]

Huhhuh mikä kirja. Ei tälle voi antaa vähempää tähtiä. Niin monia tunteita tämä herätti. Vetää myös vähän sanattomaksi.

[Matti Karjalainen · Rating 3 out of 5]

Vuonna 1996 syntyneen Antti Röngän autofiktiivinen esikoisromaani "Jalat ilmassa" (Gummerus, 2019) kertoo parikymppisestä Aarosta, joka aloittaa kirjallisuuden opiskelut Jyväskylän yliopistossa. Peruskoulussa Aaroa on kiusattu rajusti, mutta hän ei ole halunnut koskaan puhua asiasta sen enempää vanhemmilleen kuin opettajille.

Nyt edessä voisi olla kokonaan uusi alku, mahdollisuus aloittaa lähtöruudusta ilman menneisyyden painolastia tai pikkupaikkakunnalle jääneitä kiusaajia. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä kuinka uskaltaa luoda uusia ystävyys- tai seurustelusuhteita, kun omakuva on aivan sirpaleina, eikä tunne kelpaavansa kenellekään tai kuuluvansa minnekään. Aaro yrittää paeta pahaa oloaan merkkivaatteiden, mielialalääkkeiden ja päihteiden pariin - mutta voiko itseään kuitenkaan paeta? Entä miten käy, kun hän tutustuu Iisa-nimiseen nuoreen naiseen, jolla on myös oma ristinsä kannettavana?

Lukemieni haastatteluiden perusteella "Jalat ilmassa" perustuu vahvasti kirjailijan omiin kokemuksiin, jotka - ikävä kyllä - ovat tuttuja turhan useille meistä. Vaikka omat kokemukseni peruskoulusta eivät olleet ihan samaa tasoa, niin löysin teoksesta melkoisesti yhtymäkohtia omaan elämääni. Hetkittäin kirja pitkin laskea käsistä vähäksi aikaa.

... kohtaan ihmisten katseita. Miksi toi nyrpisti noin? Miksi toi hymähti? Ei voi olla normaalia uhrata aikaa tässä mittakaavassa muiden ajatuksille. (s. 61)

"Jalat ilmassa" otetaan mukaan yhdeksäsluokkalaisten ja sitä vanhempien opiskelijoiden vinkkauksiin. Suosittelen tämän jälkeen luettavaksi Juhani Branderin esseekokoelmaa Miehen kuolema: Pohdintoja maskuliinisuudesta, eikä välttämättä kirjailijan isän Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia putoa sekään kauaksi puusta.

[Mai Laakso · Rating 4 out of 5]

Antti Röngän esikoisteos Jalat ilmassa oli aluksi teos, jota en halunnut lukea, sillä minulla oli etukäteen tunne, että luen jotakin, mikä on liian tunteellista, ja liiaksi kirjailijan yksityiselämää koskettavaa. Sitten kohtasin Aaron, epävarman nuorukaisen, kirjan henkilöhahmon, jonka lapsuuden ja nuoruuden pilasivat ikävät ikätoverit.

Aarolla ei ollut yhtään kaveria koko kouluaikana, eikä vanhemmat puuttuneet asiaan. Pääkiusaaja oli samalla luokalla koulussa. Kiusaajan kaverit olivat mukana kiusaamisessa ja yleensä muu luokka oli hiljaa. Kiusaaminen tuli hiljaa hyväksytyksi. Näin oli ollut ja se jatkui.

Aaro pääsi opiskelemaan yliopistoon ja muutti pois kotoa. Alkoi tutustuminen muihin opiskelijoihin, mutta eihän se onnistunut, kun ei ollut aiemminkaan onnistunut. Elämä pyöri lääkkeiden ja alkoholin merkeissä, opiskelu oli sivuseikka. Sitten elämään asteli nuori nainen, ja Aaro ajatteli sen olevan rakkautta ensi silmäyksellä. Heillä molemmilla oli oma vaikea menneisyytensä, mutta Aaro oli sulkenut menneisyyden sisälleen. Kaikki oli hyvin.

