What do you think?
Rate this book
Suuri märkä salaisuus
Hypnoottinen kurjuuskertomus räjähtää hävyttömästä äärimmäisyydestään.
”Televisio on yöllä kirkas kuin taivas päivisin ja ihan samanvärinen.” Poika jää yksin kotiin laman jälkeisessä lähiössä. Hän ahmii yöt herkkuja, katsoo videoita ja yrittää muodostaa yhteyttä tuonpuoleiseen. Puberteetin tärisyttämä keho kantaa häiritseviä arvoituksia sisällään ostoskeskuksen läpi kouluun, missä poika saa kokea ihastumisen huumaavan draaman ja pakokauhun kiihtyvien luokkaerojen puristuksessa.
Hypertarkasti, uskomattomalla intensiteetillä loihdittu kasvutarina avautuu päihdyttäväksi labyrintiksi, joka kuhisee pelkoja, julmuuksia, ihmeitä ja haluja.
”Televisio on yöllä kirkas kuin taivas päivisin ja ihan samanvärinen.” Poika jää yksin kotiin laman jälkeisessä lähiössä. Hän ahmii yöt herkkuja, katsoo videoita ja yrittää muodostaa yhteyttä tuonpuoleiseen. Puberteetin tärisyttämä keho kantaa häiritseviä arvoituksia sisällään ostoskeskuksen läpi kouluun, missä poika saa kokea ihastumisen huumaavan draaman ja pakokauhun kiihtyvien luokkaerojen puristuksessa.
Hypertarkasti, uskomattomalla intensiteetillä loihdittu kasvutarina avautuu päihdyttäväksi labyrintiksi, joka kuhisee pelkoja, julmuuksia, ihmeitä ja haluja.
392 pages, Hardcover
Published April 6, 2023
53 people are currently reading
842 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 69 reviews
July 21, 2023
Parhaimpia kirjoja mitä olen koskaan lukenut. Kasvusta, luokasta, peloista, uskosta, uskomuksista, halusta, asioista, joista tulee minä.
Tämä kirja ei ole ja on raaka.
Tätä on vaikea lukea, tarvitsin pausseja. Vaikea koska kaunista, kovaa, yksinäistä, jollain tapaa niin tuttua, että hampaisiin sattuu.
Tämä kirja ei ole ja on raaka.
Tätä on vaikea lukea, tarvitsin pausseja. Vaikea koska kaunista, kovaa, yksinäistä, jollain tapaa niin tuttua, että hampaisiin sattuu.
October 9, 2023
Ihmeellinen matka kasvavan lapsen ja nuoren kokemuksiin ja tunteisiin. Menin ihan hajalle siitä miten hyvin tässä on kuvattu yksinäisyyttä, pelkoa, leffojen katselua, outoa kasvamista, köyhyyttä ja ulkopuolisuutta mutta myös tavallisuutta. Huh miten hieno!
April 30, 2023
Heittämällä vuoden paras kirja. Menee myös kaikkien aikojen suosikkikirjoihin. Todella kauniisti ja harkitusti kirjoitettu kokonaisuus. Mietin, että lapsuudessa päähenkilön mietteet olivat paikoin aika aikuismaisia (ehkä sellaisiakin lapsia on), mutta asia tasaantui kirjan edetessä. Tämä oli teos, jonka ei olisi halunnut loppuvan.
March 26, 2024
surin ja samaistuin ja nautin ja itkin ja lopussa hymyilin. vaikeuksia yhä suhtautua näin runollisiin romaaneihin kun ottaisin ne mielummin runoina, mutta oppia ikä kaikki.
(yksi tähti lähti postinumerodroppailun vuoksi. niin outo pääkaupunkiseudulla asuvien ilmiö, vitustako minä tiiän mikä on 00940 ku oon kotosin 99800&20100 hä!)
(yksi tähti lähti postinumerodroppailun vuoksi. niin outo pääkaupunkiseudulla asuvien ilmiö, vitustako minä tiiän mikä on 00940 ku oon kotosin 99800&20100 hä!)
Read
January 14, 2024"Köyhyys on aave, jota kaikki eivät näe."
Niko Hallikaisen Suuri märkä salaisuus on saanut lukijoiden keskuudessa erinomaisen vastaanoton. Omiin silmiini ei ole osunut yhtäkään tätä teosta negatiivisesti kommentoivaa tekstiä.
Suuri märkä salaisuus on suorastaan hengästyttävä kokemus, jossa Hallikainen kirjoittaa yhden pojan tarinan lapsuusvuosista peruskoulun päättymisen aikaan.
Ollaan Itä-Helsingissä. Ollaan kaupunginosissa, joiden elämän ja ihmiset paremmin toimeentuleva kansanosa niputtaa ilmaisun Paha Itä alle. Hallikainen tekee edellisille palveluksen, eikä mainitse ääneen sellaisia kurjuuden keskittymiä kuin Puotila, Kontula tai Itä-keskus, vaan viittaa Helsingin eri lähiöihin pelkästään niiden postinumerolla.
Teoksen intensiteettiä lisää minäkerronta ja lyhyet, toisinaan vain lauseen pituiset toisistaan tyhjällä rivivälillä erotetut kappaleet. Teksti huohottaa päähenkilönsä mukana. Sen rytmissä sykkii honoseksuaalinen halu ja himo, lepattava ja itseensä murtuva toive aikuisuudesta, jolloin olisi paremmin.
Lyhyet, toisistaan irrallaan olevat kappaleet vastustavat perinteistä juonellista romaanimuotoa. Ne ovat kapinaa patriarkaalista kirjoittamisen tapaa vastaan. Ne huutavat, että on muutakin. On tapoja yleisen narratiivin ulkopuolella. On elämää tiukkojen normien tuolla puolen.
