Luuletaja ehk Kuidas noaga filosofeeritakse

by Heikki Kännö, Piret Pääsuke (Translator)

Filosoofiatudeng Aurelian leiab oma tõelise kutsumuse kirjanduses. Laenates tsitaate ja mõtteid nii Goethelt, Wagnerilt kui ka Heinelt, valmib poeem „Fausti needus“. See kuulutatakse geniaalseks, ent autor ise oleks justkui ära tehtud: ta ei suuda luua enam midagi samaväärset. Nõnda on noormees lihtne saak Kuradile, kes pakub lepingut, mis tagaks talle edu – mõistagi teatud vastuteenete eest. Aga kas kunsti nimel võib ikka teha kõike?
Kuulsusjanus luuletaja satub 19. sajandi lõpul keset mõrvamüsteeriumi. Aastakümneid läbi Euroopa põgenedes kohtub ta oma iidoli Friedrich Nietzschega, keda paraku vaevab juba dementsus, ning tutvub teosoofi ja vabamüürlase Rudolf Steineriga, kes mõistab, et Aurelianist on saanud saatanlike jõudude instrument. Saksamaal aga tärkab samal ajal üliinimest kui uut rassi kuulutav liikumine, mis viib tõelise düstoopiani.
Maagilise realismi laadis romaan on tulvil värvikaid tegelasi, pööraseid seiklusi ja meeletuid kujutlusi. Kui algul on Hieronymus Boschi „Maiste naudingute aed“ vaid teatrikuliss, siis lõpus satub mees, kes müüs oma hinge Kuradile, sellesse päriselt.

Heikki Känno on maalikunsti õppinud kirjanik, kelle stiili ja haaret on võrreldud Soome legendaarse kirjaniku Mika Waltariga. Tema neli romaani, millest eesti keeles on ilmunud „Unessaar“ (2022), pälvivad tähelepanu ebaharilike süžeede ja ettearvamatu fantaasialennuga.

Genres: Fiction, Finnish Literature, Historical Fiction, Novels

504 pages, Hardcover

First published March 26, 2020

About the author

Heikki Kännö (s. 1968) on turkulainen kirjailija, jolta on ilmestynyt kolme romaania. Esikoisteos Mehiläistie sai kehuvan vastaanoton ja oli ehdolla mm. Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Toinen romaani Sömnö voitti Runeberg-palkinnon vuonna 2019. Kolmas romaani, vuonna 2020 ilmestynyt Runoilija on saanut loistavan vastaanoton sekä lukijoilta että kriitikoilta. Heikki Kännön ainutlaatuisen mielikuvitukselliset, rohkeasti genrejä yhdistelevät romaanit ovat nostaneet hänet Suomen eturivin kertojien joukkoon. Heikki Kännön romaaneja on käännetty useille kielille.

Reviews

[Aleksander Siim · Rating 5 out of 5]

seda ei osanud ma küll oodata..

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Kännön kolmas on tyylille uskollista: historiallinen aihe todellisilla henkilöhahmoilla, esoteerisiä ulottuvuuksia, unenomaisia käänteitä ja ylipäänsä runsaasti ainesta. Kirja alkaa pääjuonensa suhteen vähän sivupoluilta: Theatre Wasilewskin teatteriseurue saapuu Lyoniin tammikuussa 1888 ja esiintyy suopealle yleisölle.

Eräänä iltana teatteriseurueen leiriin ilmestyy pahoinpidelty nuori mies. On syytä epäillä, että mies on Le Poète, viranomaisten nuoren naisen murhasta etsimä katala rikollinen, mutta teatteriseurue tuntee sympatiaa saksalaista maanmiestään kohtaan ja ottaa tämän suojiinsa: mies esittää asiansa hyvin ja on vähän epäselvää, onko hän ylipäänsä murhaaja. Nuorukainen osoittautuu kelpo mieheksi ja teatterinjohtajan tytär Lorraine jopa rakastuu.

Seuraa käänteitä, joiden jälkeen ollaankin Torinossa. Siellä kohdataan oopperalaulaja Minna Corelli, tämän hivenen epäilyttävä kummisetä ja eräs nuori mies, joka on kovin ihastunut Corelliin. Kaupungissa majailee myös maineikas saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche, joka on sihteeriä vailla. Nuoresta miehestä tulee hänelle oiva apu.

