Supersuositun Pilvi Hämäläisen synkänhauska esikoisromaani pienen kaupungin ihmisten suurista unelmista.
Mökin uusi polttokäymälä kiiltää, ja Sirkka on torhakkana. Enää eivät Hienohelma-Anneli ja lottamuseolaiset häntä rahvaaksi haukkuisi.
Hänen tyttärensä Siru, luokan kaunein tyttö silloin joskus, polttaa visaa postimyyntiunelmiin ja janoaa Hiivamummon pubissa värikkäitä drinkkejä ja kantareijojen ihailua.
Sirun tytär Jade-Adele lusii läpi teini-ikää ja häpeää: äidin railakasta Wilma-viestintää, hätätielle jätettyä nissaninrutkua, nimeään.
Kolme sukupolvea rakastaa ja tappelee talossa, jonka rappukäytävässä raikaa E-Rotic ja Jääkärinmarssi ja lemahtaa kissanpissa, Kouros ja misogynia.
Minut kirja koukutti, ja kuuntelin tarinan yhdessä päivässä. Hykertelin ja kauhistelin itsekseni samaan tapaan kuin olisin tehnyt teatterin katsomossa, sillä äänikirjan lukee – tai oikeastaan esittää – itse kirjan kirjoittaja Pilvi Hämäläinen. (Yritin lukeakin kirjaa, mutta pelkkänä tekstinä tuntui yksi olennainen ulottuvuus puuttuvan.)
Cinderella-kirja on viihdyttävä mutta kaikkea muuta kuin pinnallinen. Huumori onkin mitä oivallisin tapa käsitellä kipeitä ja ahdistavia asioita, kuten kateutta, katkeruutta ja puhumattomuutta.
Tarinan lopussa kierrokset lisääntyvät, ja yllättäviä käänteitä on kuin parhaassakin farssissa. Ja tottahan toki Tuhkimo-tarinassa vietetään myös häät.
Hämäläisen esikoinen kertoo kolmen sukupolven naisten äänellä tarinaa syrjäytyneestä Itä-Suomesta, jossa meno on monelta osin ollut lamaannuttavaa jo vuosikymmenien ajan. Suvun nuorimmainen on lukion kynnyksellä ja yrittää selvitä siihen asti, että pääsisi muuttamaan jonnekin pois.
Kirjan edetessä pääsin yli alkua vaivanneesta sekavuudesta - jonka aiheutti muun muassa kahden päähenkilön melkein samat nimet ja merkittävien sivuhenkilöiden suuri määrä - ja tarina vei ihan hyvin mennessään. Tragikoominen kerrontatapa ei vieraannuttanut ainakaan minua, joten tyylilaji pysyi juuri ja juuri veteen piirretyn viivan oikealla puolella.
Loppua kohden kertomuksen vauhti otti ehkä hieman liikaa melodramaattisia kierroksia minun makuuni, ikään kuin kiihdyttäen kohti loppuhuipennusta. Lopun paljastukset tulivat kuitenkin itselleni yllätyksenä, mistä plussaa.
Suhtauduin tähän jollain tavalla skeptisesti, vaikka käsitykseni Pilvi Hämäläisestä pohjautui lähinnä vain Suurmestari-ohjelmaan. Ehkä pohdin sitä, voiko lähes 300 sivuinen esikoisromaani säilyttää hauskuutensa loppuun asti.
Kuuntelin tämän Hämäläisen itse lukemana. Ja se toimi! Äänenpainot naurattivat, kunnioitettavaa on myös se, että Hämäläinen myös lauloi tekstissä mainittavat sanoitukset. Aiemmin kuuntelemissani äänikirjoissa sellaiset kohdat on vain luettu, mutta Hämäläiseltä kyllä kajahti Jääkärinmarssi useampaan otteeseen.
Jos johonkin pitäisi verrata, niin hahmoissa oli jotain samaa kuin tuli Antti Holman, Kari Hotakaisen ja Minna Lindgrenin hahmoissa. Siru ja Sirkka sekä ärsyttivät että naurattivat. Kirjassa oli vakavempiakin teemoja, mutta musta huumori kevensi ja säilytti kuuntelemisen kepeänä.
