Tähdenpeitto

by Sarri Nironen

On vain terävä, kylmä nuoruus, joka on kohta ohi,
jonka aikana täytyy kokea niin paljon kuin suinkin,
jonka aikana täytyy juosta eikä koskaan pysähtyä.

Tähdenpeitto on romaani Riinasta ja Tähdenpeitto on romaani Joonasta, se on tarkkaan sommiteltu ja hallitun runollinen kertomus kahdesta nuoresta, jotka elävät samassa kaupungissa, Helsingissä, ja kuitenkaan eivät.

Tähdenpeitto on tarina astronomiasta, kahvilassa nukkumisesta, ystävyydestä, sähköstä ja yksinäisyydestä. Ja siitä, kuinka kaikki mitä on tulossa voi hetkessä muuttua konditionaaliksi.

Tähdenpeitto on nuoren ihmisen kirja ja Tähdenpeitto on kirja nuorista ihmisistä, mutta nuortenkirja se ei ole. Vaikka voi sen sellaisenakin lukea.

Genres: Finnish Literature, Fiction, Young Adult, Contemporary

129 pages, Hardcover

First published January 1, 2012

About the author

Tähdenpeitto on Sarri Nirosen esikoisromaani.

Reviews

[Lia · Rating 3 out of 5]

tää oli ihan kiva. luon tätä vähän sillee miten tajunnanvirtaa kirjotetaan: mun aivot oli aika kaukana. toisin sanoen: en tän kirjan juonesta saanu kauheesti mitään selville, mutta se ei ees hiatannu. oli kiva vaan lukee tekstii ilman että tarvi niin pal keskittyy. se miks täs kävi näin, oli varmaan osittain sen takii, että tää on kirjotettu vähän runomaisesti, joten teksti oli aika sellasta taiteellista, verrattuna ehkä ns. normi romaaniin. mutta siis pidin tästä. oli ihan hauska ja jollain tasol tosi rauhottava ja inspiroiva. toisaalta toki se, että multa meni kirjan sisältö aika pitkälti ohi on vähä ristiriitasta xd

[S · Rating 3 out of 5]

I had to take a day to figure out what I should say about this. First of all, the writing was good. Even very good. Even though this style is such that it is usually used as a way of emphasis, and not throughout the whole novel, and at first I was really apprehensive about it, it grew on me as I just let myself go with the flow of the text, and as a result, the style became actually very pleasing.

Though the text itself was full of mannerisms. I have to say that. I don't wonder at all why this was a novella rather than a full-blown novel: the style wouldn't be able to carry the text and the story for longer. Based on some reviews I've read, I'd say that it hardly carried even this length for some people. And I think it's because of how the text is very repetitive in its use of rain, coffee, stars, and other certain things that Nironen wore out by the end of the text.

This is definitely one of those novel(la)s that don't rely on plot so much, so the stylistic choices seemed even more pronounced and, to be honest, felt like the whole reason the novel had been written. Don't get me wrong: I liked the little plot that was given, but since it's wrapped in a very thick layer of mannerisms and stylistic wrapping paper, the story lines feel only a necessary addition to keep the readers reading.

That being said, I have to also emphasize that I liked the main characters and could definitely identify with them. I liked Joona's storyline the best, especially because of the ending. It gave the novel an additional lift. I just wish there had been something else to their stories in the middle than just sulking, drinking coffee, walking in the rain and thinking about stars.

The mirroring effect was executed well, though as said, it could have relied less on the most obvious vices (both drinking coffee and smoking etc.) and more on the actual stylistic devices (outside the main style) that Nironen used well to create the mirroring effect, such as the use of repetition or more subtle integration of the characters' storylines.

I'm very hesitant about whether I should give this two stars or three. At first I gave it only two, because that's the rating I give to books that are okay in my mind, but I think I'm going to change that to three stars now.

I recommend this to those who want to read something short and something that fits their melancholy mood.

Ps. No matter what the cover says or where the book has been placed in the library, this is definitely a YA novel.

[amaldae · Rating 2 out of 5]

Jos Riina olisi Joonan kanssa, Riina ei olisi koskaan yksin: silloin hän pitäisi silmät auki niin kauan, että Joona saa unta. Silloin Riina olisi lukenut nuortenkirjoja, niihin voi luottaa, niissä ei ole yllätyksiä eikä kivuliaita kohtia, lukulamppu valaisisi tyhjän, tarkkaan rajatun ympyrän ja Riina jäisi jonnekin unen ja valveen välimaille. (s. 109)

Mutta koska Sarri Nironen kirjoittaa kypsästi ja monisävyisesti kuten vain oman ylemmyytensä sokaisemat parikymppiset osaavat, on Tähdenpeitto nuortenkirjan sijaan sellainen "aikuistenkirja", jota tuskin kukaan kirjailijaa itseään aikuisempi haluaa edes vilkaista. Eikä Riina lue kuin runoja, Riina lukee runoja ja Joona ensin fysiikan kirjoituksiin, sitten lääketieteellisen pääsykokeisiin.

