Minun on vaikea kuvitella parempaa yhdistelmää tähän kirjaan. Kuka muu kuin Rosa Liksom voisi kirjoittaa näin upean ja näköisen romaanin niin karnevalistisesta ihmisestä kuin Reidar Särestöniemi oli? Nuorempi polvi ei ehkä ota tätä kirjaa todesta, eivätkä he usko, että Reitarin kaltainen ihminen on todella ollut olemassa. Tarinat ovat huikeita ja ehkä liioiteltujakin, mutta saattavat ainakin perusteiltaan jopa olla tosia. Ja sekin mikä ehkä on fiktiota tai myyttiä, on todennäköisesti sellaista, että se kuitenkin olisi voinut joskus tapahtua. Joka tapauksessa tämä oli huikea lukukokemus, eikä kirjaa halunnut laskea käsistään. Kirja oli todella hauska, mutta siinä oli samalla läsnä synkempikin pohjavire – myös ”narrin kyynel” tuli näkyviin.
Kirjan rakenne oli sangen onnistunut. Kertojia on monia, jotka kukin valottavat tiettyä näkökulmaa kirjan monisärmäisestä kohdehenkilöstä ja hänen ympäristöstään. Rosa Liksomin käyttämä Lapin murre vielä kruunaa kaiken. Etelän lukijakin pääsee varsin pian kiinni kirjan kieleen, jota ilman kirja olisi vain varjo siitä mitä nyt saamme lukea.
Tämä oli taas hyvä esimerkki siitä, miten fiktio ja proosa voivat antaa jopa todellisemman kuvan jostain merkkihenkilöstä kuin virallisempi biografia. Kirjan alkulehdellä todetaan, että Rosa Liksom on ”fiktioinut” kirjan eri Särestöniemi-tutkielmien pohjalta, erityisesti Brita Polttilan Reidar-kirjan. Brita Polttila on tässä kirjassa esiintyvä Rita. Hyvin on kirjailija läksynsä tehnyt.