Hallikaisen romaani on kokoelma musteläikkiä, jotka kurottuvat kohti toisiaan - usein kivun säestäminä. Teosta koossapitävävä jänne on vuosien kuluminen ja Pojan kasvaminen.
Suuri märkä salaisuus on luokkatietoista kirjallisuutta. Romaanin päähenkilö, nimettömäksi jäävä Poika, elää yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Pojan isä on alkoholisti, jota hän harvoin tapaa. Äiti on sairaanhoitaja ja usein yötöissä ja Poika joutuu viettämään yönsä yksin aivan liian nuorena. Lohtuna ovat videovuokraamosta vuokratut elokuvat, karkki ja limu.
"Hypnoottinen kurjuuskertomus räjähtää hävyttömästä äärimmäisyydestään", todetaan Hallikaisen romaanin takasivulla. VÄÄRIN. Suuri märkä salaisuus ei ole pelkästään kurjuuskertomus, vaikka Pojan elämässä monenlaista, myös taloudellista, puutetta onkin. On suorastaan rikollista typistää näin hieno romaani termiin kurjuuskertomus. Toki sinänsä ymmärrettävää, että ihminen usein haluaa lukea toisen ihmisen kurjuudesta, mutta se on sitten taas jo toinen juttu.
Pojan kotioloissa ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Hänen ja hänen äitinsä välinen suhde on lämmin, eikä perheessä ole vallankäyttöä tai väkivaltaa vanhemman taholta. Äiti on tavallinen työssäkäyvä ihminen, joka joutuu perhettään elättääkseen tekemään liikaa yötöitä. Tämä ei ole äidin vika. Turvallisen isämallin puuttuminen pojan elämästä ei sekään ole kenenkään vika. Joillekin isille alkoholi vaan on suurempi kutsumus kuin isyys.
Elämän realiteeteista johtuva hoivan puute kuitenkin luo osaltaan Poikaan loputtoman yksinäisyyden ja tunteen siitä, että hän ei riitä tai kelpaa. Että hän on näkymätön, ei kovin tärkeä muille kuin äidilleen. Pojan yksinäisyys tulee liki, puristaa. Synnyttää halun halata Poikaa, joka liian pienenä joutuu selviämään liian paljon yksin.
"Musta huomaisi, kuinka yksin mä olen, jos joku vaan näkisi mut."
Poikaa kätkee tunteensa sisälleen. Hän kirjoittaa sanoja, kuten vaikkapa sydänsärky, ja liimaa sen päälle tarran. Pinnan alla on. Pinnan alla pysyy.
Televisio luo Pojan maailmankuvaa. Niin hänen yksin kotonaan katsomat elokuvat kuin isoäidin luona katsotut sarjatkin, kuten Kauniit ja rohkeat.
"Mä kysyn, kuoleeko Sally. Äidinäiti vastaa, se selviää huomenna. Mä kysyn, monelta. Hän sanoo, tähän samaan aikaan, mut sä et ole täällä enää silloin." (kursivointi Hallikaisen)
Elokuvista löytyy myös Pojan ensimmäisen homoihastus: Leonardo di Caprio.
Romaanin kertoja on äärimmäisen taitava kuvaamaan asioita lapsen näkökulmasta. Hän ei kohdista katsettaan lapsen elämään, vaan pikemminkin elää sen sisällä.
Kautta koko teoksen dialogi on esitetty tekstin sisällä kursivoidulla tekstityypillä ja se yhdistyy näin saumattomasti muuhun kerrottuun ja moniäänistää sitä.
Köyhyys on Suuressa märässä salaisuudessa jatkuvasti läsnä, vaan ei tyrkyllä. Enemmänkin se on sivulauseissa, joka vielä korostaa köyhyyden tuottamaa marginalisaatiota. Kun poika syö hampurilaispaikassa aterian, äiti ottaa kahvin ja sundaen. Neljännen luokan tanssiaisissa Pojalla on paita ja suorat housut, kun monilla muilla pojilla on smokki. Hampaiden kunnon ja värin mukaan muodostuu asteikko köyhyydestä rikkauteen.
Muiden rinnalla osattomaksi jääminen kuristaa. Poika istuu koulukaverin isän auton takapenkillä "kuin tähteet kietaistuna muovipussiin". Tietoisuus siitä, mitä muilla on tekee omista puutteista näkyviä. Osattomuuden rautanyrkki iskee ironian kasvoihin.
"Olen otettu, että meidät on kutsuttu tänne, että saamme nähdä esine esineeltä, mitä kaikkea meillä ei ole, he tekevät erot välillämme selväksi niin ystävällisesti."
Surullisinta on, kun Poika kokee itsensä pelkäksi kulueräksi.
"Kunpa mä kuolisin, niin musta ei koituisi enempää välttämättömiä kustannuksia."
Kyseenalainen pelastus tulee iän myötä, kun Poika löytää alkoholin. On ihanaa olla kännissä. On ihanaa vapautua ja sekoilla ja puhua asioista, joista selvinpäin vaikenisi. On ihanaa kuulua porukkaan ja ravistaa ulkopuolisuus yltään kuin kyynärpäistä puhkikulunut farkkutakki.
Ala-asteella Poika ryhmittelee luokkatoverinsa näiden vanhempien ammattien mukaan. On lentomekaanikon poika. On kodinkonemyyjän tytär. On kampaajan tytär. Pojan kasvaessa vanhempien ammatit tipahtavat pois ja niiden sijasta luokkakavereihin viitataan urheilijana, pelaajana, kuorolaulajana, kovanaamana. Nimet kokevat vielä uuden transformaation, kun teoksen loppupuolella käyttöön otetaan ala-asteen englanninkielen tunneilla käytössä olleet englanninkieliset nimet. Tässä vaiheessa en enää hahmota, kuka kukin on ja se lienee tarkoituskin.
