Napoleonin armeijan kapteeni Charles Barbier oli keksinyt "yökirjoituksen", jota voi lukea ilman valoa, vihollisen huomaamatta. Vuonna 1821 hän vieraili Pariisissa sokeain koululla esittelemässä menetelmäänsä. Se todettiin liian vaikeaksi arkikäyttöön, mutta neuvokas oppilas Louis Braille kehitteli siitä pistekirjoituksen, jota kovakurisen sokeain koulun pojat käyttivät aluksi öisin salakielenään.
Louis Braillen tarinan rinnalla kulkee suomalaisen sokean Leo-pojan tarina - neljäsluokkalainen Leo opiskelee tavallisella koululuokalla, mutta lukee pistekirjoitusta ja kirjoittaa muistiinpanonsa erikoisnäppäimistöllä. Sokean maailma on kuvattu koskettavasti niin, että se avautuu noin kymmenvuotiaalle lukijalle. Kirja sisältää pisteaakkoston.
Mietin, että voiskohan tän laittaa tietokirjaksi... tai tositarinaksi. Ei ihan ehkä voi, vaikka tässä onkin paljon totuuspohjaa. Kirjassa kerrotaan pistekirjoituksen (braillen) kehittäjän, ranskalaisen Louis Braillen tarina. Tarinan kertoo neljäsluokkalaisen Leon opettaja oppilailleen. Leo on näkövammainen, joka on integroituna tavalliseen koululuokkaan.
Leo pystyy samaistumaan nuoren Louis'n elämään, koska molemmat on sokeutuneet lapsena, Louis onnettomuudessa ja Leo aivokasvaimen seurauksena (tää muuten kylmäs!). Louis on älykäs lapsi, oppii helposti ulkoa asioita, ja ehtii kerätä valtavan määrän tietoa päähänsä nopeasti yllättäen kylänsä opettajan. Louis'n äiti näkee kylässä sokean kerjäläisen ja säikähtää: Louis'lle ei saa käydä noin! Louis isä Simon Braille nakuttaa puupalikoihin nauloilla kohokirjaimia, joista Louis opettelee lukemaan ja kirjoittamaan. Kylän uusi pappi tykästyy Louis'iin ja päättää saada pojan saamaan oppia Pariisiin perustettuun sokeain kouluun, Nuorten Sokeain Kuninkaalliseen Instituuttiin. Louis kirjoittaa päiväkirjaansa ja toivoo, että siitä saisi selvää, kun hän antaa sen kotona vanhemmilleen luettavaksi. Eihän sitä muuten voi muistaa, mitä kaikkea halusi kertoa kouluvuodesta sisäoppilaitoksessa. Samalla herää ajatus kirjoituksesta, jota sokeat voisivat lukea. Kohokirjaimet kun ovat valtavan suuria, ja yhdelle sivulle mahtuu vain pari lausetta. Koulussa vierailee Ranskan armeijan kapteeni Barbier, joka on kehittänyt sotilaiden käyttöön yökirjoitusta, jota voi lukea ja kirjoittaa pimeässä. Louis saa idean ja alkaa kehittää omaa pistekirjoitustaan, jota aletaan myöhemmin kutsua Louis'n mukaan brailleksi.
Kirja on hyvin kirjoitettu ja mukaansatempaava, innostaa varmasti lapsiakin tutustumaan pistekirjoitukseen. On hyvä idea ottaa päähenkilöksi kuitenkin "tavallinen" suomalainen kymmenvuotias, joka elää tavallista elämää muiden ikäistensä kanssa. Louis Braillen tarina on todellakin tarina, joka lapsille kerrotaan. Tykkäsin.
Kirja kertoo kaksisataa vuotta sitten Ranskassa eläneestä Louis Braillesta, joka kehitti pistekirjoituksen. Tarinassa kulkee mukana suomalainen näkövammainen poika, Leo, joka koulussaan kuulee tarinan pistekirjoituksen synnystä.
Louis Braillen koskettava tarina on kiehtova ja mukaansatempaava. Historia sidotaan nykypäivään suomalaisen Leo-pojan tarinan avulla. Kahta tarinaa kuljetetaan rinnakkain, mutta itse nautin enemmän Louis-osuuksista. Leon tarina tuntui hieman väkinäiseltä.
Teksti on kauttaaltaan sujuvaa ja kirja sisältää paljon kivoja historia-knoppeja helposti omaksuttavassa muodossa. Jännä sekoitus faktaa ja fiktiota, joka kuitenkin toimii.
Dieckmannin tuotanto on laaja ja epätasainen, mutta pääsääntöisesti itse pidän näistä historiallisista romaaneista. Toimintaa on kohtuullisesti ja faktat pitävät kutinsa.
Popularisoinnin avulla tietoa on helppo nieleskellä, ja kun siihen liitetään vielä kahdessa ajassa kulkeva tarina, on lopputulos (opettavaisuudestaan huolimatta) oikein hyvä.
Pistekirjoituksen keksijän Louis Braillen tarina alakouluikäisille sopivana versiona. 1800-luvun Ranskan tapahtumat yhdistyvät nykyaikaisen suomalaiskoululaisen elämään siten, että lapsilukijakin tajuaa erot ja yhtäläisyydet. Sympaattinen ja opettavainen kertomus on taattua Maijaliisa Dieckmannin historiallisten romaanien laatua.