Tuomari Gösta Müller on tunnetusti herrasmies, ihmisenä outo ja etäinen, mutta voimakas. Puutarhuri Martti Tulus, tuomarin vanhin lapsuudenystävä, voisi kertoa hänestä paljonkin, mutta hän ei puhu
Gösta Müller on ollut kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen vaimo löytyy kirjaston tiskin takaa. Pari vaikuttaa erityisen yhteensopivalta, hiljaisia ja hienoja ihmisiä molemmat. Mutta jotakin siihen tulee, koska nuori rouva äkkiä mitään selittämättä lähtee miehensä luota ja koko paikkakunnalta. Toinen vaimo, talousopettaja, on kestävämpää rotua.
Tuomari Müller tulee lakimieheksi valmistuttuaan kotikaupunkinsa tärkeimmän pankin johtajaksi. Mutta kun hän ei suostu mukaan kunnallispoliittisiin peleihin, hänet syödään ulos virastaan. Seurakunnan taloustoimistossa hänen virheekseen koituvat kaksi tai kolme hävinnyttä maksutositetta. Ne löytyvät kyllä myöhemmin, mutta silloin Gösta Müller on jo kuollut.
Kertomus alkaa siitä päivästä, jolloin Helsingin Kruununhaassa asuva leskirouva Meeri Müller saa vieraita entiseltä kotipaikaltaan. Kysymys on hänen siellä omistamastaan vähäisestä maa-alueesta, joka ennen ei ole ketään kiinnostanut. Nyt tuo muutaman hehtaarin kokoinen kitukasvuinen nummi on noussut arvoon arvaamattomaan. ”Pojat” ovat piirrelleet siihen suuria suunnitelmia. Meeri Müller ei myy, kiusallakaan – kaiken sen jälkeen mitä hänen miehelleen on tehty. Mutta tontti on tärkeä, sen järkevä käyttö merkitsee huomattavaa edistystä koko kaupungille.
Alkaa henkien taistelu: suuruudenhullu herraklikki ja ovela, vauras, sisukas vanha nainen. Tuosta kamppailusta ei puutu kyitä, ei katajia, ei kalloja eikä platinaa. Eikä siinä kukaan ole syytön, vaikka siltä näyttäisikin. Uhrit ovat muualla.
Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hieno mies on yksi hänen kaikkein komeimmista romaaneistaan. Se on säälimättömän tarkkanäköinen kuvaus nykymaailman järjettömästä menosta, rahan tietä kulkevista ihmisistä. Ja suvusta, jossa isien synnit kostautuvat niin pojille kuin tyttärillekin.
Nöyryytys, kosto. Elämän oikeudenmukaisuus, anteeksianto. Hieno alkuasetelema ja suspense, joka ei kuitenkaan jaksanut pitää otteessaan ihan loppuun saakka. Mutta ensimmäisenä Joenpeltonani ehdottomasti nälän herättävä!
Eeva Joenpellon (1921-2004) teos Tuomari Müller, hieno mies voitti vuoden 1994 Finlandia-palkinnon. Eeva Joenpeltoa on pidetty vahvojen naisten kuvaajana, ja sellainen nainen oli myös tuomari Müllerin toinen vaimo, Meeri.
Tuomari Müller ei ollut halunnut mennä poliitikkojen peleihin mukaan, joten hänen uransa pankinjohtajana ja seurakunnan talouspäällikkönä oli mustamaalattu. Poliitikot pääsivät ottamaan lahjuksia toinen toisiltaan. Vuosikausia jatkui sama homma. Tuomari Müllerin sydän ei kestänyt murhetta tyttären kuolemasta, eikä sitä, että poliitikot puukottivat kuvainnollisesti häntä selkään. Rehellinen mies kuoli varhain ja Meeristä tuli leski.
Eeva Joenpelto otti hienolla teoksellaan kantaa kuntien ja pikkukaupunkien poliitikan tekoon, joka oli muuttunut inhottavaksi sisäpiirikaupanteoksi. Poliitikot ottivat oman osansa lahjuksista. Eeva Joenpellon teos Tuomari Müller, hieno mies on tarkkanäköinen ja rohkea yhteiskunnallinen vaikuttajateos.
Jouluna halusin musiikin sijaan jonkun kirjan kuunneltavaksi lenkeille. Kaipasin myös jotain vanhaa ja tämä tuli ekana vastaan kirjaston e-kirjastossa.
En olisi muuten tähän tarttunut, mikä olisi ollut suuri harmi. Oli ihana lukea kirjaa, josta ei tiennyt mitään, enkä tainnut takakanttakaan lukea. Todella kummallista minulle.
