Talvisota

Pohjanmaa #2

by Antti Tuuri

Talvisota on vaikuttava kunnianosoitus suomalaisille rintamasotilaille, jotka lähimpänä joutuivat katsomaan sodan kuolemankasvoja.

Tässä kirjassa Martti, nyt jo vanha mies, kertoo siitä mitä hänelle ja hänen komppanialleen talvisodassa tapahtui. Martti kuului Laurilan komentamaan Jalkaväkirykmentti 23:een, joka oli melkein kokonaan pohjalaisista koottu.

Teoksen totuuspohja on vankka: sen perustaa ovat autenttiset sotapäiväkirjat, mukana olleiden haastattelut ja kertomukset.

Mutta suora dokumentti Talvisota ei ole. Se on kertomus tavallisesta miehestä sodassa. rivimiehen kuvaus siitä mitä hän koki ja tunsi sodan tappotyötä tehdessään. Kun poikkeusolot jatkuivat ja muuttuivat ainoaksi olemassa olevaksi todellisuudeksi, luonnottomaksi ja mahdottomaksi. Ja silti oli pakko kestää.

Genres: War, Fiction, Historical Fiction, Finnish Literature, World War II, Audiobook

242 pages, Hardcover

First published January 1, 1984

About the author

Antti Elias Tuuri (s. 1. lokakuuta 1944 Kauhava[) on suomalainen kirjailija, joka on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Tuuri tunnetaan kotimaakuntaansa Etelä-Pohjanmaata kuvaavista kirjoistaan. Hän on myös kirjoittanut useita Äitini suku -sarjaan kuuluvia kirjoja, joissa kerrotaan Yhdysvaltoihin muuttaneiden suomalaisten kertomuksia. Hän sai Finlandia-palkinnon 1997 teoksestaan Lakeuden kutsu , Pohjanmaa-sarjan ensimmäisestä teoksesta Pohjanmaa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1985[2] ja Aleksis Kiven palkinnon vuonna 2009. Tuuri on myös suomentanut islantilaisia saagoja[3], mistä tunnustuksena maan presidentti Vigdís Finnbogadóttir luovutti hänelle vuonna 1983 Islannin Haukan ritarikunnan ristin[1]. Tuurin tuotantoon kuuluu lisäksi kuunnelma- ja elokuvakäsikirjoituksia, oopperalibrettoja, elämäkertoja ja historiikkeja.

Tuuri kertojana:
Tuuri on sukupolvensa näkyvimpiä ja arvostetuimpia kertojia. Hänen varhaisessa tuotannossaan huomio kiinnittyi sanonnan tarkkuuteen ja niukkuuteen, joka toi joskus mieleen toisen diplomi-insinöörin, Antti Hyryn. Myöhemmin hänen tyylinsä tunnusmerkiksi on kohonnut pinnanalainen rikkaus, joka ilmenee joskus nasevina ”kirveen iskuina”, ja usein jonkin verran verhottuna huumorina tai satiirina. Tuurin tiedetään pohjustavan kaunokirjallisetkin teoksensa huolellisesti ja usein laajoin haastatteluin niin että hän yltää kerronnan kuivumatta yksityiskohtien tarkkuuteen ja uskottavuuteen.kenen mukaan?

Tuurin teoksista on filmatisoitu useita elokuvia. Pekka Parikka ohjasi vuonna 1988 hänen romaaniinsa perustuvan elokuvan Pohjanmaa[6], sekä vuonna 1989 saman nimiseen Tuurin romaaniin perustuvan elokuvan Talvisota[7]. Lisäksi Lauri Törhönen teki vuonna 1990 elokuvan Ameriikan raitti, Ilkka Vanne vuonna 2000 Lakeuden kutsun, joka perustuu Pohjanmaa -sarjan viimeiseen teokseen Lakeuden kutsu, sekä viimeisimpänä AJ Annila vuonna 2017 Ikitien. Tuuri on myös itse useasti toiminut mukana filmattujen romaaniensa käsikirjoitustyössä (Talvisota, Pohjanmaa, Lakeuden kutsu, Rukajärven tie, Ikitie). Tämän lisäksi Tuuri on myös kirjoittanut Pekka Parikan ohjaaman TV-sarjan Hunajan maku (1993) sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä kertovan TV-sarjan Tuomitut (1995) ja lähes sata kuunnelmaa. Hänen kirjojaan on käännetty kuudelletoista kielelle.