Joitain vuosia myöhemmin Nietzsche on jo dementoitunut ja heikossa kunnossa. Rudolf Steiner, Goethe–Schiller-arkiston hoitaja, saa kutsun Naumburgiin. Nietzschen sisko Elisabeth Förster-Nietzsche kaipaa arkistonhoidollista apua: Nietzsche-arkistot pitäisi saada kuntoon ja Nietzsche nostettua asemaan, joka hänelle saksalaisen kansan kaapin päällä kuuluu – vaikka Nietzsche itse halveksuikin saksalaista kulttuuria. Antisemististisellä siskolla onkin omat näkemyksensä siitä, millaiseen muotoon Nietzschen tuotanto pitäisi taivuttaa.

Steinerille tapaamisen kiinnostavinta antia on kuitenkin kohdata Nietzschen apulaisena hääräilevä runoilija, joka vaikuttaa olevan jonkinlaisten pahuuden voimien välikappale. Esoteerikko Steiner kiinnostuu ja päättää auttaa runoilijaa.

Melkoinen soppa. Alkuun sai ihmetellä jonkun aikaa, mistä tässä on kyse ja miten kaikki liittyy mihinkään, mutta pikku hiljaa juonenkäänteet alkavat muodostaa kokonaisuuden ja kun palaset alkavat loksahdella yhteen, suuri suunnitelma kaiken takana alkaa hahmottua ja kirja käy hyvinkin vetäväksi. Kännö on totta tosiaan rakennellut melkoisen kyhäelmän.

Nietzschen ja Steinerin käyttäminen kirjan henkilöinä on oiva veto. 1800-luvun loppu on monin tavoin mielenkiintoista aikaa. Oli mukava huomata muistavansa jotain Nietzschen elämästä; joskus teennäisenä lukiolaisfilosofina aihe kiinnosti enemmänkin. Melkoista mieskirjallisuuttahan tämä on – naisten osa on olla sivussa, intohimon kohteina ja pelinappuloina. Välillä niinkin, kyllä näiden riivattujen miesten seikkailujakin välillä on mielenkiintoista lukea ja Kännö osaa kyllä kieputtaa kasaan kiinnostavan tarinan.

[Essi · Rating 4 out of 5]

4,5 Kännön paras tähän mennessä. Melkonen matka. Olo on kuin olisi kolme kirjaa lukenut. Eli hyvä.

[Katja Vartiainen · Rating 5 out of 5]

Kännön Runoilija on hieno teos. Kiehtova tarina, jossa fantasia ja historia kietoutuu toisiinsa vaikka kirjan päähenkilö on vastenmielinen, mutta ymmärrettävissä. Tarina kysyy: Mikä on pahuus?Ja vastaus on joko paholainen tai ehkä jos katsoo tarinaa allegorisena, ihmisen ego. Molemmin tavoin kirja toimii. Pidän tällaisista mielikuvituksen ja historilalisten henkilöiden sekoituksesta. Kirjassa pohditaan myös taiteen voimaa ja kutsumusta. Mitä antaisit ollaksesi menestynyt? Varsinkin menstynyt mikä tahansa luovan alan harjoittaja, jolle toimeentulo on niin usein tukalaa, missä taidon lisäksi tarvittaan inspiraatiota ja jonka alkuperää kukaan ei oikein tiedä. Romaani on hyin kirjoitettu ja siihen voi sukeltaa, eikä huomaa lukevansa. Jää kysymys, tarvitseeko todellakin tehdä faustinen sopimus menestyäkseen taiteilijana tai muillakin aloilla? Mitä merkitsee elämä ja ihmisyys? Tämä voisi kerätälukijoita saksankielisessä Euroopassa.

[Salla-Maria L. · Rating 3 out of 5]

Kännön mielikuvitus on kyllä vertaansa vailla. En ihan ymmärrä, miten tällaisen tarinan voi edes keksiä! Jos nyt niin voi näin synkästä ja pahuutta (voimattomuutta, epätoivoa, huomiohakuisuutta) tihkuvasta kirjasta edes sanoa, pidin siitä. Pidin Runoilijan monitasoisuudesta ja vaikeaselkoisuudesta - siitä, että siihen voi uppoutua ja siitä voi nauttia ymmärtämättä koko ajan täysin, mistä on kysymys. Ja siitä, että hetkittäin mielessä yhdistyy yllättäviä asioita jotenkin tarinan kannalta täysin luontevalla tavalla. Ja onhan Runoilija surullinen tarina (minun ymmärtääkseni) mm. siitä, miten ihminen voi menettää itsensä, tahtonsa ja rakkauden. Annan Runoilijalle kuitenkin vain kolme tähteä, koska mielestäni Mehiläistie oli parempi ja sille annoin neljä.

