Tarhapäivä

Antti ja Paavo Pasanen #2

by Eve Hietamies

Yösyöttö-romaanista tuttujen Antti ja Paavo Pasasen pienperheen elämä on uomissaan. Tarhaikään varttunut Paavo on Pokemonien ja pikkuautojen asiantuntija, ja Antti-isä uskaltaa jo luottaa maalaisjärkeen. Niin Antille kuin Paavollekin tärkeä on samassa elämäntilanteessa oleva Enni Terttu-tyttärineen.

Arki menee uusiksi, kun Tertusta yllättäen tulee Pasasen perheen tilapäisjäsen. Antilla ei ole ollut aavistustakaan niistä lukuisista tavoista, joilla tyttölapsen koko olemassaolon tapa eroaa pikkupojan elämästä. Puhumattakaan siitä, kuinka monta vaaleanpunaisen eri sävyä maailmassa oikein onkaan.

Tertun pitkäksi venähtävä vierailu koettelee hermoja, mutta osoittautuu myös opettavaiseksi - arvaamattomillakin tavoilla.

Genres: Finnish Literature, Fiction, Audiobook, Contemporary, Humor, Romance, Illness

447 pages, Hardcover

First published January 1, 2012

About the author

FI: Tuija Eveliina "Eve" Hietamies on suomalainen kirjailija ja Apu-lehden toimittaja. Lappeenrannassa lapsuutensa viettänyt Eve muutti vuonna 1974 Helsinkiin, jossa asuu nykyisin. Eve Hietamiehen vanhemmat ovat kirjailija Laila Hirvisaari (ent. Hietamies) sekä "viihteen sekatyömies" Heikki Hietamies.

Hietamies kuvaa tuotannossaan pääsääntöisesti nuoria kaupunkilaisnaisia, heidän suhteitaan ja elämänkohtaloitaan. Hietamies kuvaa romaaneissaan rakastamisen vaikeutta, risaista perhe-elämää, yhteiselämisen iloja ja kurjuuksia, avioelämän solmuja sekä keskenmenoja hieman tumminkin sävyin, mutta osaa käyttää myös romaaneissaan huumoria.

Suuri yleisö tuntee Eve Hietamiehen romaanejaan paremmin monista kirjoittamistaan televisiosarjoista. Hietamies on toiminut käsikirjoittajana sarjoissa Kovaa maata (1994), Sydän toivoa täynnä (1997-1999), Kirje isältä (2003) ja Tauno Tukevan sota (2010).


EN: Tuija Eveliina "Eve" Hietamies is a Finnish writer and journalist who works for the Finnish magazine Apu. She spent her childhood in Lappeenranta in Eastern Finland but moved to Helsinki in 1974. Her parents are writer Laila Hirvisaari (previous know as Hietamies) and writer, journalist, presenter and commedian Heikki Hietamies.

Hietamies writes mostly about young women living in cities, about their relationships and lifestories. In her novels she describes the difficulty of loving, family life and marriage but also knows how to include humor in her stories.

Eve Hietamies is also a well known scriptwriter for the Finnish television. Between 1994 and 2010 she has been involved in writing four TV series.

Reviews

[Ieva · Rating 5 out of 5]

Ja pirmā daļa man patika ļoti, tad otrā vēl daudzkārt vairāk. Protams, bija bažas, ka no tās pašas formulas īsti neko jaunu nedabūšu, bet grāmata atgādināja, ka dzīve ar bērnu taču ir tikpat mainīga kā viņa vecums. Un puikas ar meitenēm arī mēdz būt pilnīgi dažādas lietas (lai gan patiesībā jau bērns no bērna arī atšķiras pamatīgi, lai kāds būtu viņa dzimums). Grāmatas vāks vēstīja kaut ko tādā garā, ka patikšot arī tiem, kam bērnu nav - savā vārdā to apliecinu, jo ik pa brīdim no savas istabas pēc smieklu lēkmes uzsaucu mājiniekiem, ka lasu grāmatu (lai nedomā, ka jumts pavisam brauc, ka sēžu viena klusumā un smejos ne no kā). Žēl, ka beigas atstātas tik atvērtas, jo tagad gribu lasīt trešo, kura vēl nav tulkota un somiski es protu vien skaitit līdz desmit, pateikt paldies un pāris pārtikas produktu nosaukumus.

[Kristīne · Rating 5 out of 5]

Twitterī nesen redzēju uzsaukumu: "Kā jums pietrūkst latviešu literatūrā?"