Antti Röngän Jalat ilmassa osoittaa miten herkästi ihmismieli suistuu raiteiltaan muiden ihmisten tekojen seurauksena. Kirja on rosoinen nuoren miehen kasvukertomus, jonka ikävät kokemukset tekevät lukemisesta ahdistavaa ja samalla liikuttavaa.

[Kirjoihin kadonnut || Johanna · Rating 4 out of 5]

Kuuntelin tämän äänikirjana ja Röngän esikoisteos onnistui tekemään vaikutuksen minuunkin. Tässä oli herkkyyttä, rosoa sekä taitavaa tunteiden kuvailua. Osasin samaistua osittain nuoren Aaron kokemuksiin ja tunteisiin, kun taas toisaalta voin pahoin hänen puolestaan. Kuinka menneisyyden koulukiusaaminen jätti syvät jäljet nuoreen mieheen.

Jalat ilmassa on nuoren Aaron kivulias kasvutarina, mutta tarina perustuu osittain kirjailijansa itsensä kokemuksiin, joka teki lukemisesta vielä vavisuttavamman kokemuksen. Upea teos, varsinkin esikoiskirjaksi.

[Tuomas Aitonurmi · Rating 4 out of 5]

Esikoisromaani näyttää kiusatuksi tulleen absurdeiltakin vaikuttavat ajatuskuviot, jotka säilyvät mielessä vielä vuosia myöhemmin, jos ei ole saanut oikeanlaista apua. Röngän täsmälliset lauseet paljastavat pinnanalaiset asiat vähäeleisesti, alleviivaamatta. Pelkäsin tämän lukemista etukäteen, mutta ei ollut niin rankka kokemus kuin odotin, vaikka välillä pitikin pysähtyä ja hengitellä tunnistamisen äärellä.

”Vai johtuiko yhteyden katkeaminen siitä mistä aina ennenkin: etten luottanut kehenkään enkä ollut kenenkään seurassa oma itseni? Että löysin jokaisesta ihmisestä lopulta sen jonkin puolen jota pelätä, sen puolen jota en osannut kohdata, jota halusin juosta karkuun.” (s. 99)

[Tiina Mahlamäki · Rating 4 out of 5]

Olen siirtänyt tämän romaanin lukemista, koska ajattelin sen olevan liian ahdistavaa luettavaa. Uskaltauduin kuitenkin sen ääreen luettuani Antti Röngän ja hänen isänsä, Petri Tammisen kirjeenvaihtoa käsittelevän romaanin Silloin tällöin onnellinen. Sen pohjalta monet tämän Jalat ilmassa -romaanin tapahtumista olivat tuttuja – olipa niissä osittain aivan samaa tekstiäkin. Romaani olikin helppo lukea, eikä ahdistanut liikaa, kun tiesi, mitä odottaa. Erinomaisesti kirjoitettu, tärkeätä aihetta käsittelevä esikoisromaani, jonka taustalla on paljon ahdistusta ja pahoinvointia.

[Laura · Rating 1 out of 5]

Luin Helmet-haasteeseen, muistelin että tätä on kehuttu hurjasti joitain vuosia sitten. Aiheet ovat tärkeitä, ainahan ne, mutta kirja oli kyllä varsin heppoinen. Alkuosa vielä menetteli, mutta puolivälissä se pienikin eheys katoaa ja kirja pirstaloituu lähinnä romaaniraakileeksi, ei valmiiksi teokseksi. Kömpelöhkö kieli ja pinnallinen kerronta on isossa ristiriidassa aiheiden kanssa. Ja sanon tämän sinänsä kaikella lempeydellä, sillä tää on niitä kirjoja jotka on varmasti kirjoittajalle itselleen ollut äärimmäisen tärkeitä saada ulos.

[Laura Walin · Rating 4 out of 5]

Nopealukuinen, tärkeä kirja tärkeästä aiheesta. Röngän autofiktiivinen teos liikkuu kahdessa aikatasossa, nykypäivässä, jossa pitäisi aloittaa yliopisto-opinnot ja selviytyä (nuorten) aikuisten maailmassa, sekä menneisyydessä, jossa ala-asteen loppuvuosia varjosti vuosia jatkunut koulukiusaaminen.