[Jukka · Rating 3 out of 5]

Ennen kuin lukee tämän kirjan, kannattaa ehkä lukaista ainakin Wikipedia-artikkelit seuraavista saksankielisistä kulttuurisuuruuksista: Johann Wolfgang von Goethe, Richard Wagner, Friedrich Nietzsche (jonka Wagnerin Jumalten hämärään viittaava kirja Epäjumalten hämärä eli miten vasaralla filosofoidaan näkyy jo tämän kirjan nimessä: Runoilija eli miten veitsellä filosofoidaan), Rudolf Steiner. Kirja täyttelee historian tyhjiä kohtia omilla henkilöhahmoillaan, jotka sattuvat olemaan paikalla hetkissä, joissa historia tihentyy. Lisäksi kirjan juonikuvion seuraamista edesauttaa huomattavasti, jos entuudestaan tuntee tohtori Faustin tarinan; päähenkilö on runoilija, joka on noussut kuuluisuuteen Faustia mukailevalla runokirjallaan. Lisäksi tiettyjä teemoja lainataan Faustilta muutenkin.

Kännön muita romaaneja lukematta ja siten hänen tyypillistä kertojan ääntään tuntematta tämän romaanin hengestä vetää (ehkä toisaalta aiheensakin puolesta) jotain yhtäläisyyttä Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Kiepsahteleva, oikukas kieli joka etenkin Heinrich von Grüngenin puheenvuoroissa luo hieman luotaantyöntävän ja luonnottoman olon, muistuttaa myös Bulgakovia.

Kirja on koostettu kolmesta osasta, joista jokainen jakautuu pariin lukuun. Kirjan pääasiallinen juonikuvio, henkilögalleria ja päähenkilön henkinen tasapaino muuttuu aina luvusta toiseen siirryttäessä, ja välillä on hieman tekemistä ymmärtääkseen, missä ajassa mikäkin asia tapahtuu, ja mikä on houreinen takauma. Tämä ei sinänsä juurikaan tarinaa haittaa, vaan enemmänkin vie lukijan päähenkilön mielenmaisemaan. Tässä kirjassa on muuten poikkeuksellisesti sellainen päähenkilö, josta ei oikein voi pitää. Petollinen, itsekäs Aurelian Benn paljastuu kirjan edetessä aina vaan pahemmaksi retkuksi, vaikkakin kaikki hänen perustelunsa ovat jatkuvasti ymmärrettäviä. Lisäksi paha esiintyy kirjassa mielenkiintoisena kysymyksenä: vaatiiko suurten asioiden saavuttaminen itsensä tai muiden uhraamista, onko pahuus hänessä joka tarjoaa sopimusta vai heissä jotka tarttuvat sopimukseen, mitä ihminen on valmis tekemään päästäkseen haluamalleen paikalle?

Osat leikkivät muutenkin todellisuuden tunteen reunamilla: kirjan ensimmäisessä osassa hahmot ovat keksittyjä ja tapahtumat todellisia, ja kaikki epäselvä menee päähän kohdistuneiden iskujen piikkiin. Toisessa osassa Torinon tapahtumat saavat käänteitä, joita enää ei voi selittää arkijärjellä, ja viimeistään kolmannessa osassa, Rudolf Steinerin astuessa kuvaan, hylätään todellisuuspohja ja astutaan tukevasti esoterian ja henkimaailman puolelle. Il padrino jollain oudolla tavalla rikkoo kirjan sääntöjä ja saa lukijan yhtä hämilleen kuin hahmotkin: mitä äsken tapahtui?

Tarina on melko hyvin eteenpäin vetävä, ja tapahtumien kauhistuttava avautuminen eteenpäin pitää lukijaa hyvin otteessaan. Mitään selkeää ja kronologisesti etenevää tarinaa ei kuitenkaan kannata tältä odottaa. Tarina ei triviaaliuudessaan ja loputtomissa juonenkäänteissään oikein jaksa kantaa, eikä kirjaa ehkä sen takia tule luettuakaan. Kirjan juonivetoisin osa on ensimmäinen osa, toinen osa taas vetoaa lukijaan lähinnä siksi, että on pakko saada vastaus kysymykseen: kuka on il padriano ja mitä tässä oikein tapahtuu? Kolmas osa muuttaa taas tyyliään, ja sen lukee läpi jo ihan vaan sen takia, että haluaa päästä kirjan loppuun toivoen, että langat vedetään yhteen ja selkiää, mistä tässä koko Aurelian Bennin tarinassa on kyse. Ja vaikka kirjaa on esitelty sanomalla, että se kertoo miten luotiin natsien valtaannousun mahdollistanut kulttuuri, on tämä kirjassa täysin sivuosassa eikä liity tarinaan kuin muutaman maininnan kautta.

