What do you think?
Rate this book
Divas saules
1996. gadā izdotā grāmata «Divas saules» ir Kauko Reihkes ievērojamākais darbs. Tas stāsta par kādu Somijas armijas izklaides vienību ansambli, kas sākumā spēlē pa radio saklausītus grāvējus, līdz harismātiskā dziedātāja Tite pieprasa, lai tiktu izpildītas viņas kompozīcijas. Tites grupas biedrus Elisu un Turi, kam abiem ir pieredze okultismā, viņas ideja iedvesmo. «Divas saules» ir stāsts par maģisku mūziku un neparastiem cilvēkiem, kas to atskaņo. Fonā ir Otrā pasaules kara laika nereālā, vardarbīgā un erotiski uzlādētā gaisotne.
288 pages, Hardcover
First published January 1, 1996
1 person is currently reading
62 people want to read
About the author
Kauko Röyhkä
43 books13 followersKauko Röyhkä, born Jukka-Pekka Välimaa, is a Finnish rock musician and author.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 12 of 12 reviews
October 28, 2025
Laikam trakākais, kas līdz šim lasīts. Pilnīgi dulla grāmata.
Pirmo reizi anotācija ir gaismas gada attālumā no satura (sakrīt tikai tik daudz, ka romānā ir arī par mūziku). Traki.
Ar vājiem nerviem vai spilgtu iztēli - iesaku atturēties vai arī nesakiet, ka nebrīdināju.
Vērtējums jāpadomā. Nav tik vienkārši šoreiz. Dulli.
Pirmo reizi anotācija ir gaismas gada attālumā no satura (sakrīt tikai tik daudz, ka romānā ir arī par mūziku). Traki.
Ar vājiem nerviem vai spilgtu iztēli - iesaku atturēties vai arī nesakiet, ka nebrīdināju.
Vērtējums jāpadomā. Nav tik vienkārši šoreiz. Dulli.
December 31, 2025
Riktīgi labs gabals. Iesaku
August 9, 2025
labāk nelasiet...
July 11, 2019
Luin Kaksi aurinkoa jo tuoreeltaan vuonna 1996, ja se oli ensimmäinen Röyhkän romaani, jonka olen lukenut. Olin silloin 21-vuotias ja Röyhkä täytti samana vuonna 37. Toisella lukukerralla olen siis ollut hieman vanhempi (44) kuin Röyhkä kirjoittaessaan kirjan. Olin unohtanut melko paljon kirjan tapahtumista ja nekin kohdat, jotka luulin muistaneeni, muistin hieman väärin.
Nyt kun olen lukenut myös Röyhkän alkuvuosien tuotannon, voin todeta, että Kaksi aurinkoa oli Röyhkän ensimmäinen oikeasti hyvä kirja. Se kilpailee Röyhkän parhaan romaanin asemasta Avecin ja Miss Farkku-Suomen kanssa.
Uusi laitos (2015) sisältää ensipainoksesta "sensuroidun" ensimmäisen luvun ja ainakin muutamia siihen liityviä muutoksia kirjan loppupäässä. On vaikea sanoa, parantavatko vai huonontavatko lisäykset kirjaa. Ainakin ne muuttavat Elistä – yhtä kirjan päähenkilöistä – ratkaisevasti.
Kaksi aurinkoa kertoo yhtyeestä, joka kiertää Itä-Karjalaa jatkosodan aikaan. Siinä siis yhdistyy kaksi teemaa, joiden kuvailussa Röyhkä on omimmillaan: musiikkimaailman ja sodan. Päähenkilöt ovat röyhkämäisen epäsovinnaisia hahmoja. Elis on Röyhkää ulkoisesti hieman muistuttava keskinkertainen kitaristi ja muusikko, joka uudessa laitoksessa paljastuu myös kylmäveriseksi murhamieheksi. Tytti on lestadiolaistaustainen, biseksuaalinen pohjoisen tyttö, joka ei osaa soittaa instrumentteja mutta osaa säveltää omaperäistä musiikkia. Tytti on sekoitus muissakin Röyhkän romaneissa eri versioina esiintyvää mystistä ihannenaista ja musiikin osalta luullakseni Röyhkää itseään. Ture Harma taas on sivistyneistötaustainen, hieman vanhempi hanuristi, joka ei oikein osaa elää idealististen ja pasifististen aatteidensa mukaisesti. Sivuhahmoina on Röyhkän varhaisemmat romanit mieleen tuovia aavistuksen verran karikatyyrimaisia hahmoja, kuten arkkitehti Kononen ja "vaalea turkoosi nainen" Ritva, joihin kuitenkin kehittyy syvyyttä tarinan edetessä.