Mary, Judith, Eric, Macy, Michael. He ovat keitä tahansa. Peruskoulun juuri päätökseen saaneita nuoria, jotka kurkottavat kohti elämää kännisekoilujen kautta. Vaikka ympäristö ja olosuhteet ovat täysin erilaisia, mieleeni tulee Kjell Westön Leijat Helsingin yllä. Vaikka elämässä on aivan toisenlaiset lahjapaperit, paketin sisällä nuoruuden kiihko ja kauhu. Sen hirveä happo.
Suuri märkä salaisuus on hitonmoinen saavutus, joka ei tarjoa lukijalleen katharsista.
October 20, 2023
Intensiivinen kirja pojan kasvamisesta 7-vuotiaasta teini-iän puoliväliin 16-vuotiaaksi. Minäkertojapäähenkilö elää yksinhuoltajaäitinsä kanssa ja tapaa alkoholisti-isäänsä vain satunnaisesti. Ja koska äidin on tehtävä töitä, jää pojalle seuraksi läheisestä videovuokraamosta hankitut elokuvat, loputtoman tuntuinen herkkukaappi ja viereisen pubin tienoon tapahtumien seuraaminen.
Niko Hallikainen kirjoittaa väsyttävää, hakkaavaa proosaa, joka tavoittaa hienosti lapsuuden loputtomuuden. Lapsuus antaa kuitenkin kaikessa monotonisuudessaan jossain kohti myöden ja antaa tilaa kivuliaalle kasvulle, jota nopeuttavat sattuman kierrepallot ja elämän muu arvaamattomuus. Kaiken henkiinjäämisen keskeltä välittyy ihmisen vahva tarve yrittää saada yhteys toiseen ihmiseen.
Olisin antanut viisi tähteä, mutta itseäni häiritsi tekstin lapsuusvuosia koskevien lukujen kielellinen notkeus, jota en osannut tuon ikäiseen millään yhdistää - semminkin jos kyseisen henkilön pääasiallinen viihtymismuoto ovat elokuvat eivätkä kirjat. Teksti sinänsä on kauttaaltaan taidokasta, osuvaa, ja armottomuudessaan ajattelemaan haastavaa.
Niko Hallikainen kirjoittaa väsyttävää, hakkaavaa proosaa, joka tavoittaa hienosti lapsuuden loputtomuuden. Lapsuus antaa kuitenkin kaikessa monotonisuudessaan jossain kohti myöden ja antaa tilaa kivuliaalle kasvulle, jota nopeuttavat sattuman kierrepallot ja elämän muu arvaamattomuus. Kaiken henkiinjäämisen keskeltä välittyy ihmisen vahva tarve yrittää saada yhteys toiseen ihmiseen.
Olisin antanut viisi tähteä, mutta itseäni häiritsi tekstin lapsuusvuosia koskevien lukujen kielellinen notkeus, jota en osannut tuon ikäiseen millään yhdistää - semminkin jos kyseisen henkilön pääasiallinen viihtymismuoto ovat elokuvat eivätkä kirjat. Teksti sinänsä on kauttaaltaan taidokasta, osuvaa, ja armottomuudessaan ajattelemaan haastavaa.
May 6, 2023
A perfect follow-up. Kanjoni was notoriously beautiful, Gaspar Noe film as a book, poetic and dirty. It was so good, but this is definitely a step forward. Xavier Dolan, as a book, clear yet cool. I loved the language very much, the poetic touches that were given a lot of careful love. And also the small details, turning around the dialogue. Small touches of genius and cleverness.
Cozy and poetic.
This book is very sincere, it's not ironic but it has layers and it's sweet at its core. Especially the relationship between the mother and son.
At some point I thought this could've been divided into two different books. Maybe also so that Hallikainen would've gotten double the paychecks. But when it was over, it was clearly one entity.
We as humans are not in a vacuum, we are our area codes and genes and the jobs of our parents, given if they are still alive. I know this life very well. Watching the drunken people at the bar across the street, sometimes with police visiting and my mother in the middle of a fight. And then hearing over and over again that I will be just like them, just like my father. And escaping into dreams and creativity and VHS tapes. Escaping into art, mundane art, whatever art. Sexuality as art.
I loved this book so much. It was kind towards all of its characters. And I think it's a stroke of genius for Hallikainen to say that his father died of poverty. I'll be using that from now on too, because it's very true.
This I know; our fathers are in the same place. They were in the same place. And we are there too, with Niko – and I'll follow wherever Niko wanders.
Cozy and poetic.
This book is very sincere, it's not ironic but it has layers and it's sweet at its core. Especially the relationship between the mother and son.
At some point I thought this could've been divided into two different books. Maybe also so that Hallikainen would've gotten double the paychecks. But when it was over, it was clearly one entity.
We as humans are not in a vacuum, we are our area codes and genes and the jobs of our parents, given if they are still alive. I know this life very well. Watching the drunken people at the bar across the street, sometimes with police visiting and my mother in the middle of a fight. And then hearing over and over again that I will be just like them, just like my father. And escaping into dreams and creativity and VHS tapes. Escaping into art, mundane art, whatever art. Sexuality as art.
I loved this book so much. It was kind towards all of its characters. And I think it's a stroke of genius for Hallikainen to say that his father died of poverty. I'll be using that from now on too, because it's very true.