Šādas grāmatas. It kā viegla literatūra par ikdienišķām tēmām, kaut kas pārmaiņas pēc ne par vēsturiskām ciešanām.

Lasīju ar lielu aizrautību, jau "nevaru sagaidīt" mūsu ģimenes Dārziņa dienas, Zivju dienas, mīļdzīvnieciņu kolonijas, slapjo cimdu žāvēšanu un pirmo Nokiju. Dzīvoju līdzi Anti Pasanena nedienām, un kā vairumam grāmatas tēlu, gribējās viņu apskaut vai nozākāt par idiotu.

Joprojām Oda visiem tētiem un mammām, kas māk būt blakus.

[Elina Mäkitalo · Rating 5 out of 5]

Mukavan rento tyyli jatkuu. Tarhapäivä oli hyvin jatkoa Yösyötölle mutta kuitenkin pienellä uudella twistillä ja tämä oli hyvä. Humoristinen mutta tunteikas tyyli jatkuu edelleen tässäkin osassa ja pidin valtavasti kirjasta, yhteen menoon melkein luin. Ainut huono homma, johon kiinnitin oli se että kirjassa kovin alleviivattiin tyttöjen ja poikien juttuja. Sitä miten tietyt leikit, värit ja vaatteet yms. on tytöille ja miten jotkut taas pojille. En pidä tällaisesta. Toki kirjassa oli monenlaisia henkilöitä ja kasvatusmalleja mutta turhaan sitä noin paljon pitää korostaa. Suosittelen lukemaan! Ja aloitin jo seuraavan osan, Hammaskeijun, lukemisen.

EDIT: Luin uudelleen geokätköilymysteerin takia, koska en muistanut vastauksia aikaisemmalta lukukerralta. Mitään uutta sanottavaa kirjasta ei oikeastaan ole kuin että pidin edelleen kirjasta hyvin paljon. Helmet- haasteeseen 2022 laitan tämän kohtaan 48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun. (Toinen kirja tässä olisi joku Laila Hirvisaaren kirja)

[Liva · Rating 5 out of 5]

Anti tādās situācijās neiekuļas, viņu tajās ievelk. Smieklīga frāze, kas labi raksturo Anti Pasanena dzīves turpinājumu kopā ar dēlu Pāvo. Humora pilns skatījums uz pavisam parastu ikdienu ģimenē, kurā aug mazs bērns. Lai lasītājam (ja viņš arī ir kāda bērna vecāks) nebūtu gluži vai atkārtoti jāizdzīvo paša ikdienas dokumentāls atstāts, autore izdomājusi Anti un Pāvo neparastus pārdzīvojumus. Man patika. Turklāt var lasīt arī nelasot pirmo daļu "Tētis uz pilnu slodzi".

Smejies vai raudi, bet cilvēkus, kuriem bērnu vēl nav un par tiem šaubās, varbūt šo labāk nelasīt.

Plašāk par grāmatu blogā: http://lalksne.blogspot.com/2020/04/e...

[Jemysieni · Rating 3 out of 5]

Juoni veti hyvin, eikä teos toistanut Yösyöttöä. Usein hörähtelin vitseille myös ääneen. Tämä sarja on kuitenkin loistava esimerkki siitä, miten äänikirjassa hyvä lukija parantaa lukukokemusta. Kirjassa häiristi nimittäin hyvin vahvasti sukupuolistereotypiat.

Aluksi viisivuotiaiden lasten maailmassa suuri kontrasti poikien ja tyttöjen oli perusteltua ja jopa hauskaa, mutta kirjan edetessä päähenkilön käsitykset eivät kehittyneet mihinkään suuntaan ja vitseistä tuli todella väsyneitä. Tässä olisi ollut hedelmällinen tilaisuus käsitellä ja purkaa stereotypioita, mutta niin ei tehty - päädyttiin ylläpitämään vahingollisia käsityksiä siitä, millaisia tyttöjen, poikien, naisten ja miesten on oltava. Naiset tietävät luonnostaan lasten tarpeet ja on maailmanloppu, jos poika leikkii jollain "tyttöjen" asialla. Argh. Ja jos naista ei nähty teoksessa äitinä, nainen nähtiin miehen halun objektina. Onneksi äitimyyttiä rikkoi sentään Antin ex-perkele Pia. Lisäksi ainoa maininta sukupuolisensitiivisestä näkökulmasta niputettiin Pihla Puolukalle, joka tehtiin naurunalaiseksi yhdistämällä häneen kaikenlaista huuhaata, kuten henkiparannusta. Ei jatkoon. Kiinnostaisikin tietää, johtuvatko perinteiset sukupuolikäsitykset kirjailijan omista mielipiteistä, vai yrittääkö kirjailjia kirjoittaa uskottavasti miehen näkökulmasta.

