Koira

by Meri Werkkomäki

Hersyvän hauska ja koskettava esikoisromaani.

Rauha herää asunnossaan suu kuivana, pää jomottaen ja vailla muistikuvia edellisillasta. Asunnossa herää myös koira. Rauha ei omista koiraa.

Rauhan on ryhdistäydyttävä ja ryhdyttävä selvittämään koiran arvoitusta. Mistä ihmeestä se on tarttunut hänen matkaansa? Onko Rauha pelastanut heitteille jätetyn koiran kadulta harhailemasta, vai onko hän aiheuttanut jonkin kamalan onnettomuuden, jonka seurauksena koira on nyt vailla omistajaa? Koira on Meri Werkkomäen pinnalta hersyvän hauska, pohjimmiltaan riipaiseva esikoisromaani, jonka kuluessa koira johdattaa Rauhan kohtaamaan asioita, jotka tämä on koittanut lakaista maton alle.

181 pages, Hardcover

Published April 5, 2023

Reviews

[Inka]

Valitsin kirjan takakannen kuvauksen perusteella ja odotin kirjalta itsetutkiskelua, oivalluksia, naurua, empaattisuutta ja liikutuksen kyyneleitä. Sen sijaan käsissäni oli kirja, joka alkoi lupaavasti, mutta muuttui puolen välin jälkeen houreiseksi kuumeuneksi.

[Marko Suomi]

Luin tätä sydän sykkyrällä ja korkeissa sykkeissä, koska oman koiran menettäminen on niin lähellä. Kirja on tosi voimakas matka itseen sekä elämään ja se kuvaa mun mielestä hienosti ihmisen ja koiran suhdetta, joka menee jonnekin syvemmälle kuin järjen tasolle. Teemoja on muitakin, kuten suru ja syyllisyyden kanssa kamppailu. Vaikuttava!

[Salla Hiltunen]

Tämä oli sattumanvarainen herätelaina kirjastosta. Kirja oli aseteltu kirjastossa kutsuvasti esille, ja lähtökohta kuulosti hauskalta. Nainen herää baari-illan jälkeen kotoaan, jossa on myös aivan vieras koira, eikä naisella ole mitään muistikuvaa, miten koira on sinne päätynyt.

No jaa. Alun perusteella tämä vaikutti ihan kiinnostavalta mielenterveyden ja elämänhallinnan ongelmien sekä vaikeiden perhesuhteiden kuvaukselta. Puolessavälissä homma lähti kuitenkin aika lailla lapasesta. Kokonaisuudesta jäi melko hämmentynyt olo.

[Veera]

"It was so bad, I want to give you a zero, but that's not possible, so I give you a one."

Sysipaska kirja.

[Martta]

2,5/5, pyöristäen loppujen lopuksi alaspäin.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjan symbolismista ja alkuasetelma ratkaisuineen oli mielenkiintoinen. Päästessään vauhtiin Werkkomäki tempaa mukaansa ja kirjan loppupuolisko meni hujahtaen. Ikävä kyllä juonenkulku sisälsi paljon laiskoja ratkaisuja, päähenkilö oli ristiriitainen tavalla, jota hänen sekavuutensa ei riitä minulle selittämään, ja ensimmäiset 70 sivua olisi voinut tiivistää viiteen menettämättä mitään. Loppuvaikutelma kirjasta oli se, että kirjailijalla oli hyvä idis alusta ja lopusta, mutta tarinan johdattaminen sinne ontui.

Vai ontuiko? Kirjassa viljellään virkkeitä, joiden todenperäisyyttä kyseenalaisestaan heti seuraavassa lauseessa. Kertojaääni on tiukasti kiinni päähenkilö Rauhan ajatuksissa ja hän rauhattomassa tilassa. Tehokeinon toisto puudutti ja olisin toivonut laajempaa repertuaaria vaiheilun kuvailuun. Toisto korosti alkukirjan tuntumaa kansientäytteenä, jolla sanamäärää lihotetaan romaanin mittoihin. Samoin toistui Rauhan "Hetkinen!"-tajuamiset. Etenkin kirjan alkupuolella tapahtumat etenivät näiden kautta. Hetkinen, ilmoitustaulu! Muutaman sivun seikkailu taloyhtiön ilmoitustaululle ja takaisin alkupisteeseen. Hetkinen, Facebook! Sama homma. Tätä tarkoitan laiskoilla ratkaisuilla ja alkukirjan junnaamisella.

Pakko mainita, että Rauhan hahmossa häiritsi hänen kykynsä nimetä rotuja kuin mikäkin koiraintoilija. Teksti haiskahti koiraihmisen yritykseltä kirjoittaa hahmoa ilman kosketuspintaa ihmisiin, joille koirat tuntuvat marsilaisilta ja näyttävät kaikki samalta. Minua melkein ärsyttää oma takertumiseni tähän yksityiskohtaan, mutta alussa tarinaan pudoteltiin rotunimiä kuin ne olisivat relevantteja tarinaan olematta sitä todella. Se enemmän sekoitti pakkaa ja heikensi tutustumista Rauhan hahmoon.

JUONIPALJASTUKSIA:

Hiomakiveä kaipasivat koiran arvoitus, Rauhan perhesuhteiden kuvaus ja Rauha. Koira ei pysynyt kauaa arvoituksena, kun jo ensimmäinen kauppareissu päätettiin ilmiselvällä kummastelulla siitä, että olipas erikoista kun kassahenkilö ei huomauttanut koirasta. Jos koiran todellinen luonto Rauhan trauman/alkoholismin ilmentymänä oli tarkoitus pitää lukijalta kauemmin piilossa, kuten arvelen, olisi ollut tässä editoinnin paikka.

