Hulvaton lukuherkku Tampereen paluumuuttajasta aloittaa mutkatonta elämää ja ystävyyttä ylistävän Se on moro -sarjan.
Parisuhteelle pitäisi kai tehdä jotain, kun toinen alkaa viihtyä epäilyttävän pitkiä aikoja salilla, toinen yksin kotona ja koirasivustoilla. Mutta mitä? Koiranpentu, sanoo Roosa. Ero, sanoo mies.
Kun helsinkiläistyneen Roosan elämältä putoaa pohja, suuntia on vain yksi – Tampere. Vanhasta kotikaupungista löytyy majapaikka ja ystävän olkapää. Mutta voisivatko Pyynikin vehreät maisemat tarjota muutakin? Puskista ilmestyvän komean koiranulkoiluttajan tai unelmien juhannusheilan? Tai paikan, joka tuntuu kodilta?
”Kyä se vaan paree olis, että muuttasit takasi Tampereelle!”
Mirella Mäkilän "Seuraavana Tampere" (Otava, 2023) on chick lit -romaani kolmekymppisestä Roosasta, joka "eron jälkeen muuttaa Tampereelle ja kohta miehiä alkaakin tulla jokaisesta puskasta", kuten eräs kirjaston asiakas juonen ytimekkäästi ja osuvasti summasi.
Lukujumin poistajana kepeä kirja toimi erinomaisesti ja viihdyin kyllä päähenkilön kommellusten ja ihmissuhdepulmien parissa, etenkin kun kotikaupunkiani kuvattiin niin kivasti ja tunnistettavasti. Nauroin muutamassa kohdassa ääneen. Varsinkin influensseri-sivuhenkilön ns. tosielämästä tutut Instagram-päivitykset aiheuttivat hihityskohtauksia kaikessa hölmöydessään.
Tamperelaisuutta esitellään vähän humoristisesti mutta lämmöllä, vaikka täkälaisten puhetapaa ehkä vähän liioitellaan (toisaalta muuan työkaverini sanoi, että häntäkin on kutsuttu "likaksi", eli mene ja tiedä tuostakaan). Yksittäisenä kohtauksena tämä oli aika hieno:
- Nälkä tässä ehkä enempi alkaa olla. - Otettaisko mustaa? - Mustaa makkaraa? - Ni. Vähä sualasta. Eihän sitä nyt niin mahrottomasti tarvi ottaa. Parin euron erestä. Katsoin kaihoisasti kalagrillien suuntaan. Siellä myytiin tuoreita lohileipiä. Sitten käänsin katseeni takaisin äitiin. - Tiiätkö äiti, otetaan vaan. (s. 271)
Sarjasta on kaavailtu kolmeosaista, koska - kuten kirjailija jälkisanoissa ilmoittaa - teoksessa ei olla käsitelty vielä lainkaan Ilvestä ja Tapparaa! Luen varmaan nekin, sen verran kiva tämäkin oli.
Tää tarina ei ollut mitenkään ihmeellinen mutta tää kirjotustyyli ja dialogi oli niin sydäntä lämmittävän arkista, hauskaa ja samaistuttavaa, että vaikka mitään kummempaa juonta ei tässä minusta ollut, niin nautin lukemisesta:---)
Tää oli ”ihan kiva”, mutta ei tarpeeks että ois oikeesti kiinnostanu tietää mitä käy, joten ehkä tälläset hömppäkirjat ei oo ihan mun juttu. Kiva ”välikirja” tosin ja hauska ja arkisen samaistuttava 🤭👍🏼
Nautin tämän lukemisesta todella paljon. Nauratti, mutta samalla myös ymmärsin Roosaa. Helppoa ja mutkatonta luettavaa, joka viihdyttää ja vie ehdottomasti mukanaan. Humoristista feel goodia ripauksella romantiikka. Roosan edesottamuksista lukee mielellään enemmänkin, nythän kaikki Roosan elämässä jäi avoimeksi, varsinkin kolmen miehen osalta. Tykkäsin Roosasta, hänen ystävistään sekä Bile koirasta.
Lisäksi tuli hirveä hinku käydä Tampereella, olen joskus lapsena käynyt kyseisessä kaupungissa. Sen verran lämpimästi tässä Tamperetta kuvataan.
Tartuin tähän ”Olisin päässyt opiskelemaan myös Helsinkiin, mutta aiemmin ajattelin jostain kumman syystä haluavani Tampereelle, jonne sitten pääsin ja nyt valintaani hiukkasen kadun” -tilanteessa. Ei tämä minusta mitään ultimaattista Tampere-fania tehnyt, mutta oli tulevia kotikontuja toki hauska jo etukäteen fiilistellä.
Suurimmat kiitokset kirja saa kuitenkin järkyttävän lukujumini peittoamisesta! Vaikka sisältö ei mitään suuria ajatuksia herättänyt, ja kirjassa esitellyt somepostaukset sekä välillä myös sanavalinnat olivat enemmän 2010-luvun puolivälin kuin nykypäivän tyyliä, viihdyin varsin hyvin!
2.5/5 mulla oli suhteellisen korkeet odotukset tästä, mutta päädyin lopulta vihalukemaan tän loppuun. Lähinnä vaan kun mua raivostutti se, että tampere kuvattiin junttina pikkukaupunkina, jossa asuu sekavia kummelihahmoja, ja joilla ei oo mitään oikeeta käsitystä helsingistä ja helsinkiläisistä tai helsingin ja tampereen välisestä etäisyydestä.
