Rosa herää aamulla vuoteessaan siihen, että hänen vieressään nukkuu vieras mies. Pian Rosa huomaa miehen asettuneen taloksi, parranajovälineet ja hiushoitotuotteet ovat ilmestyneet kylpyhuoneeseen, paidat viikattuina vaatehyllyille. Herättyään mies astuu tyynesti keittiöön, ottaa lehden ja kahvikupin ja toivottaa huomenta. Tuttu siis. Koirakaan ei hauku.
Onko Rosa unohtanut oman puolisonsa vai onko mies tunkeutunut hänen elämäänsä?
Rosa ei ehdi kysellä enempää, on pakko lähteä töihin ja iltaisin hoitamaan muistisairasta isää. Hän yrittää löytää apua niin lääkäriltä kuin poliisilta, joka ei ota tutkintapyyntöä vakavasti, onhan mies viipynyt talossa lähes viikon, eikä kuulemma tee kummempaa kuin katsoo televisiota, laittaa ruokaa ja kävelyttää koiraa.
Vähitellen mysteeri sitten aukeaa. Ja paljastuu, että me kaikki saatamme kärsiä suunnattomasta yksinäisyydestä. Erityisesti silloin kun olemme yhdessä.
Kristiina Lähde on kirjoittanut järkyttävän hauskan ja koskettavan kirjan, josta tunnistamme omat liittomme ja yksinäisyytemme.
Tämä oli juuri sillä tavalla absurdi ja outo tarina, että viehätyin siitä kovin, surullisen yksinäisestä pohjavireestä huolimatta! Hieno kuvaus pitkään ihmissuhteeseen liittyvästä vieraantumisesta ja etääntymisestä oli toisaalta ahdistavaa luettavaa, toisaalta nauratti - esimerkiksi sivu 54, jossa Laura kirjaa ylös viikon ajan miehensä kaiken sanomisen, yhteensä 30 sanaa :) Pakko tässä oli peilata omaakin parisuhdettaan ja todeta, ettei keskusteltavaa ole aina kovinkaan paljon toisin kuin 20 v sitten!
Tarinaltaan äärimmäisen mielenkiintoinen tutkielma yksinäisyydestä, puhumattomuudesta ja tunneälystä, mutta tunnelma hajosi huomattavasti loppua kohden. Tykkäsin runollisista lauseista ja havainnoista kovasti.
Lyrisk og kompliceret fortælling om parforhold, der på ingen måde giver en positive forventninger. Præcis hvad man kan forvente af finsk litteratur og endnu en lyriker, der har skrevet en roman.