” First you wanna kill me, then you wanna kiss me. ”
Suosikkitrilogian päätösosassa vaara ja viettelys kulkevat käsi kädessä. Viken katoaminen heittää Rufuksen ja Unnan olosuhteisiin, joista yksikään faunoidi ei ole palannut elävänä.
”Selvitä saaliisi heikkoudet ja rakenna loukkusi näistä elementeistä”, neuvoo metsästäjän käsikirja. Kun Viken puhelin ei baariyön päätteeksi vastaa, aavistaa Joone pahinta. Pelastusretki tuntemattomaan pakottaa Unnan ja Rufuksen unohtamaan sydänsurunsa, mutta mullistaa Joonen elämän sitäkin rajummin. Nuori jousimies pelastaa Joonen pulasta ja huokuu vetovoimaa, jonka edessä harakkapoika on aseeton. Alkaa taistelu aikaa, pakkasta ja päänsisäisiä houkutuksia vastaan. Kun saalistajan ja saaliin intohimot ovat yhteisiä, ei mikään ole enää itsestään selvää ja roihu syttyessään pidäkkeetön.
Huhhuh, olipas taas menoa ja meininkiä. Osasin kyllä odottaa hyvää päätösosaa, mutta jotenkin tuli silti hiukan puskista tämä erinomaisuus. Paljon synkempi kun aikaisemmat osat, mutta hyvällä tavalla. Ymmärrän hyvin, miksi tälle ollaan vielä povaamassa jatkoa. Tiivistetysti, erinomainen päätösosa ja överihuumori iskee vieläkin.
Sivuhuomautuksena: Olipas virkistävää lukea kirja päivässä muutamalla istumalla. Tätä minulla oli ikävä.
Vaikka en ehkä ihan samalla vimmalla rakastanut tätä kuin kuusi (!) vuotta sitten, tämä on silti mielestäni sarjan paras osa ja annan tälle viisi tähteä ihan vain koska voin. Vähemmän huumoria kuin edellisissä osissa, mikä on pieni miinus, mutta ei sitä ole kuitenkaan kokonaan unohdettu. On kuitenkin hienoa nähdä, miten kirjailija on sarjan edetessä kehittynyt! Joone ja Iivari ovat aivan tuhottoman ihania, varmaan lempipariskuntani koko sarjassa. Toivon todella paljon, että Salama kirjoittaisi vielä joskus jotakin, liittyi se sitten faunoideihin tai ei. Tykkään hänen tyylistään todella paljon.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Tykkäsin: Joonen ja Iivarin suhde, vaikka olikin melko insta-love-meininkiä. Kaikki ihmissuhdekuviot, ihastukset, tunteet ja muut sellaiset oli onnistuttu kuvailemaan todella taidokkaasti ja nautinnollisesti. Venorin kaupunki kaikessa överiydessään. Hahmojen väliset dialogit.
Ärsytti:
Eka osa oli paras, mutta kyllähän nää loputkin oli todella koukuttavaa luettavaa, ei sillä. Ja näköjään jossain haastattelussa kirjailija mainitsee kirjoittavansa sarjalle neljättä osaa, mutta eipä vaan ole vielä näkynyt, harmi. Mielelläni lukisin Salaman tekstejä muistakin aiheista.
Ehkä odotukset olivat liian korkealla tai ei ollut vain oikea hetki tälle kirjalle, mut Harakanloukku ei onnistunut sytyttämään kuten kaksi edellistä osaa. Tykkäsin miten Joone nousi päärooliin, kuten myös Iivarista sekä siitä, miten metsästäjien kulttuuria ja tapoja tuotiin esiin.
Tässä oli vain liikaa sudenkuoppia mun makuun. Vaikka Joonen ja Iivarin suhde oli ihanan liikkis, niin se olisi kaivannut enemmän aikaa ja kehittyä emotionaalisesti. Ja tuntui vähän siltä, että näiden kahden suhde ja tarina sivuutettiin, kun piti palata takaisin Rufuksen ja Unnan suhdekoukeroihin. Siinä missä harakkapari toi uutta pöytään, niin Rufuksen ja Unnan osuus ei tuntunut kehittyvän juuri miksikään.
