Riipaiseva ja riehakas kasvukertomus pojasta, joka uskoo olevansa huono lapsi
Pikkuveli ja sisko palvovat äitiä, joka on hurmaavan rämäpäinen ja täynnä vauhtia. Mutta äiti ei osaa olla äiti. Maailma kutsuu houkuttelevammin kuin kaksi kouluikäistä lasta.
Pikkuveli ihailee taekwondovalmentajan rintakarvoja mutta haluaa oikeasti tanssia kuin Take Thatin Howard. Syöpään hiipuva, hiljaisten ovien takana makaava isä kieltää pojalta homoseksuaalisuuden ja tanssimisen. Kun isä kuolee, veli ja sisko sijoitetaan uuteen kotiin ja kaikki muuttuu.
Kaikki kauniit kukat on kertomus yhden perheen tuhosta. Hillitön komiikka ja sivaltavan tarkat kiteytykset valaisevat kuvaa viime vuosituhannen lopun ahdasmielistä aikaa, jolloin ei ollut tilaa erilaisuudelle.
Tanssija-näyttelijä Markku Haussilan autofiktiivinen, traagisen komediallinen esikoisteos on kirja lapsuudesta 1990-luvulla, juurettomuudesta ja tanssimisesta.
Markku Haussilan autofiktiivinen esikoisteos Kaikki kauniit kukat kertoo pojasta, jonka rakkaus omaa äitiään kohtaan on periksiantamaton. Äiti ei kuitenkaan osaa olla äiti ja vaikuttaa olevan enemmän kiinnostunut alkoholista kuin kahdesta kouluikäisestä lapsestaan. Isä taas kieltää pojaltaan homoseksuaalisuuden ja kaiken, jonka isä näkee turhan femininiinisenä (etenkin pojan rakkauden tanssia ja Kaija Koon musiikkia kohtaan).
Teoksessa pallotellaan eri ajoissa ja ympäristöissä. Osa kirjasta sijoittuu 90-lukuun ja pojan lapsuuteen kahden kodin ja rikkinäisen perheen välillä. Osa teoksesta sijoittuu myös 2010-luvun Lahteen, jossa poika valmistautuu teatteriesitykseen, johon pojan äiti ilmoittaa tulevansa vaikka äiti ja poika eivät ole olleet läheisiä enää aikoihin.
Teos on erittäin kaunis. Kieli on soljuvaa ja Haussila saa kerrottua tarinan oikein hyvin 130-sivussa. Takakannessa mainostetaan kirjan komiikalla, jota en itse kyllä hirveämmin kokenut. Kai se huumori on sen verran subjektiivista?!
Ihana pienoisromaani, jota ei olisi malttanut laskea käsistään. Tätä voi suositella kaikille, mutta etenkin niille, jotka eivät saaneet olla lapsia vaan joutuivat huolehtimaan omasta vanhemmastaan sekä niille, jotka elivät teinivuotensa jokseenkin ahdasmielisellä ysärillä.
Kaija Koon ja Take Thatin lisäksi päähän jäi soimaan riipaisevan koskettava loppu: "Jään kaipaamaan tätä paikkaa mutta en tätä aikaa".
Heartbreaking, yet fun and light, making you feel cozy in the midst of all the madness and injustice. Poverty, shame and possibilities through the act of acting, films and such, big dreams of a small boy, would've wanted to spend more time with this.
Kaunista kerrontaa vaikeista aiheista. Vähän olen kylläkin kyllästynyt siihen, että suomalaiset miesten kirjoittamat m/m-kirjat ovat lähes ainoastaan autofiktiota.
3.5 Toimi hienosti Haussilan lukemana (ja laulamana) äänikirjana. Odotan jatkoa. Joonatan Tolan, Elias Koskimiehen ja Niko Hallikaisen kanssa samoissa köyhät pojat -teemoissa, humoristisella sävyllä riipiviä hetkiä.
Luetut kirjat 46/2024: Markku Haussila: Kaikki kauniit kukat, Storytel Publishing Finland 2023. Äänikirjana Storytelissä, lukijana Markku Haussila itse.
Pride-kuukautena. Haussila olen nähnyt teatterissa mm Hgin kaupunginteatterin Humisevassa harjussa, ja Teatteri Jurkassa SCREAM - THE LOVE STORYn myötä. Lainasin tämän kirjan kirjastosta viime syksyltä, mutta tämä tarina ei happane eikä vanhene. Ilmestymispäivä 22.03.2023.
