Rukajärven tiellä

Rukajärvi-trilogia #1

by Antti Tuuri

Antti Tuurin kirja on kunnianosoitus Rukajärven taistelijoille rintamamiehistä korkeimpaan johtoon. Rukajärventiellä perustuu suureen haastattelumateriaaliin, joka on koottu Raappanan divisioonan, 14. Divisioonan, miesten ja naisten kertomuksista jatkosodan ajalta. Rukajärven suunta oli erikoinen rintamanosa, josa suurten erämaiden joukoille asettamat vaatimukset tekivät taisteluista poikkeuksellisen vaikeita. Niistä selvittiin vain suomalaisten miesten taidolla tulla toimeen metsissä ja erämaissa. Rukajärven tiellä on kuvaus erämaataisteluista, autenttinen, hyytävän realistinen kertomus sodasta ja hengissä pysymisestä.


Rukajärven tiellä perustuu yli 500 veteraanin, miehen ja naisen, haastatteluihin Raappanan divisioonan, 14. Divisioonan, taisteluista jatkosodan ajalta. Raappanan miesten tehtävä ei ollut helppo, soiset maastot, järvet, suuret joet, metsäsaarekkeille ja vaaroille linnoittautunut vihollinen ja suurten etäisyyksien aihettamat vaikeudet tekivät Rukajärven suunnasta ainutlaatuisen rintamanosan jatkosodassa. Raappanan divisioona eteni kuitenkin lähes kaksisataa kilometriä itään. Erämaataisteluissa ratkaisevaksi tekijäksi tuli Savon, Kainuun ja Pohjois-Karjalan miesten tottumus liikkua metsissä, kulkea koukkauksissa korpien kautta kauaksi vihollisen selustaan, huoltaa joukot tiettömien taivalten taakse kymmenien kilometrien korpivaelluksilla. Heti rajan ylityksen jälkeen kävi selväksi, ettei vihollisella ollut aikomustakaan tehdä suomalaisten etenemistä helpoksi. Suurtenkin voittojen hinta oli kova: Omelian ja muidenkin mottien purkaminen tuotti sotasaalista ja vankeja, mutta myös paljon omia kaatuneita. Hyökkäys pysäytettiin Päämajan käskystä kun Rukajärvi viimein syyskuussa 1941 oli vallattu. Siihen tämä kirja päättyy.

383 pages, Hardcover

First published January 1, 1990

About the author

Antti Elias Tuuri (s. 1. lokakuuta 1944 Kauhava[) on suomalainen kirjailija, joka on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Tuuri tunnetaan kotimaakuntaansa Etelä-Pohjanmaata kuvaavista kirjoistaan. Hän on myös kirjoittanut useita Äitini suku -sarjaan kuuluvia kirjoja, joissa kerrotaan Yhdysvaltoihin muuttaneiden suomalaisten kertomuksia. Hän sai Finlandia-palkinnon 1997 teoksestaan Lakeuden kutsu , Pohjanmaa-sarjan ensimmäisestä teoksesta Pohjanmaa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1985[2] ja Aleksis Kiven palkinnon vuonna 2009. Tuuri on myös suomentanut islantilaisia saagoja[3], mistä tunnustuksena maan presidentti Vigdís Finnbogadóttir luovutti hänelle vuonna 1983 Islannin Haukan ritarikunnan ristin[1]. Tuurin tuotantoon kuuluu lisäksi kuunnelma- ja elokuvakäsikirjoituksia, oopperalibrettoja, elämäkertoja ja historiikkeja.

Tuuri kertojana:
Tuuri on sukupolvensa näkyvimpiä ja arvostetuimpia kertojia. Hänen varhaisessa tuotannossaan huomio kiinnittyi sanonnan tarkkuuteen ja niukkuuteen, joka toi joskus mieleen toisen diplomi-insinöörin, Antti Hyryn. Myöhemmin hänen tyylinsä tunnusmerkiksi on kohonnut pinnanalainen rikkaus, joka ilmenee joskus nasevina ”kirveen iskuina”, ja usein jonkin verran verhottuna huumorina tai satiirina. Tuurin tiedetään pohjustavan kaunokirjallisetkin teoksensa huolellisesti ja usein laajoin haastatteluin niin että hän yltää kerronnan kuivumatta yksityiskohtien tarkkuuteen ja uskottavuuteen.kenen mukaan?

Tuurin teoksista on filmatisoitu useita elokuvia. Pekka Parikka ohjasi vuonna 1988 hänen romaaniinsa perustuvan elokuvan Pohjanmaa[6], sekä vuonna 1989 saman nimiseen Tuurin romaaniin perustuvan elokuvan Talvisota[7]. Lisäksi Lauri Törhönen teki vuonna 1990 elokuvan Ameriikan raitti, Ilkka Vanne vuonna 2000 Lakeuden kutsun, joka perustuu Pohjanmaa -sarjan viimeiseen teokseen Lakeuden kutsu, sekä viimeisimpänä AJ Annila vuonna 2017 Ikitien. Tuuri on myös itse useasti toiminut mukana filmattujen romaaniensa käsikirjoitustyössä (Talvisota, Pohjanmaa, Lakeuden kutsu, Rukajärven tie, Ikitie). Tämän lisäksi Tuuri on myös kirjoittanut Pekka Parikan ohjaaman TV-sarjan Hunajan maku (1993) sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä kertovan TV-sarjan Tuomitut (1995) ja lähes sata kuunnelmaa. Hänen kirjojaan on käännetty kuudelletoista kielelle.

Reviews

[Sampsa · Rating 2 out of 5]

1960-70-lukujen sotakirjallisuuden korkeakirjallisemman vaiheen jälkeen palattiin suomalaisessa sotakirjallisuudessa taas normaaliin. Antti Tuurin romaani on kuin luovan kirjoittamisen kurssityö, se teeskentelee fragmentaarista moniäänisyyttä, mutta kerrontatapa toimii oikeastaan vain yhdessä suokohtauksessa. Sielläkin kertoja keskittyy liikaa toimintaan ja siksi kuulostaa kaikissa pikku anekdooteissa samalta isämmaalliselta sotahistorioitsijalta. Fragmentaarisuus sallisi vapaan järjestyksen, mutta tarinat on kuitenkin järjestetty jatkosodan taistelujen mukaisesti.

Tarinat ovat jo tuttuja, vanginampumiset, huumeampullit, omasta nukkumapaikasta löytyvä kranaatinsirpale kuselta palattaessa. Olenko lukenut liikaa? Pitäisikö lopettaa?

”Hyökättiin ja naapuri hyökkäsi. Välillä haettiin kaatuneita pois, kun oli rauhallisempaa. Sitten taas hyökättiin molemmilta puolilta. Sellaista edestakaisin veivaamista.”

[Janne H · Rating 3 out of 5]

Sisällöltään kiinnostava kuvaus jatkosodan alkukuukausien osin kaoottisistakin tapahtumista noin Joensuu-Kuhmo sektorilta itään. Kerrontatapa äärimmäisen frakmentaalinen. Kirja koostuu kokonaan max sivun mittaisista (ja useimmiten vain jokusen rivin) "kokemuspätkistä" eri taisteluihin osallistuneilta sotilailta ja lotilta.

[Turkka Kulmala · Rating 3 out of 5]

Lukemisen arvoinen opus, mutta paljolti mielenkiintoisen haastattelumateriaalin ansiosta, ei niinkään Tuurin kirjallisten ansioiden takia.