Kaikesta huolimatta teos eteni viihdyttävästi. Teos ei ollut aiheeltaan kovin kevyt, mutta meni mukavasti hömppänä raskaamman kirjallisuuden välissä. Kolmas tähti tulee lukijan tulkinnasta.

ÄLÄ LUE ETEENPÄIN, JOS ET HALUA SPOILAATUA:
*
*
*

Paikoin naamapalmuilin myös Antin päätöksenteolle - jos sinun täytyy hakea kaverin lapsi tarhasta, koska kaveri ei ilmaantunut / häneen ei saa yhteyttä, kuinka tampio täytyy olla, ettei tule parin päivän aikana mieleen käydä tämän henkilön kotona katsomassa, olisiko hän paikalla?

[Mari / 1001 kirjaa · Rating 4 out of 5]

Uusintakierros Pasasen poikien parissa. Tässä kakkososassakin oli paljon synkempiä sävyjä kuin muistinkaan. Ei yhtä hauska kuin Yösyöttö, mutta lämmin, viihdyttävä ja aika ihana. Annan myös anteeksi sovinismin ja stereotypiat.

[Laura Walin · Rating 1 out of 5]

Äh, tämä sarja meni vähän tunkkaiseksi nyt jatko-osassa. Tyttöjen ja poikien (ja naisten ja miesten) eroista tehdään aika tympeää komiikkaa, kun Pasasen pienperheeseen muuttaa myös Ennin tytär Ennin loukkaannuttua vakavasti. Enpä oikein keksi, mitä stereotypiaa tähän kirjaan ei olisi ujutettu. Eteenpäin se kuitenkin soljui, mutta vähän sellainen olo jäi kun olisi kaurapuurossa tallannut. Niin osuvan puuduttavaa arjen kuvausta oli tungettu naisten ja miesten erojen ihmettelyn väleihin. Uhallakin luen vielä kolmannen osa, josko se siitä vielä paranisi.

[Paula Lukkariniemi · Rating 5 out of 5]

Tänään 21.6.2020 sain loppuun kirjan nimeltä Tarhapäivä. Lukiessani kirjaa nimeltä Tarhapäivä minulle tuli sellainen tunne että Tarhapäivä kirjan kuvittajana olisi Jukka Lemmetty. Tarhapäivä kirjan kuvitus oli mielestäni kaunista. Minulle tuli todella oikein hyvä mieli.

[Essi · Rating 3 out of 5]

Yösyöttö jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen viime vuonna, osuihan sen lukeminen toki hyvään kohtaan oman lapseni vauva-aikana, jolloin Antti Pasasen vauvafiilistelyt kolahtivat ihan kunnolla. Olin säästellyt jatko-osaa siihen, että ensimmäinen tarhapäivä koittaisi myös meillä ja oma lapseni olisi Paavon kanssa samanikäinen, joten olin hieman pettynyt Paavon ollessa jo viisivuotias.

Hietamies kirjoittaa hauskasti ja kevyesti, dialogi on uskottavaa ja ajankohtaista ja lukiessa naurattaa älyvapaa huumori. Kuitenkin Yösyöttöön verrattuna Tarhapäivä jäi huomattavan pliisuksi. Tarinan asetelma oli epäuskottava (tuskinpa Terttu saisi viettää vieraan perheen luona kuukausia noin vaan?) ja kolmiodraama väkisin väännetyn tuntuinen. Itse ainakin kaipasin enemmän hauskoja sattumuksia kuin pakkopullan makuista chick-lit-romantiikkaa. Yösyötössä parasta oli Antin ja Paavon keskinäinen suhde ylä- ja alamäkineen. Tarhapäivässä Paavoa ei meinattu aina muistaakaan, kun keskityttiin muihin epäolennaisuuksiin.

