What do you think?
Rate this book
Cielo
Helsinki, 2058. Dopo una violenta guerra civile, la società è crollata e il movimento sovranista Luce ha preso il potere sull’ex capitale della Finlandia. I dissidenti politici sono fuggiti al nord, mentre ai cittadini leali Luce ha donato Cielo, una realtà virtuale dove tutto è meraviglioso e colorato. Cielo però è anche un anestetico sociale: addormenta le menti, placa gli istinti e infiacchisce lo spirito. Akseli, un ricercatore universitario, tenta di scoprire la causa dell’epidemia di apatia, che ha annullato gli appetiti sessuali e azzerato le nascite. Ottenuto l’accesso a Cielo, si imbatte in una donna di nome Lina. L’incontro è così potente che i due decidono di incontrarsi anche nella realtà. Da quel momento, tutto cambia…
288 pages, Paperback
First published February 1, 2018
13 people are currently reading
624 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 136 reviews
October 26, 2024
Finnország, 2050 körül. (Vagy Magyarország 2030-ban? Nem is tudom.) A neonáci, hímsoviniszta kormány a szabadságra és biztonságra való hivatkozással a mélyszegénység legaljára taszította finnugor unokatestvéreinket, de amíg az egyik kezével mindent elvett, addig a másikkal adott is, mégpedig az Ég nevezetű online alkalmazást, ahová az állampolgár (ha megérdemli) elmenekülhet. De vajon elég erős a virtualitás, hogy megbocsáthatóvá váljék a valóság teljes lerothasztása? Naná. Ehhez kétség sem fér. Csak pár holdkóros van, aki lázadni mer, de nekik kábé annyi sanszot adok, mint Bambinak a Vadászati Kiállításon. Jó sztori. Riasztóan időszerű és fájdalmas. Hát mi köt le, ha nem ez?
De komolyan kérdem: mi köt le, ha nem ez? Mert ez nem kötött le.
Pedig hát Leino nem aprózza el. Púpozott evőkanállal méri a diszkomfortérzetet, hősei tücskös piskótát esznek meg csótánykrémlevest, mert nincs más, mindezt azért, hogy annál jobban át tudjuk élni ezt a depresszív, embertelen jövőt. Húsz oldal után olyan borzasztóan érezzük magunkat a szövegben, hogy mi is inkább felmennénk az Égbe, és le se jönnénk onnan. És ez nyilván tudatos, szóval ezzel kapcsolatban egy rossz szavam se lehet. Csak valahogy az az érzésem, hogy amiket Leino leírt, azokat én külön-külön már olvastam. A virtuális világokat, a jövő autoriter rendszereit, az érzelmileg és szellemileg totálisan kiüresedett civil társadalmat. Legfeljebb pont ebben a kombinációban nem. Itt válik fontossá a konkrét cselekmény milyensége, ami Iina és Akseli kapcsolatában manifesztálódik. De valahogy ebben sem érzem a kraftot. Olybá tűnik, mintha a rendszer annyira leette volna az emberséget a szereplőkről, hogy az író sem tudja őket élővé tenni. Pedig az irodalomba vetett hitemre mondom, érzem én a könyvben az erőt. Csak valahogy elsuhantunk egymás mellett.
De komolyan kérdem: mi köt le, ha nem ez? Mert ez nem kötött le.
Pedig hát Leino nem aprózza el. Púpozott evőkanállal méri a diszkomfortérzetet, hősei tücskös piskótát esznek meg csótánykrémlevest, mert nincs más, mindezt azért, hogy annál jobban át tudjuk élni ezt a depresszív, embertelen jövőt. Húsz oldal után olyan borzasztóan érezzük magunkat a szövegben, hogy mi is inkább felmennénk az Égbe, és le se jönnénk onnan. És ez nyilván tudatos, szóval ezzel kapcsolatban egy rossz szavam se lehet. Csak valahogy az az érzésem, hogy amiket Leino leírt, azokat én külön-külön már olvastam. A virtuális világokat, a jövő autoriter rendszereit, az érzelmileg és szellemileg totálisan kiüresedett civil társadalmat. Legfeljebb pont ebben a kombinációban nem. Itt válik fontossá a konkrét cselekmény milyensége, ami Iina és Akseli kapcsolatában manifesztálódik. De valahogy ebben sem érzem a kraftot. Olybá tűnik, mintha a rendszer annyira leette volna az emberséget a szereplőkről, hogy az író sem tudja őket élővé tenni. Pedig az irodalomba vetett hitemre mondom, érzem én a könyvben az erőt. Csak valahogy elsuhantunk egymás mellett.
April 3, 2018
Tässä oli useampi puoli, joka kiinnosti minua: spefi/scifi, sukupuoli&seksuaalisuus, politiikka, virtuaalitodellisuudet.
Spekulatiivisena fiktiona tämä oli mielestäni oivallista, otti (minulle hyvin tutusta) nykymaailmasta palasia ja kehitteli niitä mielikuvituksekkaasti ja historiaa hyödyntäen eteenpäin luoden ihan omanlaisensa maailman, joka toimi tiettyjen, havaittavissa olevien sääntöjen mukaan.
Poliittisena romaanina tämä oli ihan mielenkiintoinen, hyviä yksityiskohtia hahmojen lapsuudesta, jolloin heidän maailmassaan vielä oli muitakin kuin valkoisia ihmisiä. Minusta pieni ristiriita siinä, miksi ei-valkoiset saivat edelleen lapsia, mutta eivät sitten johtaneet kapinoita tai muita kampanjoita Lamaannuksen iskiessä, mutta ehkä heidät oli siinä vaiheessa jo eristetty, aikajana ei tullut minulle ihan selväksi.
Virtuaalitodellisuusaspekti oli tosi jännä. En ole lukenut oikein mitään virtuaalitodellisuuksista enkä ole koskaan kokeillut mitään VR-laseja tai muuta. Sinänsä tuntuu kyllä tosi luontevalta kuvitella tällainen tulevaisuus, jossa rahalla tai työllä ostetaan aikaa virtuaalitodellisuudesta, jonne sitten paetaan kauheaa todellisuutta.
Sukupuoli ja seksuaalisuus olivat kirjassa mielestäni mielenkiintoisia ja ehkä mun tulkinnassa aika suureen osaan nousseita osa-alueita.
TÄMÄ TULEE NYT SPOILAAMAAN!
Saatuaan niitä lääkkeitä Akseli ja Iina alkavat käyttäytyä jokseenkin stereotyyppisen miehen ja naisen tavalla. Akseli on aggressiivisempi, haluaa urheilla, on omistushaluinen Iinan suhteen. Iina pelkää, mitä Akseli hänestä ajattelee, haluaa laittautua ja näyttää hyvältä hänen silmissään. Molemmat haluavat seksiä toistensa kanssa, ja jostain syystä vain toistensa kanssa (joku feromoni-juttu???).
Jalo tuntuu kaipaavan Markusta koko ajan, mutta kaipaus kääntyy teoksi vasta, kun hän on saanut lääkettä. Jalon seksuaalisuudesta tai halusta en muista myöskään puhuttaneen mitään.
Eli (vaihteeksi) kyllästytti heteronormatiivisuus. Mutta jäin myös miettimään, että mitä tämä yritti sanoa tai sanoi syvemmällä tasolla ihmisyydestä ja aktiivisuudesta ja lamaantumisesta ja niiden suhteesta sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Että ihmisyys on katoamassa, koska perinteiset sukupuoliroolit ja heteroseksuaalisuus "ovat katoamassa"? Että miesten kuuluisi olla aggressiivisia ja naisten laittautua tai olemme kohta aseksuaaleja ja ilman lapsia? (Kirjassa myös viitataan aseksuaalisuuteen Lamaannuksen, joka johti siis kansalliseen lapsettomuuteen, alkusyynä tai ennusmerkkinä.)
Tietenkään teosta ei voi lukea oppaana tai ennustuksena, mutta mietin taustalta hahmottuvia teemoja ja niistä nousevia viestejä. Mitä implisiittinen tekijä sanoo seksuaalisen halun ja elämänhalun yhteydestä? Entä seksuaalisen halun ja sukupuolen toteuttamisen tai kokemisen? Onko seksuaalisuus olennainen osa ihmisyyttä, jota ilman ei ole halua elää? Tarvitsemmeko lajina halun jatkaa sukuamme, jotta säilymme elossa? Tarvitseeko yksilö sitä, jotta hän pysyy elinvoimaisena? (Kysyn itse masentuneena demiseksuaalina. :D )
//Niin JA: onko seksi ihmiselle todella edelleenkin vain halu jatkaa sukua?
En voi olla lukematta näitä asioita teoksen taustalle ja haluaisinkin tosi paljon kuulla muiden ajatuksia tästä!
