What do you think?

Kahlekuningaslaji: laululyriikan käsikirja
Ensimmäinen suomenkielinen tietopaketti laulutekstien tekemisestä.
Kirja perustuu Salon pitkään kokemukseen paitsi sanoittamisen ammattilaisena myös lauluntekijöiden kurssittajana. Laululyriikka on oma kirjoittamisen lajinsa, jolla on omat erityispiirteensä, sääntönsä ja vapautensa. Näitä ominaisuuksia Salo hahmottelee monelta eri kannalta. Käsittelyssä ovat muun muassa tekstin ja musiikin välinen suhde, laulun eri osat, tekstin koukkupaikat, riimittely ja tarinankerronta. Vankkaa ja jäsenneltyä teoreettista tietoa ryydittävät lukuisat omat kokemukset ja esimerkit. Ja jotta totuus ei unohtuisi, Salo tarjoaa soivan sanasäilän vääntäjille myös konkreettisia tehtäviä.
Heikki Salo (s. 1957) on monipuolinen musiikkimies, sanoittaja, säveltäjä, laulaja ja laululyriikan opettaja, joka on tullut tunnetuksi Miljoonasade-yhtyeensä keulakuvana.
(Like)

- GenresMusicNonfiction
256 pages
First published January 1, 2006
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 3 of 3 reviews
March 4, 2015
Hyvä tukipilari tässä kohtaa elämää ja tässä kohtaa sanoittamista. Kannustava, ammattimainen ja verhoja raottava. Tähän on hyvä palata uudelleen ja uudelleen jatkossakin.
August 4, 2018
Kirja tarjoaa paitsi vankkaa teoreettista tietoa niin myös konkreettisia esimerkkejä, joissa kuuluu tekijän kokenut ja syvä rintaääni. Vaikka laululyriikan kirjoittaminen onkin oma erityinen ja haastava kirjoittamisen lajinsa, kirjasta löytyvien tehtävien avulla se on varmasti aika paljon hauskempaa ja ainakin vähän helpompaa kuin ennen. Saa nähdä, saako pöytälaatikkoon vuosia sitten kätkemäni joululaulun ”rääpäle” seuraa jossain vaiheessa. Never say never…
August 5, 2014
Niin selkeä ja innostavin harjoituksin varustettu oppikirja laulujen kirjoittamisesta, että hirvittää.
Displaying 1 - 3 of 3 reviews