Lukijat valloittanut yksityisetsivä Lili Loimola uuden visaisen tapauksen kimpussa!
Vuoteen 1947 heräilevä Helsinki saa nähdä jotakin odottamatonta, kun amerikkalainen voimanaisten seurue esiintyy kaupungissa.
Lili ja Riku Loimola ystävineen nauttivat esityksestä, mutta show’n jälkeen alueella puhkeaa sekasorto. Toista esityksen tähtiesiintyjistä on ammuttu – ja isketty veitsellä. Miksi kaksi surmatapaa? Onko murhaajiakin kaksi?
Helsingin poliisi ei ole erityisen kiinnostunut tutkimaan ulkomaalaisen naisen kuolemaa, mutta Lili ja Riku eivät aio antaa periksi, sillä surmattu ansaitsee oikeutta. Alkaa hurja matka sirkuslaisen elämää viettäneen Joy Johnsonin värikkääseen menneisyyteen.
Nöyrästi pyytelisin että Laura Andersson olisi Lilin kanssa yhtä tuottelias kuin Agatha Christie oli Poirotin kanssa. Tarviin näitä n. 50 lisää. Ehkä muutaman kirjan päästä Riku ja Huhta ehtii jo treffeille. Ihanaa cosy crime, ja vaikka mysteeri ei ehkä ole kaikista ovelin niin se oli itselleni itse asiassa aika sivuseikka, koska Loimola-sarja on vaan kaikin puolin niin ilahduttava. Etenkin rakastan kirjoja historiallisena fiktiona, sillä ajankuvaus on niin elävää ja mukaansatempaavaa. Oon myös jatkuvasti vaikuttunut kirjan elokuvamaisuudesta, siitä kuinka teksti avautuu silmien edessä kuin vanha mustavalkoinen suomifilmi.
Aluksi täytyy sanoa, että minusta on ihastuttavaa lukea suomalaista cozy crimea. En ole juurikaan lukenut salapoliisiromaaneja, joten en osaa vertailla tätä sarjaa muihin saman genren kirjoihin, ellei sitten lapsuudessani luettuja Neiti Etsiviä lasketa tähän.
Pidän Anderssonin kulttuurihistoriallisesta otteesta ja 40-luvun Helsingin kuvailusta. Välillä kerronta on kuitenkin kömpelöä, ja päähenkilöiden tunteiden vatvominen sekä heidän itselleen esittämänsä kysymyslistat tuntuvat turhauttavilta. Ihmettelen myös suuresti Lilin välinpitämättölyyttä naapuriaan ja ystäväänsä Anni Kososta kohtaan. Anni viettää Loimoloiden kanssa paljon aikaa, ja pyytää apua tullessaan miehensä pieksemäksi. Silloin Lili auttaa ja osoittaa myötätuntoa. Pian sen jälkeen Lili ja Anni menevät yhtä matkaa tutkimaan sirkuslaisia, mutta Anni katoaa, ja Lili olettaa tämän kävelleen yksin kotiin? Kotiin palatessaan Lili ei tarkasta onko ystävä kotona, eikä tarkasta seuraavanakaan päivänä. Annin äkkipikainen luonne on paljastunut edellisessä kirjassa, mutta Lili on kaiketi joko unohtanut asian, tai häntä ei kiinnosta. Myöhemmin Anni löytyy sirkuslaisten kanssa Tukholmasta, jossa hänet pahoinpidellään jälleen. Anni jää yksin Tukholmalaiseen sairaalaan ja joutuu palaamaan yksin laivalla kotiin. Lili ei huolehdi Annista vähääkään, vaikka vetää tämän mukaansa murhatutkimuksiin, joissa Anni ei ole turvassa (kuten ei kotonaankaan). Ehkä Lili ei yksinkertaisesti tiedä miten ystävyyttä kuuluu hoitaa, ja kohtelee Annia ikävästi sen takia?
Tulipas pitkä sepustus, mutta onko kukaan muu miettinyt tätä samaa asiaa?
This entire review has been hidden because of spoilers.
oli kyllä hyvä. ihanasti representaatiota eri saroilla. jälkisanat oli kyl hyvät myös, jätti hieman pohdiskeluvaraa kirjan teemaan liittyen. tosi virkistävä kokemus
2,5 tähteä. Pidin kovasti sarjan aloitusosasta, jossa Lili ratkaisee eliittikartanossa tapahtunutta murhaa oveluuttaan ja juoruilukeinoja apuna käyttäen. Nyt uudessa teoksessa Lili toimii palkattomana poliisin kuulusteluapulaisena, eikä hienovaraisuudesta tai soluttautumistaidoista ole tietoakaan. Sen sijaan teoksen ilahduttavin hahmo, Anni, tekee juuri niitä rämäpäisiä ratkaisuja, jota Lilin olisi kuulunut tarinassa tehdä osoittaakseen etsivän taitonsa.