Pintatarina on melko tyypillinen nuoren miehen kasvukertomus, joka olisi taitavan kielenkäyttönsä vuoksi saanut minulta varmasti keskinkertaiset kolme tähteä. Kirja on siisti paketti, jossa sivuhenkilöt jäävät hieman luonnosmaisiksi tekstin lyhyydestä johtuen. Vanhemmat tietämättömyydessään, etenkin isä, kuvataan suorastaan tylysti.

Se, mikä tekee tästä kirjasta erityisen ja mille annan kumartaen neljännen tähden on Röngän kyky sanoittaa sitä ulkopuolisuuden, vainoharhaisuuden ja yksinäisyyden kokemusta, minkä koulukiusaaminen ihmiseen jättää. Oli todella pysyttävää oivaltaa kirjan todellisuudessa, kuinka kiusatun minuus on kiusaamisella revitty riekaleiksi, ja kuinka vaikeaa sieltä pohjalta on itseään rakentaa eheäksi.

[Heini | lokikirjoituksia · Rating 4 out of 5]

Huh, olipahan kirja. Tämän luki hetkessä, kuljin luvusta seuraavaan henkeä vähän pidätellen. Välillä kykenin samaistumaan, välillä taas kiusaamisesta avautui uusia asioita, joita en ole aikaisemmin osannut ajatella. Kirjassa on paljon sellaista, mistä pidin, hahmoista ahdistuksen selkeään, värisyttävään kuvailuun ja toiveikkuuteen. Loppua kohden vauhti kiihtyi vähän liikaa ja aikahypyt jäivät mielestäni epäselviksi, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!

[Celestine · Rating 3 out of 5]

Rankka aihe, mutta jäi etäiseksi tunnetasolla. Töksähtelevä kirjoitustyyli lähinnä ärsytti, vaikka ymmärsin sen pointin. Kuitenkin ihan sujuva ja eheä tarina.

[tilda · Rating 5 out of 5]

”Olin seitsemän, kun yhteiskunta lähetti minut laitokseen, jossa minua lyötiin ja potkittiin ja jossa minun haukkumiseni oli yleistä huvia.”

Luin tämän lauseen useampaan kertaan ja jouduin sen jälkeen pitämään taukoa lukemisessa. Kolahti, koko kirja kolahti niin kovaa, että kun illalla tätä luin niin pyörin sen jälkeen unettomana sängyssä pari tuntia miettien omia kouluvuosia. Mietin myös sitä millainen aikuinen minusta on tullut ja miten lapsena kokemani asiat vaikuttaa yhä edelleen elämässäni. Tunnistan liian hyvin sen, millaista on jatkuva ylianalysointi, tai sen ajattelu kun on ihan varma että muut pitää tyhmänä, ärsyttävänä, turhana. Kun itse pitää itseään tyhmänä, ärsyttävänä ja turhana. Todella hyvä ja ajatuksia herättävä teos.

[Neo · Rating 4 out of 5]

4 ja puoli tähteä. Huikea esikoisteos!

Luin Jalat ilmassa yhdeltä istumalta. Se muistutti minua hieman Marko Annalan Värityskirjasta kasvu- ja kiusaamiskertomuksineen. Maailma on tosin hyvin eri: Rönkän teos istuu hyvin new adultiksi. Myös autofiktiiviset elementit ovat vaikeammin tunnistettavissa.

Päähenkilöfuksi Aaronin häpeä, ylianalysointi ja yksinäisyys ovat pirun samastuttavia. Kierteinen ja negatiivinen ajattelu on kuvattu hienosti. Välillä sattui kunnolla.

Ainoa miinus hieman kliseisestä kliimaksista. Lisäplussa huikean hienosta kansisuunnittelusta ja tekstin kauniista asettelusta!