En ole näin kuuntelun jälkeenkään varma kirjan pituudesta, ehkä se oli hieman liian pitkä? Näkökulmahahmoja oli melko monta, osalla oli enemmän ja osalla taas vähemmän lukuja. Esimerkiksi Liisan hahmo jäi vähän muiden jalkoihin, vaikka discokohtaus olikin vaikuttava.
Kirjassa oli hienoja pieniä yksityiskohtia, joiden merkitys paljastui myöhemmin, kun lukija oli niiden olemassaolon melkeinpä unohtanut. (Esimerkiksi pääsiäistiput) Lopussa en meinannut pystyä enää kuuntelemaan kun jännitti niin paljon, miten Sirkka vastaa antennipipokysymykseen. Olisikohan pääpalkintona ollut Cinderella?
This entire review has been hidden because of spoilers.
Huutonauroin ja vähän myös itkin tälle. Ihan mahtava kirja, tässä oli jotenkin niin kipeän samaistuttavasti kuvattu sellaista tietynlaista tosi suomalaista mielenmaisemaa. Rakastin joka hetkeä, pliis Pilvi kirjoita lisää!!!
Huumori on parhaimmillaan silloin, kun se on hienovaraista ja oivaltavaa. Tämä ei ole kumpaakaan. Teoksen huumori perustuu yksinomaan Suomen syrjäseutujen vähemmän koulutetulle sekä tietynlaisen... ehm, esteettisen maun omaavalle kansanosalle naureskeluun, joka sekin ilmenee vain sataan kertaan kuultujen kliseiden pudotteluna.
Tragikoominen, luotaantyöntävä, ahdistava, hulvattoman hauska ja yllättävän todentuntuinen kuvaus elämästä pikkukylässä. Tarina on täynnä toistaan kummallisempia ja naurettavampia yksityiskohtia, nimiä, sanaleikkejä ja käänteitä. Kirja käsittelee kuitenkin myös kivuliaita aiheita kuten kiusaamista, kuolemaa ja raiskausta. Erittäin omanlaisensa, mutta mielestäni juuri tarpeeksi massasta erottuva uutuuskirja. Itse en olisi varmaan tätä kuunteluun valinnut, mutta onneksi valikoitui lukupiirin kirjaksi, sillä tämähän oli aivan mahtava! Toimi äänikirjana loistavasti, sillä Hämäläinen itse on lukijana ja esimerkiksi laulaa kohdat, joissa mummo kuuntelee Jääkärinmarssia. Olen aika varma, että kirjan hauskuus ja viihdyttävyys tulevat aivan eri tavalla esiin äänikirjana kuin luettuna.
vakuuttava esikoisteos! tän parissa viihdyin erittäin hyvin, oli mielenkiintoinen lukukokemus. melko ahdistava, mutta hämäläisen huumori takasi naurut. plussaa siitä, että kirjailija itse luki äänikirjan!
Tämä huumorin laji ei oikein toimi minulle. Kirjassa oli paljon nokkelaa sanailua ja hupaisia oivalluksia, mutta olin silti välillä jopa kiusaantunut. Tässä oli jotain sellaista kepeän radiokuunnelman henkeä, enkä yhtään ihmettele, että se toimii tosi monelle.
3,5 / 5 ⭐️ kuuntelin äänikirjana, koska olin lukenut useampia arvosteluja joissa suositeltiin nimenomaan kuuntelua. ja oli kyllä humoristinen kokemus. todella hyvä että pilvi hämäläinen luki tämän itse, jolloin hänen huumorinsa sekä hahmojen tapa tuoda itseään esille välittyi kuuntelijalle erityisen hyvin. en usko että tämä olis toiminut näin hyvin jonkun muun ääneenlukemana.
olin välillä aika ahdistunut, välillä taas naurahdin ääneen. todella eläväinen ja tunnerikas kertomus siis. nerokas myös. jossain kohdissa tuntui että mopo lähti keulimaan liikaa, ja hommat meni aivan yli. mutta sellaista pilvi hämäläisen huumori on, ironista, satiirista ja yliampuvaa.