Reviews

[Kuszma · Rating 3 out of 5]

Kiváló téma, gyenge tálalás. Mintha kérnél az étteremben egy villányi Cabernet Sauvignont, déli lejtő, pöpec évjárat, izgalmas savak, és odabaszarintanák eléd az asztalra egy teszkós műanyag pohárban, hogy nesze. És még ki is löttyen. Pedig az orosz–finn háború a maga „kis nép az igazságtalan, böszme nagy nép ellen” zöngéjével igazán eposzi ügy, aki érdeklődik a második világháború iránt (mint én), annak a nyál összefut a szájában tőle. És ami azt illeti, ő meg is kapja azt ettől a könyvtől, ami múlhatatlanul szükséges – eme háború eseményeit becsülettel ledarálja neki a szerző lábfagyással, tüzérségi zárótűzzel, miegymással együtt. Ebben nincs is hiba. Csak éppen irodalom sincs. A szereplők arctalanok, a leírás sótlan*, mintha valami (azért nem reménytelen) iskolás fogalmazványt böngésznék. Persze legyek már most az egyszer jóindulatú: az egész talán egy határozott írói koncepció, hogy egy olyan elbeszélőt szólaltasson meg, aki nem mestere az elbeszélésnek, unalmas kissé, és néha maga is unja, hogy untatnia kell minket. Merthogy ugye így a hiteles – hisz a legtöbben, akik túlélték a háborút, nem a mesemondás nagymesterei, hanem egyszerű emberek, mint te meg én, következésképpen elbeszéléseik is vontatottak és vízízűek. Lehet, tényleg ez volt a cél. Monotónia, mint a hitelesség biztosítéka. Mert a másik lehetőség, hogy maga az író nem mestere az elbeszélésnek és unalmas kissé. De ebbe bele se merek gondolni.

* „Egész délelőtt robbanó tárgyakat dobáltunk egymásra.” (110. oldal) Szinte bravúros, hogy feszültségteljes dolgokat ennyire seszínűen is meg lehet fogalmazni…
– Mit csináltatok ma, kisfiam?
– Á, semmi különöset, anya. Egész délelőtt robbanó tárgyakat dobáltunk egymásra.
– Remek. De most gyere be ebédelni.

[Perttu Ojanperä · Rating 4 out of 5]

Tuuri ei petä. Yhden miehen näkökulma epätoivoisesta talvisodasta Taipaleen taisteluista ja muista paikoista. Tämän kuuntelin äänikirjana Taneli Mäkelän lukemana, josta on tullut itselleni suosikki lukija.

[Perato · Rating 4 out of 5]

Kuivahkoksikkin haukuttu, mutta minusta toimiva tyyli. Lyhyehkö kirja yhden sotilaan kokemuksista talvisodassa, kuin menneitä muistellen. Etäisyyttä on siis tapahtumiin ja tunnelmiin ja siitä syystä tarinankertoja kertoo asioita kuin eilistä autohuoltoa: siinä meni poikia paljon, vähän se suututti -tyylillä. Kuitenkin sen verran hyvin kerrottu, että välillä meinaa unohtua tämän olevan 40 vuotta myöhemmin kirjoitettua fiktiota eikä kenenkään henkilökohtainen muistelo. Mielenkiintoisia elementtejä ja kulttuurikuvaa. Kolmas läpiluku, edellisestä kerrasta jo 13 vuotta. Itselleni uutena 'oivalluksena' jäin miettimään tätä lopun Kevyt Osasto 8 kohtaloa, oliko kyseessä joku nyökkäys "Kevyen prikaatin hyökkäykseen".