Röyhkä oli julistautunut satanistiksi 1993 ja kirja sisältää mm. mustan messun, johon Elis osallistuu pakoillessaan asepalvelusta Tukholmassa talvisodan aikaan. Myös Ture on perehtynyt okkultismiin. Nyt 23 vuotta myöhemmin vaikutelmaksi jää kuitenkin, että Kahdessa auringossa Röyhkä on jo oikeastaan kyllästynyt koko tematiikkaan ja on irroittautumassa siitä. Satanistit ja okkultistit nimittäin esitetään romaanissa sen vastenmielisimpinä, teennäisimpinä ja osin säälittävimpinä hahmoina.
Kahta aurinkoa on luonnehdittu myös jonkinlaiseksi moraalitutkielmaksi. Sitä se ehkä onkin. Ankarimman tuomion kirjassa saa kaikenlainen teennäisyys. Kirjan ylevimmäsi hahmoksi osoittautuu vänrikki Kolehmainen, teloitusjoukkueen komentaja, joka raivostuu Elikselle, joka tahallaan ampuu teloitettavia kasvoihin. "Hän voisi olla yksi- tai kaksikätinen pyöveli, jolta kuolemaantuomittu sa osakseen viimeisen inhimillisen katseen".
Ensimmäiseltä lukukerralta muistan, että koin kömpelöiksi muutamia pätkiä kirjasta. Varsinkin: "Yhtäkkiä hän on muuttunut laihasta pikkutytöstä kuningattareksi, joka ei ole tästä maailmasta." Myös arkkitehti Konosen repliikit kirjan alkupäässä tuntuivat tekstiltä, jollaista ihminen kyllä ajattelee päässään, mutta ei sano ääneen. Toisaalta ihmiset päästävät suustaan mitä typerimpiä asioita, joten ei voi pitää mahdottomana, että Röyhkä on pannut Konosen suuhun lausahduksia, joita on oikeasti kuullut muiden suista.
Kaksi aurinkoa alkaa ottaa kierroksia siinä vaiheessa, kun tarina siirtyy Itä-Karjalaan ja se paranee loppua kohti. En tiedä, onko tämä unohtumaton suomalaisuuden kirjallisuuden klassikko, mutta varsin hyvä kirja se on. Siksi neljä tähteä.
Nyt kun olen lukenut myös Röyhkän alkuvuosien tuotannon, voin todeta, että Kaksi aurinkoa oli Röyhkän ensimmäinen oikeasti hyvä kirja. Se kilpailee Röyhkän parhaan romaanin asemasta Avecin ja Miss Farkku-Suomen kanssa.
Uusi laitos (2015) sisältää ensipainoksesta "sensuroidun" ensimmäisen luvun ja ainakin muutamia siihen liityviä muutoksia kirjan loppupäässä. On vaikea sanoa, parantavatko vai huonontavatko lisäykset kirjaa. Ainakin ne muuttavat Elistä – yhtä kirjan päähenkilöistä – ratkaisevasti.
