12-vuotias Tomi pelastaa Tornitalon poikien käsistä haavoittuneen susikoiran. Koska koiran omistajasta ei ole tietoa, se jää Toimin huostaan. Roilla, joksi Tomi sen nimittää, tuntuu olevan salaperäisiä vihamiehiä: Tomin perhe saa koiraa koskevia nimettömiä puhelinsoittoja ja joku yrittää ajaa farmariautolla Roin yli. Kun naapurin kolmevuotias Satu katoaa, Tomi oivaltaa, että Roi on ollut tyttöä tavoitelleen ryöstäjän tiellä.
Hämäriä muistikuvia siitä, että olisin lukenut tämän joskus ala-asteella, mutta paljoakaan en tästä muistanut.
Alkuperäisteos on julkaistu jo 70-luvulla, mutta tarina toimii yllättävän hyvin edelleen. Vaikka mukana onkin kohtia, jotka tänä päivänä lukiessa aiheuttavat vähintäänkin niskakarvojen nousemista pystyyn. Koiran kivittämistä, uhkauspuhelut, lapsen kidnappaus... varsin dramaattista tekstiä nuortenkirjoihin. Ehkäpä siinä olikin se suurin syy, miksi nämä kirjat nousuivat aikoinaan niin suureen suosioon.
Tässä päivänä muutamana innostuin äänikirjoista ja päätin sitten kuunnella tämän klassikkosarjan ensimmäisen osan äänikirjaversiona. Tykkäsin! :) Tarina oli jännittävä ja mukaansatempaava. Lisäksi loppu yllätti. Kun Ellibsillä vaikutti sarjan kaksi seuraavaakin seikkailua olevan, taidanpa jossain vaiheessa kuunnella nekin :)
Põnev ja seikluslik raamat 12aastasest Tomist, kes saatuse tahtel päästab kindlast surmast taibuka hundikoera Roi. Kuna Roi hammustas nurka surutuna enesekaitseks ühte last, peavad paljud koera kurjaks. Seetõttu peavad Tomi ja Roi esialgu madalat profiili hoidma ja tasapisi rahvas harjubki Roiga. Edasi lähevad sündmused blomkvistilikuks, kus läheb kaduma väike naabritüdruk ning Roil ja Tomil on ainukesena õige aimdus.
monesti pienempänä luettu kirja ja edelleen kuvittelen tapahtumat täysin samoihin (tai samannäköisiin) paikkoihin kuin 10 vuotta sitten, hassua. Ihan hyvä kirja kuitenkin.
No vau! Olipa siinä jännittävä kirja! 😨 Ja lopussa piti oikein itkeäkin! 😭 Aivan mahtavaa!! 👍
Vähän oli muutamia eksoottisia sanavalintoja ja ehkä pikkuisen liikaa luontokuvausta, mutta muuten en näe mitään syytä etteikö näitä voisi nykyajankin nuoriso lukea. Ja milloinkas tämä olikaan kirjoitettu? 1976?? 😵 No, ei haittaa! Tästä lähtien Susikoira Roi on turvassa kirjaston poistoleimasimelta! 😁