Kirja on hyvä lukuromaani, monipuolisten kulttuuriviittaustensa ja historian uudelleen kirjoittamisen takia hyvin vauhdikas ja viihdyttävä teos, mutta lopputulema ei ole uusi lempiromaani vaan suuri kiinnostus Heikki Kännön aikaisempia ja tulevia romaaneita kohtaan. Puistattava, kääntelehtivä ja poukkaroiva tarina antaa aiheen lukea Kännön koko tuotannon.

[Tommi Hakuri · Rating 4 out of 5]

Tämän lukeminen oli poikkeuksellisenkin rikastava kokemus. Tunnen olleeni matkalla ja saaneeni matkasta paljon.

Pidin tavasta, jolla historialliset henkilöt oli sisällytetty tarinaan. Nietzschestä oli tehty mukavan koominen hahmo (mutta toisaalta myös liikuttava). Nietzschen siskoonkin oli jännittävää tutustua. Steiner oli eksentrisyydessään rakastettava. Nautin huvittuneen etäisyyden ja empaattisen eläytymisen yhdistelmästä, jolla näiden vakavasti itsensä ottavien ihmisten maailmankuvia kuvattiin.

Tyylillisesti - puhtaasti tekstinä - kirja ei ehkä ollut my cup of tea. Mutta osittain juuri siksi olen iloinen, että luin sen.

[Dani · Rating 4 out of 5]

Taas yksi kulttuurin ja sivistyksen ylistyslaulu. Runoilija ammentaa nykyaikaisella tavalla voimansa ennen muuta Goethen Faustista, mutta sivuaa sivuillaan lukuisia muita teoksia kutoen intertekstuaalisten viittausten ähkyn lukijan nautittavaksi. Kaikesta ylevyydestään huolimatta kirja onnistui pitämään otteessaan ja viihdytti loppuun saakka.

[Jaakko Mäntynen · Rating 5 out of 5]

Vau mikä kirja! Ihan kuin joku kolmas silmä tai vastaava olisi auennut.

[Tapani · Rating 4 out of 5]

Upea teos, jossa riittää seikkailua, historiallisten hahmojen lisäksi upeita henkilöhahmoja, sekä mielikuvituksellisia tapahtumia. Lisäksi teos osoittaa hienoudellaan, että Suomessa hyvät kirjat eivät voita palkintoja. ;)

[Kaisa Ranta]

Upottava, kiehtova ja haastava romaani. Pidempi arvioni Tähtivaeltajassa 2/2020 ja Tähtivaeltaja-blogissa

[Sanna-Mari · Rating 4 out of 5]

Melko laaja ja kirjava teos, jonka vuoksi juonen selittäminen olisikin todella vaikeaa. Kirjassa liikutaan todellisella tasolla, mutta myös jonkin asteisella fantasiatasolla, tai pitäisikö sanoa kuoleman tasolla.

Päähenkilömme tapaa sekä Nietzschen, Rudolf Steinerin että muutaman muun mielenkiintoisen henkilön 1800-luvun lopun Keski-Euroopassa. Kirjassa niin sanotusti tanssitaan kuoleman kanssa ja myydään sieluja taiteen alttarille. Myös ihmisen itsekkyys, väkivaltaisuus ja rujous tulee välillä vähän liiankin lukijan iholle.

En vieläkään oikein osaa sanoa mielipidettä kirjasta, toisaalta luin sitkeästi loppuun asti yli 500 sivua tätä, vaikka ihan lopussa pakka hieman hajosikin.

[Eija Toiviala · Rating 4 out of 5]

Heikki Kännön Runoilija-kirjassa oli mielenkiintoiset henkilöt. Se tuntui tapahtumien mukaan jakaantuvan useampaan osaan, joista kukin olisi voinut olla oma kirjansa - paitsi, että niissä oli tietenkin samoja henkilöitä. Kirja jäi elämään mielessä vielä kuuntelemisen jälkeenkin. Voi olla, että joskus tulevaisuudessa vielä kuuntelen kirjan uudelleen.

Henkilöinä kirjassa olivat mm. Friedrich Nietzsche ja Steiner, jotka auttava päähenkilöä, joka on myös runoilija. Kirjan yllättävät käänteet tekevät siitä mielenkiintoisen.