Spekulatiivisena fiktiona tämä oli mielestäni oivallista, otti (minulle hyvin tutusta) nykymaailmasta palasia ja kehitteli niitä mielikuvituksekkaasti ja historiaa hyödyntäen eteenpäin luoden ihan omanlaisensa maailman, joka toimi tiettyjen, havaittavissa olevien sääntöjen mukaan.
Poliittisena romaanina tämä oli ihan mielenkiintoinen, hyviä yksityiskohtia hahmojen lapsuudesta, jolloin heidän maailmassaan vielä oli muitakin kuin valkoisia ihmisiä. Minusta pieni ristiriita siinä, miksi ei-valkoiset saivat edelleen lapsia, mutta eivät sitten johtaneet kapinoita tai muita kampanjoita Lamaannuksen iskiessä, mutta ehkä heidät oli siinä vaiheessa jo eristetty, aikajana ei tullut minulle ihan selväksi.
Virtuaalitodellisuusaspekti oli tosi jännä. En ole lukenut oikein mitään virtuaalitodellisuuksista enkä ole koskaan kokeillut mitään VR-laseja tai muuta. Sinänsä tuntuu kyllä tosi luontevalta kuvitella tällainen tulevaisuus, jossa rahalla tai työllä ostetaan aikaa virtuaalitodellisuudesta, jonne sitten paetaan kauheaa todellisuutta.
Sukupuoli ja seksuaalisuus olivat kirjassa mielestäni mielenkiintoisia ja ehkä mun tulkinnassa aika suureen osaan nousseita osa-alueita.
TÄMÄ TULEE NYT SPOILAAMAAN!
Saatuaan niitä lääkkeitä Akseli ja Iina alkavat käyttäytyä jokseenkin stereotyyppisen miehen ja naisen tavalla. Akseli on aggressiivisempi, haluaa urheilla, on omistushaluinen Iinan suhteen. Iina pelkää, mitä Akseli hänestä ajattelee, haluaa laittautua ja näyttää hyvältä hänen silmissään. Molemmat haluavat seksiä toistensa kanssa, ja jostain syystä vain toistensa kanssa (joku feromoni-juttu???).
Jalo tuntuu kaipaavan Markusta koko ajan, mutta kaipaus kääntyy teoksi vasta, kun hän on saanut lääkettä. Jalon seksuaalisuudesta tai halusta en muista myöskään puhuttaneen mitään.
Eli (vaihteeksi) kyllästytti heteronormatiivisuus. Mutta jäin myös miettimään, että mitä tämä yritti sanoa tai sanoi syvemmällä tasolla ihmisyydestä ja aktiivisuudesta ja lamaantumisesta ja niiden suhteesta sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Että ihmisyys on katoamassa, koska perinteiset sukupuoliroolit ja heteroseksuaalisuus "ovat katoamassa"? Että miesten kuuluisi olla aggressiivisia ja naisten laittautua tai olemme kohta aseksuaaleja ja ilman lapsia? (Kirjassa myös viitataan aseksuaalisuuteen Lamaannuksen, joka johti siis kansalliseen lapsettomuuteen, alkusyynä tai ennusmerkkinä.)
Tietenkään teosta ei voi lukea oppaana tai ennustuksena, mutta mietin taustalta hahmottuvia teemoja ja niistä nousevia viestejä. Mitä implisiittinen tekijä sanoo seksuaalisen halun ja elämänhalun yhteydestä? Entä seksuaalisen halun ja sukupuolen toteuttamisen tai kokemisen? Onko seksuaalisuus olennainen osa ihmisyyttä, jota ilman ei ole halua elää? Tarvitsemmeko lajina halun jatkaa sukuamme, jotta säilymme elossa? Tarvitseeko yksilö sitä, jotta hän pysyy elinvoimaisena? (Kysyn itse masentuneena demiseksuaalina. :D )
//Niin JA: onko seksi ihmiselle todella edelleenkin vain halu jatkaa sukua?
En voi olla lukematta näitä asioita teoksen taustalle ja haluaisinkin tosi paljon kuulla muiden ajatuksia tästä!
February 28, 2018
Piia Leinon Taivas on tulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Kirjassa eletään vuotta 2058, ei kovin kaukana tästä ajasta, mutta paljon on ehtinyt tapahtua neljässäkymmenessä vuodessa. Helsingin ympärille on rakennettu piikkilanka-aita ja valtaa pitää Valo. Sotilaat vartioivat kaduilla ja ihmisiä roikkuu torilla hirressä. Ainoa vapaa-ajanviettotapa, joka sallitaan on virtuaalimatka Taivaaseen.
Yhdellä virtuaalimatkalla kirjan päähenkilö Akseli kohtaa nuoren Iinan ja haluaa tavata Iinan myös arkimaailmassa.
Sisällissodan raunioittaman Helsingin raunioiden välistä kasvaa koivunvesoja ja nuorten kiihkeä yhdessäolo salailuineen muuttaa koko ajan muotoaan. Iina ja Akseli tulevat eri maailmoista, eri aatteiden leireistä. Voiko kumpikaan luottaa toiseen tuona vaikeana aikana, kun elämä oli hiuskarvan varassa.
Piia Leino on kirjoittanut hyvinkin mahdollisen tulevaisuusskenaarion, jota en toivoisi tulevaisuudelta. Kirja voitti Maailman laita - romaanikilpailun vuonna 2016.
Yhdellä virtuaalimatkalla kirjan päähenkilö Akseli kohtaa nuoren Iinan ja haluaa tavata Iinan myös arkimaailmassa.
Sisällissodan raunioittaman Helsingin raunioiden välistä kasvaa koivunvesoja ja nuorten kiihkeä yhdessäolo salailuineen muuttaa koko ajan muotoaan. Iina ja Akseli tulevat eri maailmoista, eri aatteiden leireistä. Voiko kumpikaan luottaa toiseen tuona vaikeana aikana, kun elämä oli hiuskarvan varassa.
Piia Leino on kirjoittanut hyvinkin mahdollisen tulevaisuusskenaarion, jota en toivoisi tulevaisuudelta. Kirja voitti Maailman laita - romaanikilpailun vuonna 2016.
May 4, 2018
Tästä pidin todella paljon. Hyytävä dystopia muutaman vuosikymmenen päässä olevasta Suomesta, jonka kaikki idut ovat jo olemassa. Välinpitämättömyys, apatia, virtuaalitodellisuuden himo, äärioikeistolainen valta... Huh. Kylmiä väreitä lukiessa ja asioita ajatellessa. Helsinki-kuvaus upeaa. Suosittelen.
October 24, 2025
iako je radnja smještena u ne tako daleku 2058., više sam ju doživjela kao priču o tragičnoj sadašnjosti, nego o prijetećoj budućnosti. scene jesu apokaliptične, distopijske, ali pravi horor je potpuno otuđenje jednih od drugih. na prvu djeluje kao da govori o propasti svijeta, ali propast čovjeka kao osjećajnog, samovoljnog i slobodnog bića je ono što nas ionako čeka ne trgnemo li se.
dobra ideja, tjera na razmišljanje (i baca u tugu), ali stil mi nije legao nikako.
dobra ideja, tjera na razmišljanje (i baca u tugu), ali stil mi nije legao nikako.
April 15, 2024
Le distopie più note ai giorni nostri furono scritte tra fine Ottocento e inizio Novecento e non dovettero faticare molto per immaginare il mondo di oggi in chiave cupa, visto che le radici di quello che siamo oggi sono ben piantate in quegli anni. Totalitarismi. controllo delle masse, guerre, viaggi nello spazio e alienazione dell'individuo sono temi che ci riguardano da vicino.
Quello che è egualmente interessante - adesso - è scoprire quali sono le distopie scritte in questa epoca che ci raccontano del domani. E come ce lo raccontano.
Piia Leino racconta in modo magistrale la storia di Cielo, questa piattaforma virtuale da sogno, dove pace, libertà e serenità dei sensi sono l'unico imperativo. Fuori da Cielo, il mondo vero è stato invece sconquassato dal dramma ambientale, di cui gli uomini di ieri erano consapevoli e che consapevolmente hanno deciso di ignorare.
Come il disastro ambientale, anche la depressione, altro grande male del nostro presente, ha preso il sopravvento. Gli uomini e le donne del futuro, soddisfatti dalla loro presenza rassicurante su Cielo, non hanno più rabbia, bisogni, desideri umani.
Vivono forse meglio di noi, privati di ciò che, in fondo, ci causa anche sofferenza? Vivono forse meglio di noi, che ci facciamo attrarre dalle pubblicità, dal consumismo, dalla ricerca di soddisfazione immediata di piaceri fisici?
Piia Leino esplora proprio tutte queste tematiche, raccontando mediante i suoi personaggi - Akseli e Lina - il mondo di domani, dove il desiderio si è estinto, e resta solo il vivere in un silenzio solitario privo di turbolenze, paure e problemi. E tutto questo grazie al mondo virtuale, accessibile indeterminatamente. E, si capisce, solo per chi è benestante...
