Sydän vähän kallellaan : äidin tarina lapsen huumekuolemasta

by Sofia Lempiäinen

Haaveilet, että lapsesi on onnellinen, löytää töitä ja tekee lapsenlapsia.

Toivot, että lapsesi pääsee eroon aineista ja on onnellinen.

Pyydät, että lapsesi pysyttelisi edes kuivilla.

Sitten toivot, että lapsesi pysyy elossa.

Lopuksi rukoilet, että Taivaan Isä on ottanut lapsesi luokseen.

Kesällä 2017 Sofia Lempiäinen sai hätääntyneen puhelun esikoispojaltaan Julilta. Äänet pojan päässä käskivät tekemään itsemurhan. Selvisi, että kannabiksen polttaminen oli laukaissut pojalla skitsofrenian. Puhelusta alkoi uuvuttava kurimus, joka imaisi pyörteisiinsä sekä äidin että pojan. Juli muuttui perheelleen vieraaksi. Poliisi kävi välillä hakemassa pojan talteen sairaalaan. Sieltä Juli aina kotiutettiin, vaikka hän epäili, että lääkäri tuli ulkoavaruudesta. Lopulta poika tatuoi käsivarteensa aurinkokunnan kartan, jotta hän löytäisi tiensä kotiin. Retkahdukset seurasivat toisiaan. Sofia kävi toivosta kauppaa kohtalon kanssa, kunnes löysi itsensä toivomasta poikansa kuolemaa.
Sofia taisteli, mutta lopulta poika valahti irti äitinsä otteesta.

Tammikuussa 2021, yli kolmen vuoden huumehelvetin jälkeen, Juli kuoli.

Sofia Lempiäinen kuvaa säästelemättä äidin surua, turhautumista ja pettymystä elämään pojan huumeidenkäytön varjossa. Julin tarina on voimakas puheenvuoro huumevalistuksen puolesta ja varoittava esimerkki päihteiden käytön arvaamattomista seurauksista.

Genres: Nonfiction

197 pages, Hardcover

First published January 1, 2023

Reviews

[Iida]

Aivan hirveä tarina, jollaisten tulisi yhteiskunnassa ehdottomasti tulla kuulluiksi. Kirjana ei kuitenkaan se vahvin mahdollinen suoritus. Näkökulma kirjassa on tietysti äidin - kuten nimikin kertoo - mutta kirjassa keskityttiin paljon kaikkeen muuhun kuin Julin tarinaan. Äidinkin tiedot Julin vaiheista ja hoidosta ovat ilmeisen vajavaiset, mikä näkyy tietysti myös kirjassa. Kirjassa puhuttiin paljon huumeista, addiktiosta, ”huumehelvetistä” ja huumekuolemasta, mutta Julin huumeaddiktion laatu ja laajuus jäi alun jälkeen itselleni epäselväksi (ehkä missasin jonkun kriittisen kohdan?), kun itse tapahtumissa korostuivat erityisesti mielenterveyden järkkyminen ja psykoosit. Ehkä jonkinlainen mielenterveyden ammattilaisen ääni olisi tuonut tähän vielä uuden ulottuvuuden?

Joka tapauksessa tärkeä kirja, jossa kyllä kuuluu kirjoittajan ääni ja tuska.

[Janika Laurila]

<3

[jennijohanna.]

Rankka aihe, mutta suosittelen silti!

[Jonna]

Yhdeltä istumalta luettu. Voi helvetti soikoon. Hiljaiseksi vetää.

[Tiina]

Nopealukuinen, mutta hankalasti arvioitava. Selvästi enimmäkseen surutyötä monessakin mielessä, mikä minä olen arvioimaan toisen surutyötä? Vertaistukiryhmille on tarvetta, useammillekin erilaisille.

[Essi T]

”Jätä mut rauhaan”

Kaunistelematon tarina karusta todellisuudesta riippuvaisen läheisenä, jota sävyttävät psykoosissa lähetetyt harhaiset uhkaukset ja yllättävät soitot.