Tarhapäivän raivostuttavin osuus on kuitenkin maskuliinisuuden ja feminiinisyyden erottelu ja väkinäinen vastakkainasettelu. Ok, Antti ei ehkä tiedä, millaisia sukkahousuja pienet tytöt tykkäävät käyttää, mutta usein Antin tyhmyys on viety aivan raivostuttavan äärirajoille. Antilla on kuitenkin samanikäinen lapsi itsellään, kyllä hänen pitäisi osata toimia oikein kun lapsi on surullinen ja loukkaantunut. Väkinäiset sukupuolistereotypiat eivät todellakaan tuntuneet tältä päivältä ja saivat ainakin minut turhautumaan. Miksi Antti kuvittelee, että Ennin kaltainen älykäs aikuinen nainen haluaisi, että hänelle luetaan Cosmopolitania? Hietamies niputtaa naiset ja miehet ysäriltä haiseviin mars- ja venus-lokeroihin ja tunkee vielä pienet lapsetkin perään.

Ärsyttävää oli myös, että Antti antoi kerta toisensa jälkeen Paavon mennä yksin Pian luokse, vaikka näyttöä Pian epäluotettavuudesta ja vastuuttomuudesta oli enemmän kuin tarpeeksi. Eikö Paavo olisi voinut tavata äitiään Antin valvonnassa, esim. omassa kodissaan?

[Jenna | Projekti kirjahylly · Rating 5 out of 5]

⭐ 4.5 stars

[Kristīne Butlere Peslaka · Rating 3 out of 5]

Loti sirsnīgs turpinājums pirmajai grāmatai. Šoreiz tētim Anti, vina dēlēnam Pāvo un abu jau tā jautrajai kopdzīvei uz neboteiktu laiku pievienojas draudzenes Ennijas meitina Tertu, kas atkal apgriež ikdienu kājām gaisā.
Jautri un loti reālistiski piedzīvojumi.

[Desertorum · Rating 5 out of 5]

Äänikirja

[Rūta · Rating 5 out of 5]

“Var bezgalīgi vērot plūstošu ūdeni, uguni un guļošu bērnu.”

[Johanna Juntunen · Rating 5 out of 5]

Olen nähnyt tän jo leffana mutta kirja oli kyllä huomattavasti parempi!!

[Matti Sippola · Rating 4 out of 5]

Hauskasti ja elävästi kirjoitettu kertomus yksinhuoltaja-Antin arjesta

[Linda Sunina · Rating 5 out of 5]

Šai grāmatai piemīt kas maģiski silts. Anti ir tik cilvēcīgs un godīgs, ka brīžiem nevari saprast - pasmieties, iekaustīt vai samīļot? Ļoti labs atspoguļojums, kas notiek mūsu prātos, kad bērni izdara vai pasaka un mēs domājam, kā reaģēt. Drīzumā lasīšu arī pēdējo grāmatu, ceru, ka tā būs tikpat laba, cik šī un pirmā.

[tilda · Rating 5 out of 5]

Tämä oli ihan yhtä hauska kuin ekalla kuuntelukerralla <3 Äänikirjassa parasta on se, miten taidokkaasti lukija Antti Virmavirta ääninäyttelee lasten osuudet; ei liian överisti, vaan just sopivasti ja tosi hauskalla tavalla. Juonikuviona se, että Pasaset saavat uuden perheenjäsenen oli hauska ja Terttu olikin ehkä mun lemppari tässä kirjassa.

Ehkä pienen miinuksen anna siitä, että tässä oli paljon stereotypistä tytöt ja pojat-ajattelua - tosin kirjassa nämä jutut tuli pääasiassa lasten suusta, mutta silti. Muutamassa kohdassa oli muutenkin vähän tökeröä kielenkäyttöä, joihin en ekalla kuuntelukerralla kiinnittänyt huomiota. Silti, Tarhapäivä oli ihan huikea, hauska ja itkettävä samaan aikaan!

[A · Rating 3 out of 5]

Viihdyttävää luettavaa, ei tosin ihan Yösyötön tasoa. Ajassa hyppeleminen ärsytti jonkn verran, mutta siihen tottui. Samaten nuo jo mainitut "koukut" kävivät hermoille: joo joo, tajuttiin jo sen kymmenennen kerran että jotain kauheaa tapahtui, kerro nyt jo mitä.

Lisäksi, itseäni ärsytti selkeä jako tyttöjen ja poikien maailmaan. Kaikki stereotypiat taisi löytyä ja Pihla-Puolukkaa, ainoaa joka halusi kasvattaa lapsensa näiden roolijakojen ulkopuolella, pilkattiin armotta. Muutenkin Pihla oli entistäkin yliampuvampi, mikä lakkasi olemasta edes vähän huvittavaa suunnilleen kahden kohtauksen jälkeen.

Kuitenkin enimmäkseen ihan hauskaa ja kevyttä luettavaa.