Salama kirjoittaa edelleen sujuvaa tekstiä ja kirjaa luki mielellään enemmän ja enemmän eteenpäin. Tunteiden ilmaisun kirjoittamisessa Salama on myös taitava, mutta silti jäin kaipaamaan tarinaan enemmän syvyyttä sekä maailman rakennusta. Suuret asiat vähän sivuutettiin ja sarjan kolmannessa osassa jo vähän tympäisi, kuinka nopeasti toimintakohtaukset olivat ohi. Lopetus oli omaan makuun ehkä vähän kliseinen ja vähän itseä pisti silmään miten kaikki kamalat tapahtumat eivät vaikuttaneet hahmoihin henkisesti. Asiat lutviutuvat aaaaaavistuksen liian helposti.
Vaikka nyt ruodin tätä osaa, niin ei Harakanloukku ole huono kirja. Hahmot ovat edelleen ihanan symppiksia ja pidän edelleen Salaman huumorista. Tää osa sai mut haluamaan vielä yhden osan tätä sarjaa, sillä haluisin nähdä mihin faunoidipoppoon tiet oikein johtavat.
Tämäpä oli toiminnantäyteinen lopetus trilogialle. Annukka Salama päästi tarinan karkaamaan käsistä toden teolla – metsästäjien kaupunk Venor oli melkoisen huikea ympäristö tarinan lopetukselle. Käänteet ovat villejä ja tarina varsin vetävä. Joone pääsee loistamaan tässä osassa, vaikka laajempi tarina ensisijaisesti Unnasta ja Rufuksesta kertookin.
Niiin hyvä päätösosa! Joone on ollut koko sarjan ajan lempihahmoni, joten oli aivan huippua, että hän oli kirjan pääosassa. Kolmiodraama ja muu parisuhdesäätäminen ei aivan vakuuttanut, mutta onneksi niiden rooli jäi loppujen lopuksi aika pieneksi. Toivon, että Annukka Salamalta julkaistaisiin vielä enemmänkin kirjoja, sillä hänen kirjoitustyylinsä on hauska ja tekstiä on mukava lukea :)
5/5 eikä vähiten koska keskiössä on Joone. Tykkäsin tosi paljon vaikka nää oli semmoista helppoa (nuoriso)hömppää-ish. Käsitellään kuitenkin myös aika isoja teemoja siinä ohessa. Nyt jopa vähän harmittaa kun nää on luettu koska tykkäsin henkilöhahmoista kovasti!
Tämä viimeinen osa räjäyttää pankin, tsiisus, darra spa! Henki ei tahtonut kulkea aina lukiessa kun huumori iski aina yllättäen lekan voimin. Astmaatikon hyvä pitää piippu hollilla...
mä en oikeesti antais 5 tähtee koska: -iha random loppu -lohikäärmeet on vähä liikaa -kaarnesta ei oo lopus enää mitää???? miksei ollu jotai söpöö kohtaa missä se näkee sen perheen uudestaa?!?!?
mutta joo on tää näistä trilogian kirjoista ehdottomasti paras. joone on mun lemppari ja iivari on ihana ja vikkeki on niiiin hyvä tässä
This entire review has been hidden because of spoilers.
Rakastan onnellisia loppuja. Oli hauska, jännittävä ja koskettava. Täydellinen lopetus ihanalle sarjalle. Joone on ihan mun lemppari hahmo! Oon niin ilonen, että tässä kirjassa keskityttiin häneen hieman enemmän.