[Heikki Raappana · Rating 4 out of 5]

Faust, Mefisto, Wagner, Carmen, Rudolph Steiner, Nietzsche ja Hitlerkin kaikki ovat löytäneet paikkansa tässä kertomuksessa.

Poloinen runoilija tekee sopimuksen paholaisen kanssa, mutta onko kaiken pahan alku ja juuri sittenkin ihminen itse, ja vanha vihtahousu vain kirittäjä.

Kännön kirjoista mielestäni helppolukuisin, sillä kirjassa seurataan vain yhden päähenkilön elämäntarinaa. Ei yllä Sömnön eeppisiin mittasuhteisiin, mutta annan neljä tähteä hetkeäkään epäröimättä.

Lopussa paha saa palkkansa hienossa ”Hieronymus Bosch meets kansallissosialismi” -kuvauksessa.

[Lechw · Rating 2 out of 5]

Ristiriitainen jälkimaku. Kirjassa oli todella paljon kiinnostavia aineksia, mutta ne eivät oikein asettuneet jäsentyneeksi kokonaisuudeksi. Karsinnan ja terävöittämisen varaa tuntui olevan. Osaltaan tähän lukukokemukseen saattoi vaikuttaa se, että kirja imaisi mukaan vasta kolmannella lähdöllä. Ensin sata sivua, sitten syrjään. Toiset sata ja kuukauden tauko. Vasta parinsadan sivun ja mainion Nietzsche-hahmon myötä maltoin jatkaa loppuun. Kaikesta huolimatta, enköhän jossain vaiheessa tartu myös Ihmishämärään.

[Vesa · Rating 3 out of 5]

Sömnö oli viiden tähden esoteerinen seikkailutarina. Runoilija ei yllä samaan, vaikka tarinan aihio Nietzschen, Steinerin sekä kaiken yllä leijuvan Goethen hengessä onkin maukas. Kertomus laahaa, eikä romaani ime maailmaansa ennen kuin kirjan viimeisellä kolmanneksella. Kännö on viimeisen päälle kiinnostava kirjailija, mutta Runoilija ei romaanina ole tekijänsä paras.

[Koivula]

?? Erikoinen, jopa makaaberi paikoin. Mutta mielekkäästi/taidokkaasti kirjoitettu! 3. osa Akasha meni kyllä yli hilseen ja oli (siksi?) pettymys. Nyt on kaikki Finlandia-ehdokaskirjat luettu tai kuunneltu.
Helmet: 39 (kuunnellaan musiikkia; pianoa soitetaan)

[Paula Poikela · Rating 4 out of 5]

Uusi kirjailija tuttavuus. Hänen tarinansa vei mennessään, leikittelyä fiktiivisellä tarinalla oikeasti eläneillä ihmisillä. Tästä romaanista tulo mieleen Saatana saapui Moskovaan.

[Lucy_van_pelt · Rating 4 out of 5]

Huhhuh.

[Sirkkis · Rating 5 out of 5]

Mystiikkaa, murhia, historiaa..., ja vaikka historiaosaaminen huonoa onkin, lukukokemuksena Runoilija oli huikea. Netistä löytyy Goetheanum ja tietoa mainituista henkilöistä, mikäli jaksaa perehtyä.

[Jytta · Rating 5 out of 5]

Ehkä Kännön paras kirja. Kaikista olen pitänyt erittäin paljon. Tämä kirja oli koukuttava, jännittävä, kiehtova ja vaikka mitä. Ja Herr Heinrich von Grüngen hyytävän kaamea.

[Jussi V · Rating 4 out of 5]

Vahva suorittamista

[Minäpäminä · Rating 2 out of 5]

tympeää rypemistä vailla päätä tai häntää. kauan odotin lopun oivallusta ja käännettä joka paljastui niinkin luovaksi kuin että paholainen oli h*tlerin takana :ooo

[Marjaana · Rating 3 out of 5]

Runoilija on maagisia elementtejä sisältävä mysteeriromaani, jonka mielikuvituksellinen tarina kietoutuu taidokkaasti historiallisten tositapahtumien ympärille. Loppukohtaus on kuin suoraan Hieronymus Boschin maalauksesta.

Kirjan päähenkilöhahmo on viekas ja luihuluonteinen Aurelian Bell, runoilija, joka tapaa tarinan käänteissä monia todellisia historiallisia kuuluisuuksia, kuten esimerkiksi Rudolf Steinerin ja Friedrich Nietzschen. Kirjassa vilahteleekin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia todellisten henkilöiden elämästä.