[Maiju · Rating 2 out of 5]

Pieni pettymys Yösyöttö-kirjan jälkeen. Kirja lähti turhan verkkaisesti liikkeelle ja alkupuolella kerrattiin tarpeettomasti ensimmäisestä teoksesta tuttuja asioita (epäilen, että kukaan aloittaa lukemista #2:sta). Loppua kohden kirja ja tarina napakoitui, mutta ei kuitenkaan tarjonnut mitään erityisen yllättävää. Antti kuvattiin mielestäni epäuskottavan avuttomana Tertun muuttaessa heille - olihan hän kuitenkin huolehtinut Paavosta itsenäisesti jo viisi vuotta. Äijäilyn kuvaus meni omaan makuun välillä myös liioittelun puolelle.

[Tiina Susanna · Rating 3 out of 5]

Kun omien lasten pikkulapsiajoista on jo vuosikymmeniä on välillä uskomattoman hankalaa tajuta kuinka vaikeaksi lapsuus on muuttunut.
Tai. Oikeastaan lapsuuden hallinta vanhempien näkökulmasta.

90-luvun lasten elämä oli niin paljon mukavampaa kuin tämän ajan kun vaatimuksia oli vähemmän.

Tosiasia että olen suunnilleen Antti Pasasen ikäinen tekee asian hämmentäväksi 😳

Ei niinkään komediallinen luettava, yritin lukea tätä lukuhaasteen kohtaan 2: iloinen kirja, mutta meneekin kohtaan 42. Kirjassa on isovanhempia


#Helmetlukuhaaste: 42. Kirjassa on isovanhempia
Menee myös kohtiin 9, 41, 46

[Sinikka Saarinen · Rating 4 out of 5]

Luin e-kirjana yhtä soittoa ilman että tiesin 1. osasta mitään. Minua ilahduttivat tekstin sujuvuus, sukupuoliroolien ja ikäpolvien kääntäminen. Poika on usein isäänsä edellä, mikä myös vähän ärsytti. Naiskirjailija on revitellyt miehisellä kielenkäytöllä ja saanut arkiset kotiasiat tuntumaan tärkeämmiltä kuin jos nainen olisi ne tehnyt. Mies antaa itselleen anteeksi huolimattomuuden, ylimalkaisuuden ja osaamattomuuden. Humoristisella otteella kirja huokuu rakkautta kaikkiin läheisiin.

[Aija · Rating 5 out of 5]

Man ļoti patika! Galvenokārt ar reālu situācijas aprakstu. Te nekas nav izdomāts. Dzīve ar bērniem tiešām tāda ir - nogurdinoša, iztukšojoša, stresaina, bet mīlestības un piedzīvojumu pilna. Es ceru, ka izdevniecība sadūšosies iztulkot arī trešo daļu. Šī grāmata, kas rada siltuma sajūtu un prieku par lasīšanu kā procesu.

[Anu-vinkkari · Rating 3 out of 5]

Onhan tää kirja ihan symppis, mut onks mies muka oikeesti noin avuton???

[Emilie · Rating 3 out of 5]

Viihdyttävä, mutta ei läheskään niin vakuuttava kuin Yösyöttö.

[Ruta · Rating 4 out of 5]

Vai jūs atceraties Anti Pasanenu? Vīrieti, kurš pārtikas veikalā mēģināja nopirkt mātes pienu, jo viņa sieva bija to pametusi pie dzemdību nama durvīm ar tikko dzimušo dēlu uz rokām? Jā, tas ir viņš, par kura priekiem un bēdām apvienojot gan tēva, gan mātes lomu varēja uzzināt somu rakstnieces Evas Hietamies romānā “Tētis uz pilnu slodzi”. Maldās tie, kas domā, ka Anti un Pāvo pēc tam dzīvoja ilgi un laimīgi. Tā tas nenotiek ne dzīvē, ne romānā, jo pie lasītājiem viens pēc otra dodas nākamie romāni par abiem Pasenenu puišiem “Tētis diviem” un “Tētis skolā.”