Välittävä äiti ja onnellinen lapsuus ei suojannut Juliusta tulevalta. Toivon, ettei äiti syytä itseään.

Julius oli fiksu ja spontaani, muttei jotenkin saanut otetta elämästään aikuistuttuaan.

Ihan nämä perus setit: Intia, Jimi Hendrix, alienit, kaiken näkevä silmä. Ehkä luettu liikaa Ylilautaa siinä sivussa. Uskottu mitä sattuu.

Liian herkkä elämään? Eroperheen lapset?
Oliko pienempien sisarusten saama erityishuomio liikaa?
Geneettinen alttius seota kannabiksesta?

Äiti kamppailee estojen ja erittäin sekavien viestien kanssa. Vaikka hän vastaa viesteihin kärsivällisesti ja lempeästi, saa vastauksiksi pelkkää haukkumista, syytöksiä (?) ja rahan anelua tekastuihin laskuihin.

Psykiatrisella kohautellaan olkia.

Juli laihtuu ja antaa tukan kasvaa, käyttää likaisia vaatteita. Kaverit alkavat pelätä hänen arvaamatonta, aggressiivista käytöstään.

”Miksi aina pitää synkistellä?”

No, tervetuloa Suomeen.
En ole koskaan kokeillut kannabista muuten.
Lääkkeisiin tai tunteiden turtumiseen en halua ottaa kantaa.

”Nyt katsotaan elokuva Kaunis Mieli” 🥹🙏🏻💖

Älkäämme jättäkö narkomaaneja ja heidän läheisiään yksin. ❤️

[Elina Mäkitalo]

Ehkä 3 1/2.

Aihe on tärkeä tuoda esiin ja herättää keskustelua siitä. Pidin kyllä kirjasta jossain määrin ja pitkään mietin minkä arvosanan annan. Tietysti aina kun kerrotaan toisen ihmisen elämästä ja taisteluista, kerrotaan tarina omasta näkökulmasta mutta jotenkin koin, että tässä keskityttiin liikaa äitiin itseensä ja muihin juttuihin kuin lapsen tarinaan. Varsinkin alkuun mietin, että miten nämä nyt liittyy nuoreen mitenkään. Toki on tärkeää tuoda esiin myös se, miten riippuvuus ja sairaudet vaikuttavat omaisiin, sillä sillä on vaikutusta muihinkin kuin vain itse sairastuneeseen. Ehkä keskityttiin kuitenkin liikaa vain toiseen ongelmaan ja toinen jätettiin melko kokonaan huomiotta. Tarina olisi ollut kokonaisempi, jos molemmat olisi olleet tarkastelun kohteina. Kirja herätti kyllä tunteita ja oli ihan hyvä tämä lukea. Muutenhan kirjoittaminen oli suhteellisen sujuvaa, eikä junnannut paikallaan vaan koko ajan pyrki menemään eteenpäin.

Kirjan sijoitan Helmet- lukuhaasteeseen 2024 kohtaan numero 42. Kirjan nimessä on alaotsikko.

[Henna Marie]

Tämä ei ole äidin tarina lapsen huumekuolemasta. Tämä on äidin itsekeskeinen ja marttyyrimainen uhriutuminen ja ymmärtämättömyys lapsen psykoosisairaudesta, mikä yritetään vääntää kannabiksen käytön vuoksi "huumehelvetiksi". Kaiken kruunaa äidin pettymys siitä, ettei lapsi edes kuollut huumeisiin, vaan sairauteensa, minkä monimutkaisuudelta äiti sulki silmänsä täysin ja keskittyi alleviivaamaan kaiken pelkäksi huumehuumehuume-mantraksi.

[Kameleontti 360°]

Kirja kuvaa hyvin tuota maailmaa ja äidin silmin. Surullista. Oma suruni on erilainen, eri syystä, mutta pystyn hyvin tuntemaan äidin tuskan.