[Saimi Korhonen · Rating 1 out of 5]

”Olin seitsemän, kun yhteiskunta lähetti minut laitokseen, jossa minua lyötiin ja potkittiin ja jossa minun haukkumiseni oli yleistä huvia. Tätä kuorruttivat opettajien hymyt ja tsemppijulisteiden iskulauseet. Mutta kun avainnipun kilinä vaimeni ja välituntivalvojien katseet kääntyivät, minulle sai tehdä mitä vain."

1,5/5!

Jalat ilmassa kertoo Aarosta, joka aloittaa opinnot Jyväskylässä, toivoen voivansa aloittaa uuden vaiheen elämässään. Hänen menneisyytensä arvet ja koulukiusaamisesta jääneet arvet eivät kuitenkaan jätä häntä rauhaan.

Antti Röngän esikoisteosta on kehuttu ja se on saanut superpositiivista palautetta kriitikoilta, mutta rehellisesti sanottuna en ymmärrä miksi. Teos ei ollut minusta hyvin kirjoitettu ja sen juoni oli paikoittain olematon, ja sen henkilöhahmot, Aaroa lukuunottamatta, olivat yksioikoisia ja unohdettavia. Ennenkuin syvennyn kritikkeihini, haluan kuitenkin nostaa joitain teoksen positiivisia puolia.

Koulukiusaaminen ja sen jättämät henkiset ja fyysiset arvet ovat teemoja, joita kirjallisuudessa on hyvä käsitellä. Fiktio voi antaa ihmisille keinon käsitellä omia kokemuksiaan ja tunteitaan, ja uskon, että Aaron kokemukset tuntuvat monelle lukijalle aivan liian tutuilta, ja voivat antaa näille ihmisille keinoja samaistua, pohtia ja saada toivoa ja ymmärrystä. Samaistuin itsekin paikoittain Aaron kokemaan pelkoon, kauhuun, itsevihaan ja epätoivoon. Aivan erityisen tutuksi koin Aaron sosiaalisen ahdistuksen ja hänen jännityksensä yliopiston alkaessa. Muistan fuksivuoteni stressaavat tapahtumat, tutustumisleikit ja muut yhä kauhunsekaisesti. Röngän teoksessa on siis meriittiä ja koen, että hän pyrki pohtimaan merkittäviä teemoja ja kuvaamaan yhteiskuntamme ongelmakohtia, mutta teos ei ollut mielestäni hyvin toteutettu.

Siirtykäämme nyt kritiikkeihini.

Ensinnäkin, Röngän teksti oli pääosin mukiinmenevää, mutta aina silloin tällöin hän pyrki kuvailemaan tilanteita ja tunteita mitä absurdein metaforin, jotka olivat niin naurettavia, että ne tekivät traagisista hetkistä koomisia. En usko, että voin koskaan unohtaa kuinka Aaro vertasi penistään velttoon sardiiniin ja karvattomaan myyrään, tai kuinka hän rinnasti erektio-ongelmansa World Trade Center -tornien terrori-iskuun ja tuhoutumiseen. Ymmärrän, että Rönkä halusi näillä vertauksilla kuvata Aaron kauhua ja itseinhoa, mutta valitettavasti en voi ottaa vakavasti teosta, joka vertaa erektio-ongelmia terroristi-iskuun. Oudot metaforat eivät ole teoksen ainoat kielelliset ja ilmaisulliset ongelmat. Pohtiessaan kuinka hän ei koe kuuluvansa osaksi maailmaa, Aaro kuvailee itseään "lajitransuksi" (ihan totta). Jälleen kerran, ymmärrän mitä Rönkä haki tällä, mutta hänen päätöksensä käyttää tätä, suorasukaisesti sanottuna, typerää termiä, joka sisältää kaiken lisäksi transyhteisöä halveeraavan nimityksen, oli hyvin mautonta. Se sai minut menettämään kiinnostuksen rippeeni, jotka minulla oli Aaron hahmoa kohtaan.