Gli echi narrativi ad altri noti distopici sono evidentissimi, proprio al pensiero di altre coppie celebri - Winston e Julia in "1984", D-503 e I-330 di "Noi" - e proprio questa presenza in filigrana ha contribuito a farmi apprezzare questo romanzo che segue un sistema narrativo ben noto per raccontare un domani assolutamente ignoto.
Quello che è egualmente interessante - adesso - è scoprire quali sono le distopie scritte in questa epoca che ci raccontano del domani. E come ce lo raccontano.
Piia Leino racconta in modo magistrale la storia di Cielo, questa piattaforma virtuale da sogno, dove pace, libertà e serenità dei sensi sono l'unico imperativo. Fuori da Cielo, il mondo vero è stato invece sconquassato dal dramma ambientale, di cui gli uomini di ieri erano consapevoli e che consapevolmente hanno deciso di ignorare.
Come il disastro ambientale, anche la depressione, altro grande male del nostro presente, ha preso il sopravvento. Gli uomini e le donne del futuro, soddisfatti dalla loro presenza rassicurante su Cielo, non hanno più rabbia, bisogni, desideri umani.
Vivono forse meglio di noi, privati di ciò che, in fondo, ci causa anche sofferenza? Vivono forse meglio di noi, che ci facciamo attrarre dalle pubblicità, dal consumismo, dalla ricerca di soddisfazione immediata di piaceri fisici?
Piia Leino esplora proprio tutte queste tematiche, raccontando mediante i suoi personaggi - Akseli e Lina - il mondo di domani, dove il desiderio si è estinto, e resta solo il vivere in un silenzio solitario privo di turbolenze, paure e problemi. E tutto questo grazie al mondo virtuale, accessibile indeterminatamente. E, si capisce, solo per chi è benestante...
Gli echi narrativi ad altri noti distopici sono evidentissimi, proprio al pensiero di altre coppie celebri - Winston e Julia in "1984", D-503 e I-330 di "Noi" - e proprio questa presenza in filigrana ha contribuito a farmi apprezzare questo romanzo che segue un sistema narrativo ben noto per raccontare un domani assolutamente ignoto.
June 5, 2022
Noriu daugiau ir dvigubai ilgesnės knygos. Įsivaizduokite 2058-ųjų Helsinkį, miestą, atsitvėrusį nuo išorinio pasaulio, kuriame nėra nei neįgaliųjų, nei vaikų, nei senukų, o visos dienos praleidžiamos virtualioje realybėje „Dangus“. Ir ne be reikalo. Jei tikrame pasaulyje net nebėra sniego, tai kodėl čia neaplankius kalnų, kabančių sodų ar neparagavus egzotiškiausio maisto ir nenugyvenus geriausio gyvenimo, juk realybė nebeturi ko pasiūlyti.
Esu didžiausia distopijos ir apokaliptinių filmų fanė, todėl ši knyga pasirodė gana lengvas užkandis. Buvo daug užuominų apie imigrantų krizę, potvynius, nusiaubusius ištisus miestus, valdžios keliamus mokesčius bei kaltinimus tam tikroms visuomenės grupėms, net bet kokios užsienio kalbos draudimą, o kur darai karai bei pasipriešinimas. Tačiau man norėjosi dar daugiau konteksto, platesnio situacijų aprašymo. Net kelis kartus knyga mane sugebėjo nustebinti paminėtais žudymais, tačiau vos keli sakiniai – ir jie dingsta, paminimi lyg tarp kitko. O dar labiau supykdė pokalbis apie Mėnulyje bei Marse esančias žmonių kolonijas. Gal jos ir pabrėžė Suomijos sąstingį ar atsiskyrimą nuo išorinio pasaulio, bet šios detalės per daug įdomios, kad būtų taip lengvai paleistos.
Kad ir kokios iki „Dangaus“ atsiradimo esančios aplinkybės būtų aprašytos knygoje, čia labiau koncentruojamasi į dviejų veikėjų Akselio bei Inos santykius. Jų „atsibudimą“ iš apatijos bei visiškai skirtingus požiūrius į susidariusią situaciją. Akselis yra tas prisitaikėlis, kuriam viskas gerai, jei tai jo neliečia tiesiogiai. Žmogus, susitaikęs su dabartimi ir nieko daugiau nenorintis. Tad aš tikrai jį norėjau gerai papurtyti. O Ina - priešingai. Jei jau ką sugalvojo, tai ir ras būdų tam įgyvendinti.
Čia labai svarbus ir šeimos kontekstas. Ina augo veiklioje, valdžios represijoms nepaklūstančioje, ją kritikuojančioje šeimoje, todėl ir jos idėjos tai atspindi. Nors kartais atrodydavo, jog ji labiau nori tiesiog rasti brolį bei tėvą ir įgyvendinti jų idėjas, o ne padėti visai visuomenei „atsibusti“ ar siekti savų užmojų. Bet kokiu atveju, visa istorija iš skirtingų dviejų žmonių perspektyvos padeda geriau suprasti abiejų žmonių požiūrį. Kodėl vieni lieka apatiški, o kiti nori ne tik padėti artimui, bet ir kitiems aplinkiniams.
Visą skaitymo laiką negalėjau iš minčių išvyti poros knygų, panašiomis temomis, nors ir labai skirtingų: Marijaus Gailiaus „Oro“, Dainiaus Vanago „Oderis“, Ernest Cline „Oazė. Žaidimas prasideda“. Tad čia mano nuoširdžiausios rekomendacijos Jums. Na, o šis romanas priskiriamas leidyklos „Aukso žuvys“ keliautojai laiku serijai. Nusikeliame į ateitį bei nagrinėjame aktualias imigracijos, priklausomybės, apatijos, nacionalizmo bei klimato kaitos klausimus. Visai neseniai pasirodė ir naujausias šios serijos grafinis romanas „Tarp dviejų garsų“. Šiai serijai kol kas priklauso net penkiolika autorių. Todėl tikrai laukia dar įdomių bei neatrastų knygų.
Daugiau apžvalgų rasite:
https://www.juoduantbalto.lt
IG: https://www.instagram.com/panele_zi
Esu didžiausia distopijos ir apokaliptinių filmų fanė, todėl ši knyga pasirodė gana lengvas užkandis. Buvo daug užuominų apie imigrantų krizę, potvynius, nusiaubusius ištisus miestus, valdžios keliamus mokesčius bei kaltinimus tam tikroms visuomenės grupėms, net bet kokios užsienio kalbos draudimą, o kur darai karai bei pasipriešinimas. Tačiau man norėjosi dar daugiau konteksto, platesnio situacijų aprašymo. Net kelis kartus knyga mane sugebėjo nustebinti paminėtais žudymais, tačiau vos keli sakiniai – ir jie dingsta, paminimi lyg tarp kitko. O dar labiau supykdė pokalbis apie Mėnulyje bei Marse esančias žmonių kolonijas. Gal jos ir pabrėžė Suomijos sąstingį ar atsiskyrimą nuo išorinio pasaulio, bet šios detalės per daug įdomios, kad būtų taip lengvai paleistos.
Kad ir kokios iki „Dangaus“ atsiradimo esančios aplinkybės būtų aprašytos knygoje, čia labiau koncentruojamasi į dviejų veikėjų Akselio bei Inos santykius. Jų „atsibudimą“ iš apatijos bei visiškai skirtingus požiūrius į susidariusią situaciją. Akselis yra tas prisitaikėlis, kuriam viskas gerai, jei tai jo neliečia tiesiogiai. Žmogus, susitaikęs su dabartimi ir nieko daugiau nenorintis. Tad aš tikrai jį norėjau gerai papurtyti. O Ina - priešingai. Jei jau ką sugalvojo, tai ir ras būdų tam įgyvendinti.
Čia labai svarbus ir šeimos kontekstas. Ina augo veiklioje, valdžios represijoms nepaklūstančioje, ją kritikuojančioje šeimoje, todėl ir jos idėjos tai atspindi. Nors kartais atrodydavo, jog ji labiau nori tiesiog rasti brolį bei tėvą ir įgyvendinti jų idėjas, o ne padėti visai visuomenei „atsibusti“ ar siekti savų užmojų. Bet kokiu atveju, visa istorija iš skirtingų dviejų žmonių perspektyvos padeda geriau suprasti abiejų žmonių požiūrį. Kodėl vieni lieka apatiški, o kiti nori ne tik padėti artimui, bet ir kitiems aplinkiniams.
Visą skaitymo laiką negalėjau iš minčių išvyti poros knygų, panašiomis temomis, nors ir labai skirtingų: Marijaus Gailiaus „Oro“, Dainiaus Vanago „Oderis“, Ernest Cline „Oazė. Žaidimas prasideda“. Tad čia mano nuoširdžiausios rekomendacijos Jums. Na, o šis romanas priskiriamas leidyklos „Aukso žuvys“ keliautojai laiku serijai. Nusikeliame į ateitį bei nagrinėjame aktualias imigracijos, priklausomybės, apatijos, nacionalizmo bei klimato kaitos klausimus. Visai neseniai pasirodė ir naujausias šios serijos grafinis romanas „Tarp dviejų garsų“. Šiai serijai kol kas priklauso net penkiolika autorių. Todėl tikrai laukia dar įdomių bei neatrastų knygų.