Tähteröinen vähemmäksi, koska jotenkin tuntui kuitenkin kirja itseään toistavan näinkin lyhyenä. Vaikka toki eipä se sota välttämättä mitää hirveetä vaihtelua tarjoa, varsinkaan "jälkikäteen muistellen". Tykinkuulaa sataa niskaa ja piippalakkia kaatuu 240 sivua.

[Tuomas Mansikka · Rating 4 out of 5]

Osa Pohjanmaa-sarjaa, jossa seurataan Hajalan suvun vaiheita. Kirjan minäkertoja on sotamies Martti Hakala, joka muistelee joukko-osastonsa tapahtumia Talvisodassa, ensin Taipaleella ja sodan loppupuolella myös Äyräpäässä/Vuosalmella. Tuurin lakoninen ja konkretiaan keskittyvä tyyli tuo tehokkaasti realistisesti esiin sodan kauhut ilman dramaattisia adjektiivejakin. Erityisesti alkupuolella oli hienosti kuvattu tapahtumia ikäänkuin vuosikymmenet olisivat hioneet muistot myyttiseen tai kaskumaiseen muotoon, niinkuin tällaisessa muistelemisessa tuppaa käymään. (Yksi näistä jutuista on suullisena romaanin henkilöille kantautunut kertomus siitä että Summan-Lähteen lohkolla helmikuun puolivälissä olisi joku pudottanut alas vihollishävittäjän yhdellä kiväärinlaukauksella ja että luoti olisi mennyt lentäjän pään läpi. Tämä tuodaan esille faktana myös II armeijakunnan komentajan Harald Öhquistin sotapäiväkirjassa, joten jutussa voi olla perää.)

[Elli Iivanainen · Rating 4 out of 5]

Mietin kirjaa aloittaessa että olisiko pidempi tauko Tuntemattoman ja Talvisodan lukemisen välillä sittenkin tarpeen.

Ei ollut. Tuurin tapa mennä suoraan asiaan ilman ylimääräisiä helyjä oli mukava tuulahdus Linnan lyyrisyyden jatkoksi.

Kirjana tämä oli kuitenkin liian lyhyt. Kertomus sodasta olisi ansainnut enemmän sivuja, sillä tässä tapauksessa tunne sen kauheudesta jäi pääosin vain pinnalle. Toisaalta kuivahkossa viinissäkin sen hienous on makeuden puuttuminen ja koen Tuurin kirjojen kohdalla olevan havaittavissa samaa mentaliteettia.

Tuuri kertoo sodasta kuin suomalainen mies mistä tahansa kipeästä asiasta. Asian ytimessä ollaan jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien, koska miksi salata lukijalta hahmon x kuolema kun sen voi kertoa heti alkuun?

Mukavaa vaihtelua pitkiin ja polveileviin kirjoihin, joita kyllä edelleen rakastan. Tuuri on suomalaiselle varma valinta.

[emma · Rating 3 out of 5]

Hyvin suora, väritön, välillä kuivakin teos. Hahmoista en saanut irti oikeastaan mitään, enkä kiintynyt yhteenkään. Ajan- ja paikankuvana minä tämän toisaalta luinkin, ja siihen tarkoitukseen kirja on juuri sopiva.

[Aimi Tedresalu · Rating 4 out of 5]

See teos on autori Pohjanmaa-pentaloogia teine osa, milles - nagu pealkirigi ütleb - räägitakse sõjast, täpsemalt Soome Vabariigi ja Nõukogude Liidu vahelisest Talvesõjast. Talvesõda kestis 105 päeva ja lõppes 1940. aasta märtsis Moskva rahulepinguga. Teoses on käsitletud kogu perioodi alates sõja algusest kuni selle lõpuni. Kirjapandu tugineb sõjas osalenute mälestustele ning intervjuudele.

