Populismin anatomia on kirja jokaiselle, joka yrittää ymmärtää, mistä on kyse aikamme leimallisimmassa poliittisessa ilmiössä niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Mikä tekee poliitikosta populistin? Mitä hyvää populismissa on? Mistä populisti saa happensa ja ravintonsa? Mitä sen aineenvaihdunta palauttaa ympäristöön? Onko ilmiössä kyse kausivaihtelusta, vai onko se tullut jäädäkseen?
Populisti tarjoaa yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. Osaako edes harjaantunein populisti kuitenkaan vastata tyhjentävästi ja helppotajuisesti siihen, mitä on populismi? Tuskin. Siksi on paikallaan tehdä populismin ruumiinavaus!
Populismi on outolintu ismien ekosysteemissä. Se ei ole ideologia, vaan enemmänkin tapa tehdä politiikkaa. Erityisesti se on tapa puhua, kirjoittaa ja viestiä. Populismia on ollut iät ja ajat, vaikka populistien menestys politiikassa on ponnahtanut aivan uusille tasoille juuri meidän aikanamme – ajassa, jossa toritapaamisten ja tupailtojen tilalle on tullut sanallinen salamasota sosiaalisessa mediassa.
Iso suositus tälle jos media, viestintä, politiikka tai yhteiskunta yhtään kiinnostaa. Selkeä, sivistävä, hauska ja hyvin rullaava kirja populismin taustoista, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.
Yannick Lahti & Matti Mörttinen: Populismin anatomia (2023)
Populismin anatomia pyrkii selittämään populismin syvintä olemusta, mutta sellaista ei taida ollakaan ja siksi kirja jää pyörimään historiallisten persoonien ja epämääräisen vouhotuksen ympärille. Toisaalta siinäpä se ydin ehkä onkin, ja siksi kirjaan kannattaa tutustua. Populismiin ovat nimittäin tutustuneet myös populistit itse, ja he tosiaankin luovat omalla toiminnallaan edelleenkin aktiivisesti populismia. Populismia vastaan voi oikeastaan suojautua vain tunnistamalla sen.
Lahden ja Mörttisen mukaan populismi perustuu ajatukseen kansasta, jolla on hallussaan oikea tieto ja viisaus. Kansa on "me". Sitten on olemassa jokin "he", josta luodaan jonkinsortin uhka "meille". "He" on milloin mitäkin, mutta yleisimmin eliitti (koulutetut tai varakkaat kansalaiset) tai EU (brexit) tai vaikkapa maahanmuuttajat. Viholliskuvia maalaamalla ja omaa erinomaisuuttaan korostamalla voi sitten rakentaa vaikka kokonaisen poliittisen puolueen ideologian tälle "me" ja "he" -asetelmalle. Kun "heistä" päästään eroon, kaikki ongelmat on ratkaistu ja "me" voimme vihdoinkin hengittää vapaasti. Helppoa, eikö?
Populismin anatomia on hyvä yleistajuinen tietoteos siitä, miten populismi toimii ja miksi. Populismi syntyy, kun jaetaan ihmiset meihin ja heihin, silla ajatuksella että me edustamme aitoa kansaa kun taas he jotain vierasta. Populismi rakentaa menestyksensä tämän vastakkainasettelun ja itse luomansa viholliskuvan pohjalle. Myös kansa vastaan eliitti - asetelma on tyypillinen.
Kirjassa käytetään verraten paljon ehkä lähinnä akateemista yleisöä kiinnostavaan pohdintaan siitä, onko populismi (yhtenäinen) aatesuunta vai miten se pitäisi määritellä, ja päädytään lopuksi kirjan nimeenkin päätyneeseen näkemykseen siitä, että populismia on vaikea määritellä, se kannattaa vain dissekoida ja läpivalaista monesta eri suunnasta.
Kun tämä ehkä välttämätön mutta vähän tylsä (epä-)määrittelykeskustelu on lukijan kanssa käyty, on loppu kirjasta hyvin konkreettista populismin eri puolien ja keinojen selittämistä. Kirjassa havainnollistetaan asioita myös nykypäivän esimerkein, ja populismista saakin sen perusteella oivan kuvan. Teos on mainio lisä medialukutaitopankkiin ihan jokaiselle.
Selasin vaan kirjaa se on selvästi tarkoitettu ihmisille, jotka eivät tiedä mitään populismista. Kaikenlisäksi suunnattu maalikolle, kun tekstissä ei ole ollenkaan lähdeviitteitä. Ottaen pois jotain kiinnostavia esimerkkitapauksia, kuten Jani Mäkelän Twitter-sekoilu, tässä kirjassa ei ole mitään uutta jos on jo lukenut yhden kirjan populismista
Hieman liian fragmentaarinen kokoelma journalismia ja akateemisuutta. Kirjan suuri lopputulema on laajennus Emilia Palosen 2017 esittämään populismin matemaattiseenkaavaan. Kuitenkaan Palosen ansiokasta populismintutkijan ajattelua ei avata lainkaan; todetaan vain lakonisesti Lahden kehittelemän kaavan Palosen ”lyhyempään kaavaan”. Populistista, sanoisin!
Kirja selittää populismia tiivistyen lopulta siihen että populismissa väitetään edustettavan ”kansaa” jotain ulkopuolista joukkoa kuten eliittiä vastaan. Kirjan lukemisen jälkeen olen tosiaan ymmärtänyt niin vasemmisto- kuin oikeistopopulismia paremmin eli suosittelen.