This I know; our fathers are in the same place. They were in the same place. And we are there too, with Niko – and I'll follow wherever Niko wanders.
April 23, 2023
Siis tää on ihana, tai ei ihana. Ihana on väärä. Tää on kamala ja ihana samaan aikaan. Ihanaa on se, miten kepeän pinnallista on olla nuori, kamalaa on se, miten kaikki merkkaa ja se, kun tajuaa.
Ehkä olen vähän puolueellinen, tunnistan kaupungin itäiset postinumerot. Tiedän, millainen luokkajako postinumeroalueella 00900 sijaitsevassa koulussa oli. Silti oli ihana kurkistaa raadolliseenkin nuoruuteen, päästä vielä bileisiin.
Äänikirja. Niko Hallikainen luki tämän täydellisesti.
Ehkä olen vähän puolueellinen, tunnistan kaupungin itäiset postinumerot. Tiedän, millainen luokkajako postinumeroalueella 00900 sijaitsevassa koulussa oli. Silti oli ihana kurkistaa raadolliseenkin nuoruuteen, päästä vielä bileisiin.
Äänikirja. Niko Hallikainen luki tämän täydellisesti.
August 4, 2023
Taidan kaivaa kuopan ja ryömiä sinne odottamaan että autofiktiotrendi menee ohi.
December 30, 2024
Mulla on tainnut tulla tämän vuoden työväenluokkaisten coming of age-autofiktiostoorien kiintiö täyteen.
Alussa tykkäsin lyhyistä kappaleista, ne kuvasti mun mielestä hyvin lapsuuden ja nuoruuden muistojen fragmentoitunutta luonnetta - asioita muistetaan sieltä täältä, hajanaisina seikkoina. Vajaat 400 sivua tätä samaa kävi kuitenkin voimille, etenkin kun tarina itsessään ei ollut musta lopulta niin kiinnostava ja onnistunut. Ja lopulta aika moni tapahtuma muistettiin sen verran yksityiskohtaisesti ja tarinanomaisesti, että nimenomaan koheesio olisi kannatellut tätä kokonaisuutta paremmin. Nyt kirjoitus tuntui musta nimenomaan laiskalta.
Mä en koe päässeeni Hallikaisen lapsuuden ja nuoruuden minän pään sisään lainkaan kiinni. Voin samaistua lapsuuden yksinoloon ja lohdun etsimiseen televisiosta, mutta niinkin mekaanisen asian kuin elokuvien katselun toistaminen kerronnassa ei vaan pidemmän päälle kanna - meille lukijoille tuli kyllä selväksi että Hallikainen oli lapsena paljon yksin kotona ja hän täytti yksinolonsa tyhjyyttä elokuvilla, ja sitten? Myös minä olen viettänyt paljon aikaa yksin kotona vähän liiankin nuorena, ja koen sen muovanneeni itseäni pitkälle aikuisuuteen saakka. Mua olis kiinnostanut lukea nimenomaan samanlaisessa tilanteessa olevan lapsen tunteista, eikä vaan siitä että mitä leffoja silloin katsottiin - sama, kun mä kuvailisin kaikille jotain Black Eyed Peasin musavideoita MTV:ltä. Ei se anna mitään lukijalle, eikä lopulta mullekaan.
En myöskään nää mitään varsinaista luokkatarkastelua siinä, että nuoruuden Hallikainen kännisekoili teininä mitä ilmeisimmin häntä varakkaampien teinien kanssa. Kokeilut alkoholin kanssa ja siihen liittyvät muut "oheistoiminnot" ovat kuitenkin nuoruudessa aika arkipäivää luokasta riippumatta. Ei mua haittaa lukea tällaisesta, ihan nostalgistahan se on, mutta kyllä mä koen kirjailijan velvollisuudeksi jotenkin välittää mulle pointin siitä, miksi hän kokee oleelliseksi kirjoittaa tämän muistelon nuoruudestaan. Mä en kuitenkaan nää esimerkiksi tällä mitään suoranaista yhteyttä siihen, että kirjailijan äiti oli hoitoalalla työskentelevä yh-mutsi, ja isä menehtyi hänen ollessa nuori.
Ehkä olisin kaivannut tähän jotain reflektointia aikuisuuden Hallikaiseen, koska viimeistään silloin lapsuuden tapahtumien vaikutuksia pystytään sanoittamaan tunnetasolla. Nyt mulle jäi vaan fiilis, että Hallikainen halusi kirjoittaa raportoivat muistelmat lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Joskus musta tuntuu, että autofiktion kirjoittajat ajattelevat oman elämänsä olevan niin järisyttävän mielenkiintoista, että pelkkä sen latelu paperille riittää hyväksi kaunokirjalliseksi teokseksi. Mä lukijana vaadin kuitenkin enemmän.
Alussa tykkäsin lyhyistä kappaleista, ne kuvasti mun mielestä hyvin lapsuuden ja nuoruuden muistojen fragmentoitunutta luonnetta - asioita muistetaan sieltä täältä, hajanaisina seikkoina. Vajaat 400 sivua tätä samaa kävi kuitenkin voimille, etenkin kun tarina itsessään ei ollut musta lopulta niin kiinnostava ja onnistunut. Ja lopulta aika moni tapahtuma muistettiin sen verran yksityiskohtaisesti ja tarinanomaisesti, että nimenomaan koheesio olisi kannatellut tätä kokonaisuutta paremmin. Nyt kirjoitus tuntui musta nimenomaan laiskalta.