Koko murhatutkinta vaikuttaa melko tylsältä, eikä 50-luvun Helsinkiä kuvata kovinkaan eläväisesti (toisin kuin 1. Osassa). Lukijan epäilykset oikeaa murhaajaa kohtaan heräävät jo varhaisessa vaiheessa, mutta heikoin lenkki on ehdottomasti murhaajan hutera motiivi. Mikäli tarkoituksena oli luoda kuva murhaajasta tunteettomana psykopaattina, se ei ihan riittänyt taustoittamaan hahmon toimia. Valitettavasti Lilin etsivätyön lukeminen jää omalta osaltani varmaan tähän elämykseen.
Toka osa jätti yhtä ristiriitaiset fiilikset kuin ensimmäinenkin. Pidän hahmoista, haluan tietää mitä heille tapahtuu jatkossa, mutta samalla toivoisin jollain tasolla lisää paneutumista hahmojen tunteisiin ja ajatuksiin. Kaikki tuntuu tapahtuvan hyvin nopeasti ja ennalta-arvattavasti. Tässä hahmojen keskinäinen kinastelu vähän tökki lukiessa, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Meinasin jättää kesken n. sivun 150 kohdalla, mutta luin loppuun ja nyt haluan tietää lisää. Hämmentävää. Ehkä hieman vielä hakee paikkaansa hahmojen rooli?
Cozy crime kuitenkin iskee erinomaisesti, varsinkin näin kesällä. Jännittävä murhamysteeri ja kirjailijan loppusanat olivat todella mielenkiintoiset! Aina on kiva lukea tarinaa, jonka ajankuvaukseen kirjailija on perehtynyt.
En koskaan lue dekkareita. Lili Loimola-sarja on kuitenkin jännittävä ja erilainen dekkari, jossa tarina ei keskity pelkästään rikosten ratkaisemiseen vaan myös erilaisiin, rikkaisiin henkilöhahmoihin ja heidän arkeensa.
Pidin jo sarjan ensimmäisen osasta paljon ja nyt tuntui, että kerronta parani entisestään, sillä henkilöhahmoihin pääsi jotenkin vielä paremmin kiinni. Heti alussa oli myös mukavasti kertausta, jonka ansiosta oli helppo palauttaa mieleen ”juonen juju” ja keskittyä vain nauttimaan uudesta tarinasta.
Lämmin suositus kaikille cozy crimesta pitäville, ja kaikille jotka haluavat tehdä kiehtovan aikamatkan 1940-luvun Helsinkiin. Alusta loppuun nautinto, johon on helppo hypätä mukaan vaikkei ensimmäistä osaa olisi lukenutkaan 💯
Kielen osalta hieman parempi kuin edellinen, vaikka tässäkin käytettiin aivan liikaa adverbeja ("huudahti hämmästyneenä", "katsoi terävästi" jne). Murhan motiivi oli turhan epäuskottava. Lilin ja Rikun omituiset kireät välit tekivät molemmista kiukuttelevia äkäpusseja. Ajankuva tuntui ohuemmalta kuin edellisessä osassa. Pakko myös nillittää ruotsinkielisistä yhden-kahden sanan repliikeistä, joita oli muistaakseni neljä ja joista puolessa oli joko kielioppi tai oikeinkirjoitus pielessä - ei luulisi olleen suuri vaiva tarkistaa nämä jollakulla ruotsia osaavalla. Mutta kaikesta huolimatta kolme tähteä.
Lomaluettavaa. Toinen osa sarjassa. Viihdyin edelleen. Vaikka päähenkilöiden hek. koht. kriiseily välillä rasitti tarinan miljöö kiehtoi ja kaikki oli etäännytetty nykypäivästä niin mukavan näppärästi, että en jaksanut edes alkaa etsiä mahdollisia epäjohdomukaisuuksia tai historiallisa epäkohtia.
Lili Loimolan salapoliisitouhut jatkavat edelleen yhtä aikaa perinteiselle dekkarigenrelle niiaamista ja sen oletusten raikastamista. Vuoden 1947 Helsinkiin sijoittuvassa kirjassa olisi saanut omasta puolestani olla enemmänkin ympäristön- ja ajankuvaa.
Vanhan ajan tunnelmaa huokuva dekkari. Tähän kirjaan tarttuessaan tietää varmasti, että kirjassa ei mässäillä seksillä, väkivallalla, henkisellä väkivallalla. Virkistävä kirjallinen välipala.