Kirja vei täysin mennessään. Lukijsns Lars Svedberg eli alkuperäinen äänikirja oli tehty ennen tätä äänikirjojen suurkulutusta. Väittäisin, että nämä vanhat on paremmin luettu, luenta on ilmeikkäämpää.
Kirja, joka on voittanut Finlandia palkinnon vuonna 1994. Kirja kertoo eri aikatasoilla pirtukauppiaan pojasta, tuomariksi lukeneesta tunnontarkasta miehestä. Mies on kuollut kotikunnassaan hyljättynä ja sorrettuna, säntillisistä tilikirjoista oli turhaan jätetty huomautuksia, joka yhdistettynä rakkaan tyttären kuolemaan oli miehelle liikaa. Tai tämä ainakin on lesken käsitys. Leski on elellyt jo aikansa pääkaupungissa myytyään kaiken paitsi nummialueen, joka aikanaan ei kaupaksi mennyt. Nyt kunnalla on alueelle suuret suunnitelmat ja lesken luokse matkaa retkikunta kukkien kera toiveenaan lunastaa alue. Toisessa aikatasossa sitten seurataan tuomarin elää lapsesta alkaen jo ennalta tiedettyyn loppuun asti. Pikkukaupungista annetaan kovin sisäänlämpiävä kuva, tosin ei tuomari Müller kaikkein helpoimmin lähestyttävä ja lämpimin ihminen ole. Hän on tinkimättömän rehellinen ja lahjomaton kylläkin, liiankin sellainen pikkukunnan pankinjohtajaksi. Lopullisen murtumisen syyt ovat laajempia kuin lesken oma käsitys on, eikä lesken oma käytös ollut niistä vähäisimpiä. Ystäviä tuomarilla ei juuri muita ollut kuin naapurinpoika, josta varttui kaupungin puutarhuri ja joka oli ehkä jopa hiukan ihastunut ystäväänsä - ainakin siitä päätellen kuinka paljon tuomarin ensimmäinen seurustelusuhde vaikutti häntä ärsyttävän. Kirja on sulavasti kirjoitettu, tosin ajankuva ja ajankulku on tuotu esiin aika huonosti, elämä vaikuttaa varsin tarkkaan samanlaiselta elettiin sitten 40-lukua tai 70-80-lukua. Yhdessä vaiheessa kuvittelin, että kirjassa eletään vielä 50-lukua, mutta sitten kirjan henkilöt viettivät iltoja TV-ohjelmia katsellen. Myös kunnanjohtajien suunnitelma maanalaisesta pysäköintilaitoksesta ilmeisimmin 50-luvun alussa vaikutti melkoiselta anakronismilta, kun koko maan ensimmäinen maanpäällinenkin pysäköintihalli rakennettiin vasta 70-luvulla. Kirjan loppua kohden sekä kielellinen että kirjallinen laatu tuntui putoavan, ehkä asiat muuttuivat liian henkilökohtaisiksi kirjailijalle. Kirjan syntyhistoriaan ainakin nettitietojen mukaan liittyy jokin paikallinen protestiliike, johon kirjailija otti osaa. Loppuratkaisu pysyi kuitenkin kohtuudella koossa, ja kirja oli Finlandia-voittajissa selvästi keskitason paremmalla puolella.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-1991, 1993: 80/80) (1992: 7/8) 1994: 1/6 (1995: 1/6) 1984-2022: 89/262
4-/5. [Kuuntelin ensin äänikirjana (4/5) ja sitten luin (4-/5).] Olen pyrkinyt lukemaan jokaiselta vuodelta viimeiseksi Finlandia-voittajan, mutta nyt luinkin kahdelta vuodelta sen ensiksi (vuodelta 1995 Hannu Mäkelän Mestarin ja vuodelta 1994 Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hienon miehen). Nämä olivat omien vuosiensa paksuimmat teokset ja pakkasin ne mukaan ulkomaanmatkalle. Helpompi kuljettaa kahta paksua kuin useampaa ohutta. Molemmat teokset jättivät mielestäni toivomisen varaa, enkä pystynyt niitä lukiessani kuvittelemaan, että nämä olisivat myös omasta mielestäni vuosiensa parhaat teokset. (Ja nyt kun olen tätä kirjoittaessani lukenut jo muitakin ehdokkaita vuosilta 1994-95, olen tosiaankin löytänyt molemmille vuosille ainakin sen yhden mielestäni paremman – ja vielä selvästikin paremman! – teoksen.) Annoin molemmille kuitenkin sen turvallisen arvosanan 4-/5 hyvän ja erinomaisen väliltä. Kun olen lukenut kaikki vuosien 1994-95 ehdokkaat, kirjoitan vielä päivityksen tämän kirjauksen alle.
