Hykerryttäviä ja hyytäviä tarinoita, joiden jokainen vastaantulija voisi olla sukulaisesi tai naapurisi. Silti arkisinkaan kuvio ei ole ihan se vanha tuttu. Eikä itseäänkään välttämättä tunne niin hyvin kuin luulee.
Joskus eteen tulee hetki, jolloin ihminen toimii toisin kuin odottaisi. Henna kokeilee tandemhyppyä, eikä se ole hänen oudoin päähänpistonsa. Häiriköivä juttelija Kilian katoaa, eikä kukaan häntä kaipaa. Moni toivoisi pääsevänsä eroon myös Semet Samuelin kaneista, jotka pistävät poskeensa koko viheriään tienoon.
Kun ei auta panna vastaan, ei pääse piiloon eikä pakoon, kannattaa ehkä sopeutua. Jos julmuus on normi, toisen alistamiseenkin tottuu kumman helposti.
Kotoisilta seuduilta siirrytään kauas raakoihin kulttuureihin, pieninkin tarina viettelee mukaansa. Houkutukseen voi kiireinenkin lukija tarttua, sillä novelli on mukavasti bussimatkan mittainen.
ENG: Maarit Verronen received a Licentiate of Philosophy, majoring in Astronomy, in 1991 from the University of Oulu. She also worked there as a teacher and a researcher from 1987 until 1993, and since 1994 she's been a full-time writer. Verronen lives in Helsinki.
FI: Maarit Verronen on syntynyt Kalajoella vuonna 1965. Hän valmistui ylioppilaaksi 1984 Kalajoen lukiosta ja filosofian lisensiaatiksi 1991 Oulun yliopistosta pääineena tähtitiede.
Verronen työskenteli opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987–1993. Vuodesta 1994 lähtien hän on työskennellyt päätoimisesti kirjailijana. Maarit Verronen asuu Helsingissä.
Verronen sai sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991. Ensimmäinen julkaistu teos oli novelli scifivalikoimassa Jäinen vaeltaja.
Esikoisteos Älä maksa lautturille sai Kalevi Jäntin palkinnon 1993. Verronen oli Finlandia-palkintoehdokkaana romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta. Hän sai Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon 1996 novellikokoelmasta Kulkureita ja unohtajia. Teos käsitteli sivullisuutta ja erillisyyttä, yksinäistä vaeltamista ja yhteisöjen laitamilla elämistä.
Verronen sai lukiolaisten Nuori Aleksis -palkinnon 2005 teoksesta Keihäslintu. Sukupuuttoon kuolleesta linnusta muodostuu kokoelmassa ihmislajin pahuuden ja ajattelemattomuuden vertauskuva.
Karsintavaihe (2008) oli Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana. Tässä ja seuraavassa romaanissaan Kirkkaan selkeää (2010) Verronen käsittelee yhteiskunnan jakamista kahtia, huononnettuja elinoloja, ihmisten syrjäyttämistä ja orjuuttamista. Kirkkaan selkeää sai Tähtivaeltaja-palkinnon 2011.
Verronen kuuluu järjestöihin Amnesty International, PEN, Suomen kirjailijaliitto, Suomen muinaistaideseura ja Talviuimarienkerho.
Novellikokoelma, joka on jaettu kolmeen osaan piiloutujiin, vastustajiin, ja lähtijöihin. Kirjan novellit eivät liity toisiinsa. Verroselle tyypillisellä havannoivan neutraalilla kertojan äänellä tarkastellaan henkilöitä, jotka erilaisissa arkipäiväisissä tai hiukan oudoissa olosuhteissa reagoivat itselleenkin yllättävällä tavalla. Tapahtumia kuvataan tavalla, joka saa oudon käyttäytymisen vaikuttamaan ymmärrettävältä ja välillä ns. normaali käytös tuntuu vuorostaan oudolta.
Hämmentävä teos, alkupään novellit olivat melko lyhyitä kun taas kirjan viimeinen tarina olikin jo reilusti pidempi. Osassa novelleista liikuttiin toden ja epätoden rajamailla, osa taas oli muuten vain hämmentäviä. Mielestäni melko tasapaksu novellikokoelma, josta mikään novelli ei oikein noussut toista paremmaksi. 3 tähteä.
Verronen näkee tavallisissa asioissa tavattomia puolia ja osaa kuvitella asioita jännittävästi. Näistä novelleista pidin kovasti, monista olisin halunnut lukea enemmänkin. Mielenkiinto pysyi yllä ja jotkut jutut jäivät mieleen voimakkaasti. Hieno kertoja.
Kolme puoli olisi ollut oikea määrä, koska loppua kohti jotenkin taso laski. Alussa olin ihan liekeissä, että ihanaa, lempikirjailijaltani parasta, mitä voi olla.