Kaksi aurinkoa kertoo yhtyeestä, joka kiertää Itä-Karjalaa jatkosodan aikaan. Siinä siis yhdistyy kaksi teemaa, joiden kuvailussa Röyhkä on omimmillaan: musiikkimaailman ja sodan. Päähenkilöt ovat röyhkämäisen epäsovinnaisia hahmoja. Elis on Röyhkää ulkoisesti hieman muistuttava keskinkertainen kitaristi ja muusikko, joka uudessa laitoksessa paljastuu myös kylmäveriseksi murhamieheksi. Tytti on lestadiolaistaustainen, biseksuaalinen pohjoisen tyttö, joka ei osaa soittaa instrumentteja mutta osaa säveltää omaperäistä musiikkia. Tytti on sekoitus muissakin Röyhkän romaneissa eri versioina esiintyvää mystistä ihannenaista ja musiikin osalta luullakseni Röyhkää itseään. Ture Harma taas on sivistyneistötaustainen, hieman vanhempi hanuristi, joka ei oikein osaa elää idealististen ja pasifististen aatteidensa mukaisesti. Sivuhahmoina on Röyhkän varhaisemmat romanit mieleen tuovia aavistuksen verran karikatyyrimaisia hahmoja, kuten arkkitehti Kononen ja "vaalea turkoosi nainen" Ritva, joihin kuitenkin kehittyy syvyyttä tarinan edetessä.
Röyhkä oli julistautunut satanistiksi 1993 ja kirja sisältää mm. mustan messun, johon Elis osallistuu pakoillessaan asepalvelusta Tukholmassa talvisodan aikaan. Myös Ture on perehtynyt okkultismiin. Nyt 23 vuotta myöhemmin vaikutelmaksi jää kuitenkin, että Kahdessa auringossa Röyhkä on jo oikeastaan kyllästynyt koko tematiikkaan ja on irroittautumassa siitä. Satanistit ja okkultistit nimittäin esitetään romaanissa sen vastenmielisimpinä, teennäisimpinä ja osin säälittävimpinä hahmoina.
Kahta aurinkoa on luonnehdittu myös jonkinlaiseksi moraalitutkielmaksi. Sitä se ehkä onkin. Ankarimman tuomion kirjassa saa kaikenlainen teennäisyys. Kirjan ylevimmäsi hahmoksi osoittautuu vänrikki Kolehmainen, teloitusjoukkueen komentaja, joka raivostuu Elikselle, joka tahallaan ampuu teloitettavia kasvoihin. "Hän voisi olla yksi- tai kaksikätinen pyöveli, jolta kuolemaantuomittu sa osakseen viimeisen inhimillisen katseen".
Ensimmäiseltä lukukerralta muistan, että koin kömpelöiksi muutamia pätkiä kirjasta. Varsinkin: "Yhtäkkiä hän on muuttunut laihasta pikkutytöstä kuningattareksi, joka ei ole tästä maailmasta." Myös arkkitehti Konosen repliikit kirjan alkupäässä tuntuivat tekstiltä, jollaista ihminen kyllä ajattelee päässään, mutta ei sano ääneen. Toisaalta ihmiset päästävät suustaan mitä typerimpiä asioita, joten ei voi pitää mahdottomana, että Röyhkä on pannut Konosen suuhun lausahduksia, joita on oikeasti kuullut muiden suista.
Kaksi aurinkoa alkaa ottaa kierroksia siinä vaiheessa, kun tarina siirtyy Itä-Karjalaan ja se paranee loppua kohti. En tiedä, onko tämä unohtumaton suomalaisuuden kirjallisuuden klassikko, mutta varsin hyvä kirja se on. Siksi neljä tähteä.
November 4, 2023
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-1995: 100/100)
1996: 2/6
(1997: 4/6)
1984-2022: 106/262
3,5/5. Kirjassa oli muun muassa seuraavanlaisia kohtauksia:
1) Miehen virtsaputken läpi työnnetään väkivalloin teräväreunainen lasiputki, ja sitten lasi rikotaan palasiksi peniksen sisään.
2) Lähinnä raiskauksena käynnistyvä 16-vuotiaan tytön makaamiskohtaus, jossa tyttö muuttuukin yhtäkkiä ja hyvin epäuskottavasti jotenkin halukkaaksi rakastelun osapuoleksi. Se, että tytön oma isä on raiskannut häntä pienestä pitäen, ei olekaan tehnyt hänestä traumatisoitunutta ja kaikkeen seksiin säikysti ja kielteisesti suhtautuvaa raasua – niin kuin ehkä todellisuudessa olisi tapahtunut –, vaan on koulinut hänestä kokeneen ja halukkaan vampin, joka osaa taidokkaasti imeä sitä munaa (ja tehdä mitä lie muitakin temppuja), kun sitä munaa vain tuodaan tarjolle.
