“Lupasin miehelle, etten kertoisi hänen tarinaansa. Sitä paitsi, mies huokaisi syvään, minulta on kadonnut elämästäni vuosia. En itsekään muista mitä pyydän sinua pitämään omana tietonasi.”
“Olimme vaiti. Kävelimme rinnakkain korkean kaislikon reunaa, polulla jota olimme kävelleet usein yhdessä viisitoista vuotta aikaisemmin, nuorina, rakastuneina, silloin oli vuosikymmenen ensimmäinen syksy, silloinkin oli syksy, jouluun vielä aikaa. John Lennon lauloi kaikkialla Imagine all the people ja Barbra Streisand vastasi I am a Woman in Love.”
Syysprinssi on kertomus nuoruudesta ja hulluudesta. Se on surullisen sukupolven rakkaustarina, matka narsistien ajasta sitkeään depressioon.
Books by Anja Kauranen have been published with the name Anja Snellman since 1997. Vuodesta 1997 Anja Kaurasen teokset on julkaistu nimellä Anja Snellman.
EN: Anja Kauranen (Snellman since 1997) is a successful Finnish author. She grew up in neighborhood of Kallio in Helsinki. She went to the Aleksis Kivi school and Alppilan Yhteislyseo. Between 1973 and 1981 Kauranen studied in the University of Helsinki.
Her first book Sonja O. kävi täällä was published in 1981. It is considered her literary breakthrough. Her literary career has continued 30 years and she has published over 20 books. Her works have been translated to 16 languages. In 2007 Snellman got the Pro Finlandia medal for her literary work.
Since the beginning of 90s Snellman has lived and worked part of the year at the island of Crete in Greece. She changed her name from Kauranen to Snellman due to her first marriage and has continued using it as her writer name ever since.
Between 2001-2006 Snellman was at the Helsinki Book Fair Programme Committee Chairman. In 2007-2009 she was the artistic director of the Vasa Litteraturfest. Snellman is also a journalist and has written columns to several Finnish magazines. She also has had her own talk show since Autumn of 2010 on SuomiTV.
FI: Anja Kauranen (vuodesta 1997 Snellman) kasvoi Helsingin Kalliossa. Hän kävi koulua Aleksis Kiven koulussa ja Alppilan Yhteislyseossa. Vuosina 1973-1981 Kauranen opiskeli Helsingin Yliopistossa.
Syksyllä 1980 hän kirjoitti yhdessä Esa Saarisen kanssa Ylioppilaslehteen kirjoituksen, jossa arvosteli jyrkästi ajan suomalaista romaanitaidetta. Seuraavana vuonna 1981 julkaistiin hänen esikoisromaaninsa Sonja O. kävi täällä, joka muodostui hänen kirjalliseksi läpimurroksi. Hänen pitkäjännitteinen kirjailijanuransa on kestänyt sen jälkeen lähes kolme vuosikymmentä ja yli kaksikymmentä julkaistua teosta. Hänen teoksiaan on käännetty 16 kielelle. Snellman palkittiin kirjallisesta urastaan Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2007.
1990-luvun alusta kirjailija on asunut ja työskennellyt osan vuodesta Kreetalla, Haniassa. Vuodesta 1997 lähtien, ensimmäisen avioliittonsa myötä, Anja Kaurasesta tuli Anja Snellman, millä nimellä hänen teoksensa on sen jälkeen julkaistu.
Vuosina 2001-2006 Anja Snellman toimi Helsingin kirjamessujen ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana. Vuosina 2007-2009 hän oli Vasa Litteraturfestin taiteellinen johtaja. Anja Snellman on myös journalisti, joka on kirjoittanut kolumneja mm. Suomen Kuvalehteen, Annaan, Veikkaajaan, Kaks Plussaan ja tätä nykyä Iltalehteen. Snellman on kahden vuoden ajan toimittanut MTV3:n Huomenta Suomessa torstaiaamuisin mediakriittistä Mediakokki-ohjelmaa yhdessä Lauri Karhuvaaran kanssa. Syksyllä 2010 Snellman aloitti nimeään kantavan keskusteluohjelmasarjan Anja Snellman: Saanko esitellä?, jota esitetään suorina lähetyksinä maanantai-iltaisin SuomiTV:llä.