Rauhan perhesuhteet, etenkin suhde äitiin, olisi voinut leipoa paremmin ja tasapainoisemmin tarinan sisään sen sijaan, että ne rasahtavat hampaisiin silloin tällöin ja lopussa rysähtää. Rauhan ääneen kummastelu vihaisuuttaan äitiään kohtaan tuntui kirjailijan tavalta varmistaa, että miettiihän lukija tätä, sen sijaan että luottaisi Rauhan tunteiden näkyvän tekstissä ja kysymyksen heräävän lukijassa. Lukijan mielenkiintoa Rauhan taustaan ja mielenliikkeisiin yritetään herätellä myös (lässyttäen kirjoitetuilla?) syyttävillä "Lauha, Lauha..."-ajatuspätkillä, jotka toistivat lähes samaa kerrasta toiseen. Kirjan loppurytäkässä yhtäkkiä paljastuu, että ei tässä paina vain vaikea lapsuus, kahden perheenjäsenen lähekkäiset kuolemat, isän ja oma alkoholismi ja elämänhallinnan vaikeudet, vaan myös syyllisyys isän kuolemasta, johon nämä itsesyytökset taisivat viitata. Edelleen en tajua, miksi lässytyskieli. Kaikki tämä oli samoissa kansissa, mutta sekavasti ja erillään. Kirjan alussa siirryttiin lyhyisiin takaumiin äkkiseltään, ne hämmensivät minua ja unohtuivat ennen kuin pääsivät rakentamaan palapeliä seuraavien paljastusten kanssa.

Kun meno äityy absurdiksi, pääsee Werkkomäki asiaan. Ehkä kirjan olisi kannattanut nojata alusta asti kafkamaiseen tunnelmaan: heräät aamulla koiran kanssa ja se alkaa pompottaa elämääsi. Rohkeasti vaikka jättää novelliksi, mikäli matsku ei olisi riittänyt. Näin olisi vältytty alun kankeudelta, jossa tarina hipsuttelee epävarmana, ettei vain kaada koiran aitouden pahvikulissia. Werkkomäki myös kirjoittaa hyvää, dynaamista vuoropuhelua, joten on sääli, kuinka suuri osa kirjasta on Rauhan pään sisäistä "Näin on oltava. Vai onko sittenkään?"-paasausta. Parhaana mieleen kirjasta jäi kohtaus isän kantakapakassa, jossa Rauhan kaksi puolta istuvat isän äijjäkamujen kanssa, Rauha haluaisi oikeasti vain lähteä, mutta koira nauraa isän kännitarinoille ja heittää vettä myllyyn. Kirja kuvaa kouriintuntuvasti kännisen riemun kykyä silmänräpäyksessä muuttua katkeraksi mongerrukseksi, vihaksi tai oksennukseksi. Menon hidastuessa taas, kun Rauha ja koira lähtevät, myös kirjan ote minusta herpaantui ja Rauhan "syvälliset" pohdinnat puuduttivat.

Uskon, että jos kirja olisi yrittänyt olla vähemmän hauska, mystinen ja filosofinen, sekä tähdännyt monipuolisempaan kielenkäyttöön, tähtiä olisi rapsahtanut lisää. Varmasti luen Werkkomäkeä vielä toiste, mikäli lisää kirjoja tulee!

EDIT// Pakko vielä lisätä, että missä hemmetissä on kerrostalo, jonka lankkulattiasta tulee tikkuja ilman, että olisi remppa meneillään! Tämä häiritsi, kun tuli niin monta kertaa vastaan. Vähän sellainen että.. Jos niin kovasti tarvittiin kämppään jotain toistuvaa, kettumaista, pientä ja satuttavaa, niin vähemmän kysymyksiä herättäviä vaihtoehtoja on.

[Aino Kuusimäki]

Kirja on kreisi kuvaus mt-hommien ja surun syövereissä rämpivästä henkilöstä. Yllättävä, hurja ja koskettava, ja paikoin sairaan hauska.

[Rintti]

Pidin, mutta hersyvän hauska oli lähinnä takakannen täysin vääriä mielikuvia tarjoileva juonikuvaus.

[Leeni]

Kirjassa parasta oli sen hämmentävä tunnelma. Kertojaa ei voi mitenkään kuvailla luotettavana, sillä Rauhan mielenterveys rakoilee ja pahasti. Olin kirjan alkupuolella kutsumassa sitä ennustettavaksi, mutta sitten hiton sekava loppu tuli puskista ja heitti kapuloita rattaisiin. En osaa sanoa, oliko kirja lukemisen arvoinen, mutta jos kaipaat jotain lyhyttä ja outoa, ehkä tykkäisit? Minulle tämä ei lopulta ollut tarpeeksi eheä ja looginen kokonaisuus.

[Aurora]

Vuorotellen älykästä pohdintaa, taitavia kielikuvia ja järjetöntä hourimista. Aivan liikaa sekoilua. Kirjan idea on mielenkiintoinen ja aihe tärkeä, mutta juoni jää epäselväksi. Vastenmielistä oli kuvailut koiran kaltoinkohtelusta ja rääkkäyksestä.

[Ansu]

Sekava

[Aallotar]

Kiinnostava, erikoinen teos täynnä hauskoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Hyvää sekavuutta ja outoutta, jättää jotain ihmeteltäväksi sellanen!

[Pipsa]

”Koiraihminen” muutti sanana merkityksensä tämän lukemisen jälkeen.

[Ville Verkkapuro]

A very unique and wild ride with multiple surprises, coping with themes such as alcoholism and class, just to name a few