Tää oli hauska. Ilman Tampere-meininkiä ehkä kolme tähteä. Juoni ei nyt ollut mitenkään erityinen, mutta kotoisa ja symppis kirja! Konservatorio mainittu! Epäilytti vaan miten tamperelainen päähenkilö joutui tarkistamaan Kortelahdenkadun sijainnin.. hih.
Oli äärettömän helppo samaistua Roosan hahmoon, sillä ikäni puolesta olen suht samaa ikäluokkaa sekä taustaltani tamperelainen, joka kuitenkin muuttanut työn ja elämän mutkien kautta muualle Suomeen. Kirja oli oiva teos koti-ikävää potiessa, koska murre oli tuttua Tampereen murretta ja hauskasti Roosan isällä kirjassa samainen nimi kuin mitä omalla täysin tamperelaisella isälläni on. Ja niistä toteamuksista tuli aina niin kotoisa fiilis. En tiedä, miten jaksaa ensi kevääseen odottaa eli lähes vuoden sitä, että ilmestyy seuraava osa trilogiaksi suunnitellusta kirjasta. Vähensin yhden tähden puhtaasti tunnesyistä, koska eihän nyt Tapparan valinnalle Ilvesläisenä voida antaa täyttä viittä tähteä. Ei ainakaan syntyperäisen tamperelaisen ollessa kyseessä. Sama kuin ei ne Tapparan puolella olevat olisi sitä antaneet, jos Ilves olisi valintana osunut oikeaan.
Voi nää Savonlinnassa ajatella, että oon outo lintu lännestä, kun nauroin lenkilläkin välillä aika hervottomasti kirjaa kuunnellessa. Ja tätä kirjaa kuunnellessa tuttuuden tunne oli ehkä se päällimmäinen tunne itselleni. Kirjassa myös tulee hyvin esille se, että ei se tamperelaisuus katoa mihinkään, vaikka kuinka ihminen lähtee pois Tampereelta. Kyä se näi o.
Pidin!! Samaistuttava, hauska ja ihanaa tampereromantisointia🥹 (tai ei ees tarvi romantisoida koska tampere on ihana! eli tampererealismia??) mikä parasta, niinkuin päähenkilöllä, minullakin on oma bestis Veera, jolla on suloinen koira ja turvasatama-koti🫶🏼
Aloitin kuuntelemaan äänikirjana. Ei vaan lähtenyt. Ei sitten ollenkaan. En tiedä miksi mutta kauhean epäluonnollisen oloisia keskusteluja henkilöhahmojen välillä jo tuossa alussa... Kauheat myötähäpeät näin paljasjalkaisena tamperelaisena jostain syystä, en osaa selittää täysin että miksi.
Ihanan mutkaton hyvänmielenkirja! Viihdyin tän parissa ja odotan iloisesti jatko-osaa. Tässä oli just sitä rentoutta, aitoutta ja luontokuvaa, joista on kaikki (hyvät) suomalaiset romanttiset kesäkirjat tehty.
Kirjaston pikalainahyllystä napattu hauska ja kepeä, nopealukuinen romaani. Runsaat tamperelaisviittaukset toimivat ainakin tälle junan tuomalle tamperelaiselle. Mukava lukukokemus, ja uskoisin tarttuvani myös saagan jatko-osiin.
Viihdyttävä ja nopealukuinen kirja, jonka ensisijaista kohdeyleisöä ovat varmaan kolmekymppiset omaa elämänsuuntaansa etsivät naiset. Elämänkumppaniaan ja paikkaansa työelämässä vielä hakevalle kirja tarjoaa toivoa antavaa samaistumispintaa. Itse samaistuin enemmän - ehkä ikäni puolesta - päähenkilö Roosan vanhempiin. Tamperelaista lukijaa viehätti oman paikkakunnan kuvaus, mutta myös turisteille kirja tarjosi paljon vinkkejä paikkakunnan hyvistä kahviloista, lenkkimaastoista ja vierailukohteista. Tätä esikoisteosta voisin suositella sellaisille lukijoille, jotka ovat tykänneet Veera Vaahteran ja Veera Niemisen kirjoista - jotain samankaltaista elämänmakuista huumoria löytyy tästä sarjan avausosasta.
Olin vissiin niin kaukana kohderyhmästä, että en oikein päässyt sisälle tähän. Mut joo, ihan kiva ja mukava oli olla kotikaupungin maisemissa. Ainut mikä riipii, on se, että tästä on tulossa "se on moro" -sarja. Eiiiiiiii. Jos käyttää murretta, niin se pitää tehdä oikein. Se om moro sanotaan tai tyypillisemmin ja lyhyemmin som moro. Ja en oikein saa kiinni, miksi sarjan nimi ylipäätään on tämä kun som moro on AINA vain ja ainoastaan hyvästely, ei koskaan tervehdys ja eikös tässä Tampereelle tulla eikä lähdetä, joten miksi sarja on nimetty hyvästelyn mukaan.
Viihdyttävä, sopivan kevyttä ja kivan kesäistä luettavaa! Tämä kirja ei kyllä saanut mua rakastumaan Tampereeseen, enkä ihan välittänyt kaikista oudoista stereotypioista joita kirjassa viljeltiin, mutta hyvin viihdyin tämän parissa silti. Kiva kun tulee jatkoa, sen verran auki kaikki suhdekuviot tässä kirjassa jäi. Äänikirjassa myös todella hyvä lukija!