"Pohjoinen luonnonmetsä on useimmille täysin vieras ja vain ani harvalla suomalaisella on siitä omakohtaista kokemusta." (s. 10)
Kovalainen ja Seppo ovat tehneet työtä metsä-aiheen parissa jo vuosikymmeniä, joten heillä on puista, metsästä, metsänhoidosta ja ympäristöstä syvällinen näkemys ja paljon asiatietoa, jota tähän kirjaan on koottu tavallista lukijaa ajatellen ehkä hieman liikaakin. Ulkoasultaan kirjan mieltää ensisijaisesti valokuvakirjaksi, siis taidekirjoihin lukeutuvaksi. Kirja on kuitenkin tehty myös, tai ennen kaikkea, luettavaksi. Koska kirjan ulkoasu on coffee-table-book -tyyppinen, sen ostajakunta tulee luultavasti olemaan valistunutta ja kulttuuria kuluttavaa kaupunkilaisväkeä. Toivoisin kirjan sanoman kuitenkin leviävän paljon laajemmalle, mistä johtuen tiivistetty ja kevyempi versio aiheesta olisi tarpeen; kirja joka kulkisi mukana kassissa ja jota olisi mukava lukea vuoteessa, hienoa kuvitusta silti unohtamatta, sillä kuva-aineisto tekee lukukokemuksesta elämyksen. Kovalaisen ja Sepon kuvaamien metsäkuvien lisäksi kirjassa on muilta tahoilta saatuja ihastuttavia valokuvia hyönteisistä (mm. perhosista) ja linnunmunista. Näillä on kuvitukseen saatu hienoa vaihtelevuutta, mutta ne liittyvät myös oleellisesti tekstiin ja painottavat lajikirjon moninaisuuden tärkeyttä.
Itselleni ehkä kiinnostavinta kirjassa oli lyhyt historiajakso, jossa kerrottiin suomalaisen metsäpolitiikan synnystä (esim. Metsähallitus ja ympäristöministeriö) ja kehityksestä. Tämä oli tuikitärkeää ja aina ajankohtaista taustaa yhteiskunnassamme tapahtuvalle päätöksenteolle. Jokaisen suomalaisen pitäisi tuntea ympäristöhallinnon taustat vähintään yhtä hyvin kuin talvisodan historia. Epäilenpä kuitenkin, ettei tällaista tietoa koulukirjoista juuri löydy.
Ajattelen usein, kuinka paljon maailmassa on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan nähneet merta, mikä itselleni on suunnilleen hienointa mitä maapallolla on. Yhtä kirpaisevaa on, että monet miljoonakaupunkien asukkaat eivät koskaan ole käyneet metsässä, minkäänlaisessa metsässä, luonnonmetsistä puhumattakaan. Tähän hermoon iski kohdallani Kovalaisen ja Sepon toteamus siitä, että ani harva on käynyt pohjoisessa luonnonmetsässä. Omakin ymmärrykseni metsä-käsitteen merkityksestä on siis puutteellinen ja vinoutunut. Ajatus satuttaa, kuten pitääkin.
Yksi erittäin keskeinen asia, josta kirja ei suoraan puhu, mutta joka jokaisen suomalaisen tulisi tiedostaa ja muistaa: maamme hyvinvointi on rakennettu metsätuloilla. Terveyskeskukset, tiet, koulut, palvelut...Ilman metsätalouden tuloja elintasomme olisi huomattavasti alhaisempi. Voimme tietenkin jossitella, että Suomi olisi voinut kehittää muita tuotannonaloja enemmän. Yhteiskunnat kuitenkin järjestään tekevät valintoja historiaansa nojautuen. Emme voi muuttaa sitä, että suomalaisen tuotantoelämän juuret ovat tervanpoltossa ja teknologian kehitys alkoi laivanrakennuksesta. Vaatii suurta henkistä ponnistelua "muuttaa mielensä" eli suuntautua tulevaisuuteen uusin ajatuksin. Vasta nyt olemme ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa meille näyttäytyy lukematon määrä uusia kiehtovia näköaloja, kuten esim. bioteknologian innovaatiot ja digiteknologia. Tunnustakaamme NÖYRÄSTI velkamme menneisyydelle, josta olemme niin suuresti hyötyneet. Aikaisemmat sukupolvet tekivät parhaansa silloisen tietämyksen valossa. Uudet sukupolvet tulevat tekemään omat virheensä, jotka eivät tule olemaan entisiä vähäisempiä. Kehitys kulkee aina kaksi askelta eteenpäin ja yhden taaksepäin.