3) Pieni tyttö imee aikuisen miehen elintä, ja mies ejakuloi tytön suuhun niin, että hän on lähellä tukehtua. Tämä kohtaus on kylläkin kuvattu tuon aikuisen miehen (painajais?)unena, jota hän ymmärtää itsekin paheksua – mutta silti!
4) Kaksi SS-miestä(upseeria?) huumaa aikuisen(!) suomalaisen hyvin kauniin naisen – jonka suostuvaisuus on vähän niin ja näin –, ja sitten työnnytään liiemmin lupia kyselemättä kaikkiin aukkoihin ja kauniiksi lopuksi laitetaan nainen nuolemaan SS-peräreikiä ja pieraistaan päälle...
Eli oli siis kyse "rohkeasta" kirjasta. Pornografista aineistoa oli suhteellisen paljon. Mutta oli sitä muutakin. Ja ehkä ennen muuta siitä muusta nyt nuo tähdet 3,5 – vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, ettei sillä, mitä kirjallisuus saa kuvata, saa olla mitään rajoja (uskottavuuteen ja tyyliin ei saa kuitenkaan tulla mitään säröjä, ja niitähän tässä kirjassa taisi tulla).
(1984-1995: 100/100)
1996: 2/6
(1997: 4/6)
1984-2022: 106/262
3,5/5. Kirjassa oli muun muassa seuraavanlaisia kohtauksia:
1) Miehen virtsaputken läpi työnnetään väkivalloin teräväreunainen lasiputki, ja sitten lasi rikotaan palasiksi peniksen sisään.
2) Lähinnä raiskauksena käynnistyvä 16-vuotiaan tytön makaamiskohtaus, jossa tyttö muuttuukin yhtäkkiä ja hyvin epäuskottavasti jotenkin halukkaaksi rakastelun osapuoleksi. Se, että tytön oma isä on raiskannut häntä pienestä pitäen, ei olekaan tehnyt hänestä traumatisoitunutta ja kaikkeen seksiin säikysti ja kielteisesti suhtautuvaa raasua – niin kuin ehkä todellisuudessa olisi tapahtunut –, vaan on koulinut hänestä kokeneen ja halukkaan vampin, joka osaa taidokkaasti imeä sitä munaa (ja tehdä mitä lie muitakin temppuja), kun sitä munaa vain tuodaan tarjolle.
3) Pieni tyttö imee aikuisen miehen elintä, ja mies ejakuloi tytön suuhun niin, että hän on lähellä tukehtua. Tämä kohtaus on kylläkin kuvattu tuon aikuisen miehen (painajais?)unena, jota hän ymmärtää itsekin paheksua – mutta silti!
4) Kaksi SS-miestä(upseeria?) huumaa aikuisen(!) suomalaisen hyvin kauniin naisen – jonka suostuvaisuus on vähän niin ja näin –, ja sitten työnnytään liiemmin lupia kyselemättä kaikkiin aukkoihin ja kauniiksi lopuksi laitetaan nainen nuolemaan SS-peräreikiä ja pieraistaan päälle...
Eli oli siis kyse "rohkeasta" kirjasta. Pornografista aineistoa oli suhteellisen paljon. Mutta oli sitä muutakin. Ja ehkä ennen muuta siitä muusta nyt nuo tähdet 3,5 – vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, ettei sillä, mitä kirjallisuus saa kuvata, saa olla mitään rajoja (uskottavuuteen ja tyyliin ei saa kuitenkaan tulla mitään säröjä, ja niitähän tässä kirjassa taisi tulla).
