Kaksoset syntvät keskellä Jäämerta, varttuvat nuorukaisiksi vasta löydetyssä Viinimaassa ja ilmestyvät sieltä 1000-luvun sekasortoiseen Eurooppaan mukanaan hämmästyttävä unicornus, yksisarvinen. Pohjanmiehet Geir ja Ivar joutuvat tyystin erilaiseen maailmaan, keskelle paavin ja keisarin, Rooman ja Saksan, valtataistelua.
Kaari Utrion Yksisarvinen on mahtava saaga väkivaltaisen aikakauden intohimoista, hillittömistä ihmisistä, joten elämää ohjaavat kolme ylivertaista voimaa: risti, miekka ja rakkaus. Olemme todistamassa Euroopan syntyä, uskon ja veren liittoa, jonka seurauksia ei kukaan voi arvata.
Kaari Utrio on neljän vuosikymmenen ajan ollut yksi Suomen suosituimpia kirjailijoita. Hänen historiallisia romaanejaan ja tietokirjojaan lukee koko kansa jo kolmessa polvessa. Utrio korostaa teoksissaan naisen merkitystä ja voimaa, ja samalla vastuuta, yhteiskunnan koossapitävänä tekijänä. Hänen kirjoissaan nousee hämärästä esiin arjen historia ja lapsen historia. Kaari Utrion vaikutus suomalaisen naisen ajatteluun on kenties merkittävämpi kuin kenenkään muun yksityisen ihmisen. Utrion romaaneissa kansamme menneisyys kuvastuu tarkkaan tutkittuna tietona, johon kietoutuvat tarinat, seikkailut, romantiikka ja huumori. Utrion tuotanto on lajissaan ainutlaatuista Suomessa. Viime aikoina kirjallisuuskritiikki on maininnut Utrion Mika Waltarin seuraajana.
Luin nyt uudelleen vanhan suosikin, kun kaipasin jotain tuttua ja turvallista. Kokemus oli sama kuin ensimmäisellä (ja toisella, ja kolmannella, jne.) kerralla. Olen iloinen siitä, että nautin edelleen samoista kirjoista kuin vuosia sitten.
En yleensä lue historiallisia romaaneja, mutta tämä tuli vähän pakollisena kahlattua suomalaisen luettavan puutteessa. Pitkäveteinen omaan makuuni, huomasin välillä lukeneeni aukeaman sisäistämättä mitään vajonneena omiin ajatuksiini. Henkilöt jäivät etäisiksi. Onneksi tämä oli nopealukuinen ja opetti jotain keskiajasta ja ristiretkistä. Loppujen lopuksi olen tyytyväinen että luin jotain mukavuusalueeni ulkopuolelta.
Tästä tuli yksi ihan lemppareista! Juuri sellaista tekstiä mistä itse pidän, yksityiskohtaista ja kuvailevaa, ja jos jotain kielellistä vertailukohtaa pitäisi mainita niin mieleen tulee Humiseva Harju. Joitakin tapahtumia oli suhteellisen helppo ennustaa, mutta se miten siihen lopputulokseen aina päästiin oli silti yllätys. Kirja vaatii suhteellisen paljon keskittymistä, sillä hahmoja kertyy paljon ja heidän väliset sukulaissuhteet ja/tai valtataistelut ym pistävät helposti muuten pään pyörälle. Utrio on onneksi koostanut listan kaikista kirjassa mainituista tärkeimmistä hahmoista kirjan alkuun, mikä auttaa pysymään tarinassa mukana vaikka jotakin sattuisi unohtumaan. Oli myös mukava selailla kirjan lopussa olevaa pientä tietopankkia historian tapahtumista, jotka avaavat keskiajan maailmaa vielä tarkemmin. Kaiken kaikkiaan ihastuttava kirja, ehdottomasti luen lisää Utrion kirjoja kunhan vain niitä käsiini saan!
Sieluton. Liikaa tarpeettomia yksityiskohtia, liian vähän vuoropuhelua. Aivan kuin kirjoittajalla olis kiire päästä tarinassa etenpäin ja kertoa nii monien vuosien tapahtumista ku mahollista. Tyhjää sanahelinää mistä ei jää mitää mieleen. En tykänny. Jää ensimmäiseks ja viimeseks Utrion kirjaks mitä yritän lukea.
Uskomaton matka Jerusalemiin. Aivan kuin itse olisi saanut matkata mukana. Realismin joukossa ripaus ihmettä. Hieno itsenäinen jatkokertomus aikaisemmille teoksille. Pystyy lukea vaikka ei olisi aikaisempaa lukenut.
Lupaava. Tämä oli yksi Utrion parhaista, jonka olen tähän mennessä lukenut. Kirja piti otteessaan alusta loppuun. Utrio tekee historiasta todella mielenkiintoista!