Lapsettomuus kietoutuu elämään kuin mustekala: ei ole paikkaa eikä hetkeä, johon sen lonkerot eivät ulottuisi. Edes hedelmöityshoidot tai adoptioprosessiin lähteminen eivät takaa sitä, että jonain päivänä lastenhuoneen pinnasängyssä nukkuu tuhiseva käärö. Pariskunnat ja yksin lasta toivovat joutuvat pohtimaan, mihin kaikkeen he ovat valmiita saadakseen oman lapsen. Voiko elämän tarkoitus ylipäätään löytyä muualta kuin iltasatuhetkistä tai lapsiperheen lauantaisaunasta? Onko kyseessä enemminkin piinaava pakkomielle, josta voi opetella päästämään irti? Entä mitä tapahtuu, jos unelmasta tulee totta - mutta todellisuus onkin ihan jotain muuta kuin on kuvitellut?
Ei kenenkään äiti -kirjassa lapsettomuudestaan kertoo kolmetoista eri-ikäistä suomalaisnaista ja -miestä. Kirjoittajia yhdistää sama kohtalo, yksi elämän käsittämättömimmistä epäoikeudenmukaisuuksista, mutta sen äärellä jokainen heistä on päätynyt omanlaiseensa ratkaisuun. Tarinansa kirjassa kertovat esimerkiksi Satu Taiveaho ja Eila Tiainen, adoptiotyttären äiti Anna Pihlajaniemi, ilman kohtua syntynyt Milla Mäntylä, kahdenkymmenen lapsettomuusvuoden jälkeen downtyttären saanut Leena Oksanen, yksin lasta toivova Kaisa Suominen sekä lapsettomuushoidot vaimonsa kanssa läpikäynyt Esa Kynäslahti.
Vaikka lapsettomuus koskettaa joka viidettä suomalaispariskuntaa, se on usein liian yksityinen ja kipeä asia jaettavaksi. Ei kenenkään äiti -teoksessa kirjoittajat avaavat rohkeasti sisimpänsä, ja kirja kasvaa pysähdyttäväksi kuvaksi lapsettomuudesta nykypäivän Suomessa.
Monenlaisia näkökulmia lapsettomuuteen ja/tai lapsenlapsettomuuteen. Pääasiassa lapsettomien pariskuntien tarinoita.
Ilmeisesti kaikki tai lähes kaikki kirjan henkilöt olivat uskovaisia (ilmeni sivulauseista), mikä tuntui yllättävältä, koska oletin, ettei kirja ole sidoksissa uskontoon.
Olisin antanut 5/5 mutta tarinoissa oli hiukan liikaa uskonnollista hurmosta/uskon korostamista. Kirjan tiivistää hyvin tämä mitä toverini joskus sanoi: "Luontoäiti ei ole mikään lempeä emo, vaan epäreilu, raaka bitch."