Vahva kaunokirjallinen debyytti naisesta, joka haluaa kaiken ja vielä enemmän
Minäkertoja, kolmekymppinen elokuvatutkija Ulla, elää niin kuin aikamme vaatii: hän on sosiaalinen, kehollinen, avarakatseinen ja perhekeskeinen. Elämä on täyttä, mutta hän kokee olevansa jotakin vailla ja on turhautunut pitämään itsensä kurissa.
Ullalla on ollut nuorena symbioottinen, omat rajat häivyttävä ystävyyssuhde Aamun kanssa. Heidän tempoileva yhdessäolonsa on hankalaa, mutta kun he etääntyvät, Ulla potee haamukipua.
Mustekala kuvaa halun ja ihmissuhteiden dynamiikkaa pidäkkeettömästi sekä etsii tapaa, jolla nainen voisi olla kaikin tavoin olemassa.
Mustekala oli osana useamman naiseuteen/tyttöyteen liittyvän kirjan vahingossa tapahtuneessa lukuputkessa. Sanoisin, että kolmen ja neljän tähden välinen lukukokemus. Todella provosoiva ja normeja tökkivä kirja. Lukukokemus oli sen takia paikoin epämukava (tarkoituksella). Jälkikäteen mietittynä kirja tuntuu tarkoitukselliselta, taidokkaalta ja erityiseltä. Ajatuksia herättävä kirja. Pisti muuten silmään, että Goodreadsissa kirjan keskiarvo on melkein tasan kolme, mutta kaikki sanalliset arviot jotka GR minulle näyttää ovat viiden tähden!
Kutkuttavan mukaansatempaavaa kerrontaa. Välillä tuli fiilis, että ollaan aivan rajoilla, onko teksti liiankin rehellistä ja ois tehnyt yhtäaikaa mieli laittaa kirja hetkeksi sivuun, että korvien punoitus ehtii laskeutua, ja samalla halusin kuitenkin tietää HETI, miten tarina jatkuu. Ja sitten vain jatkoin ja olin iloinen, että tein niin.
Uskon olevani keskivertoa liberaalimpi tyyppi, ja olen todella vaikuttunut miten kirja pääsi silti oman ihon alle. Suosittelisin kirjaa vahvasti myös kaikille vähän konservatiivisemmille kanssatallaajille: luvassa on taatusti hyvällä tavoin kuumottavaa ja silmiä avaavaa luettavaa.
Loistavasti kirjoitettu kertomus naisena olemisen haasteista ja vaatimuksista nykymaailmassa. Monitasoinen tarina on kiehtova, teksti sujuvaa ja poikkeuksetta nokkelan kuvailevaa. Henkilöhahmot ovat aidontuntuisia ja heidän kokemat tunteet helposti samaistuttavissa. Vaikka teema pyörikin vahvasti naiseuden voiman ympärillä, niin se puhuttelee silti myös miesnäkökulmasta katsottuna. Vahva lukusuositus!