Oli ihanaa lukee/kuunnella pitkästä aikaa kirja joka päästi heti sisään eikä tarvinnu lämmitellä yhtään. Kirja oli tosi viihdyttävä ja sen hotki helposti yhessä päivässä. Plussaa siitä, että Pilvi luki kirjan itse. Tää tuli just oikeeseen paikkaan vikana lomapäivänä :)
4,5 ⭐ Hienosti rakennettu, nopealukuinen mutta syvälle menevä romaani. Onneksi tätä minulle suositeltiin, ja onneksi annoin mahdollisuuden. Kieli oli soljuvaa, murre uskottavaa ja yksityiskohdat tarkkaan mietittyjä. Vakavahenkisintä sekoilua, mitä olen koskaan lukenut.
täähän olikin aikas virkistävän dark lol ja kun tapahtumat oikein lähti vyörymään niin oli pakko pimeässä tihrustaa kun ei jännitykseltä ehtinyt edes lamppua sytyttää
Olipa huono kirja, suorastaan vastenmielinen. Junttitarina kakkahuumorilla ei naurattanut. Ei naurata myöskään että jonkun nimeä tai ulkonäköä pilkataan. Tai se, että lapsi joutuu olemaan äidilleen aikuinen. Ihan kuin tämän olisi kirjoittanut joku Putous-näyttelijä eikä oikea kirjailija. Ainiin, eiku…
Mietin kirjaa lukiessani, että tehdäänkö tässä oikeasti pilaa aivan vääristä asioista, vai onko tarkoitus kritisoida huonoa käytöstä. Joka tapauksessa toteutus oli huono. Vastenmielinen. Hävetti, että tällaista on julkaistu. Huumori on vaikea laji.
Mietin olenko täysin huumorintajuton omassa keskiluokkaisessa kuplassani elävä, tavallisten työläisten elämästä erkautunut snobi, kun en pidä tästä kirjassa. Olkoon sitten vaikka niin, mutta minusta kirjassa väännettiin vitsiä väärällä tavalla raiskaamisesta, alkoholismista, itsemurhasta, kiusaamisesta, kuolemasta, ulkonäöstä, vähä-älyisyydestä, tappamisesta, huonosta vanhemmuudesta, kierrättämättä jättämisestä, sisällä polttamisesta … ja vaikka mistä.
Näistä aiheista voi ja pitääkin toki kirjoittaa, mutta sen voi tehdä myös hyvällä maulla. Iida Rauman Hävitys on loistava teos kiusaamisesta, ja Sami Tissarin Krysan räväkkä mummo kiroiluineen oli oikeasti hauska. Hämäläisen Sirkka-mummo oli vain järkyttävä.
Kielellisesti railakas ja farssimaisen humoristinen romaani oli minulle hieman erilaista luettavaa kuin mihin yleensä tartun. Koukutuin ja tykkäsin, vaikka monesti vähän varon tämän tyyppisiä jollain tavalla överejä kirjoja. Toisaalta siksi ehkä tämä tuntui kiinnostavalta ja raikkaalta, kun tuttuni suositteli tätä.
Pilvi Hämäläisen esikoisteos Cinderella on paljon parempi kuin odotin. Odotin jotain korkeintaan ihan ookoota mutta lähinnä kuraa, mutta tämähän oli oikeasti tosi hauska! Harvoin olen nauranut kirjan parissa näin paljon. Jos huumorintaju ei kohtaa, niin silloin kirja lässähtänee, mutta minulle tämä vähän kiero ja synkkä huumori toimi. Ahdistavan tunnistettavia hahmoja, ilmiöitä ja tilanteita!