Juba pentaloogia eelmises teoses "Pohjanmaa" meeldis mulle autori ehedalt soomlaslik kirjutamisstiil. Miski ei pisenda tõsiasja, et sõda on inimlooma hullimaid väljamõeldisi. Teose peategelane Martti jutustab sellest ühelt poolt kiretu neutraalsusega, mis ilmselgelt aitab sõduritel ennast nii distantseerudes sõjategevusega paremini toime tulla. Kohati tundub ülevaade venelaste järjekordsetest rünnakutest olevat kui monotoonse masina ülestähendatu. Alles hetkel, kui vennas Paavo hukkub, hakkab Martti võtma seda rohkem isiklikuna. Põhjamaist pikatoimelisust iseloomustab hästi tõdemus: "Mul hakkas sellest reisimisest ja sõdimisest päris ära viskama, tuli natuke viha kõigi vastu". Samas kumab kirjapandust ka inimlikkust, mis loob õhkkonna, kus tundlikumal lugejal hakkab kahju ka vastase pruunide mütsakutena lamama jäänud pikasinelilistest sõduritest. Teosel on ka omamoodi puänt, kus rahulepingu sõlmides vastaste sõdurid kaevikutest üles tõusevad ning lobisema ja kallistama tulevad.

"Relvade hirmsas paukumises ja suurtükimürskude ja lennukipommide mürinas tundusid olema justkui purjus ja ei olnud mingit aega, mis kestis, tuli kustki ja jäi minevikku; mingit tulevikku ei tundunud olevat, vaid kõik oli siin ja praegu, ja oli ainult see töö, mida tehti: tulistamine, relva laadimine, käsigranaatide loopimine."

[Topi · Rating 4 out of 5]

Koruton, mutta tämän myötä erittäin koskettava kuvaus pohjalaiskylän miesten uhrauksista talvisodan rintamalla. Mitään ylimääräistä ei edes yritetä kertoa tai selittää. Kuvauksesta syntyy sellainen kuva, ettei kertoja kaiken kokemansa jälkeen enempää olisi jaksanutkaan. Eikä häntä siitä voi kirjan perustella syyttää.

Sodan mielettömyys, ja samalla tämän mielettömyyden arkipäiväistyminen iskee vasten lukijan kasvoja teoksessa uudelleen ja uudelleen. Lyhyt teos imaisee mukaansa, ja raottaa rintamamiesten kokemuksia niin paljon kuin vastaavaa kokematon voi edes yrittää ymmärtää. Inhottavaksi olon tekee, kun omasta kurkistusikkunasta tietää talvisotaa seuranneen jatkosodan, ja että suomalaisten uhraukset eivät jää historiassa ainutkertaisiksi millään mittarilla. Venäjän toimintaa Ukrainassa parhaillaan katsellessa hiljaiseksi vetää.

[Missy · Rating 3 out of 5]

Very cool story about the Finnish army taking on the Russians

[Heli · Rating 3 out of 5]

Aika karua tekstiä. Tuollaista sota varmasti oli.

[Tiina Susanna · Rating 5 out of 5]

Antti Tuurin tyyliä parhaimmillaan.
Toteavaa, lakonista ja traagisen askeettista.

Poissa on hurmahenki ja paatos.
Erittäin hyvä kuvaus sodan mielettömyyksistä

[Matti Karjalainen · Rating 3 out of 5]

Vuosien varrella olen tykästynyt entistä enemmän Antti Tuurin kirjoitustyyliin, ja niinpä päätinkin hetken mielijohteesta lukea "Talvisodan" (Otava, 1989) uudelleen. Olen romaanin lukenut joskus kymmeniä vuosia sitten, todennäköisesti vähän liian nuorena, eivätkä mielikuvat olleet siitä kovinkaan vahvoja.

"Talvisodassa" kertojahahmona toimii vanha rintamaveteraani, jonka äänen kirjailija on tavoittanut erittäin uskottavasti; voisi melkein kuvitella, kuinka tarinaa kerrotaan keinutuolista käsin, vähän ilmeettömästi ja jäyhästi, eikä tunteiden anneta näkyä oikein silloinkaan kun oma veli kaatuu kranaatin täysosumasta.