Kahvia kuluu molemmilla, Riinan isäkin voisi vaihtaa viinan kahviin ja Joonan äiti herätä horteestaan, joskus Riinan ja Joonan elämät melkein kohtaavat, Riinan ja Joonan elämässä tapahtuu samoja asioita mutta he eivät kohtaa toisiaan ja harvoin muitakaan. Sen täytyy olla kohtalo, Helsingin kummallakin puolella on lätäköitä vaikka suunta heillä on eri. Riina rakastuu väreihin kun Joona vain lotistelee kaupungin läpi.
Riina lainaa kirjastosta Saima Harmajaa eikä kuuntele filosofiantunnilla, unettomuuden hetkellä Joonan sydän sykkii kuin poliisiauton sinisen valon kiertoliike ja kun hän laskee tiedelehden kädestään, kirja sulkeutuu eivätkä he ole koko aikana yhdessä.

Että sellaista. Älä lue jos pelkän takakannen silmäily alkaa ärsyttää, se on liki täydellinen näyte kirjan tyylistä ja sisällöstä. Itse asiassa niin tähänastinen arvionikin yrittää olla, vaikka paljon upeita kielikuvia ja suorastaan maagisia kahden tarinan melkein-linkittymiskohtia jouduinkin uhraamaan pitääkseni sen lyhyenä.


...Ai mitä, huomaako muka, että tämä ei oikein iskenyt?

Ehkä sitten olisi aika myöntää, että on Nirosen tekstillä paljon ansioitakin. Ensinnäkin teknisesti se on kieltämättä yksi kunnianhimoisimmista ikinä lukemistani nuortenkirjoista (anteeksi nyt vain), samalla sekä ajattoman abstrakti ja harkitun konkreettinen, jotenkin pinnalta moderni nuoruuden kuvaus. Yrittämisen ja ajatuksen huomaa, vaikka usein tuntui, että varsinaista taitoa yritettiin korvata liialla yrittämisellä ja teennäisyyksillä; esimerkiksi uudissanoja käytetään ja ehkä keksitäänkin paljon, mutta tekstin ns. vähemmän tärkeämmät osat ovat todella tylsää ja itseään toistavaa luettavaa.

Päähenkilöiden tarinoiden samankaltaisuuksien korostaminen ärsytti ajoittain, samoin rujoimpien kielikuvien rooli kirjan kohokohdan osoittelijoina. Silti on pakko myöntää, että oli tässä kieltämättä myös tiettyä tarkoituksellisuutta. Nirosen hahmoistaan maalaamat kuvat olivat paljonpuhuvia juuri sillä oikealla tavalla: kun vaikkapa Riinaa ahdistaa hissin ahtaus ja odottamattomat kulmat, Joona kokee niinkin rajatun tilan liian suurena ja avoimena.
Avaruudellisuus ja valokuvat punoutuvat mukavasti tarinaan ja osaksi hahmojen kokemusmaailmaa, yksityiskohdat nivoutuvat merkityksellisiksi kokonaisuuksiksi: tärkeää ei ole niinkään se, mistä tulee, vaan se, mihin päätyy - eikä kumpaankaan voi aina vaikuttaa.


En silti vielä tiedä, oliko tässä tarpeeksi, jotta kiinnostaisi tarttua Nirosen tuleviin teoksiin, mutta toisaalta en sittenkään jättänyt kirjaa kesken viidenkymmenennen sivun kohdalla kuten alunperin teki mieli, ja ymmärrän kyllä, miksi tämä ei välttämättä olisi ihanteellinen keskustelunherättäjä ainakaan vielä yläasteen äidinkielentunnilla. Ei sisällön takia, vaan koska kirja sulattaa lässytyksellään aivot, ellei sen enemmän tai vähemmän kokeellista rakennetta huomaa tai osaa arvostaa. Näin kärsimystä aiheuttaa sentään lähinnä jotenkin sopimattoman puhekielinen mutta onneksi harva dialogi (jonka olisi tosin minusta voinut jättää kokonaan pois rikkomatta tarinasta yhtään mitään... yritettiinköhän tässä sittenkin kosiskella vähän kumpaakin lukijaryhmää? Noh, oman ja muiden kokemusten perusteella ei oikein toiminut.)