Daugiau apžvalgų rasite:
https://www.juoduantbalto.lt
IG: https://www.instagram.com/panele_zi
November 25, 2021
Egyértelműen Atwood disztópiáira emlékeztetett, ugyanakkor orwelli áthallásokban sem szűkölködött ez a könyv. Sinisalo bizarrságát viszont nélkülözte, amit persze miért is vártam: lehet, hogy finn, de mégiscsak más író, más stílus, más megközelítés. A sajátos északi ízvilág azért tetten érhető, például egészen biztosan nem olvastam még sehol ilyen részletesen Helsinkiről. Igaz, ami igaz, a regény cselekményében már csak egy szánalmas romhalmaz a város, még szánalmasabb lakói pedig egy számukra fejlesztett, finn-nemzeti virtuális valóságban keresik a... vigaszt? Boldogulást? Mindennapi kenyerüket?
Tulajdonképpen a tömeges politikai manipuláció, a kenyér és cirkusz egy 21. századi esettanulmányát dolgozza ki a szerző, szépen és sok szempontból körbejárva témát, behúzós karakterek szemüvegén keresztül. (A kollektív apátia és a teljesen aszexuális, introvertált társadalom rémképét egy kissé elrugaszkodottnak éreztem az amúgy racionális hangnemű történetben, de a regény világába végül is belesimult és így lett kerek egész a végkifejlet is.)
Nem tökéletes, de mivel eléggé élveztem a szöveg stílusát, inkább 5, mint 4 csillag.
Tulajdonképpen a tömeges politikai manipuláció, a kenyér és cirkusz egy 21. századi esettanulmányát dolgozza ki a szerző, szépen és sok szempontból körbejárva témát, behúzós karakterek szemüvegén keresztül. (A kollektív apátia és a teljesen aszexuális, introvertált társadalom rémképét egy kissé elrugaszkodottnak éreztem az amúgy racionális hangnemű történetben, de a regény világába végül is belesimult és így lett kerek egész a végkifejlet is.)
Nem tökéletes, de mivel eléggé élveztem a szöveg stílusát, inkább 5, mint 4 csillag.
January 14, 2021
Pidän dystopioista, jotka rohkeasti sijoitetaan aikaan ja paikkaan, eikä mystiseen joskus syntyvään Jokumaahan. Loppujen lopuksi yllättävänkin tuore näkemys asetelmasta, jossa ihmiset ovat addiktoituneet virtuaalimaailmaan ja unohtaneet todellisuuden. Etelä-Suomessa on menty suuntaan, johon on valitettavan helppoa uskoa vallitsevassa maailmantilassa. Jäin kuitenkin kaipaamaan vähän lisää yhteiskuntarakenteen taustoittamista.
Harmillisinta oli, että melko fiilistelevä juoni syöksyi loppuun hirvittävällä vauhdilla. Olisin toivonut henkilöille erilaista loppua, mutta toisaalta tämä ehkä sopi tarinaan. Mietin myös, oliko sukupuoliroolien ja seksuaalisuuden käsittely ajatuksia herättävän toimivaa vai ongelmallista.
Harmillisinta oli, että melko fiilistelevä juoni syöksyi loppuun hirvittävällä vauhdilla. Olisin toivonut henkilöille erilaista loppua, mutta toisaalta tämä ehkä sopi tarinaan. Mietin myös, oliko sukupuoliroolien ja seksuaalisuuden käsittely ajatuksia herättävän toimivaa vai ongelmallista.
June 30, 2018
Pitkästä aikaa eteeni sattui kiinnostava, monitahoinen spefi-romaani. Tämä Dystopia tulevaisuuden Helsingistä kommentoi kylmäävän osuvasti myös tätä aikaa, jossa elämme, ja sitä, mihin voimme päätyä. Antaa ajateltavaa paitsi ihmisyydestä, myös politiikasta, vallasta ja kansakuntien -ja koko maailman- tulevaisuudesta.
Rakenne lyhyine lukuineen oli myös miellyttävä ja toimiva matkaseuralaiskirjaksi!
Rakenne lyhyine lukuineen oli myös miellyttävä ja toimiva matkaseuralaiskirjaksi!
July 8, 2022
"Ekonominė priklausomybė nuo vyro pririšdavo moterį prie šeimos. Finansinę prievartą papildė įstatymų, religijų ir pramogų verslo siunčiamos žinutės, kuriomis buvo siekiama užtikrinti, kad moterys be sutuoktinio jaustųsi nevisavertės".
"Kūnas - tai našta, kurią protui tenka tampyti".
"Karams vadovaujantys (paprastai pagyvenę) vyrai pažaboja jaunuolių gyvybingumą, kad pademonstruotų savo jėgą, tarsi jų egzistavimas galėtų išaugti ir sustiprėti kitų sąskaita".
"Žmonės pavargo ir tapo mašinomis, bet mašinos niekad netapo žmonėmis".
"Tiesiog darydamas ką nors drauge su kitais tiesiog jausdavaisi taip, lyg viskas turėtų bent kokią prasmę".
"Priimti sprendimą - kur kas lengviau nei jo laikytis".
"Žodžiai prasideda ten, kur baigiasi abipusis supratimas".
"Numirėliai iškart miršta tik sau, o kitiems miršta tada, kai niekas jų nebeprisimena".
"Kūnas - tai našta, kurią protui tenka tampyti".
"Karams vadovaujantys (paprastai pagyvenę) vyrai pažaboja jaunuolių gyvybingumą, kad pademonstruotų savo jėgą, tarsi jų egzistavimas galėtų išaugti ir sustiprėti kitų sąskaita".
"Žmonės pavargo ir tapo mašinomis, bet mašinos niekad netapo žmonėmis".
"Tiesiog darydamas ką nors drauge su kitais tiesiog jausdavaisi taip, lyg viskas turėtų bent kokią prasmę".
"Priimti sprendimą - kur kas lengviau nei jo laikytis".
"Žodžiai prasideda ten, kur baigiasi abipusis supratimas".
"Numirėliai iškart miršta tik sau, o kitiems miršta tada, kai niekas jų nebeprisimena".
December 17, 2021
Dystopian novel set in the year of 2058. Helsinki, Finland is now a micro state with authoritarian government that heavily control the citizens who live in poverty. The escape of that poverty is found in the virtual reality called "Taivas". In that reality, the two main protagonists meet and they decide to meet in a real world.
I like the idea of the novel and the style of writing.
I just feel I needed more info about the circumstances that led to this dystopia and I feel I didn't have the proper closure of this novel.
I like the idea of the novel and the style of writing.
I just feel I needed more info about the circumstances that led to this dystopia and I feel I didn't have the proper closure of this novel.
December 2, 2020
Luin Leinot väärässä järjestyksessä - tavallaan onneksi, sillä tämä esikoinen oli paljon vetävämpi kuin Yliaika. Leino onnistui luomaan 2050-luvun lopun Helsingistä lohduttoman paikan, jossa ihmiset ovat kadottaneet kykynsä haluta mitään ja pitävät huolen vain välttämättömistä elintarpeista sekä pääsystään virtuaali-Taivaaseen, joka palkitsee pehmoisella, ongelmattomalla ololla.
Juoni on sinänsä dystopioiden peruskuvastoa: kansa on taltutettu, mutta silti jossain - aina - kytee kapina. Taivas-romaanissa tähän on saatu oivaa tvistiä keskittymällä vain kolmeen henkilöön ja siihen, miten he luovivat systeemissä sen murroshetkillä. Yhteiskunnan pahat voimat ja monet yhteiskunnalliset ongelmat jäävät siveltimenvedonomaisiksi maininnoiksi, mutta se ei haittaa, sillä kiinnostus päähenkilöihin pakottaa lukemaan tarinaa eteenpäin.
Jos jotain haluaa kritisoida, niin tuntuu mahdottomalta ajatella, että 38 vuodessa Helsinki päätyisi siihen tilaan, mikä kirjassa kuvataan. Mutta sepä juuri lienee dystopioiden tarkoitus: ne panevat meidät katsomaan nykytilannetta ja kirjassa kuviteltua todellisuutta, ja haastavat meidät tekemään jotian, jotta kirjan tulevaisuus ei tapahtuisi.
Juoni on sinänsä dystopioiden peruskuvastoa: kansa on taltutettu, mutta silti jossain - aina - kytee kapina. Taivas-romaanissa tähän on saatu oivaa tvistiä keskittymällä vain kolmeen henkilöön ja siihen, miten he luovivat systeemissä sen murroshetkillä. Yhteiskunnan pahat voimat ja monet yhteiskunnalliset ongelmat jäävät siveltimenvedonomaisiksi maininnoiksi, mutta se ei haittaa, sillä kiinnostus päähenkilöihin pakottaa lukemaan tarinaa eteenpäin.