Sotaa kuvataan yksilön näkökulmasta realistisesti, mutta vähän yksitotisesti ja monotonisesti, eikä kirjaan kannata tarttua, mikäli kaipaa hersyvää henkilökuvausta ja värikkäitä persoonia Tuntemattoman sotilaan tapaan. Luku luvun jälkeen maataan tykistökeskityksissä Taipaleenjoen ja Äyräpään suunnalla, otetaan vastaan ylivoimaisen vihollisen hyökkäyksiä ja todetaan, että sielläpä meni taas melko monta poikaa meidänkin riveistämme.

Kaikeasta huolimatta kirjailija onnistuu tuomaan pienin ja lakonisin toteamuksin esille sodan raakuuden ja julmuuden:

Me rupesimme katselemaan, millaista jälkeä venäläinen oli saanut aikaan meidän asemissamme ja korjailemaan paikkoja. Odotettiin lämmintä ruokaa. Kuusi tankkia paloi ja kärsi linjojen edessä ja naapurin miehiä siinä makasi paljon. Ruokaa ei tullut, ja syöjistäkin olisi tullut pula. (s. 216-217.

"Talvisota" pistää miettimään, mitä kaikkea isovanhempieni sukupolvi joutuikaan rintamalla kokemaan, eikä voi kuin ihmetellä, miten he onnistuivat palaamaan rintaman kauhujen keskeltä takaisin siviiliaskareittensa pariin. Se, jos mikä, on talvisodan ihme.

[Kalle · Rating 3 out of 5]

(Finnish book, Finnish review)
Antti Tuurin Talvisota-romaani on omalta osaltaan luomassa suomalaisen kansakunnan myyttiä yhteen hiileen puhaltavasta heimosta, tavallisista talonpojista jostain Pohjanmaan pikkukylistä, miehistä ja pojista, jotka Talvisodassa taistelivat ylivoimaista vihollista vastaan.

Kerrontatyyli tasapainoilee jossain isänmaallisen paatoksellisuuden ja "vanha setä tarinoi" -tyylin välimaastossa, ei kuitenkaan ehkä onnistuen kummassakaan. Toki jälkimmäinen tyyli on ihan perusteltua kun teos siihen pyrkii; joskin mitään kehyskertomusta sotatarinalle ei luoda, vaikka takakannen mukaan vanha mies Martti muistelee teoksessa sotaikaa.

Toinen hieman epäonnistunut tasapainoilu on poikamaisen vekkulin seikkailukertomuksen ja sodan raadollisuuden välillä. Toisaalta teoksessa on vähän väliä pieni pieni pilke silmäkulmassa, ja sitten tuleekin kranaattia keskivartaloon. Tämä onnistuu ainakin luomaan tietynlaisen vastakkainasettelun, joskin sodan kauheuksiin ei kuitenkaan mielestäni kovin syvällisesti mennä missään vaiheessa. Vähän kylmyyttä valitetaan ja raajoja irtoaa, mutta nämä tulevat lähinnä todetuksi, eikä niiden vaikutuksia pohdita. Yksi teoksen selkeä ominaisuus on myös sodan kuvauksen monotonisuus: asemasota, jatkuvat tykistökeskitykset, hyökkäykset ja vastahyökkäykset, ja unettomat yöt seuraavat toisiaan.

Vaikka takasivulla todetaankin, että kirja ei ole suora dokumentti, niin ei se kovin hyvää kertomakirjallisuuttakaan mielestäni ole. Esimerkiksi henkilöhahmojen lähes täydellinen puute yhdistettynä sodankäynnin tylsyyteen sekä ympäristön vähäiseen kuvailuun tekee tästä hieman tylsän luettavan. Toki kieli on kuitenkin varsin sujuvaa ja nopealukuista.