Tuomari Müller, hienon miehen henkilöhahmot eivät mielestäni tuntuneet oikeastaan missään vaiheessa oikeasti mahdollisilta. Heidän vaiheissaan, ajatuksissaan ja tuntemuksissaan oli niin paljon säröä, pykälää ja epäuskottavuutta, etteivät he ainakaan minun mielessäni siirtyneet kirjan sivuilta elämään. Eeva Joenpellon vuoden 1989 Finlandia-ehdokas Ei ryppyä, ei tahraa oli mielestäni parempi ja uskottavampi.
Lisäys: Ja oma Finlandiani menee Leena Landerille (rinnanmitalla ennen Monika Fagerholmia). Heidän molempien teokset haluan kuitenkin vielä joskus hankkia kirjahyllyyni.
4,5 Leena Lander: Tulkoon myrsky 1994 4,5 Monika Fagerholm: Underbara kvinnor vid vatten (Ihanat naiset rannalla) 1994 4+ Jyrki Kiiskinen: Suomies 1994 4 Paavo Rintala: Marian rakkaus 1994 4- Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies 1994V 4- Jouko Turkka: Häpeä 1994
Toinen Joenpeltoni, johon en ihastunut yhtä päätä pahkaa kuin ensimmäiseen, Vetää kaikista ovista. Hieno teos kuitenkin, Joenpelto on mestarillinen uskottavien hahmojen luoja ja arkisten tilanteiden kuvaaja. Yksi tähti menee sille, miten tavattoman herkullista oli lukea kuntapolitiikasta ja hieman epäilyttävästä käsittelylaitoshankkeesta harjun syrjään, ihastuttavan samaistuttavaa ympäristönsuojelualalla työskentelevälle.
Finlandia- voittaja 1990-luvulta. Taitava kuvaus ystävyydestä, vallasta ja pikkukaupungin korruptiosta. Rakkauden korvaa viha ja katkeruus. Kirjoittaja kuvaa mutkikasta prosessia, jossa hyvyys ja pahuus nivoutuvat yhteen tavalla, joka kuvaa aidosti ahdistavaa todellisuutta
Vaikuttava tarina suomalaisen pikkukaupungin valtakuvioista, suhmuroinnista ja ihmisen moraalista kaiken tämän keskellä. Samaan aikaan melankolinen perhekuvaus.
Vuonna 1994 Joenpelto sai romaanista Finlandia-palkinnon - eikä suotta!
Nyt on (taas) katkeraa!
Ollaan Joenpellon perusasetelmissa - maalaiskaupungissa, pienen kaupungin nurkkakuntaisuudessa. Ihmisillä on oma roolinsa, ja jokainen muutos huomataan ja kuiskaillaan. On kunnallispolitiikkaa, kähmintää, poliittista kähmäilyä ja oman edun tavoittelua. On voimakas naishahmo, nainen, jota ei ohiteta, ja jos ohitetaan, koston varjot ovat pitkät.
"Hän seisoi aika kauan rakkaitten kuviensa edessä katsellen kuten tavallisesti enemmän miestään kuin tytärtään. Niin kuin joka ainoa päivä hän nytkin ajatteli, että siinä oli todellinen herra. Hän, rouva, oli maksanut nyt kaiken, olkoon että toisin kuin oli ajatellut. Hän oli maksanut nöyryytykset, joita mies oli joutunut kokemaan. Ymmärsikö kukaan sitä? Muistiko monikaan enää hänen jalomielistä miestään? Osasiko kukaan yhdistää hänen toimiaan joihinkin vanhoihin asioihin? Oliko sillä niin suurta väliäkään? Harmia ja kiusaa niillä ainakin oli ollut, sitä saattoi tulla lisääkin. Sillä hehän saivat lopulta sen minkä tahtoivat. Siitä ei useinkaan hyvää seurannut."
Edelleen Joenpelto on parhaimmillaan yhteiskunnan ja sen eri kerrosten tarkastelussa, läpivalaisussa, ihmisen mielen ja ahneuden raadollisuuden kuvauksessa, nousukkaista, uuden rahan ja vallan päänsä sekoittaneista miehistä, miesten omasta arvojärjestystaistelusta, nokittelusta, kilvoittelusta, miesten hallitsemasta maailmasta, jossa nainen on häirikkö, joka voi vaan jääräpäisessä sitkeydessään saada osansa kuten tässäkin kirjassa Meeri Muller pelaa miesten peliä, pihittää miehet mutta rumin keinoin. Upea upea upea.