Jos jotain haluaa kritisoida, niin tuntuu mahdottomalta ajatella, että 38 vuodessa Helsinki päätyisi siihen tilaan, mikä kirjassa kuvataan. Mutta sepä juuri lienee dystopioiden tarkoitus: ne panevat meidät katsomaan nykytilannetta ja kirjassa kuviteltua todellisuutta, ja haastavat meidät tekemään jotian, jotta kirjan tulevaisuus ei tapahtuisi.
November 16, 2021
Całkiem niezła dystopia, choć końcówka nieco popsuła mi wrażenia.
June 3, 2024
Norėti.
Ar kada esame susimąstę, kaip tai svarbu?
„– Dangus – tai tikslas, bet gal mums nevalia pasiekti tikslo? Gal tiesiog turėtume visada ieškoti ir stengtis gimdyti vaikus, kad šie vėliau paveldėtų mūsų ilgesį ir toliau bandytų išsiaiškinti, kas laukia pasiekus tikslą.
– Argi tai ne žiauru? Pagimdyti vaiką ir pasakyti jam: negausi Dangaus, užtat galėsi nepaliaujamai ieškoti.
– Aišku, žiauru. Bet galbūt dar žiauriau suvokti, kad nebėra ko ieškoti".
Norėti/turėti jėgų atsikelti rytais, išsivalyti dantis, nusiprausti, pavalgyti, miegoti, šnekėtis, išeiti pasivaikščioti, nueiti į parduotuvę, darbą, kiną, sėdėti kavinėje, skaityti, padėti, dalintis, domėtis...
Autorė nubraižo scenarijų, kur viso to nebelieka. 2058-ųjų nuo viso pasaulio izoliavęsis Helsinkis savaip išsprendžia klimato kaitos, imigracijos, susvetimėjimo, socialines ir kt. problemas. Jį valdanti ultranacionalistinė Šviesa gyventojams kaip darbo užmokestį pasiūlo virtualų Dangų, kur viskas tobula, nereikalauja pastangų, tik palaimingai užsimiršti ir tapti priklausomam. Nepastebint/nenorint pastebėti, kokia klaiki tikrovė. Tačiau kartą Danguje susitinka Akselio ir Inos avatarai...
Nuostabus, skatinantis susimąstyti kūrinys. Nagrinėjantis ir vyro bei moters, abiejų vaidmens visuomenėje, sprendimo laisvės ir galios bei kt. klausimus.
Su – visgi – šviesa tunelio gale.
Ar kada esame susimąstę, kaip tai svarbu?
„– Dangus – tai tikslas, bet gal mums nevalia pasiekti tikslo? Gal tiesiog turėtume visada ieškoti ir stengtis gimdyti vaikus, kad šie vėliau paveldėtų mūsų ilgesį ir toliau bandytų išsiaiškinti, kas laukia pasiekus tikslą.
– Argi tai ne žiauru? Pagimdyti vaiką ir pasakyti jam: negausi Dangaus, užtat galėsi nepaliaujamai ieškoti.
– Aišku, žiauru. Bet galbūt dar žiauriau suvokti, kad nebėra ko ieškoti".
Norėti/turėti jėgų atsikelti rytais, išsivalyti dantis, nusiprausti, pavalgyti, miegoti, šnekėtis, išeiti pasivaikščioti, nueiti į parduotuvę, darbą, kiną, sėdėti kavinėje, skaityti, padėti, dalintis, domėtis...
Autorė nubraižo scenarijų, kur viso to nebelieka. 2058-ųjų nuo viso pasaulio izoliavęsis Helsinkis savaip išsprendžia klimato kaitos, imigracijos, susvetimėjimo, socialines ir kt. problemas. Jį valdanti ultranacionalistinė Šviesa gyventojams kaip darbo užmokestį pasiūlo virtualų Dangų, kur viskas tobula, nereikalauja pastangų, tik palaimingai užsimiršti ir tapti priklausomam. Nepastebint/nenorint pastebėti, kokia klaiki tikrovė. Tačiau kartą Danguje susitinka Akselio ir Inos avatarai...
Nuostabus, skatinantis susimąstyti kūrinys. Nagrinėjantis ir vyro bei moters, abiejų vaidmens visuomenėje, sprendimo laisvės ir galios bei kt. klausimus.
Su – visgi – šviesa tunelio gale.
June 22, 2020
Kiehtova dystopia Suomesta, jossa totalitarismi hallitsee ja elämänhalu on kadonnut kaikista. Toistensa sijaan ihmiset hakevat lohtua digitaalimaailmasta.
Minua kiehtoi tässä eniten heikkoudessaan ärsyttävä, jopa inhottava päähenkilö, jollainen on ollut jokseenkin harvinainen lukemissani dystopiakirjoissa.
Oma arvioni tälle olisi 3,5 tähteä, sillä en voinut olla vertaamatta tätä Leinon Yliaikaan, joka oli minusta kaikin puolin kiehtovampi, yllätyksellisempi ja asettelultaan tuoreempi. Tämä sen sijaan jäi pahasti vielä "perusdystopian" puolelle enkä oikein pääse yli lopetuksesta.
Minua kiehtoi tässä eniten heikkoudessaan ärsyttävä, jopa inhottava päähenkilö, jollainen on ollut jokseenkin harvinainen lukemissani dystopiakirjoissa.
Oma arvioni tälle olisi 3,5 tähteä, sillä en voinut olla vertaamatta tätä Leinon Yliaikaan, joka oli minusta kaikin puolin kiehtovampi, yllätyksellisempi ja asettelultaan tuoreempi. Tämä sen sijaan jäi pahasti vielä "perusdystopian" puolelle enkä oikein pääse yli lopetuksesta.
December 11, 2022
3,5 tähteä, mutta pyöristän alaspäin. Tässä oli kiinnostava ja uskottava konsepti, mutta hahmot jättivät kylmäksi. Lisäksi olisi kiinnostanut lukea lisää yhteiskunnan muutoksesta ja hahmojen henkilöhistoriasta. En myöskään ole aivan varma, osuiko teoksen kaikki kritiikki maaliin. Tämä oli kuitenkin nopea ja helppolukuinen, ja tykkään Leinon oivaltavasta kielenkäytöstä.
April 2, 2026
Puiki distopija, apie tai kur mes judam šiuo metu ir į ką viskas išvirsti gali ir kaip paskui su tuo gyventi. Nedaug technologijų detalumo, ne apie tai knyga, o būtent kokių pas mus dar likę emocijų 2050-aisiais. Ir negali nematyti pranašystės žvelgiant į šiandieninę didėjančią socialinę izoliaciją.
Knyga visiškai galėtų būti Europinis kinas - nenustebčiau jei ji bus ekranizuota.
Knyga visiškai galėtų būti Europinis kinas - nenustebčiau jei ji bus ekranizuota.
Read
February 21, 2018Kiinnostava ja ahdistava dystopia lähitulevaisuuden Helsingistä. Ihmiset ovat lamaantuneet, elämää eletään lähinnä virtuaalimaailmassa ja reaalissa hoidetaan vain välttämättömät toimet. Lapsia ei enää synny. Kirjan Helsinki on ruma ja ikävä, mutta samaistuttava, hahmot puolestaan kiinnostavia mutteivät oikeastaan mukavia.
May 21, 2019
Piia Leinon 2050-luvun Helsinkiin sijoittuva dystopia tunnistaa monia nykyhetkessä näkyviä signaaleja. On riippuvuus ruuduilla ja verkossa tapahtuvista asioista, seksuaalisuuden himmeneminen, apatian ja osattomuuden lisääntyminen, nationalismi, pääkaupungin ja ympäröivän maan eriytyminen. Taivas-romaanissa ihmiset pyrkivät elämään vain sisätiloissa, jos heidän ei tarvitse kerjätä. Paremmin toimeentulevilla päivien merkityksen täyttää Taivas, immersiivinen virtuaalimaailma, jossa ihminen voi päästä pois lamaantuneesta reaalitodellisuudesta, tuntea täydellistä rauhaa ja nähdä paikkoja, joihin ei enää pääse – joita ei kenties enää ole. Matkustaminen Suomesta on kielletty, rajat ovat täysin kiinni. Iina ja Akseli kohtaavat Taivaassa, ja jokin erityinen värähtää kaksikon välillä. Kun Akseli saa työtehtävänä syödä pillereitä ja dokumentoida vaikutuksia, hän alkaa tuntea halua asioita kohti, nähdä taas päämääriä. Eikä hän halua kokea sitä yksin.