[Juuso · Rating 2 out of 5]

Romaani kertoo pohjanmaalaisesta kiväärimiehestä nimeltä Martti Hakala, joka joutuu rintamalle talvisotaan. Mukaan lähtee Paavo-veli sekä lukuisia muita tuttuja saman tienoon poikia. Epätietoisuus vaivaa, ei oikein tiedetä, mitä sota tulee olemaan. Mutta sitten kun sota alkaa, niin sitten soditaankin ihan urakalla. Isänmaan eteen ponnistelu saa tekemään ihmeellisiä asioita.

Lukukokemus oli hivenen yllättävä. Olen katsonut Talvisota-filmatisoinnin lukuisia kertoja, mutta Antti Tuuria en ole koskaan aiemmin lukenut. Minut yllätti minäkertoja, joka muisteli omaa osallistumistaan talvisotaan. Romaanissa on myös paljon ennakointia, eli paljastetaan tulevia tapahtumia ennakkoon. Romaanihenkilöitä ei esitellä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta; pääosin puhutaan pojista, ryhmänjohtajista sekä joukkueenjohtajasta. "Meiltä kaatui sinä päivänä useita poikia." Henkilöitä ei esitellä eikä mainita nimeltä. Myöskään päähenkilöstä ei saada juurikaan tietoa. Tällainen kerrontatapa yllätti ja tuntui elokuvaan verrattuna jotenkin vaillinaiselta ja tönköltä. Odotin romaanilta enemmän. Mielenkiinnosta voisin tsekata Tuurilta jonkun muunkin teoksen: onko tämä hänen tapansa kirjoittaa, vai jäljittelikö hän tässä autenttisesti sotilaan tapaa muistella. En tiedä.

Joka tapauksessa romaani oli melko nopea lukea, sillä se ei ole hirmu paksu. Romaani muistuttaa todellisia sotilaan muistelmia, ja ilmeisesti Tuurilla olikin olemassa aineistoa romaanin tekemisen tueksi.

[Julius · Rating 4 out of 5]

Das Buch erregte Aufsehen durch den "lakonischen, teilnahmslosen Schreibstil" (abgewandelt irgendeiner Amazonrezension entnommen), in dem der Autor als fiktiver Ich-Erzähler den Winterkrieg Russlands in Finnland von November 1939 bis März 1940 erlebt.

Eine ähnliche Bedeutungslosigkeit habe ich beim kürzlich hochgelobten Film "Im Westen nichts Neues" (2022) gespürt.

Es ist erschreckend einen Kriegsroman so gefühlskalt zu lesen.

Offensichtlich las sich "Der unbekannte Soldat" (1965) von Väinö Linna über den Fortsetzungskrieg von Juni 1941 bis September 1944) mitreissender, wenn auch noch weniger glorifizierend.

[Tiina · Rating 3 out of 5]

Clear and calm description of the winter war between Finland and Russia. Similar clarity in writing as Tom Keneally has in Daughters of Mars, but with the Ostrobothnian sense of humor (that I do appreciate). It's hard to evaluate if I see more value in the description of the historical events and what the war might have been like, or finding myself in the trenches with these men that felt so familiar.

[Annika · Rating 4 out of 5]

Isoisäni taisteli sodassa, eli tätä kirjaa oli emotionaalisesti vaikeaa lukea. Nyt kun Ukrainassa käydään sotaa, vuosien 1939 ja 2022 väliset yhtäläisyydet ovat hämmästyttäviä. Suomi on pieni maa, joten se että pystyi kesyttämään naapurina olevan paljon isomman karhun, oli taistelua elämästä tai kuolemasta. Tämä kirja on pakollinen luettava kaikille historiasta ja tosielämän David ja Goljat -tarinoista kiinnostuneille.

[ForenSeek · Rating 2 out of 5]

Tuurin lakoninen, toteava tyyli palvelee joitain hänen romaaneistaan, syventäen niiden teemoja ja emotionaalista voimaa. Valitettavasti tämä ei pidä paikkaansa "Talvisodan" kohdalla. Kansakunnan kohtalonhetket, niiden veri, hiki ja tuska, on kirjoitettu sivuille kuin jonkinlainen valtion tilintarkastajan raportti sodasta. Tämä tarina kannattaa kokea mieluummin Pekka Parikan elokuvaversiona vuodelta 1989.