Mä en koe päässeeni Hallikaisen lapsuuden ja nuoruuden minän pään sisään lainkaan kiinni. Voin samaistua lapsuuden yksinoloon ja lohdun etsimiseen televisiosta, mutta niinkin mekaanisen asian kuin elokuvien katselun toistaminen kerronnassa ei vaan pidemmän päälle kanna - meille lukijoille tuli kyllä selväksi että Hallikainen oli lapsena paljon yksin kotona ja hän täytti yksinolonsa tyhjyyttä elokuvilla, ja sitten? Myös minä olen viettänyt paljon aikaa yksin kotona vähän liiankin nuorena, ja koen sen muovanneeni itseäni pitkälle aikuisuuteen saakka. Mua olis kiinnostanut lukea nimenomaan samanlaisessa tilanteessa olevan lapsen tunteista, eikä vaan siitä että mitä leffoja silloin katsottiin - sama, kun mä kuvailisin kaikille jotain Black Eyed Peasin musavideoita MTV:ltä. Ei se anna mitään lukijalle, eikä lopulta mullekaan.
En myöskään nää mitään varsinaista luokkatarkastelua siinä, että nuoruuden Hallikainen kännisekoili teininä mitä ilmeisimmin häntä varakkaampien teinien kanssa. Kokeilut alkoholin kanssa ja siihen liittyvät muut "oheistoiminnot" ovat kuitenkin nuoruudessa aika arkipäivää luokasta riippumatta. Ei mua haittaa lukea tällaisesta, ihan nostalgistahan se on, mutta kyllä mä koen kirjailijan velvollisuudeksi jotenkin välittää mulle pointin siitä, miksi hän kokee oleelliseksi kirjoittaa tämän muistelon nuoruudestaan. Mä en kuitenkaan nää esimerkiksi tällä mitään suoranaista yhteyttä siihen, että kirjailijan äiti oli hoitoalalla työskentelevä yh-mutsi, ja isä menehtyi hänen ollessa nuori.
Ehkä olisin kaivannut tähän jotain reflektointia aikuisuuden Hallikaiseen, koska viimeistään silloin lapsuuden tapahtumien vaikutuksia pystytään sanoittamaan tunnetasolla. Nyt mulle jäi vaan fiilis, että Hallikainen halusi kirjoittaa raportoivat muistelmat lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Joskus musta tuntuu, että autofiktion kirjoittajat ajattelevat oman elämänsä olevan niin järisyttävän mielenkiintoista, että pelkkä sen latelu paperille riittää hyväksi kaunokirjalliseksi teokseksi. Mä lukijana vaadin kuitenkin enemmän.
February 29, 2024
Todentuntuinen kertomus peruskouluikäisestä pojasta lähiössä. Kotona on yksinäistä, mutta koulussa kavereita tuntuu riittävän. Pidin siitä, miten päähenkilö todella tuntuu kasvavan lapsesta murrosikäisesi, viattomuudesta ja leluleikeistä kaljoittelevaksi ja kiukuttelevaksi teiniksi. Homoutta ei ihmetellä, kaapistatulo vain tapahtuu eikä sitä nosteta liikaa teemaksi, mikä on virkistävää. Luokka on myös merkittävä aihe, vaikka köyhä päähenkilö onkin silti sulassa sovussa rikkaiden luokkakaveriensa kanssa samoissa bileissä.
October 14, 2025
"Miksi kukaan hylkäisi näin kauniit maalliset asiat päästäkseen taivaaseen, jonne täältä ei edes näe?"
Mun lempikirja pienenä oli Jonas T. Bengtssonin Olipa kerran. Tää lukukokemus oli samantyyppinen, mutta nyt vanhempana lukijana. Kasvutarina joka pääsee niin syvälle olennaiseen itsestään ja elämästä. Teki lähtemättömän vaikutuksen kielellään, oon melkeen sanaton tai niin täynnä sanoja etten pysty kiteyttää niitä johonkin arvioon.
Mun lempikirja pienenä oli Jonas T. Bengtssonin Olipa kerran. Tää lukukokemus oli samantyyppinen, mutta nyt vanhempana lukijana. Kasvutarina joka pääsee niin syvälle olennaiseen itsestään ja elämästä. Teki lähtemättömän vaikutuksen kielellään, oon melkeen sanaton tai niin täynnä sanoja etten pysty kiteyttää niitä johonkin arvioon.
December 6, 2024
Herraisä miten UPEA romaani. Ei yhtäkään ylimääräistä sanaa. Täydellisen eheästi virtaava, hypertarkka, riemastuttava ja repivä.
June 2, 2024
Rakastan sanoja ja tarinoita ja kirjallisuutta. Ja kuitenkin, kun niistä tehdään korkeakulttuurista sisältöä menetän mielenkiintoni. Lyhyet kappaleet eivät ole enää helppolukuisia vaan äärettömän ärsyttäviä, kesken jääviä nostoja enkä ymmärrä enää mistään mitään.
Kahlasin tämän kirjan läpi väkisin, koska ajattelin että niin monella viiden tähden arvostelulla täytyy olla syynsä.
Lähes neljäsataa sivua myöhemmin on myönnettävä, ettei sitä ollut.
Kahlasin tämän kirjan läpi väkisin, koska ajattelin että niin monella viiden tähden arvostelulla täytyy olla syynsä.
Lähes neljäsataa sivua myöhemmin on myönnettävä, ettei sitä ollut.
February 3, 2024
Hallikaisen teos on parasta pitkään, pitkään aikaan lukemaani kaunokirjallisuutta. Olisin toivonut, ettei kirja olisi päättynyt koskaan ja kuitenkin ahmin tekstiä eteenpäin. Takaraivossa tykytti kauhu: mitä, jos en olisi tarttunut tähän kirjaan? Miksi en tiennyt tästä? Onneksi löysin tämän! Kiitos!