Taivaan maailma on tarkasti kuvattu – niin virtuaaliset tilat kuin tulevaisuuden julma realismikin. Kerronta tuo täsmällisenä näkyville vieraiksi muuttuneiden miljöiden yksityiskohdat ja henkilöiden tuntemukset; muutos apaattisesta lamaannuksesta päämäärätietoiseksi toimijaksi on kuvattu oivaltavasti. Teos saa katsomaan omaa elämänmenoaan uudesta kulmasta, mikä on hyvän dystopian merkki. Romaanin juoni vetää lukijaa mukanaan tehokasta tahtia, draaman kaari aaltoilee sopivasti. Akselin ja Iinan suhteen kuvauksessa oli omaan makuuni välillä liikaa Hollywoodia. Teos luo mieleen elokuvamaisia näkymiä hyvälläkin tavalla. Taivas on parhaillaan EU:n kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana, ja se sopii ehdolle hyvin – kirjan voisi kuvitella toimivan myös käännöksenä.
"Mies luuli häntä aluksi avattareksi. Sen näki katseesta, sillä ihminen katsoo ihmistä toisin kuin näkymää, näkee muuntuneen itsensä ja haluaa tietää, mitä yhteistä heissä on. Kun mies oli uskonut Iinan ihmiseksi, hänen uneliaisuuteensa oli virinnyt tarkkaavaisuuden säie." (s. 38)
(Tarkka arvio ehkä 3,5/5)
Taivaan maailma on tarkasti kuvattu – niin virtuaaliset tilat kuin tulevaisuuden julma realismikin. Kerronta tuo täsmällisenä näkyville vieraiksi muuttuneiden miljöiden yksityiskohdat ja henkilöiden tuntemukset; muutos apaattisesta lamaannuksesta päämäärätietoiseksi toimijaksi on kuvattu oivaltavasti. Teos saa katsomaan omaa elämänmenoaan uudesta kulmasta, mikä on hyvän dystopian merkki. Romaanin juoni vetää lukijaa mukanaan tehokasta tahtia, draaman kaari aaltoilee sopivasti. Akselin ja Iinan suhteen kuvauksessa oli omaan makuuni välillä liikaa Hollywoodia. Teos luo mieleen elokuvamaisia näkymiä hyvälläkin tavalla. Taivas on parhaillaan EU:n kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana, ja se sopii ehdolle hyvin – kirjan voisi kuvitella toimivan myös käännöksenä.
"Mies luuli häntä aluksi avattareksi. Sen näki katseesta, sillä ihminen katsoo ihmistä toisin kuin näkymää, näkee muuntuneen itsensä ja haluaa tietää, mitä yhteistä heissä on. Kun mies oli uskonut Iinan ihmiseksi, hänen uneliaisuuteensa oli virinnyt tarkkaavaisuuden säie." (s. 38)
(Tarkka arvio ehkä 3,5/5)
December 27, 2023
Prieš pradėdama skaityti maniau, kad "Dangus" bus kažkas panašaus į "Puikų naują pasaulį". Vis tik ne - nieko panašaus (o kai kas ir visai priešingai), išskyrus tai, kad abi knygos - distopijos, tik baugų/ pranašingą/ įspėjantį ateities vaizdą kiekviena jų kuria savaip.
... ir priklausomybę. "Puikaus naujo pasaulio" gyventojai yra priklausomi nuo somos - tam tikro narkotiko. 2058 m. Helsinkyje, kur gyvena Akselis ir Ina, žmonės priklausomi nuo "Dangaus" - virtualios realybės erdvės, kurioje taip gera klajoti tarp gražių vaizdų ir potyrių ir užmiršti nykią kasdienybę ir tarakonų miltų košės skonį. Tiesa, ir čia atsiranda tam tikros tabletės, bet jos veikia kaip "Matricoje" raudonoji piliulė - jos skirtos pažadinti iš "Dangaus" sąstingio, atmerkti akis, atgaivinti užslopntus jausmus ir hormonus.
2058 m. Helsinkis - niūrus. Po karų, ekologinių ir ekonominių katastrofų čia atpažįstame nedaug ką iš dabartinės civilizacijos laimėjimų. Internetas žlugęs, iš mums įprastų viešųjų erdvių toliau funkcionuoja tik turgus ir viena kita krautuvėlė: muziejai, bibliotekos restoranai, pasilinksminimų vietos - viskas uždaryta, apleista ir apaugę žole. Mieste galioja džiunglių įstatymai - kas stipresnis, to ir viršus (ar bent jau tam ir atiteks tavo batai).
Todėl gal ir nieko keisto, kad akiai ir kitiems pojūčiams malonios "Dangaus" erdvės taip traukia ten klajoti valandų valandas - tol, kol fizinis kūnas įkyriai neprimena savo poreikių. "Danguje" gali pasirinkti kur nukeliauti - į Normandijos paplūdimį, snieguotus kalnus ar, pavyzdžiui, į išgalvotus Babilono kabančiuosius sodus.
Būtent ten - virtualybėje - Akselis susitinka Iną ir netrunka suprasti, kad ji kažkuo kitokia. Padvejojęs pasiūlo susitikti realybėje - kas šiaip jau neįprasta ne tik paga "Dangaus" etiketą, bet ir dėl to, kad ateities Helsinkio gyventojai yra tapę visiškai uždari, introvertai, agorofobai ir sociofobai. Akselis - gal labiau, bet ir Ina turi daugiau nei pakankamai priežasčių juo nepasitikėti. Tačiau burtas mestas ir tolesni įvykiai pradeda vyniotis tarsi nuo kalno paleista sniego gniūžtė.
Kūrinio dinamika išlaikoma neblogai, vienos kitos praeities paslapties atskleidimas suteikia intrigos, tačiau pabaigoje nutinka dvi klaidos(?) ar bent jau iki galo neapgalvoti, todėl bendrai pasakojimo logikai ir personažų arkoms prieštaraujantys dalykai. Pirma: iš kur Akselis galėjo žinoti, kad Inos reikia ieškoti būtent aguonų lauke? (Nebent ji būtų buvusi visiškai kvaila bei atskleidusi NET IR tai). Antra: KODĖL toks staigus Akselio, šitaip priklausomo nuo "Dangaus" atsimainymas pačioje pabaigoje (juolab turint omeny, ką jis KĄ TIK padarė)? Tad per šias dvi siūles "Dangus" trūkinėja, tačiau bendras įspūdis vis tik lieka nesugadintas.
Knygą galima interpretuoti nebūtinai kaip tiesioginį raginimą rasti savy jėgų astitraukti nuo ekranų, nuo virtualybės ir daugiau gyventi realų gyvenimą. Iš tiesų tai - daugiau apie žmogaus (ir/ ar žmonijos) brandą, kuri pasiekiama, kai esi pasiruošęs pasirinkti ir priimti sprendimus - tiek už save, tiek ir už kitus.
... ir priklausomybę. "Puikaus naujo pasaulio" gyventojai yra priklausomi nuo somos - tam tikro narkotiko. 2058 m. Helsinkyje, kur gyvena Akselis ir Ina, žmonės priklausomi nuo "Dangaus" - virtualios realybės erdvės, kurioje taip gera klajoti tarp gražių vaizdų ir potyrių ir užmiršti nykią kasdienybę ir tarakonų miltų košės skonį. Tiesa, ir čia atsiranda tam tikros tabletės, bet jos veikia kaip "Matricoje" raudonoji piliulė - jos skirtos pažadinti iš "Dangaus" sąstingio, atmerkti akis, atgaivinti užslopntus jausmus ir hormonus.
2058 m. Helsinkis - niūrus. Po karų, ekologinių ir ekonominių katastrofų čia atpažįstame nedaug ką iš dabartinės civilizacijos laimėjimų. Internetas žlugęs, iš mums įprastų viešųjų erdvių toliau funkcionuoja tik turgus ir viena kita krautuvėlė: muziejai, bibliotekos restoranai, pasilinksminimų vietos - viskas uždaryta, apleista ir apaugę žole. Mieste galioja džiunglių įstatymai - kas stipresnis, to ir viršus (ar bent jau tam ir atiteks tavo batai).
Todėl gal ir nieko keisto, kad akiai ir kitiems pojūčiams malonios "Dangaus" erdvės taip traukia ten klajoti valandų valandas - tol, kol fizinis kūnas įkyriai neprimena savo poreikių. "Danguje" gali pasirinkti kur nukeliauti - į Normandijos paplūdimį, snieguotus kalnus ar, pavyzdžiui, į išgalvotus Babilono kabančiuosius sodus.
Būtent ten - virtualybėje - Akselis susitinka Iną ir netrunka suprasti, kad ji kažkuo kitokia. Padvejojęs pasiūlo susitikti realybėje - kas šiaip jau neįprasta ne tik paga "Dangaus" etiketą, bet ir dėl to, kad ateities Helsinkio gyventojai yra tapę visiškai uždari, introvertai, agorofobai ir sociofobai. Akselis - gal labiau, bet ir Ina turi daugiau nei pakankamai priežasčių juo nepasitikėti. Tačiau burtas mestas ir tolesni įvykiai pradeda vyniotis tarsi nuo kalno paleista sniego gniūžtė.