Koko sarja oli vähän vuoristorataa, sekä hyvällä että huonolla tavalla. Ensimmäisessä osassa hahmojen uutuusarvo vielä kantoi, ja juonikuviot pysyttelivät sellaisissa mittasuhteissa, että hahmojen tunnereaktiot, juonikuvioihin käytetty aika ja energia sekä niitä pedanneet perustelut vielä riittivät oikein hyvinkin kuvioiden toteuttamiseen.
Toisessa osassa roikuttiin vielä kiinni trilogian pääparissa, vaikka kliseinen heteroromantiikka ei varmasti ärsyttänyt pelkästään äkäistä queer-feministiä. Juoni oli poukkoileva ja kukaan ei tuntunut olevan oikein vastuussa mistään; hahmot tekemisistään tai sisäistekijä hahmoista. Trilogian heikoin teos.
Kolmannessa osassa, josta tässä nyt nimellisesti kirjoitan arviota, fokus siirtyi pääparista mielenkiintoisempaan sivuhahmoon. Glamrokkari-harakka (jonka suuntautuminen muuntautu kai kirjan aikan panseksuaalista homoseksuaaliksi) on tietenkin omiaan vetämään mun mielenkiinnon, mutta uskon, että päätös oli muutenkin hyvä lukijan kannalta. Tässä osassa juonikuviot menivät kuitenkin jo niin övereiksi, että hahmot tuntuivat täysin tunteettomilta reagoidessaan niihin inhimillisyyden ja melkein jopa hyvän käytöksen rajoissa. Emotionaalista kehitystä oli vaikea, ellei mahdoton nähdä. Juonikuviot eivät tuntuneet tekstistä lähtien perustelluilta, eikä niille annettu tarpeeksi aikaa kehittyä. Toki tämä loi nopeatempoisen teoksen, jossa tekee mieli lukea vielä seuraavakin luku, mutta itse olisin kaivannut jotain vähän syvempää. Tämän kirjan pääpari olisi ansainnut yhtä paljon tilaa suhteelleen kuin aikaisempien kahden kirjan, eikä mielestäni potentiaalisia emotionaalisia paikkoja käytetty ollenkaan hyväksi, sillä juoni puski eteenpäin henkilöhahmojen kustannuksella.
Olisin kaivannut kirjasarjaan myös enemmän seksismin käsittelyä. Oletan (opintojeni ja kokemusteni pohjalta), että yhteisössä, jossa naiset ovat olleet aina toisia ja hyödyllisiä lähinnä kumppaneina lisääntymiseen, seksismi ja homofobia olisivat todella vahvoja. Toki hahmoissa oli seksistisiä piirteitä, mutta niitä ei call-outattu kuin ehkä yhdellä virkkeellä per hahmo koko sarjan aikana. Lisäksi ihmettelen tosi paljon miesten välisten seksuaalisten suhteiden hyväksymistä noin homososiaalisessa ympäristössä, mutta ehkä tähän on jokin selitys, jota en vain tullut ajatelleeksi. Myös lopun pääpariin palaaminen oli niin kliseistä, etten ehkä vaan kestä. Saatiinhan sinne poikatyttö lopulta mekkoon ja miehistä miehyyttä ihailemaan. (Anteeksi, mä en vaan kestänyt sitä loppua.)
Olen kyllä ihan iloinen, että luin tämän sarjan. Viihdyin ja halusin lukea lisää. Odotin koko ajan, että jossain vaiheessa tunnekerronta yltäisi samalle tasolle kuin maailman rakentaminen, mutta sitä ei valitettavasti tapahtunut. Maailma on kuitenkin hienosti rakennettu ja seikkailuista enemmän pitävät voivat varmasti antaa hulppeat juonikuviotkin anteeksi hahmojen alkuidean takia.
Oih! Täydellisen ahmittava toimintaromanssi, jossa Mustan tikarin veljeskunnan ystävätkin saavat värinöitä :). Yhdessä päivässä ja kahdessa junamatkassa luettavissa.