Miksi minusta tuntuu, että tästä tuli vähän ilkeä teksti... No, ainakin se on mahdollisimman rehellinen. Eikä minun tee enää edes mieli antaa tälle yhtä tähteä!

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

Ennen itse kirjaa olin lukenut siitä paljon ristiriitaisia arviointeja enkä oikein tiennyt, mitä pitäisi odottaa. Minä kuitenkin pidin. Tämä teos oli jollain oudolla tavalla lumoava ja visuaalinen elämys. Mielestäni Nirosen tyyliratkaisut toimivat. Etenkin nuoruuden levottomuuden, kaipuun, epävarmuuden (ja toisaalta suuren varmuuden, sen tunteen, että olemme 18-vuotiaina fiksuimmillamme!), ajelehtimisen, melankolian ja toisaalta sietämättömän elämisen ja kokemisen janon kirjoittaja sanallistaa viehättävästi.

Kirja tosin loppui jotenkin yllättäen, ehkä vähän kesken. Olisin halunnut päästä henkilöitä vielä vähän lähemmäs.
Suurimmaksi kohderyhmäksi määrittelisin nuoret aikuiset, miksei myös aikuiset.

[Iira · Rating 2 out of 5]

Suhteellisen suuren mediahuomion perusteella odotin jotain ihan toisenlaista. Tähdenpeitossa (mistä romaanin nimi edes tulee?) on silti jotain tunnistettavaa 90-luvun alussa kasvaneelle, jopa sillä tavalla tunnistettavaa, että se tuntuu surulliselta. Ilmaistutaitolukio, Converset ja valokuvaus eivät silti tee juonesta lennokasta tai mielenkiintoista. Se junnaa ja junnaa, eikä mistään oikein saa otetta. Dialogin puute töksäyttää jokaisen lauseen.

Ehkä kirjailija on ollut liian ehdoton, ehkä rakastanut omia lauseitaan liikaa. Tämä ei ollut valmis romaani vaan pikemminkin raakaversio.

[Ronja · Rating 3 out of 5]

Runollinen tyyli saa hahmot tuntumaan etäisiltä ja tunnelma on kautta romaanin jotenkin hatara. Se, mikä monia lukijoita varmasti (ja ymmärrettävästi) turhauttaa, on mielestäni kuitenkin oivallista, aitoa ja koskettavaa kuvausta nuoruudesta; epävarmuudesta, joka pirstoo ympäröivän maailman yksityiskohdiksi. Lukeminen sai aikaan nostalgiamyrkyn, sillä paikoin tuntui kuin lukisi omia päiväkirjojaan (mikä samanaikaisesti sekä on että ei ole ansio). Miinusta juonentapaisesta (sitä ei olisi tarvittu!) sekä siitä, ettei teksti tuntunut kaikissa kohdissa aivan viimeistellyltä.

[Arja-täti · Rating 2 out of 5]

Mä yritin pitää tästä. Olisin halunnut. Mutta puuttui se jokin. Oli idea. Mutta pitikö koko ajan toistaa päähenkilöjen nimiä, kun hän-sanakin on keksitty. Ja jotain tästä puuttui.

Ja miten niin ei nuortenkirja. Vaihdan, jos vaan aikuistenosasolle sopii, tämän meidän nuoriin aikuisiin. Enemmän sieltä löytyy potentiaalisia lukijoita kuin aikuisten osastolta.

[Outi · Rating 2 out of 5]

Nirosen lyhyet, töksähtelevät lauseet ja jatkuva henkilöhahmojen nimien toistelu uuvutti ja vei hermot. Kirjan juoni oli höyhenenkevyt, tuntui kuin romaani olisi jäänyt idean tasolle, mutta toteutettaessa oli tyydytty liian vähään. Eihän nuoruus ihan niin mene, ettei mikään ratkea ikinä.

Kirjan loppu oli jo hyvää luettavaa.

[Suketus · Rating 3 out of 5]

Haikeankaunis kertomus kahdesta helsinkiläisestä abiturientista tulevaisuutensa kynnyksellä. Tunnelma on voimakas, mutta jokin tyylissä panee hanttiin, jotta olisin aivan ihastunut. Kiinnostuneena jään odottamaan Nirosen seuraavia teoksia.

[Susa · Rating 1 out of 5]

Päläpäläpälä ja blaablaa. Tylsä ja mitäänsanomaton. Lähti ei-mistään ja johdatti samaan ei-mihinkään. Tässä ei ollut edes tarpeeksi munaa ärsyttämään.

[Reetta Saine · Rating 4 out of 5]

Kaunista tekstiä, tunnelmia ja elämänkuvia.