Samaistuin, eläydyin, rakastuin, sydämeni särkyi ja tuli ehjäksi jälleen. Pelko, epävarmuus, yksinäisyys, ystävyys, välirikko, unelmat, haaveet - koko kasvamisen imevä pyörre, sen Hallikainen on kirjoittanut uskomattomalla tarkkuudella. Vakuutuin siitä, miten hän tavoittaa tietyn ajan ja paikan täsmällisesti ja kirjoittaa kuitenkin universaalista, meille sukupolvesta riippumattomista kokemuksista. Mitä on kasvaa kohti aikuisuutta? Samalla Hallikainen koskettelee taitavasti yhteiskunnallisia kysymyksiä: tällaisessa todellisuudessa elämme. Elokuvat ja uutiset kiinnittävät tekstin aikaan, mutta niiden avulla Hallikainen tekee muutakin. Niistä tulee osa päähenkilön käsitystä ja kokemusta maailmasta.
Hallikainen kirjoittaa mielestäni romaanissaan kauneimman äidin ja lapsen suhteen kuvauksen, jonka olen koskaan lukenut. Vaikka karkkia kuluu, mikään kirjassa ei ole imelää.
Rakastan Hallikaisen kieltä ja teoksen rytmiä. Kieli on tarkkaa ja täsmällistä, taitavine rytmivaihteluineen musiikkia, kiihtyvä ja rosoinen, unenomainen ja tässä.
——-
Kirjan esittelytekstissä on
sanapari ”hypnoottinen kurjuuskertomus”. Se ei tee oikeutta tälle teokselle ja on varmaan markkinointiosaston kirjoittama, toiveena myynti jonkinlaisen tirkistelevän itähelsinkiromantiikan siivittämänä. Soisin kirjan saavuttavan laajan lukijakunnan. Tämä teos on kaunokirjallisuutta, joka on taidetta, ei suurien myynti-ihmeiden tavoittelua. Yllätyin näin jälkikäteen, ettei tämä ollut Finlandia-ehdokkaana, mutta ehkä se on osoitus palkinnon (raadin) keskiluokkaisuudesta.
Samaistuin, eläydyin, rakastuin, sydämeni särkyi ja tuli ehjäksi jälleen. Pelko, epävarmuus, yksinäisyys, ystävyys, välirikko, unelmat, haaveet - koko kasvamisen imevä pyörre, sen Hallikainen on kirjoittanut uskomattomalla tarkkuudella. Vakuutuin siitä, miten hän tavoittaa tietyn ajan ja paikan täsmällisesti ja kirjoittaa kuitenkin universaalista, meille sukupolvesta riippumattomista kokemuksista. Mitä on kasvaa kohti aikuisuutta? Samalla Hallikainen koskettelee taitavasti yhteiskunnallisia kysymyksiä: tällaisessa todellisuudessa elämme. Elokuvat ja uutiset kiinnittävät tekstin aikaan, mutta niiden avulla Hallikainen tekee muutakin. Niistä tulee osa päähenkilön käsitystä ja kokemusta maailmasta.
Hallikainen kirjoittaa mielestäni romaanissaan kauneimman äidin ja lapsen suhteen kuvauksen, jonka olen koskaan lukenut. Vaikka karkkia kuluu, mikään kirjassa ei ole imelää.
Rakastan Hallikaisen kieltä ja teoksen rytmiä. Kieli on tarkkaa ja täsmällistä, taitavine rytmivaihteluineen musiikkia, kiihtyvä ja rosoinen, unenomainen ja tässä.
——-
Kirjan esittelytekstissä on
sanapari ”hypnoottinen kurjuuskertomus”. Se ei tee oikeutta tälle teokselle ja on varmaan markkinointiosaston kirjoittama, toiveena myynti jonkinlaisen tirkistelevän itähelsinkiromantiikan siivittämänä. Soisin kirjan saavuttavan laajan lukijakunnan. Tämä teos on kaunokirjallisuutta, joka on taidetta, ei suurien myynti-ihmeiden tavoittelua. Yllätyin näin jälkikäteen, ettei tämä ollut Finlandia-ehdokkaana, mutta ehkä se on osoitus palkinnon (raadin) keskiluokkaisuudesta.
January 27, 2024
Hyvä kuvaus nuoruudesta ja kasvamisesta 2000-luvun alussa. Teema toimi, mutta minua häiritsi irralliselta tuntuvat, usein kovin kikkailuun pyrkivät lauseet siellä täällä. Ikään kuin olisi romaaniin haluttu ujuttaa kaikki muistikirjaan ylöskirjoitetut näppäryydet. Tylsistyin ja aloin loppua kohden harppoa tekstiä, pakko sanoa.
"kuten sateet janoavat pääsyä tuulilasien läpi" 🥱
"kuten sateet janoavat pääsyä tuulilasien läpi" 🥱
January 15, 2024
Tämä oli huono. Kovasti olisin halunnut pitää tästä, Kanjoni oli hyvä ja Suuri Märkä alkoi lupaavasti. Mutta mitä pidemmälle kirja eteni sitä enemmän lyhyillä kappaleilla kikkailu alkoi ärsyttämään. Minulle tämä oli aika piinaavan toisteista ja tylsää luettavaa.
November 14, 2023
Niin käsittämättömän hyvä että sanat loppuvat.
April 11, 2024
Aihe ihan hyvä, mutta jotenkin ei kuitenkaan säväyttänyt kovasti. En oikein tiedä, miksi. Halusin vaan lukea pois nopeasti. Ehkä olen tällaiselle väärää ikäluokkaa.
April 13, 2024
Rakastin tätä kirjaa!