Aikuiseen makuun loppu on ehkä turhankin siirappinen, mutta kohderyhmä on huokaillut tätä useaan kertaan onnellisena. Erilaiset sateenkaaret ovat nuortenkirjoissa hyvä asia, ja tässä mennään kohtuullisen rohkeasti niin nautinnossa kuin tunteissakin.
Haikealta tuntui lukea tätä Unnan ja Rufuksen tarinan viimeistä osaa, jossa pääosassa kuitenkin komeilee Joone. Joka tapauksessa homma on saanut tapahtumantäyteisen lopun, jossa päästään muun muassa tutustumaan paremmin metsästäjien kulttuuriin. Salama kirjoittaa edelleen viihdyttävää ja vetävää tekstiä, hahmojen kanssa viihtyi ja heitä tulee ikävä. Onneksi faunoidien tarina ei ollut tässä.
I have quite conflicted feelings about this book, and actually about this whole series. On the other hand the story is really captivating, and many times I simply couldn't stop reading, because I had to know what was going to happend next. But on the other hand, when I think about it, many details of the story aren't simply a bit unbelievable, they are way over the top. Like ten-year-old boy helping to prepare a cornation (unless I misunderstood something, since I'm under the impression, that Mumak didn't simply look like a ten-year-old, but actually was that). And some traits of characters' character seemed change quite out of the blue. Like for example Rufus being all depressed for the breakup with Unna and barely getting anything done, and still jumping right into action when Joone thinks Vikke is missing, even though Rufus doesn't even believe that at that point.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Kepeää ja vetävästi kirjoitettua nuortenkirjallisuutta. Venor oli mielenkiintoinen ympäristö. Joone nousi kirjassa keskushenkilöksi, ja Joonen ja Iivarin tarinan seuraaminen olikin kirjassa parasta, vaikka tuntui, että lopussa Joonen tarina kerronnallisesti sivuutettiin, kun piti palata pääparin, Unnan ja Rufuksen tarinaan. Unnan ja Rufuksen tarina ei kehittynyt enää mihinkään mielenkiintoiseen suuntaan, vaan kulki vain täysin yllätyksettömiä askelmerkkejä kohti täysin yllätyksetöntä loppua. Kaksi edellisestä kirjaa taisivat sitten kertoa kaiken olennaisen näistä kahdesta. Ihan kelpo päätös kuitenkin koko sarjalle. Ihailen Salaman vauhdikasta ja koukuttavaa kerrontatapaa.
Eniten tykkäsin koko sarjassa henkilöhahmoista. Hahmot poikkesivat uskottavalla tavalla toisistaan ja sivuhahmoillakin oli kunnolliset persoonat eikä tullut sellaista ärsyttävää taustamassaa ilman pointtia. Ensimmäisessä ja varsinkin toisessa kirjassa ärsytti paikallaan junnaaminen, mutta tässä vikassa osassa siitä ei ollut pelkoa. Ainoa asia ehkä, joka jäi vähän kaivertamaan oli se, miten kirjailija lähinnä skippasi kaikki action kohtaukset ja siirtyi suoraan lopputulokseen. Viken porukan taistelukohtaukset oli kuitenkin todella hyvin kirjoitettu ja yleisesti nautin kirjan lukemisesta paljon!
This entire review has been hidden because of spoilers.
Tykkäsin enemmän trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta, täytyy myöntää. Tässä viimeisessä osassa tuntui olevan vähän turhan paljon merkityksettömiä keskusteluja, joista tuli välillä kyllä vähän kiusallinen olo. Ehkei tommonen "piirrän sun huoneen oveen kirkkoveneen!"-huumori noin suurissa määrin enää uppoa itselleni :D Loppu oli sitten vähän ehkä kiirehditty ja lohikäärmeiden osalta epäuskottava - olen tottunut siihen, että lohikäärmeet on oikeesti isoja ja vaarallisia, eikä kiehnää jaloissa kuin lemmikkikoirat. Toisaalta taas kivaa vaihtelua sekin sinänsä.