[Katja Halonen · Rating 4 out of 5]

päiväkirjamainen kertomus tavallisen rivimiehen Talvisodasta. Kirjassa kerrotaan asiat niin kuin päiväkirjan pitäjä on ne kokenut. Tosiasioita ei kaunistella, mutta kuolemaa ja verisiä taisteluja ei mitenkään hehkuteta. Jollain tavalla tämä oli hyvin vaikuttava, tapahtumat tulevat lähemmäksi kuin monissa muissa kirjoissa. Jos pitäisi lukea vain yksi kaunokirjallinen teos Talvisodasta, niin tämä olisi kyllä vahva ehdokas.

[Emilia · Rating 4 out of 5]

Neljäs tähti aiheen historiallisesta arvosta. Etenkin sodan päättymisestä kertova kohta oli mielenkiintoinen: se, miten molemmilla puolilla sotilaat luopuivat vihasta ja pelosta vastapuolta kohtaan heti kun rauha tuli ja se, että suomalaiset ensin luulivat voittaneensa sodan.

[Mark · Rating 2 out of 5]

Dull, repetitive novel set amid one of history's least known and most pointless wars.

[Juuso Komonen · Rating 4 out of 5]

Helpohko lukukokemus, hieman etäinen varmasti tahallaankin. Pidin Tuurin tyylistä, pitää siis lukea lisää.

[Johannes Sinisalo · Rating 4 out of 5]

Luin intissä kipiänä. Hyvä kirja!

[Mikko Saarinen · Rating 4 out of 5]

Tämä toimi hyvin äänikirjana, kuin olisi kuunnellut sodassa olleen ja tapahtumat hyvin muistavan omaa kertomusta. Taneli Mäkelä lukijana oli oivallinen hatunnosto kirjan elokuvaversiolle.

[Lotta Yli-Hukkala · Rating 3 out of 5]

Helmet-lukuhaaste 2022: 14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

[Brent Woo · Rating 2 out of 5]

This book has great historical interest as the only major novel in the Finnish canon set against the Winter War of 1939-1940.

Besides that it's an extremely dry play-by-play retelling of war. Warfare is boring to read about most of the time, unless there is a compelling human aspect. Tuuri, apparently consciously, dehumanizes the narrator. When characters are killed left and right, even the narrator's closest relatives (this is not a spoiler as it is mentioned in one of the opening chapters), the narrator shows no emotion. This alienates the reader and makes it very hard to sympathize with or better understand the Finnish soldiers as people. Some laud this very decision, claiming that it better reveals how awful war is and how it cauterizes human emotion and severs soldiers from what we consider humanity. But I don't think Tuuri achieves that depth with how dry the writing is.

It is a fast read of a rare perspective. We don't often hear about the Winter War, let alone the underdog Finnish side of this precursor skirmish to WWII.

[Tom · Rating 4 out of 5]

If this is what it was like for the Finns fighting the Soviets in 1939-40, then all the more respect to Finland. The Finns gave the Soviets a black eye in this short war, despite all the inherent disadvantages of a small country being invaded by their much bigger "neighbor." The bravery and dedication exhibited by the men in the trenches (and the Lottes behind the lines) was incredible. If there is a certain repetitiveness to the episodes in this novel, it's because the same men were required to fight the same battles day after day for as long as they could stay alive. An incredible story, told in a straight-forward manner by Turri.

[Tome Addiction · Rating 4 out of 5]

My grandfather fought in WWII on both sides of the war as he is from Finland. This book is yet another quality historical novel of the Winter War. If you don't know anything about the Fins fighting the Russians in the early part of WWII trying to hold on to their independence then you need to read this book. If you like to read historical war stories, WWII books, or in general want to know more about WWII that isn't in the massive collection historical books covering U.S European conquests or Pacific Battlefront pick this book up.

[Yvette Ruby · Rating 2 out of 5]

So why does Tuuri refer to the invading army as "Russians" vs calling them "communists" or "Soviets?"