Teoksen hahmotyö ei ollut myöskään mielestäni hyvää. Aaro on teoksen ainut kehitetty hahmo, ja hänkin ärsytti minua suurimman osan ajasta. Hänen traumojaan ja ahdistustaan kuvattiin ehkä hyvin, ja luonnollisesti hänen kokemuksensa koulussa ovat kammottavia ja saivat minut säälimään häntä, mutta en silti pitänyt hänestä ihmisenä. Esimerkiksi Julian kanssa keskustellessaan, hän arvostelee Julian unelmia pinnallisina, ja muutenkin hänen koko energiansa oli hyvin tekotaiteellinen ja elitistinen. Aaro kuuntelee Chopinia kuulokkeistaan, ei valtavirtamusiikkia, ja hän haluaa olla kirjailija, eikä "pelkkä" taidegalleristi.

Teoksen muut hahmot olivat hyvin tylsiä. Aaron yliopistokaveri Julia esitettiin pelkkänä kauniina tyttönä, joka hämmentävän luonteensa takia aiheuttaa Aarolle päänvaivaa. Hänellä ei ollut suuremmin persoonaa tai muuta tarkoitusta, kun olla Aaron ihastuksen kohde. Aaron tapaama Iisa puolestaan on Julian lailla luonteeton Aaron ihastuksen kohde, mutta tällä kertaa Rönkä heittää tämän pahvisen naisen tarinan höysteeksi seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävän menneisyyden. Tämän teeman käsittely ei ole mielestäni väärin ja koen, että sitä, kuten muitakin hankalia teemoja, on hyvä käsitellä kirjallisuudessa, mutta se, miten Rönkä sisällytti sen Iisan tarinaan, oli hyvin huterasti tehty ja paikoittain hyvin päälleliimatun oloinen. Iisan menneisyys on lähinnä Aaron apeiden pohdintojen kohde ja kyse on lähinnä hänen tunteistaan, ei Iisan. Iisan hahmo, jopa sanoo Aarolle, että Aaro "muutti hänen seksuaalisuutensa", koska ennen Aaroa Iisa ei olisi uskonut voivansa harrastaa seksiä kenenkään kanssa. Se, miten Rönkä kirjoitti päähenkilömiehensä pelastamaan Iisan seksittömältä tulevaisuudelta ja korjaamaan hänen traumansa, oli todella epämiellyttävää lukea. Röngän naishahmot tuntuivat, perin huonolla tavalla, miehen kirjoittamilta.

Tiedostan, että teoksen tarkoitus oli olla filosofisempi, pohdiskeleva katsaus yhden miehen psyykeen ja hänen kokemuksiinsa, mutta toivon, että teoksessa olisi silti ollut vahvempi kantava juoni. KIrja on lähinnä Aaron lennokkaita pohdintoja, kuvauksia hänen peniksensä surullisesta tilasta ja takaumia hänen hankalaan menneisyyteensä. Juonettomammat teokset voivat joskus toimia, mutta silloin hahmojen on oltava mukaansatempaavia ja uniikkeja, jotta he voivat kannatella teosta, jossa ei välttämättä tapahdu paljoa. Jalat ilmassa ei ole tällainen romaani. Aaro ei ollut tarpeeksi kannatellakseen kahtasataa sivua.

En suosittelisi tätä teosta. Se ei mielestäni ole saamansa hypen arvoinen. Sillä on hetkensä ja tiedostan teoksen aiheen olevan tärkeä ja koskettava, mutta minua teos lähinnä uuvutti ja raivostutti. En usko, että tulen poimimaan Röngän muita teoksia.

[Riikka Koo · Rating 2 out of 5]

Mmmm no. Paljon jonkinlaista tuttua ja kuitenkin, ehkä, sittenkin (onneksi) jo niin kauas jäänyttä, ettei siitä oikein enää saanut otetta eikä tunnetta. Jotenkin liian mustavalkoista, naiivia. Lisäksi kummallisia sanavalintoja ja ärsyttävää rahanhaaskuuta ja kerskailua.