Surullinen ja hauska, ruma ja kaunis, yksityinen ja universaali, pieni ja suuri
Kaikkea yhtä aikaa
Surullinen ja hauska, ruma ja kaunis, yksityinen ja universaali, pieni ja suuri
Kaikkea yhtä aikaa
November 1, 2025
Hieno kertomus kasvamisesta, luokkaeroista, oman identiteetin rakentumisesta. Päähenkilön maailma on jotenkin tahmea, irtokarkin ja viinalantrinkien makuinen maailma, jossa koko ajan on vähän huono olo ja siltikään ei voi lopettaa, välissä oksennetaan ja sitten taas jatketaan. Vaikka kertomus käsittelee köyhyyttä, vanhemman alkoholismia ja muita ”kurjuus-aiheita”, kertomuksen maailma tuntui varsin tavalliselta ja samaistuttavalta, tällaisia lapsuuksia riittää. Lapsen kokema yksinäisyys ja paljastumisen pelko on kuvattu kouriintuntuvasti ja kieli on täynnä hienoja oivalluksia.
Kielellisesti teos on varmasti yksi mielenkiintoisimpia, joita olen tänä vuonna lukenut, jokainen lause vaatisi pysähtymistä.
”Liikun eteenpäin nyt hitaammin kuin viisarit veden alla, kuin hammas jota vedetään pihdeillä koko syksy irti, kuin vuodenajat vaihtumassa erämaan yli.”
Samalla tuntui että jokainen lause on niin täynnä merkitystä ja kuvallisuutta että 400:n sivun aikana tykitykseen vähän väsyy. Jotkut kielelliset maneerit hieman häiritsivät. Olisin kaivannut happea ja hengähdystilaa, mutta tämän kertomuksen maailmassa sitä ei ollut saatavilla.
Kielellisesti teos on varmasti yksi mielenkiintoisimpia, joita olen tänä vuonna lukenut, jokainen lause vaatisi pysähtymistä.
”Liikun eteenpäin nyt hitaammin kuin viisarit veden alla, kuin hammas jota vedetään pihdeillä koko syksy irti, kuin vuodenajat vaihtumassa erämaan yli.”
Samalla tuntui että jokainen lause on niin täynnä merkitystä ja kuvallisuutta että 400:n sivun aikana tykitykseen vähän väsyy. Jotkut kielelliset maneerit hieman häiritsivät. Olisin kaivannut happea ja hengähdystilaa, mutta tämän kertomuksen maailmassa sitä ei ollut saatavilla.
Read
May 21, 2025Uskomattoman hieno kirja luokkaeroista, köyhyydestä, halusta, uskosta, lähiöstä, 2000-luvun alusta, lasten sosiaalisista suhteista, päihteistä ja siitä miten peruuttamattomia seurauksia voi olla sillä, kun lapselle annetaan aikuisen vapauksia.
Suuri märkä salaisuus oli todella hypnoottinen ja hengästyttävä. Kiihkeä rytmiltään ja sanoja sillä tavalla käyttävä että lukijana hymähtelin yllätyksestä. Joskus dramaattiset sanavalinnat ja maailmankaikkeutta syleilevyys meinasivat uuvahduttaa mutta sellaistahan nuoruus on.
Mietin tätä kirjaa silloin kun en lukenut sitä ja siksi kuuntelin välillä äänikirjana, Niko Hallikaisen omalaatuinen luenta oli kirjaan täydellisesti sopiva.
Kirja jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa.
"Tässä maailmassa on miljardeja salaisia päiväkirjoja, jotka ovat tälläkin hetkellä lukittuja, ja jos ne kaikki avaisi yhtä aikaa, niistä yhdessä lähtevä ääni kaataisi rajan tuonpuoleiseen kumoon."
Suuri märkä salaisuus oli todella hypnoottinen ja hengästyttävä. Kiihkeä rytmiltään ja sanoja sillä tavalla käyttävä että lukijana hymähtelin yllätyksestä. Joskus dramaattiset sanavalinnat ja maailmankaikkeutta syleilevyys meinasivat uuvahduttaa mutta sellaistahan nuoruus on.
Mietin tätä kirjaa silloin kun en lukenut sitä ja siksi kuuntelin välillä äänikirjana, Niko Hallikaisen omalaatuinen luenta oli kirjaan täydellisesti sopiva.
Kirja jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa.
"Tässä maailmassa on miljardeja salaisia päiväkirjoja, jotka ovat tälläkin hetkellä lukittuja, ja jos ne kaikki avaisi yhtä aikaa, niistä yhdessä lähtevä ääni kaataisi rajan tuonpuoleiseen kumoon."
December 30, 2024
Hallikaisen kirjan lapsuus on kuvittelua, leikkiä, uskoa, poissaoloa, ulkopuolisuutta ja loputonta toisteisuutta. Nuoruus on edelleen kuvitelmaa, nyt omasta kaikkivoipaisuudesta, mutta enemmän läsnäoloa ja kasvamista osaksi yhteisöä ja lopulta siitä ulos.
Lapsen sisäisen maailman hyvin tavoittava yksilön kasvukertomus on samalla myös onnistunut kertomus luokkayhteiskunnasta, joka versoo jossain postinumeroiksi typistetyssä Itä-Helsingissä. Päähenkilön äiti on peilaa erinomaisesti sitä aikuisten maailman logiikkaa, jota poika ei oikein hahmota. Nimettömät luokkakaverit puolestaan onnistuvat hyvin tuomaan esiin vertaisyhteisön tuomaa painetta ja sen vaikutusta nuoren ihmisen kasvuun.