September 25, 2021
Luulin aluksi lukevani sotaromaania, jossa tappaminen olisi kiinnostavasti kokonaan korvattu seksillä, mutta valitettavasti pakka sortuu loppuvaiheessa. Asenne on erittäin punk ja ajattelin lukevani 80-luvun kirjaa, jolloin kaikki nussiminen, raiskaaminen ja perversioiden esittely olisi varmaan ollut tosi raikasta. Arvioni meni kuitenkin väärin: Röyhkä on kirjoittanut tämän 90-luvun puolivälissä pitkän kirjoittamistaukonsa päätteeksi.
Uusi aika on tuonut sodan keskelle uusia hahmoja: nyt siellä kulkee bändi, esiintyy drag-hahmo ja satanismi. Bändin nuori tyttö (kaikki naiset ovat nuoria) käskee (epäuskottavasti) rokkikukkojen lopettaa seksistiset juttunsa:
”Tekin pienimunaiset surkimukset. Täällä ei puhuta tuollaista silloin kun minä olen paikalla.”
Teksti ei laadullisesti loista vaikka soljuu, hahmot ovat pelkkiä karikatyyrejä ja välillä tekstissä mennään rautalangalla, hauska lisä tosin ovat bändin biisit tekstin välissä. Erityisesti romaanin rockromantiikka alkaa nyt olla vanhentunutta, ja sovinnaisuuden tuomitsevat monologit aiheuttavat myötähäpeää. Naisten kuvaaminen mustasukkaisina raivottarina ja miesten viettiensä vietävissä on suorastaan tympeää.
Kiinnostavin kohta on kirjallinen viittaus, jossa vertaillaan sissijoukkueen känniorgioita venäläisvakoojahuorien kanssa saunalla SS-miesten pilleriperversioihin upseerikerholla.
"Jos sinäkin etsit jotakin... joka on erikoista ja sairasta, niin mene sinne... Upseerimajalle!"
Uusi aika on tuonut sodan keskelle uusia hahmoja: nyt siellä kulkee bändi, esiintyy drag-hahmo ja satanismi. Bändin nuori tyttö (kaikki naiset ovat nuoria) käskee (epäuskottavasti) rokkikukkojen lopettaa seksistiset juttunsa:
”Tekin pienimunaiset surkimukset. Täällä ei puhuta tuollaista silloin kun minä olen paikalla.”
Teksti ei laadullisesti loista vaikka soljuu, hahmot ovat pelkkiä karikatyyrejä ja välillä tekstissä mennään rautalangalla, hauska lisä tosin ovat bändin biisit tekstin välissä. Erityisesti romaanin rockromantiikka alkaa nyt olla vanhentunutta, ja sovinnaisuuden tuomitsevat monologit aiheuttavat myötähäpeää. Naisten kuvaaminen mustasukkaisina raivottarina ja miesten viettiensä vietävissä on suorastaan tympeää.
Kiinnostavin kohta on kirjallinen viittaus, jossa vertaillaan sissijoukkueen känniorgioita venäläisvakoojahuorien kanssa saunalla SS-miesten pilleriperversioihin upseerikerholla.
"Jos sinäkin etsit jotakin... joka on erikoista ja sairasta, niin mene sinne... Upseerimajalle!"
April 20, 2023
Kauko Röyhkän Finlandia-ehdokkuudella huomioitua sotaromaania Kaksi aurinkoa (1996) on tituleerattu muusikko-kirjailijan läpimurtoromaaniksi, mutta itse pidän sitä heikoimpana lukemistani Röyhkän teoksista. Kaksi aurinkoa kuvaa viisihenkisen rintamamiesyhtyeen edesottamuksia ja parisuhdesotkuja jatkosodassa Äänislinnan ja Syvärin alueilla Karjalassa. Röyhkän synkkä kerronta on karkeaa ja luotaantyöntävää. Seksiä on kerronnassa paljon, ja sitä kuvataan jostain syystä lähes pornoelokuvan innolla ja tarkkuudella. Myös tarpeettoman raakoja, oksettavan groteskeja väkivaltakohtauksia on jostain syystä viljelty mukaan. Henkilöhahmot eivät ole pinnallisia tai yksiulotteisia, mutta jäävät silti jotenkin hahmottomiksi. Omaperäinen ja epäsovinnainen rintamamiesbändi svengaa hienosti Syvärin laineilla, mutta Röyhkän kerronta ei saa mitään svengiä aikaiseksi. Olen pitänyt monista Röyhkän teoksista, ja siksi tämä niin sanottu läpimurtoteos tuotti pettymyksen.