Romāna “Tētis diviem” iznākšanu pat nezinu kādā vīzē veiksmīgi biju palaidusi garām un pie šī romāna tiku reizē ar pēdējo iznākušo šis sērijas grāmatu. Pirmajā brīdī nopriecājos, ka Anti beidzot paveicies mīlas dzīvē, jo diez vai tas otrs audzināmais bez sievietes klātbūtnes uzradies. Es jau pēc pirmās grāmatas cerēju, ka viņš saies kopā ar Enniju, bet liela bija mana vilšanās, ka tagad, pat pēc diviem gadiem viņi ir tikai draugi, un situācijā, kad varbūt beidzot kaut kas varētu notikt, viņi nobīstas, sevišķi jau Ennija, kas man likās ļoti drosmīga un gudra sieviete. Abu pieaugušo bailes no mīlestības gandrīz izposta draudzību un no tā cieš ne tikai viņi paši, bet arī viņu bērni. Anti ir gatavs pieņemt notiekošo un to, ka viņa Ennijai ir attiecības ar citu, viņiem ar Pāvo ir savs dienas ritms, kā arī viņš ir vienmēr gatavs neordinārām situācijām. Taču kādu dienu atskan telefona zvans, kas sagriež viņa dzīvi vēl lielākā virpulī. Ennija ir cietusi negadījumā un uz nenoteiktu laikiem abiem Pasenenu vīriešiem pievienojas viņas piecgadīgā meita Tertu. Nekas vairs nav pa vecam, jo piecgadīgajai princesei ir savas prasības, noteikumi un ieradumi, ko abiem vīrieša cilvēkiem grūti saprast.

Eva Hietamies lasītāju burtiski ierauj Anti Pasanena pasaulē, liekot smieties un pārdzīvot kopā ar viņu. Viņa nevairās aplūkot nopietnas tēmas, bet dara to caur humora prizmu. Taču nav tā, ka viss ir jautri, par visu tiek smiets. Romāna lappusēs jaušama arī smeldze un pārdzīvojumi, ko rada Pāvo mātes Pijas nespēju būt rūpīgai mātei, pat ja viņa to ļoti vēlas, kā arī par to, kā tas ietekmē mazo Pāvo. Tāpat starp lappusēm pazib vientulības sajūta, ko piedzīvo neviens viens vientuļais vecāks, par spīti tam, ka viņam ir radu, draugu un atbalstītāju loks. Tāpat kā pirmajā grāmatā autore veiksmīgi attēlo dažādus ikdienā sastopamus tipāžus, kā arī attiecības, kas veidojas viņu starpā. Vēl arvien savā koloritātē nepārspējams ir parkā iepazītais māmiņu pulciņš, kas kļuvušas par Anti ikdienas sastāvdaļu, taču arī citi tēli un tipāži ir ievērības cienīgi un ļoti niansēti aprakstīti, liekot pasmaidīt, jo saproti, ka viņi visi ir sastopami ne tikai Anti, bet arī tavā dzīvē.

Romāns, ko noteikti ieteiktu ikvienam, neatkarīgi no dzimuma, ģimenes stāvokļa vai statusa. Dzirkstošais humors, kas atrodams šajā grāmatā iespējams vismaz uz brīdi liks aizmirst par dīvainībā, kas pārņēmusi mūsu ikdienu, bet ja tomēr nē, tad pavisam noteikti liks uz notiekošo paraudzīties bez ierastās smagnējās nopietnības un visu uztvert nedaudz vieglāk.

[Timo Pietilä · Rating 4 out of 5]

Oikeastaan toinen osa sarjaa, mutta tarinan ymmärtäminen ei vaadi ensimmäisen osan lukemista. Antti on mies, joka on Paavo-poikansa yksinhuoltaja. Paavon äiti hylkäsi perheen miehet synnytyslaitoksella, joutui lopulta mielisairaalaan eikä asu enää kotona. Hänen henkinen tilanteensa on aika epävakaa ja avioerosta huolimatta Antin pitää häntäkin yrittää kannatella. Yksinhuoltajana tarhaikäisen kanssa jaksaminen on usein koetuksella. Koetukset vain lisääntyvät, kun Enni, Antin hyvä ystävä, joka on Paavon ikäisen tytön yksihuoltaja, joutuu onnettomuuden vuoksi sairaalaan ja mieskaksikon perheeseen muuttaa Terttu mekkoineen, röyhelöineen ja tyttöjuttuineen. Siinä on sopeutumista ja kahden tarhaikäisen, eri tarhoissa olevan, lapsen hoitamisessa vasta urakkaa onkin, vielä kun toinen ikävöi koko ajan äitiään ja se toinenkin ajoittain kaipaa äitiään, vaikka tämä toistuvasti tekee ohareita sovituista tapaamisista.
Kevyttä, humoristista kerrontaa. Ihan kunnolla naiskirjailija ei ehkä miehisyyden olemusta tavoittanut ja se vaikutti paikoitellen aika stereotyyppisen karrikoidulta ja yksiviivaiselta. Tämä ei liikaa kuitenkaan kiusannut. Kirja ei ollut myöskään liikaa pelkkää huumoria, vaan siinä oli mukana harmaampiakin sävyjä oikeastaan molempien lasten äiteihin liittyen, eikä sitä yksihuoltajan elämää kaikkein auvoisimmaksi muutenkaan kuvattu, siinä kun elämä työn, yksityiselämän ja lastenhoidon ristipaineessa ei välttämättä kaikkein helpointa ole.