Eeva Joenpellon 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi valittiin kirjapiirissämme luettavaksi tämä hänen Finlandia-palkittu romaaninsa vuodelta 1994. Kirja on taitavasti kirjoitettu ja sujuva, mutta mielestäni kuitenkin raskas lukea. Tapahtumapaikka, pieni kaupunkin taksimatkan päässä Helsingistä, on jotenkin nuiva ja iloton paikka. Ihmiset ovat parhaimmillaankin arkoja ja värittömiä, useimmat itsekkäitä, typeriä ja ahneita. Romaanin laajat takaumat käsittelevät tuomari Müllerin lapsuutta ja nuoruutta, nykyhetkessä hänen leskensä pyrkii kostamaan miehelleen tehdyt vääryydet. Kertomus kunnallishallinnon kähminnöistä ja hyvä-veli -verkoista on aivan karmivaa luettavaa ja mielestäni sopisi paremmin 1970-luvulle. Vai oliko 1990- luvullakin vielä noin turmeltunutta? Loppua kohti kirjaan tulee muitakin sävyjä kuin musta ja valkea, erityisen virkistävänä pidin pientä kaupunginjohtajan vaimon osuutta. Juuri poliittinen osuus teki kirjasta raskaan ja vanhentuneen tuntuisen, ehkä vaikkapa Lohja-sarja toimisi paremmin.
Muistan tämän kirjan ilmestyneen kotiin ja sukulaistenkin kirjahyllyihin tuolloin vuonna -94, kun se voitti Finlandia-palkinnon - itse ollessani kymmenen vanha. Rauman saaristokirjaston arkistokappale osui käsiin kesälomalla, ja kyllä se kelpo kesälomakirjasta meni. Sukupolvitarina suomalaisesta pikkukaupungista, sen toisiinsa kytkeytyvistä ihmiskohtaloista ja omien, toisten ja verorahojen sotkeentumisesta.
Kovin lavea, vähän puuduttavakin. Toisaalta kiinnostavaa kuvaa päätöksenteosta, kunnianhimosta, ahneudesta ja kostonhalusta. Ja sitten myös jokseenkin väsynyt, kyyninenkin näkemys siitä, miten hyvyys ei onnea takaa.
Nautinnollinen lukuromaani, jossa oivaltavaa ja tarkkaa ihmiskuvausta. Oli kiehtovaa kun kirjassa 1980-luku oli vahvasti nykyisyyttä, oli se sitten vanhuutta tai aikuisuutta kirjan hahmoille. Silti se oli vain kulissi ajattomalle tarinalle.
Ensimmäinen Joenpelto mitä olen lukenut. Ihan miellyttävä kokemus. Sujuvaa tekstiä, kohtuullisen helppolukuista ja -tajuista. Sisältö ei nyt kauheasti kolahtanut, vähän mitäänsanomaton ajankuvaus jostain epämääräisestä menneisyyden Suomesta. Mutta ei huonokaan.
Joenpellon teksti on sujuvaa ja tarina etenee, joten aina välillä täytyy jokin hänen kirjoistaan ottaa luettavaksi. Koko tuotanto löytyy kirjahyllystämme.
Kuinka käy kiltin, rehdin ja auttavaisen miehen, joka ei suostu lähtemään mukaan isojen herrojen poliittiseen peliin? Hänet suistetaan pois pankinjohtajan tuolilta ja häntä nöyryytetään julkisesti.
Mitä tekee leski miehen kuoltua? Päättää ryhtyä vastarintaan, kostaa ja palauttaa miehensä maineen. Henkisessä taistelussa vastakkain ovat kaupungin herrat ja ovela vanha nainen.
Eeva Joenpellon romaanissa Tuomari Müller, hieno mies yhdistyvät ahneus, etiikka, oikeudenmukaisuus, isien synnit sekä perintöriidat. Voiko pirturahoilla omaisuutensa luoneen miehen tekoja unohtaa, vaikka vuosikymmeniä kuluisi? Politiikka on nykyään kaikkialla, entä jos siihen ei halua mennä mukaan? Mitä tapahtuu ihmiselle, jonka onni koostuu vain rahasta ja arvokkaasta omaisuudesta?
Lopussa kuitenkin itse kukin joutuu menettämään ja uhraamaan.
Tarina on hieno kuvaus nykyajan järjettömästä elämänmenosta, jossa vastaanpanematta on tyydyttävä isompien päätöksiin. Vanhat talot raivataan pois suurien laitoksien myötä, kesäpäivien hiekkarannat muuttuvat kaatopaikoiksi. Joenpelto kuvaa tätä kaikkea tarkasti ja helposti ymmärrettävästi.
Ensimmäinen Joenpellon romaani, jonka olen lukenut. Eikä varmasti jää viimeiseksi. Ainakin Lohja-sarjan aion vielä lukea, luultavasti aivan lähitulevaisuudessa.