Olipas aikamoinen lukuelämys, suorastaan häkellyttävän tuhtia menoa. Onneksi kirja ei ollut tuon paksumpi, olisi tullut ähky. Kun alkuun pääsi, niin pakko lukea loppuun nopeasti....voiko mennä överimmäksi niin kielen ja tapahtumien kannalta. Ja aika överiksi menikin, aina ei meinannut pysyä perässä. Hyvää huumoria ja hyvin idearikasta, toisaalta kuitenkin raadollinen ja "surullinen" kuvaus suomalaisesta pikkukylästä ja sen ihmisistä ongelmineen...voisi olla ihan mistä tahansa Suomen kunnasta nykypäivänä.
Tämä oli tosi hauska! Vaikka käsitteli rankkoja aiheita, kuten ylisukupolvista huono-osaisuutta ja raiskausta. Mut tää oli lämmin, feministinen, kapinallinen ja hulvaton — nauroin ääneen useamman kerran. Dialogi oli huippua. Hahmot ihan övereitä, mutta täysin uskottavia. Pieni miinus siitä, että henkilöiden traumaattiset kokemukset kuitattiin turhan nopeasti ja huumorilla.
Teemoiltaan samanlainen kuin Natalia Kallion Kotileikki, mutta tyyliltään ihan eri. Suosittelen tätä erityisesti kaikille keskiluokkaisille ja sivistyneille. Juntit ja white trash ja Mikko Alatalo 4ever!
Silloin kun odottaa vain pöhköhuumoria, saattaa vähän hämmentyä jos kylkiäisenä saakin terävää ja osuvaa havainnointia elämästä & maailmasta. Sellainen on Cinderella, kolmen sukupolven välinen rimpuilu pikkukunnassa. Kielellisesti ratkihauska, tunnelmaltaan sopivan ahistava, juonenkäänteiltään tarpeeksi nyrjähtänyt. Hauskuutuksen lisäksi käsitellään isoja ja kipeitäkin asioita, kuten raiskausta ja kiusaamista.
Luin junassa ja naurahtelin ääneen, ihmiset katsoivat, se oli miulle ihan oikein. Enkä enää ikinä suhtaudu roskien viemiseen ja kierrättämiseen samalla tavalla...
Helpottaa jos tykkää Pilvi Hämäläisen huumorista. Tää muistuttaa myös Antti Holman teoksia ilman niin suurta määrää perseasioita. Mieleen tulivat myös Rosa Liksomin novellit ilman Lapin murretta tai Sirkku Peltolan tai Leea Klemolan näytelmät vinksahtaneine hahmoineen. Ensin tämä just häiritsi. Että mitä se nyt yrittää olla tollanen sekapäisten hahmojen kavalkadi ja nimetkin sellaisia tyhmiä. Mutta sitten läks ja päästiin raiteille ja aloin lukemaan ääneen ja nauroin vedet silmissä.
Teos koostuu liudasta miljoonaan kertaan kuultuja, väljähtäneitä vitsejä, tympeistä ja epäuskottavista henkilöhahmoista sekä pölhöistä ja ennalta-arvattavista juonenkuljetuksista, jotka ovat kuin huonosta kesäteatteriproduktiosta. Omaperäisyys loistaa poissaolollaan, kieli on keskinkertaista, kirjan huumori ei naurata vaan ärsyttää. Lopputulos on karvas. Otava näyttää tätä nykyä keskittyvän (julkkisten) halpahintaisiin kyhäyksiin uutta luotaavan kirjallisuuden asemesta.
En meinannut millään laskea kirjaa alas. Arkisen synkässä perhedynamiikassa oli hauska olla sivukatselijana mukana. Sai elää monen sukupolven kautta ja tykkäsin kerronnan vaihtelevuudesta. Siru,Sirpa,Jari ja Jade oli mahtava tuntea hahmoina kaikessa synkässä huumorissaan ensimmäisenä kirjanani vuodelle !
This would surely be a good play on a stage, not lacking unexpected twists. While it doesn’t tell anything deeper of life (at least really deep), it offers sudden incidents that you just have to laugh at. I was listening this as an audio book and must say part of the experience was the narrators role. Good entertainment when you want to have a bit lighter thing on your night stand.