[Piita · Rating 3 out of 5]

Entisenä koulukiusattuna yleisurheilijana ja kirjallisuudenopiskelijana täytyy sanoa, että oli aika tunteikasta luettavaa. Ei mulla nyt oikeestaan muuta. Hieno ja tärkeä esikoisromaani.

[Kiki · Rating 5 out of 5]

V a u. Upea teos, varsinkin kun kyseessä on esikoisteos. Kauniita kuvauksia ja hyvin tavoitettu tunnelma. Päähenkilön suuri rahanmeno ahdisti. Viimein visualisoituu se, kuinka kauas kiusaaminen vaikuttaa ja miten se voi musertaa ihmisen. Kyseessä on varmasti tärkeä kirja monelle.

[Tilda · Rating 5 out of 5]

Voitteko uskoa: autofiktiivinen kotimainen romaani, josta pidin?? En mäkään.

Uskoisin, että tämä epätyypillisen onnistunut lukukokemus johtui kahdesta asiasta. Ensinnäkin, kertoja oli tarpeeksi samankaltaisessa elämäntilanteessa kuin minä, mutta kuitenkin todella erilainen ihmisenä. On mielekkäämpää samaistua autofiktiivisessä kertojassa yliopiston aloittamiseen (ja yliopistossa strugglaamiseen), kuin siihen, että Kalliossa maksaa jääkahvi vitosen ja kukaan mies ei ole kiinnostunut minusta. Toisaalta taas kertoja palveli kaunokirjallisuuden syvintä tarkoitusta, eli avasi maailmoja ja näkökulmia, joihin ei muuten pääsisi sisälle.

Toiseksi, tykkäsin kirjan kielestä ja kerronnasta. Erityisen ansiokkaasti Rönkä kuvasi ahdistusta ja sitä, millaista on olla tuskallisen tietoinen omasta olemuksestaan koko ajan. En muista milloin viimeksi olisin lukenut näin osuvasti mielenterveydestä. Toisaalta tarina ei mennyt mun mielestä traumapornon puolelle, vaan kertoi vaan asiat niin kuin ne ovat.

Eli summa summarum, kiitos hänelle, joka ehdotti tätä kirjakerhokirjaksi

[Elina Mäkitalo · Rating 5 out of 5]

Olipas erityisen samaistuttava kirja. Koulukiusaamisesta itsekin kärsineenä meni jotenkin todella tunteisiin. Aiheena tämä on todella tärkeä, ja sitä pitää vain tuoda esiin ettei kiusaaminen ole sallittua. Minkäänlainen. Itse olen sen verran jästipää ja tukijoukot ovat olleet hyvät että olen selvinnyt jokseenkin paremmin kuin moni muu kiusaamisesta. En oikeastaan ajattele kiusaajiani nykyään muttei se tarkoita sitä etteikö se olisi sattunut todella paljon silloin. Monella valitettavasti pilaantuu koko loppuelämä, vaikkei sellaista saisi antaa tapahtua.

Itse kirja oli hyvin kirjoitettu ja eteenpäin menevä, tunteisiin menevä ja koskettava. Vaikka omaa huonoutta tuotiinkin esille se tuotiin jotenkin hyvin, ei ollut ollenkaan sellainen olo että sillä olisi liikaa mässäilty niin sanotusti. Mielestäni sitä oli kuvattu hyvin miten ihminen ajattelee erilaisissa tilanteissa joita tuotiin esiin takautumin, että mitä on aikaisemmin kokenut samankaltaisissa tilanteissa ja miten on kiusattu, mitä on sanottu. Pidin kirjasta todella paljon ja suosittelen lukemaan!

Ainoat huonot puolet olivat että kirja loppui ja se etten olisi malttanut lopettaa kirjan lukemista ja sen takia tuli valvottua eilen hieman liikaa.