Kirja on pitkä, lähes 400 sivua tajunnanvirtaista jaarittelua on kuitenkin yllättävän kevyttä lukea. Kieli on jouhevaa ja kuljettaa lukijaa vaivatta nimettömäksi jäävän päähenkilön ajatuksissa.
Lapsen sisäisen maailman hyvin tavoittava yksilön kasvukertomus on samalla myös onnistunut kertomus luokkayhteiskunnasta, joka versoo jossain postinumeroiksi typistetyssä Itä-Helsingissä. Päähenkilön äiti on peilaa erinomaisesti sitä aikuisten maailman logiikkaa, jota poika ei oikein hahmota. Nimettömät luokkakaverit puolestaan onnistuvat hyvin tuomaan esiin vertaisyhteisön tuomaa painetta ja sen vaikutusta nuoren ihmisen kasvuun.
Kirja on pitkä, lähes 400 sivua tajunnanvirtaista jaarittelua on kuitenkin yllättävän kevyttä lukea. Kieli on jouhevaa ja kuljettaa lukijaa vaivatta nimettömäksi jäävän päähenkilön ajatuksissa.
December 26, 2025
hyvinhyvinhyvin kiinnostavia ja samaistuttavia huomioita maailmasta, jotka tuntu tosi tuoreilta näin proosamuotoon kirjotettuna. tai niinku jostain tosi lyyrisestä kerronnasta näkee et se ois toiminu paremmin runona, mut mun mielestä tää muoto toimi tässä tosi hyvin. tarinaa kantavat motiivit oli tosi jänskiä esim se miten kertojan nuoruutta kerrottiin ja ajallistettiin paljon elokuvien ja onnettomuuksien kautta.
jännittävää miten tajunnanvirtamainen kerronta siirtyy päänsisäisistä asioista ulkoisiin tapahtumiin kertojan varttuessa. se, miten toiveikkaaksi tää kirja käänty loppua kohden oli mun mielestä tosi koskettavaa.
en tykänny postinumeroiden käytöstä, ellei toi ollu sit tapa miten ysärin lapset kommunikoi helsingin alueista toisilleen. vaikee uskoo kyl..
jännittävää miten tajunnanvirtamainen kerronta siirtyy päänsisäisistä asioista ulkoisiin tapahtumiin kertojan varttuessa. se, miten toiveikkaaksi tää kirja käänty loppua kohden oli mun mielestä tosi koskettavaa.
en tykänny postinumeroiden käytöstä, ellei toi ollu sit tapa miten ysärin lapset kommunikoi helsingin alueista toisilleen. vaikee uskoo kyl..
December 12, 2025
täs oli nii paljon potentiaalia mut joku jäi uupumaan
December 19, 2025
ihanalla & tuskaisella tavalla tahmainen. loppu jotenkin herkisti, voispa palata teinihumalan onnelliseen kaaokseen...!
"Jos olen edelleen hänen sydämessäan kuin huvipuistoon yöksi kätkeytynyt lapsi, voisin hiipiä sulkemisajan jälkeen pelaamaan itsekseni kaikkia peleja siellä."
"Jos olen edelleen hänen sydämessäan kuin huvipuistoon yöksi kätkeytynyt lapsi, voisin hiipiä sulkemisajan jälkeen pelaamaan itsekseni kaikkia peleja siellä."
July 5, 2024
Tää ei ehkä ollut ihan mua varten. Oon taidetekstien ystävä, mut tää teksti oli liiankin kokeilunhaluista. Kaikista kappaleista ei edes ymmärrä, mitä ne tarkoittaa ja mihin ne liittyy. Liian korkeelentonen ajoittain, muuten ihan mielenkiintonen stoori. Toki eihän tässä sinänsä oikeen tapahtunut mitään, kirja kertoo pojan kasvutarinan murrosiässä.
August 14, 2025
Vaikka olen lukenut lyhyehkön ajan sisällä monta kirjaa plus miinus samoista teemoista (luokkaerot ja lapsesta nuoreksi kasvaminen lähiöissä lama-ajan jälkeen), koin, että sain tästä kirjasta jotain lisää. Kerronta on intensiivistä, kiihtyvää, kieli kaunista ja dialogi aitoa. Päähenkilön elämästä olisi lukenut pidempäänkin.
May 7, 2024
Vaikuttava, kehollinen, kokonaisvaltainen! Täynnä hienoja lauseita ja nuoruuden tilannekuvauksia jotka ovat välillä niin osuvia, kivuliaita, rujoja ja sitten kuitenkin helliä, että oli ihan pysähdyttävä yksittäisten virkkeiden ääreen.
Pidin enemmän loppuosasta, koska alkuosassa vaivasi ajoittain epäuskottavuus: ei lapsi ajattele näin (kypsästi). Se mitä kipua ja erillisyyyden tunnetta yhteiskuntaluokka, erilainen perhetausta ja köyhyys (ja sitten vielä orastava seksuaalisuus) lapselle ja nuorelle voi tuoda oli kuitenkin kuvattu niin perinpohjin taitavasti, että alun epäuskottavuuden antoi kirjan kokonaisuudessa anteeksi.
Pidin enemmän loppuosasta, koska alkuosassa vaivasi ajoittain epäuskottavuus: ei lapsi ajattele näin (kypsästi). Se mitä kipua ja erillisyyyden tunnetta yhteiskuntaluokka, erilainen perhetausta ja köyhyys (ja sitten vielä orastava seksuaalisuus) lapselle ja nuorelle voi tuoda oli kuitenkin kuvattu niin perinpohjin taitavasti, että alun epäuskottavuuden antoi kirjan kokonaisuudessa anteeksi.
Displaying 1 - 30 of 69 reviews