Arvioni: 2,0 tähteä viidestä.
Arvioni: 2,0 tähteä viidestä.
June 15, 2020
Monien arvostelijoiden mielestä tämä on Kauko Röyhkän paras romaani. En osaa ottaa tuohon kantaa, koska olen aikaisemmin lukenut vain yhden.
Erilainen ja mielenkiintoinen kuvaus ihmiskohtaloista Suomen sotavuosina, painottuen jatkosotaan. Ei suorastaan mikään sotaromaani vaan ehkä enemmänkin boheemi taiteilijakuvaus omituisista ihmisistä omituisessa laulu- ja soitinyhtyeessä, viihdytysjoukkona siellä jossakin.
Hyvin kerrottu, viihdyttävä, raadollinen, pornografinen. Hetkittäin tuli mieleen Henry Millerin kaunistelematon proosa, jossa myös on omituisia ihmisiä joita eivät yhteiskunnan normit kovin tiukasti sido.
Ei ihan herkkähipiäisille, mutta ihan lukemisen arvoinen meille muille :-)
P.S. Hauska sattuma, että juuri tätä ennen luin sci-fi -teoksen Synkkä metsä (Liu Cixin), jossa oli Trisolariksen kolme aurinkoa.
Kaksi aurinkoa
LIKE 1996
Erilainen ja mielenkiintoinen kuvaus ihmiskohtaloista Suomen sotavuosina, painottuen jatkosotaan. Ei suorastaan mikään sotaromaani vaan ehkä enemmänkin boheemi taiteilijakuvaus omituisista ihmisistä omituisessa laulu- ja soitinyhtyeessä, viihdytysjoukkona siellä jossakin.
Hyvin kerrottu, viihdyttävä, raadollinen, pornografinen. Hetkittäin tuli mieleen Henry Millerin kaunistelematon proosa, jossa myös on omituisia ihmisiä joita eivät yhteiskunnan normit kovin tiukasti sido.
Ei ihan herkkähipiäisille, mutta ihan lukemisen arvoinen meille muille :-)
P.S. Hauska sattuma, että juuri tätä ennen luin sci-fi -teoksen Synkkä metsä (Liu Cixin), jossa oli Trisolariksen kolme aurinkoa.
Kaksi aurinkoa
LIKE 1996
January 25, 2018
Omituinen mutta jotenkin kiehtova. Kummallinen kertomus ja kyljessä rajua lihallisuutta, todella härskiäkin tavaraa. Ei herkkäluonteisille eikä kainoille.
January 21, 2021
Ei Röyhän parhaimmistoa tämäkään, vaikka se tunnetuin lieneekin.
Read
May 3, 2022Kolme kertaa yritin lukea noin 5 vuoden aikana. Parhain yritys tyrehtyi noin puoleenväliin. Kirjan nykyinen sijainti turku ja paikallinen divari.
November 22, 2017
28.6.2006
Röyhkä, Kauko: Kaksi aurinkoa (1996)
9
- Toiseen maailmansotaan sijoittuva kertomus eriskummallisesta yhtyeestä, Elis, Tytti, Ture & co. Verta, pornoa ja propagandaa, eli härski, mutta jollain tavalla melko kiehtova ja mielenkiintoinen tarina. Lukee keskittyneesti ja silleen. Varmaan melko omaa luokaansa. One of a kind you know.
Röyhkä, Kauko: Kaksi aurinkoa (1996)
9
- Toiseen maailmansotaan sijoittuva kertomus eriskummallisesta yhtyeestä, Elis, Tytti, Ture & co. Verta, pornoa ja propagandaa, eli härski, mutta jollain tavalla melko kiehtova ja mielenkiintoinen tarina. Lukee keskittyneesti ja silleen. Varmaan melko omaa luokaansa. One of a kind you know.
Displaying 1 - 12 of 12 reviews