Although this book is the second in a series, its story can be understood without reading the first. Antti is a single father to his son, Paavo. Paavo's mother abandoned the family at the maternity ward, eventually ended up in a mental hospital, and no longer lives at home. Even after their divorce, Antti still feels responsible for supporting her, due to her mental instability. As a single parent with a preschool-aged child, coping is often challenging. Things only get tougher when Enni, Antti's good friend and the single mother of a girl Paavo's age, is hospitalized due to an accident, and Terttu—with her dresses, frills, and girly stuff—moves in with the father–son duo. It's a big adjustment, and taking care of two preschoolers who go to different daycares is a major task, especially when one constantly misses her mother, and the other also occasionally longs for his own mother, even though she repeatedly fails to appear for their scheduled visits.

The storytelling is light and humorous. Although the female author may not have fully captured the essence of masculinity, which sometimes felt stereotypically exaggerated and simplistic, this was not a critical flaw. It should also be noted that the book was not all about humor, as it also touched on more serious tones—especially regarding both of the children's mothers—and neither did it paint single parenthood as a particularly blissful experience. Life under the pressure of balancing work, personal life, and childcare is no picnic.

[Linda · Rating 4 out of 5]

Cute books about family life narrated by manly man and single dad Antti Pasanen. Incidentally the novels also give a great insight into Finnish social policy. The first book, Yösyöttö, had me gritting my teeth in envy at the two years of family leave that Antti and the women at the playground enjoyed (not to mention the access to the municipality-provided playground, the competent hospital care, the neo- and postnatal support service, the professional daycare staff... and so on).
At their core these books are antipatriarchal: look how this everyday parenting life becomes remarkable ONLY because it's lived by a man. Tens of thousands of single mums do exactly the same in real life, only for them it's expected and therefore boring. For the guy finding himself shopping for formula and joining mummy & me singalongs it's bewildering and hence comical.
In this second book we have the twist that Antti ends up looking after his friend Enni's daughter Terttu as well as his own son Paavo, who are now five years old and in daycare. Terttu is a girly girl and there's a bit of comedy in her diamond-hard insistence on matching outfits, dozens of named soft toys, refusal to use anything blue ("that's a boys' ice cream!") and precocious cultural tastes.
Hietamies adds some fantasizing about reinforced concrete, chainsaws and wilderness hikes towards the end just to remind us that "Antti is a manly man! He doesn't want to be braiding little pigtails and tying them with Hello Kitty bobbles!".
The plot tension again comes from Enni's character: she's Hollywood-level quick to anger and slow to forgive. Without her being enraged with Antti for the duration of half the books (over misunderstandings that would be cleared up in ten minutes in real life) there would be no novels.
The characters are very enjoyable and well-rounded. The taciturn dad who turns out to have a marvellous lady friend; the mysterious hardcore neighbour Reponen who possesses excellent glitter skills; the feuding playground mums Nelli and Pinja who are, respectively fiercely pro-consumerism and aggravatingly hippie... or, Nelli feuds single-handedly against Pinja, who's all about cosmic love and forgiveness. There's a fun bit where Antti bribes one of Pinja's children to find out the genders of their neutrally-named and -dressed siblings. Younger brother Janne, blindingly handsome but with a developmental disorder, is another really nice touch character-wise. Peippo, Antti's photographer colleague, takes flakiness to a new level but proves his worth in combing headlice.
Tarhapäivä is zippy, warm and entertaining and even thought-provoking, but the last few chapters meander a bit as if Hietamies couldn't work out how to finish. This trilogy is very enjoyable and wholesome fare and should definitely be translated into English!