Itse yliopiston tänä keväänä aloittaneena tunnen sen minnekään kuulumattomuuden tunteen jota mielestäni kirjassakin kuvattiin, toki olen aikuinen ja opiskellut ennenkin, mutta korona pandemian aikaan kun ei ole voinut järjestää erilaisia tilaisuuksia opiskelijoille joissa olisi voinut tutustua toisiin opiskelijoihin on jäänyt vähän ulkopuolinen olo koko touhuun ja opiskeluporukkaan plus asun toisella paikkakunnalla jossa koulu on joten ei ole tullut lähdettyä niihin harvoihin järjestettyihin tilaisuuksiinkaan (tämä on tietysti oma vika osaksi).

Jos sua kiusataan ihan missä tahansa, puhu siitä jollekin luotettavalle taholle. Älä jää yksin asian kanssa - itselle ainakin kodin tuki oli todella suuressa arvossa ja vaikka kaikkea yritettiin ja väliaikaisesti kiusaamista saatiinkin vähennettyä niin oli helpottavaa tietää että vanhemmat tiesivät siitä ja ymmärsivät ja antoivat tukea - se ei ole kiusatun vika vaan kiusaajassa on aina vika. Aina sanotaan että voi ajatella että kiusaajakin voi huonosti kun kiusaa, että sen pitää purkaa huonoa oloa johonkin mutta se ei silti tee asiasta sen oikeutetumpaa eikä varmasti kiinnosta kiusattua sellaisen hyvinvointi joka tekee oman elämisen pelottavaksi, vaikeaksi ja melkein sietämättömäksi.

[jennijohanna. · Rating 5 out of 5]

Ehdottomasti lukemisen arvoinen esikoisteos!

[Arja-täti · Rating 5 out of 5]

Huh. Olipa kirja. Ihana silti. Tavallaan helppo lukea mutta kertomus oli sellainen, minkä takia piti hengittää välillä ennen kuin pystyi jatkamaan.

[Elina Mäntylammi · Rating 4 out of 5]

Antti Röngän esikoisteos Jalat ilmassa on vaikuttavaa luettavaa. Rönkä kirjoittaa niin, että lukijakin tuntee nuorenmiehen irrallisuuden ja ahdistuksen sekä sen piinan ja pelon, jonka keskellä kiusattu lapsi elää.

Tämä on tärkeä kirja monella tavalla. Kiusaamisen vaikutukset ovat järkyttäviä, puhumattomuuden vaikutukset myös. Kuinka paljon arvokasta elämää tuhlaantuu molempiin! Röngän teos on kasvutarina, joka jokaisen opettajan, nuorenmiehen ja vanhemman pitäisi lukea.

[Liisa · Rating 4 out of 5]

Tosi hieno nuoren aikuisen kirjoittama omakohtainen tarina, jossa uusi elämä uudessa yliopistokaupungissa pitäisi auttaa paikkaamaan menneisyyden kovat koulukiusaamiseen liittyvät arvet. Mutta olo ei ole helpompi ja oman identiteetin rakentaminen vaatii pelkojen kohtaamista ja itsensä toiselle avaamista. Sopii hyvin luettavaksi jo lukioikäiselle.

[Pekka · Rating 4 out of 5]

Voi Aaro. ♥

[Reetta Rönkä · Rating 4 out of 5]

Tämä oli hurja ja hieno kirja. Olin tästä välillä tolaltani, koska erityisesti lasten kokeman väkivallan ja epäoikeudenmukaisuuden kuvaaminen ottaa jostain syvältä sydämestä. Lisäksi, kun alla oli Röngän ja isänsä Tammisen kirjeenvaihtokirja (joka oli myös rajua kamaa), suhtauduin tähän alkujaankin raskain mielin. Ehkä se, että tiesi niin monen asian kirjassa pohjaavan todellisuuteen, teki lukukokemuksesta tosi surullisen. Samalla se toki teki kirjasta myös hienon: ahdistuksen ja riittämättömyyden tunteiden kuvaaminen oli todella vaikuttavaa.

[Waltteri · Rating 2 out of 5]

Keskittynyttä ja tarkkaa analyysia tärkeästä aiheesta.