Tarinan kerronta on elävää, rikasta ja mukaansatempaavaa ja tyyliltään paikoitellen koomista, paikoitellen makaaberia.

[Johanna Vuolasto · Rating 3 out of 5]

Samaan aikaan todella ahdistava ja otteessaan pitävä

[J · Rating 4 out of 5]

En oikein tiedä mitä mieltä olisin Kännöstä. On hienoa että tällaista tehdään! Välillä hahmoihin ja juonenkulkuihin vaikea samaistua. Mutta imuun ei aina pääse kun henkilöhahmoihin vaikea samaistua. Kirja suoraan viittaa Faustiin ja kai myös Saatana saapuu Moskovaan. Ja toi jälkimmäisen allegorisen mutta myös ei-niin-vakavan tyylin osalta. Kirjan luettuani jäin miettimään, mistä Kännö haluaa kertoa, mikä on kirjan teema? Ja onko se edes oikea kysymys mitä kysyä vai pitäisikö niihin suhtautua enemmän kuin maalauksiin – Kännö on taustaltaan taidemaalari.

[Jussi Mäntysaari · Rating 3 out of 5]

Kännöltä olin tätä ennen lukenut vain Mehiläistien, jonka hurja vauhti ja sekopäinen keitos eri aineksia viehättivät paljonkin. Nyt Kännölle kävi epäonninen sattuma sikäli, että otin Runoilijan lukuun sen jälkeen kun olin ensin tankannut tuhdin määrän Jungia (joka viittaa usein Goethen Faustiin ja Nietzschen eri teoksiin) ja vielä Thomas Mannin Tohtori Faustuksen. Näiden kahden jälkeen Kännön viihteellinen rillumarei-versio Faustin tarinasta tuntui melko lailla kioskikirjallisuudelta.
Muutenkin olen parin Kännön jälkeen oppinut hänen trooppinsa: Taidehistoriaa, historiallisia henkilöitä, esoteriaa, yliluonnollinen elementti. Toki nämä keitoksen ainekset ovat itselleni hyvin mieleisiä, mutta Runoilijassa Kännö oli saanut kustannustoimittajalta luvan märehtiä eri osia liian pitkään. Kirjassa oli ainekset loistavaksi 300 sivun romaaniksi, mutta kirjamessuilla kun vilkaisin herran Mehiläistien jälkeistä tuotantoa, niin mammuttitauti lie päässyt iskemään kun jokainen kirja lisää aina edellisen paksuutta 10-20 prosentilla. Eikä siinä mitään, minä rakastan paksuja romaaneja, mutta silloin pitää olla myös paljon aineksia!
Tarinassa puolalainen teatteriseurue kohtaa murhasta etsityn Runoilijan, joka osoittautuu aikamoiseksi surkimukseksi, joka kuitenkin on kykenevä inhottavuuksiin. Sitten Runoilija seuraa paholaiselta saamaansa tehtävää ja etsii Italiassa majailevan Nietzschen, missä tarinaan liittyy mukaan myös ihana oopperalaulajatar ja tämän Woland-henkinen kummisetänsä. Ja sitten sitä mennään ympäri 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Eurooppaa, Rudolf Steinerkin pääsee kyytiin ja kaikenlaista sattuu.
Jos (ja luultavasti kun) luen vielä Kännöä, niin toivon seuraavan kirjan olevan vähemmän Juoppohullun päiväkirjaa ja enemmän Tohtori Faustusta. Vähemmän ilmiselvä, enemmän rivien välissä.

[Markus Pietilä · Rating 4 out of 5]

Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2019, 2024: 250/250)
2020: 1/6
(2021: 2/6)
1984-2024: 253/274

4,5/5. No, nyt oli kyllä miellyttävä uusi tuttavuus tämä Heikki Kännö! Kännö ei rajoitu kirjoittamaan Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista, vaan hän kirjoittaa paljon laajemmin Euroopasta ja eurooppalaisesta kulttuurista. Ja hän tuntuu tekevän sen täysin uskottavalla tavalla. Ymmärtääkseni tätä romaania paremmin – ja ihan vain sivistääkseni itseäni muutenkin – haluaisin lukea ainakin Goethea ja Nietzscheä. (Ja ymmärtääkseni tätä romaania paremmin, voisi olla hyötyä myös Rudolf Steineriin tutustumisesta – mutta sen taidan kuitenkin jättää väliin.)