Kūrinio dinamika išlaikoma neblogai, vienos kitos praeities paslapties atskleidimas suteikia intrigos, tačiau pabaigoje nutinka dvi klaidos(?) ar bent jau iki galo neapgalvoti, todėl bendrai pasakojimo logikai ir personažų arkoms prieštaraujantys dalykai. Pirma: iš kur Akselis galėjo žinoti, kad Inos reikia ieškoti būtent aguonų lauke? (Nebent ji būtų buvusi visiškai kvaila bei atskleidusi NET IR tai). Antra: KODĖL toks staigus Akselio, šitaip priklausomo nuo "Dangaus" atsimainymas pačioje pabaigoje (juolab turint omeny, ką jis KĄ TIK padarė)? Tad per šias dvi siūles "Dangus" trūkinėja, tačiau bendras įspūdis vis tik lieka nesugadintas.
Knygą galima interpretuoti nebūtinai kaip tiesioginį raginimą rasti savy jėgų astitraukti nuo ekranų, nuo virtualybės ir daugiau gyventi realų gyvenimą. Iš tiesų tai - daugiau apie žmogaus (ir/ ar žmonijos) brandą, kuri pasiekiama, kai esi pasiruošęs pasirinkti ir priimti sprendimus - tiek už save, tiek ir už kitus.
May 15, 2018
Leinon Taivas osuu pieneen dystopia-putkeen, ja se koukuttaa lyhyillä luvuillaan ja sujuvalla kerronnallaan. Vuoden 2058 Helsinki on jotain aivan muuta kuin mihin me olemme tottuneet, ja ainoa, joka asukkaita enää liikuttaa, on Taivas-aika, hetki, jolloin virtuaalimaailmaan uppoaminen poistaa kaiken arjen turruttavuuden ja tunnottomuuden.
En tiedä. Ehkä minulla on taas sellainen kausi, kun mikään ei oikein tunnu miltään ja olen hurjan kriittinen kaikkea kohtaan, tai sitten olen vain sattunut nyt lukemaan peräkkäin useamman kirjan, josta en ole ollut aivan niin innoissani kuin olisin toivonut. Niin tai näin, jäin tämän(kin) kanssa harmillisen etäälle, vaikka se taitava ja omaleimainen romaani olikin.
En tiedä. Ehkä minulla on taas sellainen kausi, kun mikään ei oikein tunnu miltään ja olen hurjan kriittinen kaikkea kohtaan, tai sitten olen vain sattunut nyt lukemaan peräkkäin useamman kirjan, josta en ole ollut aivan niin innoissani kuin olisin toivonut. Niin tai näin, jäin tämän(kin) kanssa harmillisen etäälle, vaikka se taitava ja omaleimainen romaani olikin.
May 30, 2018
Tämä kirja oli mukavuusalueeni ulkopuolella. Harvat dystopiat tai ylipäätänsä spekulatiivinen fiktio iskee minuun. Kirjan yhteiskunnan perusteet löytyvät kyllä jo nykypäivän Suomesta, mutta maailma toivottomuudessaan oli hieman yliampuva. Kirjan alku oli kankea ja harkitsin kesken jättämistä, mutta onneksi tarina parani loppua kohden. Pisteitä myös lyhyistä kappaleista, jotka tekivät lukemisesta nopeaa. En voi sanoa etten olisi pitänyt kirjasta, mutta ei se herättänyt minussa myöskään mitään ihastumisen tunteita. Tämä ei oikein kuitenkaan ollut minun juttuni.
January 6, 2020
Olipa hyvä! Suomalaiset tekevät hyvää dystopiaa, tässä kiinnostavasti jatkettiin nykyilmiöitä tulevaisuuteen. Tyyli tuotti hyvin sopivan irtonaisen tunnelman. Tietty heteronormatiivisuus oli perusteltavissa hahmojen osaamattomuudella, kun Taivas oli saanut ihmiset kaikin puolin intohimottomiksi. Loppu meni liian kiireellä, mutta jätti hyvin asioita avoimeksi. You can check out any time you want, but you can never leave.
February 8, 2019
Yritän silloin tällöin avartaa lukutottumuksiani ja kurkistaa fantasian, scifin tai tällaisten dystopioiden suuntaan, mutta tämä tyylilaji ei ole kyllä minun juttuni. Tästä meinasi syntyä suoranainen lukujumi, kun en halunnut vaihtaa kirjaa, mutten tämän lukemistakaan meinannut jaksaa. Ydinajatus kirjasta kuitenkin puhutteli ja laittoi miettimään - voisimmeko sittenkin tehdä jotain, jottei maailma olisi tällainen vuonna 2058?
June 24, 2020
Toivoin pitäväni teoksesta, mutta Taivas ei sytyttänyt. Dystopia alkaa genrenä olla nähty, ja jäin miettimään, mitä uutta Taivas tuo dystopioiden kirjoon. Kaksi tähteä annan kuitenkin sen vuoksi, etten missään vaiheessa päässyt tarinaan sisään, vaan imu jäi puuttumaan. Jouduin aloittamaan lukemisen kahteen kertaan, koska alussa sakkasi niin pahasti. Kerrontatavassa on jotain sellaista, mikä jätti minut ulkopuolelle. Luin raahautumalla sivulta toiselle, mutta sinni ei antanut periksi luovuttaa sen toivossa, että jokin säkähdyttävä kokemus olisi vielä odottamassa. Kirjan maailmassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia mutta kekseliäisyys sillä saralla ei pelasta kokonaisuutta.
March 27, 2026
Recensione per Leggere Distopico e Fantascienza Oggi! 😊
Nel suo memoir “Ricordi della mia inesistenza”, Rebecca Solnit ad un certo punto esordisce così: Il cambiamento è l’unità di misura del tempo. Ma il cambiamento è sempre riconducibile a qualcosa di positivo?
Edito da Voland e su traduzione di Irene Sorrentino, arriva in Italia il romanzo della scrittrice finlandese Piia Leino. Forte di una prosa unitamente rigorosa ed emotiva che armonizza tensione esistenziale e atmosfera fantascientifica, l'autrice ci catapulta nell’anno 2058, in una deprimente Helsinki dove un governo estremista su tutti i fronti, con la cosiddetta "Epurazione" ha cacciato via tutti gli stranieri e letteralmente annientato i dissidenti.
I cittadini rimasti vivono una condizione di assoluta apatia, non ci sono più stimoli né sessuali né di altro genere; infatti, non nascono più bambini e la popolazione sembra avviarsi inesorabilmente verso l'estinzione. L'unica cosa che sembra destarli dal torpore è la realtà virtuale di Cielo, placebo per tutte le necessità, inoppugnabile strumento di controllo che l’assetto politico adopera per soffocare sul nascere qualsivoglia desiderio di ribellione o altro, considerato che crea una vera e propria dipendenza. La vita simulata all’interno di Cielo è un mondo patinato di pace e serenità - creato dall’uomo per l’uomo - che offre quella che, nel libro, viene definita “quiete narcotica”. È praticamente impossibile essere infelici e imperfetti, puoi crearti l'avatar dei tuoi sogni e più tempo passi lì più vuoi starci, è solo per rifocillare il corpo di carne e ossa che il log-out si rende necessario.
Se state cercando una narrazione dinamica, ricca di colpi di scena e situazioni al cardiopalma questo non è il libro che fa per voi.
L'autrice è accorta e si prende tutto il tempo necessario per esporre con frasi mirate sia questo regime politico - improntato su una falsa atarassia - sia le condizioni in cui realmente versa Helsinki. La scelta di una narrazione a due voci che si alternano è vincente perché Akseli e Iina spiccano in modi diversi, hanno personalità ben distinte, il loro approccio alla vita è altrettanto differente; eppure, affiora una certa affinità.
Pur trattandosi di una storia ambientata nel futuro, ha salde radici nel presente.
La distopia di Piia Leino è credibile perché affronta in modo trasversale le questioni sociali più importanti del nostro tempo - il progresso tecnologico, i cambiamenti climatici, l'ascesa del nazionalismo ecc. – indagando in modo avveniristico dove determinate scelte potrebbero condurre la società. Un aspetto che ho molto apprezzato riguarda le ultime battute che segnano la svolta decisiva sul destino dell’umanità, si pone l’accento sulla forza del genere umano di poter cambiare le cose, anche quando sembra di essere arrivati a un punto di non ritorno.
Un distopico che non regge il paragone con i mostri sacri del genere a causa di qualche passaggio farraginoso e alla “lentezza” a cui vi accennavo, ma dal quale si può sempre imparare qualcosa perché riesce a regalare diversi spunti di riflessione ed essere una lettura stimolante.
Nel suo memoir “Ricordi della mia inesistenza”, Rebecca Solnit ad un certo punto esordisce così: Il cambiamento è l’unità di misura del tempo. Ma il cambiamento è sempre riconducibile a qualcosa di positivo?