Esittelyteksti:
" Riipaiseva ja riehakas kasvukertomus pojasta, joka uskoo olevansa huono lapsi.
Pikkuveli ja sisko palvovat äitiä, joka on hurmaavan rämäpäinen ja täynnä vauhtia. Mutta äiti ei osaa olla äiti. Maailma kutsuu houkuttelevammin kuin kaksi kouluikäistä lasta.
Pikkuveli ihailee taekwondovalmentajan rintakarvoja mutta haluaa oikeasti tanssia kuin Take Thatin Howard. Syöpään hiipuva, hiljaisten ovien takana makaava isä kieltää pojalta homoseksuaalisuuden ja tanssimisen. Kun isä kuolee, veli ja sisko sijoitetaan uuteen kotiin ja kaikki muuttuu.
Kaikki kauniit kukat on kertomus yhden perheen tuhosta. Hillitön komiikka ja sivaltavan tarkat kiteytykset valaisevat kuvaa viime vuosituhannen lopun ahdasmielisestä ajasta, jolloin ei ollut tilaa erilaisuudelle. Tanssija-näyttelijä Markku Haussilan autofiktiivinen, traagisen komediallinen esikoisteos on kirja lapsuudesta 1990-luvulla, juurettomuudesta ja tanssimisesta.
Storytel original -formaatti ei ole varsinaisesti leima, joka nostaisi kirjalliset laatuodotukset kovin korkealle. Tämä autofiktio vahvisti näkemystä. Haussila kirjoittaa sinänsä ihan koskettavasti vaikeasta lapsuudesta sekoilevan äidin kasvattamana kamalassa köyhyydessä, isästä ja tämän kuolemasta. Mutta Joonatan Tolan Punaisesta planeetasta ja Hulluista ihanista linnuista on liian vähän aikaa, ja ne kertovat tästä samasta teemasta niin taidokkaasti ja oivaltavasti ja esteettisesti. Tolaan verrattuna tämä oli aika lailla puhdasta sos pornoa, nopeasti kuunneltu, ja jäi aika ohueksi ymmärrys siitä, miten alun huumeidenkäyttökohtaukset ja muu revittely liittyivät mitenkään mihinkään. Jäi kovin epäselväksi, mitä kirjailijalle rankan lapsuuden ja nuoruuden ansiosta kuuluu nykyään. Erityisesti samaan aikaan luetut Edouard Louisit tekevät harvinaisen selväksi, mitä tästä "kirjasta" puuttuu. Kuunnelmana se toki oli aivan viihdyttävä, ja toivon kirjailijalle kaikkea hyvää.
Nämä moniongelmavanhempien lasten autofiktiiviset teokset vaan puhuttelevat mua tosi paljon vaikka näitä on ollut jokseenkin paljon pinnalla viime aikoina. Musta on kiehtovaa lukea oman sukupolven lapsuusmuistoista (vaikka mä Haussilaa nuorempi olenkin mutta silti samaistuin joihinkin juttuihin), lapsen mielestä ja sen havainnointikyvystä, ja siitä miten ne traagisimmatkin tapahtumat saa lapsuuden naiiviudella ja konstailemattomuudella jopa koomisia piirteitä. Jotkut lauseet ja havainnot iskivät kyllä kovaa, kirjailijaan hahmona pääsi tarinassa todella hyvin kiinni.
Olisin kaivannut tälle tarinalle kuitenkin vielä enemmän syvyyttä ja pituutta. Nykyhetki jäi oikeastaan aika etäiseksi, ja mielestäni se oli aika irrelevantti kun mitään selkeitä yhtymäkohtia tai reflektointia ei näiden kahden aikakauden välillä ollut. Haussila on ilmeisesti toisen teoksensa kimpussa, en tiedä että mitä se käsittelee, joten ehkä hänen lapsuudestaan kuullaan vielä?
Tiesin, että tarina pitäisi otteessaan sillä se avattiin Haussilan haastattelussa, jossa kirjaa myös markkinoitiin. Myös proosan tyyli miellytti ja tämän olisi voinut lukea yhdeltä istumalta ellei omat kiireet olisi tulleet väliin. Koska olen loputtoman kiinnostunut ihmismielestä ja siitä, miten kirjailijat kuvailevat sen toimintaa, olisin voinut lukea paljon enemmänkin siitä, miten Haussila kuvailee ja värittää elämäänsä. Tässä traumalla ei mässäilty vaan se oli osa ihmistä, perhettä ja sukua. Trauma näytettiin sellaisena kuin se usein koetaan: normaalina elämänä, mutta kuitenkin tunnistaen muiden elämän olevan erilaista.