Tässä kolmannessa osassa syvennettiin edelleen faunoidien maailmaa ja nyt vihdoinkin päästiin metsästäjien karmivaan taustaankin uppoamaan syvemmin. Juoni on toimintapainotteisempi kuin aiemmissa osissa, mutta edelleenkin tämän sarjan harmillisin ongelma on toimintakohtausten väistely. Ainekset olisi ollut kasassa vaikka miten huikeaan action-kohtaukseen. Sarjaan on onnistuttu rakentamaan monta erilaista persoonaa, joiden välistä vuorovaikutusta on ollut mahtavaa seurata, ja nyt onkin hieman haikea olo. Ihana kokonaisuus!
Tätä jengiä jään kaipaamaan: Kiitos Vikke hauskoista hetkautuksista! Sait hymyn huulilleni ja pokkani pettämään useamman kerran. Kiitos Ronni jämäkkyydestäsi ja herkkyydestäsi mikä sisältäsi kuitenkin löytyy. Kiitos Rufus turvallisuuden tunteesta ja johtajan luonteesta, ties missä sitä oltaisiin ilman sinua. Kiitos Unna energisyydestäsi ja mielikuvituksestasi millä talon katolle pääsee vaikka seinää pitkin. Mukanasi olin yhtä ketterä. Kiitos Nemo salaperäisyydestäsi ja rohkeudestasi. Kiitos Eden meren tuoksuisista hiuksistasi ja päättäväisyydestäsi asioita kohtaan. Kiitos Joone vapaudestasi ja avoimuudestasi mikä sisälläsi virtaa. Jokaisen pitäisi toteuttaa itseään tuolla asenteella! Huolettomasti. Ja lopuksi kiitos Iivari. Hurjan ulkokuoren alla ei piile vain metsästäjä vain jotain ainutlaatuista, joka löytyy meistä jokaisesta!
This entire review has been hidden because of spoilers.
Selvästi trilogiansa paras. Juoni eteni tehokkaasti ja hahmot olivat hiukan vähemmän kamalia tai onttoja kuin edellisissä osissa. Samaa ongelmaa oli kuitenkin myös kuin edellisissä osissa; kaikki tapahtuu liian helposti. Vastoinkäymisiä toki on, mutta niistä selvitään ilman mitään sen suurempia ongelmia. Myöskään toimintaa ei kirjoiteta auki. Taisteluita olisi kuitenkin mielenkiintoisempi lukea, jos ne oikeasti avattaisiin. Vielä tässäkään vaiheessa metsästäjät eivät tuntuneet oikeilta uhilta vaan he olivat oikeastaan aika reppanoita.
Harakanloukku on ehdottomasti trilogian onnistunein kirja. Tässä juoni lähtee vauhdikkaasti liikkeelle ja kaikki päähenkilöt pääsevät seikkailuun. Aikaa ei käytetä turhaan hengailuun, vaan tarinassa on käänteitä, vaaraa ja romanssia. Loppuratkaisuunkin käytettiin hyvin aikaa, mikä palkitsee lukijaa.
Toki genre on nuorten fantasia, eli jotkut jutut eivät sen puolesta uppoa aikuiseen lukijaan, mutta omassa genressään oikein pätevä teos.
I enjoyed these three books SO much. It took me a while to read this one cause I just started high school. I'm so sad this was the last book of this series and I hope that someday we will hear more about hottie Rufus and lovely Unna. Jos oot suomalainen tai kykenet suomen kieleen, tää kirjasarja on ehoton must read!!!
Äksönhenkisempi päätösosa ei innostanut alusta lähtien niin vahvasti kuin edelliset osat, mutta metsästäjien kaupungin kuvaus tempaisi taas hyvin vauhtiin. Reipasta menoa.
Mitäköhän mä just luin? Koko sarja menee sitä oudommaksi, mitä pidemmälle se etenee.Tämä oli välillä todella kummallista sohellusta. Hurjan koukuttava, vaikka muuten tää oli selkeästi huonoin näistä.