Ikiaikainen kertomus rakkaudesta, menetyksistä ja toveruudesta ruotsalaisella lähetysasemalla Kiinan Turkestanissa - taustalla autiomaa, vuoret, jumalat, Aasia.
Vuosi 1933, maailman katto. Mies ja pikkutyttö taivaltavat lumessa ja seuraavat karavaania, joka on pakomatkalla Kashgarin kaupungista kohti etelää. Mies puristaa takkinsa alla valokuvaa Chini baghista, Kiinalaisesta puutarhasta. Se valokuva on jäätynyt silmänräpäys, arvoitus, joka pitää sisällään kaiken.
Midilimanglar, liikkumatta, oli tutkimusmatkailija Gustaf Mannerheim sanonut valokuvaa ottaessaan. Mutta juuri silloin jotakin oli lähtenyt liikkeelle.
En tiedä miksi en ole kuullut tästä kirjailijasta. Taitava tarinankerronta yllätti - kauniit ja merkitykselliset lauseet olivat balsamia mielelle. Vaikutuin.
Melkein kuukauden tauon jälkeen palasin vihdoin tämän kirjan pariin ja muutamassa illassa sen sainkin luettua loppuun. Kaunis, eheä ja kovin kokonaisvaltaisesti mukaansa tempaava tarina, pienoismaailma, johon pääsi ihanasti uppoutumaan. Tarina oli upeasti rakennettu, se oli kaunis ja taitava, mutta silti se ei lopun ennalta-arvattavuuden takia ihan viiteen tähteen silti yltänyt. Ehdottomasti suositeltava teos joka tapauksessa, yksi parhaita kannen perusteella valittuja kirjoja, joita olen sattunut lukemaan!
Tulihan tämäkin jättiläinen viimein luettua. En tiedä mitä odotin, mutta jättiläiseksi tämä tosiaankin osoittautui. Kehyskertomuksena C.G.E. Mannerheimin tutkimusmatkoillaan Turkestanissa 1900-luvun alussa englantilaisen lähetysaseman kiinalaisessa puutarhassa ottama kuva ruotsalaisen lähetysaseman henkilökunnasta ja muutamasta muurin vaiheilla piilottelemasta orpolapsesta. Mannerheim ei kuitenkaan ole keskeisin henkilö vaan nuo orpolapset, jotka taistelevat tiensä läpi eri kulttuurien, kielten, uskontojen, ajanlaskujen, vallsnkasppausten, sotien ja julmuuksien. Hämmentävä kulttuuricoctail ja hatunnosto kirjailijan tekemälle taustatyölle.
Vasta kirjailijan loppusanoissa ymmärsin miksi Mannerheim oli pitänyt tunkea tarinaan mukaan. Kerronta olisi ehkä ollut sujuvampaa jos hänet olisi vaan suosiolla jätetty pois, sillä Mannerheim osuudet oli täysin irrallisia tarinasta.
Kirjassa oli aika paljon henkilöhahmoja ja välillä oli hankaluuksia muistaa kaikkia.
Kertomus oli kuitenkin koskettava ja ajatuksia herättävä sodasta ja kaikista niistä ristiriidoista, joita ihmiset kokevat. Vaikka tarina oli oikeastaan melko synkkä, onnistui kirjailija kuitenkin jättämään positiivisen ja toiveikkaan olotilan.
Tämä oli ihana kirja. Kuten muutkin arvostelijat, ihmettelin, miksen ole aiemmin kuullut kirjailijasta mitään.
Kirjailija vaikuttaa inspiroituneen Mannerheimin ottamista valokuvista, mutta Mannerheim on kirjassa vain sivuosassa. Pääosassa ovat lapset, jotka kasvavat aikuisiksi ruotsalaisten lähetystyöntekijöiden hoidossa Kiinan Turkestanissa. Kerronta on herkkää ja kuitenkin vetävää.