Uskon, että Haussilan tarina olisi kantanut ilman autofiktiivistä dramatisointia. Nyt lipsahtaa vähän sosiaalipornon puolelle, vaikka teos onkin yllättävän omaäänisen oloinen ja lisäksi ihan vetävä. 90-luvun lapsena tavoitan tunnelman ja melkein tirautan. Mutta syvyys uupuu, jotain puuttuu ja aika paljon tökkii se, että jokainen lehtiarvostelu päättyy lauseeseen ”Lue tai kuuntele Markku Haussilan uutuusteos Storytelistä. Ilmainen 7 päivän kokeilujakso uusille asiakkaille.”
Koskettava ja tarkkanäköinen esikoinen, nopealukuinen. Ysärin lapselle tuttu ja tunnistettava ajankuvaus. Loppu kelautuu vauhdilla ja jostain syystä hyvin raikas tarina turvautuukin äkkiä moniin kliseisiin ratkaisuihin ja kiiruhtaa loppuun. Nykyhetken kuvausta olisi lukenut mielellään lisääkin. Kaikkinensa kuitenkin pitkästä aikaa niin mukaansa tempaavaa luettavaa että tämän ahmaisi muutamassa tunnissa.
Olipas monisyinen kirja. Kuinka kaikki voi näyttää yhdeltä ja todellisuus on tyystin toista. Kuinka mikään tausta ei suojaa. Samalla kirja oli herkkäkuvaus erilaisuuden kokemuksesta jo melko nuorella iällä. Kirja jätti pohtimaan, miten rikkinäisiä ihmiset lopulta ovatkaan. Ja kuinka särkyneisyydessä piilee viisaus ja kokemus.
Oli kyllä koskettava ja koukuttava kirja. Suosittelen lukemaan! Kirjassa ollaan välillä nykyhetkessä ja välillä menneessä. Jäin kaipaamaan hieman enemmän syventymistä tuohon nykyhetkeen, kun sitä oli tosi vähän. Olisi tuonut myös vähän enemmän pituutta kirjalle.
Nopealukuinen, ehkä vähän liiankin: monesti tuntui, että luin taustatarinaa, en itse kertomusta. Tarina oli koskettava ja olin kliseisen onnellisesta lopusta kuitenkin iloinen. Vai oliko se lopulta onnellinen? Vuodesta 2013 ja sen jälkeisestä ajasta olisin lukenut mielelläni lisääkin.
This entire review has been hidden because of spoilers.
mikään ei naurata mua yhtä paljon ku lasten järjetön ajatuksenjuoksu ja päättely, mut tuntuu tavallaan kauheelta nauraa tälle kirjalle ku kuitenki nii kauhee tarina :’) tää muistutti mua tosi paljon joonatan tolan kirjoista
Miten on mahdollista kirjoittaa traumaattisesta lapsuudesta näin hauskasti? Vaikka sydäntä kivistää, jäi teoksesta päällimmäiseksi mieleen huumori. On kyllä hurjaa, miten huonolla tolalla ovat lasten asiat olleet aikoinaan.
Tässä on niin paljon upeita lauseita, niin paljon teräviä huomioita jotka vievät tarinaa keveästi eteenpäin. Epäilin Haussilaa kirjoittana, suotakoon se minulle anteeksi sillä tämähän on vallan mainio teos.
Kiinnostava, hieno kasvutarina. Tarinasta olisi kuitenkin voinut jalostaa jotain vielä upeampaa. Olisi pitänyt kuunnella äänikirjana, varmaankin alunperin sille formaatille tehty.
”Miksi se oli eri asia? Miksi se, että minä ihastelin Howardin vartaloa, oli väärin, ja se, että kouluni pojat himoitsivat Pamela Andersonin tissejä, oli oikein? "
Monella tapaa tragikoominen kuvaus sellaisesta lapsuudesta, jossa kaikki ei ole idyllistä tai helppoa. Pidin Markun tavasta kirjoittaa ja erityisesti kertoa. Hyvä!