Edito da Voland e su traduzione di Irene Sorrentino, arriva in Italia il romanzo della scrittrice finlandese Piia Leino. Forte di una prosa unitamente rigorosa ed emotiva che armonizza tensione esistenziale e atmosfera fantascientifica, l'autrice ci catapulta nell’anno 2058, in una deprimente Helsinki dove un governo estremista su tutti i fronti, con la cosiddetta "Epurazione" ha cacciato via tutti gli stranieri e letteralmente annientato i dissidenti.
I cittadini rimasti vivono una condizione di assoluta apatia, non ci sono più stimoli né sessuali né di altro genere; infatti, non nascono più bambini e la popolazione sembra avviarsi inesorabilmente verso l'estinzione. L'unica cosa che sembra destarli dal torpore è la realtà virtuale di Cielo, placebo per tutte le necessità, inoppugnabile strumento di controllo che l’assetto politico adopera per soffocare sul nascere qualsivoglia desiderio di ribellione o altro, considerato che crea una vera e propria dipendenza. La vita simulata all’interno di Cielo è un mondo patinato di pace e serenità - creato dall’uomo per l’uomo - che offre quella che, nel libro, viene definita “quiete narcotica”. È praticamente impossibile essere infelici e imperfetti, puoi crearti l'avatar dei tuoi sogni e più tempo passi lì più vuoi starci, è solo per rifocillare il corpo di carne e ossa che il log-out si rende necessario.
La realtà di Cielo manca del peso della storia, non è il mondo di Cielo ad aver creato l’uomo perché racimoli da vivere nelle sue fredde terre, bensì l’uomo ha creato Cielo per il proprio diletto.
A vivere sulla propria pelle queste stesse condizioni sono i nostri due protagonisti e voci narranti Akseli e Iina; non si conoscono ma, quando per uno strano scherzo del destino, si incontreranno proprio su Cielo qualcosa in entrambi li cambierà nel profondo e cambierà anche il loro sguardo assuefatto sul mondo vero oramai privo di ogni linfa vitale.Se state cercando una narrazione dinamica, ricca di colpi di scena e situazioni al cardiopalma questo non è il libro che fa per voi.
L'autrice è accorta e si prende tutto il tempo necessario per esporre con frasi mirate sia questo regime politico - improntato su una falsa atarassia - sia le condizioni in cui realmente versa Helsinki. La scelta di una narrazione a due voci che si alternano è vincente perché Akseli e Iina spiccano in modi diversi, hanno personalità ben distinte, il loro approccio alla vita è altrettanto differente; eppure, affiora una certa affinità.
Pur trattandosi di una storia ambientata nel futuro, ha salde radici nel presente.
La distopia di Piia Leino è credibile perché affronta in modo trasversale le questioni sociali più importanti del nostro tempo - il progresso tecnologico, i cambiamenti climatici, l'ascesa del nazionalismo ecc. – indagando in modo avveniristico dove determinate scelte potrebbero condurre la società. Un aspetto che ho molto apprezzato riguarda le ultime battute che segnano la svolta decisiva sul destino dell’umanità, si pone l’accento sulla forza del genere umano di poter cambiare le cose, anche quando sembra di essere arrivati a un punto di non ritorno.
Un distopico che non regge il paragone con i mostri sacri del genere a causa di qualche passaggio farraginoso e alla “lentezza” a cui vi accennavo, ma dal quale si può sempre imparare qualcosa perché riesce a regalare diversi spunti di riflessione ed essere una lettura stimolante.
Mentre scrive, Akseli sente affiorare nella sua mente una riflessione, spaventosa e liberatoria insieme.
- Ogni pensiero è incompiuto. Niente è finito, nemmeno Cielo.
Akseli comincia a intuire come mai le macchine non abbiano risolto i sempre più numerosi problemi dell'umanità. Sebbene riescano a imitare la struttura del cervello umano, esse comunque mancano di qualcosa.
- Non provano il desiderio di pensare. Credono di essere complete. Noi siamo diventati delle macchine stanche, ma le macchine non sono diventate umane.
November 19, 2025
Jumankekka miten hyvä!
June 22, 2018
Tarinan tunnelma on alkuun unenomainen sillä tavalla kuin maailma tuntuu olevan silloin, kun on todella, todella väsynyt ja yrittää kuitenkin pysyä valveilla. Kirjan maailman ihmisten lamaannustila välittyy kirjan sivuilta siis todentuntuisesti. Varsinkin alussa lukiessa tuli sellainen “pumpuliin kääritty olo”; kaikki tuntui jollakin tapaa pehmoiselta ja tyyneltä, lamaantuneelta, harmaanvalkoiselta. Mitä pitemmälle luin (ja samalla mitä enemmän kirjan hahmot taistelivat horrostaan vastaan), sitä enemmän tämä pumpulisuus tuntui vankilalta, josta halusi pois, jonka tilalle halusi jotakin mikä tuntuu – halusi hampaat ienten tilalle. Tunnelma ja hahmojen olotila välittyivät siis ainakin minulle todella tehokkaasti, ja tästä ehdottomasti pisteet kirjalle.
Sen sijaan en kyllä osannut arvostaa yhtään sitä suurta yhtäsuuruusmerkkiä, jonka kirja oli piirtänyt elämänhalun ja seksin välille. Helvetti soikoon että tämä yleistys kyrsii joka ainoa kerta kun se tulee jossakin vastaan. Tulee mieleen se äärimmäisen typerä väite siitä, että seksi olisi se asia, joka tekee meistä ihmisiä, ja lisäksi kaikki “seksiä harrastaessasi olet aidoimmin lähellä toista”-aivopierut ja muu tajuton sonta, anteeksi nyt vain mutta on se nyt helvetti. ARGH. Luotaantyöntävää ja vieraannuttavaa.
Lukukokemukseni oli siis varsin ristiriitainen. Toisaalta edellä mainitsemani seikka risoi aivan valtavasti, mutta toisaalta myös tarinan surullisenhaikea ympäristö miellytti ja tulevaisuudenkuva puistatti niin kuin pitikin. Kirjan maalailema tulevaisuus rakentuu niin tiiviisti meidän nykyhetkemme huolestuttavien ilmiöiden varaan, että se tuntuu pelottavan uskottavalta skenaariolta, jollaista ei haluaisi missään tapauksessa toteutuvaksi.
(Kirjoitin tästä myös blogiini.)
Sen sijaan en kyllä osannut arvostaa yhtään sitä suurta yhtäsuuruusmerkkiä, jonka kirja oli piirtänyt elämänhalun ja seksin välille. Helvetti soikoon että tämä yleistys kyrsii joka ainoa kerta kun se tulee jossakin vastaan. Tulee mieleen se äärimmäisen typerä väite siitä, että seksi olisi se asia, joka tekee meistä ihmisiä, ja lisäksi kaikki “seksiä harrastaessasi olet aidoimmin lähellä toista”-aivopierut ja muu tajuton sonta, anteeksi nyt vain mutta on se nyt helvetti. ARGH. Luotaantyöntävää ja vieraannuttavaa.
Lukukokemukseni oli siis varsin ristiriitainen. Toisaalta edellä mainitsemani seikka risoi aivan valtavasti, mutta toisaalta myös tarinan surullisenhaikea ympäristö miellytti ja tulevaisuudenkuva puistatti niin kuin pitikin. Kirjan maalailema tulevaisuus rakentuu niin tiiviisti meidän nykyhetkemme huolestuttavien ilmiöiden varaan, että se tuntuu pelottavan uskottavalta skenaariolta, jollaista ei haluaisi missään tapauksessa toteutuvaksi.
(Kirjoitin tästä myös blogiini.)
March 30, 2018
3,5 tähteä. Kiva löytää suomalaista dystopiaa muualtakin kuin Sinsalon kohdalta hyllyä ja ya-osastolta. Tykkäsin alkuasetelmasta todella paljon, ja ahmin ensimmäiset 200 sivua yhdeltä istumalta. Pidin kirjoitustyylistä, saatoin lähes kuvitella olevani kesäisessä Helsingissä. Loppua kohti tunnelma kuitenkin alkoi lässähtää, ja loppu oli melkoisen töksähtävä. Kaipaan kirjoiltani enemmän mielenkiintoisia hahmoja, ja tässä tapauksessa sekä Iina että Akseli jäivät hyvin etäisiksi. Hieman isommalla määrällä vaaraa ja toimintaa olisi mielenkiinto varmaan pysynyt ylhäällä, mutta ei tämä kirja myöskään ollut erityisen tapahtumavoittoinen. Jos tämä olisi esim. trilogian aloitusosa, kuten äskettäin lukemani todella hyvä Lars Widerängin Tähtikirkas oli, vaisun lopun voisi antaa anteeksi, mutta nyt jäi vaan ärsyttämään.
Displaying 1 - 30 of 136 reviews