Ehkä tämä teos kuitenkin taittoi hieman liikaa YA-sävyihin omaan makuun. Yliyksinkertaistettu kieli ja tapahtumien ohi nopeasti viilettävä kerronta oli liian pintaa. Jäin kaipaamaan paljon monitahoisempaa ja kohotetumpaa proosaa.

[Anina | lukukartano · Rating 4 out of 5]

"Matkailussa on parasta ehkä nimenomaan se, että voi joutua todelliseen vaaraan. Olisi raikasta joutua oikeaan vaaraan, sellaiseen joka koskee kaikkia muitakin, eikä pelkästään omaa kelpaamistani. Sellaiseen, jota voi pelätä yhdessä. Sellaiseen, joka ei johdu siitä että minä olen minä." (s. 164)

On aivan järkyttävää ja sydäntä raastavaa ja pään räjäyttävän raivostuttavaa, että koulukiusaamisesta ei millään päästä eroon. Mutta niin kauan kuin aihe on ajankohtainen, siitä on äärettömän tärkeää kirjoittaa, ja Antti Rönkä tekee sen upeasti.

Rönkä kuvaa taidolla sekä kiusaamistilanteita että jatkuvan kiusaamisen aiheuttamia häpeän ja huonommuuden ja yksinäisyyden tunteita, jotka seuraavat mukana vielä pitkään sen jälkeen, kun kouluvuodet ovat jääneet taakse. Sitä, miten vaikeaa kiusatuksi tulemisesta on kertoa edes omille vanhemmilleen.

Pidin hurjasti myös Röngän käyttämästä kielestä.

"Muotoilen jokaista viestiä piispan hartaudella, punnitsen lähettämistä kuin minulla olisi käsissäni ohjus. Yksikin väärä sana voi tuhota kaiken, romuttaa hauraan suhteemme Bagdad-kuntoon. Juuri tämä on vaikeinta ihmisten kanssa olemisessa, tämä ristiriita että samalla haluaa olla tekemisissä ja samalla ei halua. Haluaa koska se on ainut keino selvitä hengissä, ainut keino nujertaa yksinäisyys, joka syövyttää hitaasti sisältä. Ja ei halua, koska jokainen ihmiskontakti on riski. Jokainen sosiaalinen tilanne antaa toiselle mahdollisuuden sanoa: 'Ole hyvä ja poistu. Kukaan ei halua nähdä sua. Kuole.'" (s. 138–139)

Jalat ilmassa on todella vaikuttava esikoisromaani! Täytyy ehdottomasti lukea myös Silloin tällöin onnellinen, jonka Rönkä on kirjoittanut yhdessä isänsä Petri Tammisen kanssa.

[Zeineb SmaOui · Rating 4 out of 5]

Histoire racontée à la première personne, l'auteur a 23 ans quand il écrit son livre et frappe autant par l'acuité de son analyse psychologique que par sa cruauté.
Lecture percutante et touchante. Des chapitres courts, pas de temps mort.
La jeunesse de l'auteur et le sujet traité interrogent. Passons-nous notre vie à "réparer" l'enfant que nous avons été ? Comment "construire" sa vie quand les fondations vacillent ?

[Saara (bookandsnake & sivukujalla) · Rating 2 out of 5]

En olis varmaankaan spontaanisti tarttunut tähän koskaan, mutta vääksyläiset support vääksyläiset ✌🏼 (sanoi ei kukaan koskaan...)

Plussana oli kivaa lukea vaihtelun vuoksi nuoren miehen kirjoittamaa autofiktiota (tai autofiktion oloista teosta), mutta varsinaisesti tarina ja kokemukset eivät antaneet mulle henkilökohtaisesti paljoa. En näe kuitenkaan yhtään mahdottomana, että kuuntelisin joskus myös hänen uuden kirjansa.

[Victor · Rating 2 out of 5]

Pas croché. Le premier tiers est touchant. La suite est planplan. Et l’écriture de la traduction n’est pas du tout fluide.

Merci quand même Justine pour la reco! Honoré d’avoir pu lire la dernière page à Irène et Laurine en fin de before.