[Karīna _a_pleasure_to_read · Rating 5 out of 5]

Anti un mazā Pāvo ikdienas rutīnai negaidot uz nenoteiktu laiku pievienojas Tertu, kas arī ir piecgadniece tā pat kā Pāvo. Tertu mamma Ennija iekļūst smagā negadījumā, un nav neviens cits kā tikai Anti, kas varētu parūpēties par Tertu. Un jau atkal vientuļajam tētim Anti ir jāmācās un jāpielāgojas šoreiz piecgadnieces kaprīzēm. Un te sākas jautrība - nav nemaz tik vienkārši saģērbt meitēnu, kurai katrai kleitai ir pieskaņotas matu sprādzes un apakšbikses, katram mīkstajam zvēriņam ir vārds, pat kleitām ir savi nosaukumi, katram zvēriņam pirms miega tiek novēlēts Arlabunakti, un nekādā gadījumā Tertu nebūs ar mieru vilkt puiku drēbes vai lietot puiku lietas. Un arī Pāvo ir liels prātvēders un taisa visādus pigorus, un Anti tagad jātiek galā ar tādiem diviem piecgadniekiem. Viss jau būtu labi, Anti lieliski ar visu tiek galā, apkārt ir draugi, ģimene, kas izpalīdz grūtā brīdī vismaz ar padomu. Bet visai jezgai pa vidu vēl ir nedienas ar Pāvo mammu Piju, kas ik pa reizei atceras, ka ir mamma un pieprasa pavadīt laiku ar dēlu. Man par lielu brīnumu, Pāvo ļoti mīl savu mammu un grib pavadīt ar viņu laiku, taču Anti nespēj Pijai uzticēties, jo viņa vairākkārt ir pievīlusi Pāvo un pametusi viņu novārtā. Pijai ir veselības problēmas, un arī ar to Anti ir jātiek galā.
Šī patiešām ir lieliska grāmata, vairākkārt smējos skaļā balsī, un jau nevaru sagaidīt trešo stāsta turpinājumu. Lieliski pavadīts laiks kopā ar Anti un Pāvo.

[Leila P · Rating 4 out of 5]

Hietamies osaa kirjoittaa nopealukuista ja mukavaa tekstiä, ja tarinaa seurasi mielenkiinnolla. En ois uskonut, että voisin näinkin paljon tykätä suomalaisen arjen kuvauksesta, yleensä se ei voisi vähempää kiinnostaa.

Olihan tässä kuitenkin lievää jatko-osan makua, kun jälleen tuli eteen uusi katastrofi ja uusia vaikeuksia. Sukupuolistereotypiat olivat tosiaan taas melkoisia. Olisi ollut todella virkistävää, jos edes joku kirjoissa esiintyvistä aikuisista tai lapsista olisi ollut sukupuolisista normeista poikkeava! Pihla-Puolukka oli myös ärsyttävä - tai oikeastaan mua ärsytti jo Yösyötössä Hietaniemen tapa rinnastaa Pihlassa järkeviä asioita kuten kestovaipat ja kuukupit oikeisiin idiotismeihin kuten rokotevastaisuuteen.

Minusta Pia ei ollut mitenkään vastenmielinen, hänen tarinansa oli ainoastaan surullinen. Karu totuus kun on se, ettei kaikista naisista ole äidiksi.

Itseäni ei myöskään lainkaan haitannut avoin loppu, minusta se oli oikein oivallinen ratkaisu kirjailijalta!

[Daniela B. · Rating 4 out of 5]

Grāmata ir viegli lasāma, pacilājoša, humora pilna. Pirms lasīt, jāpieņem fakts, ka tā ir tiešām viegla, atslābinoša, vienkārša lasāmviela un pēc citātiem te nav jānāk. Kad šie fakti nosēdušies, tad grāmatu var pa īstam izbaudīt bez vilšanās.

Par saturu. Ļoti izbaudīju ikdienišķās ainiņas, kas likās tik pazīstamas un reizē sniedza ieskatu, kas tuvākajā nākotnē dzīvē ar bērniem sagaidāms. Iesākumā ilgi cīnījos ar sajūtu, vai tiešām gribu ikdienas problēmas pārcilāt galvā vēlreiz, lasot notikumus grāmatā, bet tad grāmata pavilka līdzi ar savu humoru, trāpīgajiem piemēriem, amizantajiem notikumiem un lieliski izvēlētiem galvenajiem varoņiem.

Grāmatas apraksts sola, ka būs smiekligi pat ne vecākiem, bet es teiktu, ka interesantāk lasīt tomēr būs vecākiem, jo tad vieglāk iejusties galvenā varoņa - tēta - tēlā.

Izlasot grāmatu, radās interese izlasīt arī iepriekšējo daļu “Tētis uz pilnu slodzi”.