Luin pokkariversion elokuvakannella ja siinä on hiukan enemmän sivuja kuin kovakantisessa alkuperäisessä kirjassa. Kirja on kirjailijan omaelämäkerrallinen rakkaustarina, josta on nyt tehty elokuva ja jonka haluan käydä katsomassa. Olen Kaurasen/Snellmanin kirjojen fani. Ehkä ainoa, josta en ole pitänyt, oli Lemmikkikaupan tytöt. Kyllä minä siitä kirjasta odotin ihan muuta. Tämä Syysprinssi on ollut tapetilla 20 vuotta. Onhan se aikansa kirja, kuvaus kirjailijan nuoruudesta, ystäväpiiristä, arvomaailmasta ja kaikesta mistä hän oli valmis luopumaan rakkauden tähden, vai oliko sittenkään... Minulle aivan täydellinen kirja.
Tämä oli hätkähdyttävän hyvä ja herätti tunteita. Olen lukenut Kauraselta aiemmin Saa kirjoittaa -runokokoelman, jolle en syttynyt, ja Kiinalaisen kesän, jossa aavistin kielessä jotain mutta kirjasta jäi silti heppoinen kuva. Nyt, Syysprinssin jälkeen, alan vihdoin ymmärtää, miksi Kaurasen kirjoja lojuu pitkin äitini kämppää, myös silloin kun hän ei saa mitään muuta kirjaa luettua...
Varmaankin äitini takia oli hirveän mielenkiintoista kuulla punkin ajankuvaa. Iskulauseet ja ajatukset ovat itsellekin niin tuttuja, kuin kaikuja. Mua toki myös kiinnosti se, miten kirjoittaa rakastamastaan ihmisestä. Snellman itse taisi olla äänikirjan lukija, mikä lisäsi tämän riipaisevaan tunnelmaan entisestään.
Tämä voi olla minusta yksi parhaita suomalaisia kirjoja, joita olen lukenut.
Kuuntelin kirjailijan itse lukemana äänikirjana. Saattoi olla vika formaatissa tai lukijavalinnassa (siihen on syy, miksi on ammattilaislukijoita) tai sitten olen saanut yliannostuksen tämän omaelämäkerrallisen rakkaustarinagenren kohdalla. Toivottavasti yliannostuksen oireet katoavat.
Niin kovin sisäänpäinkääntynyt, omaelämäkerrallinen teos, jossa kirjoitetaan nuoruuden hullua rakkautta tarinan muotoon. Hyvin vaikea päästä tähän ulkopuolisena sisään, ja päälimmäiseksi tunteeksi jää, että kirja on alunperinkin ollut vain Syysprinssille itselleen kirjoitettu terapiateos. Terapian tarpeessa siis olleet olemmat suhten osapuolet.
Sympaattinen kirja rakkaudesta, depressiivisyyden tuomista haasteista sekä siitä kuinka nuoret on aina ollut pilalla aikuisten mielestä. Miellyttävä aikakatsaus 80-luvulle!!
Syysprinssi kertoo tarinan 80-luvun parista, joka villissä punkin hurmiossa rakastaa, ja tapaa sitten 15 vuotta myöhemmin, kun nuoruus on ohi. Se on pieni tarina rakkaudesta, sairaudesta, muistamisesta, pakahduttavasta tarpeesta, 80-luvusta, nuoruudesta...
Teos on kiinnostava. Tästä ei missään nimessä tule lempikirjaani, punk-rellestys ei uponnut ollenkaan. Tarina on pilkottu turhan pieniin osiin, joista on välillä vaikea sanoa mihin järjestykseen osat kuuluvat. Mutta hienosti tähän on kiedottu monta tarinaa pieneen tilaan. Päähenkilö on monipuolinen, muut jäävät aika etäisiksi. 80-luvun kirjallisuusmaailman kuvaus on herkullista. En ole kirjailijalta muuta lukenut, en tiedä, luenko lisää. Eivät nämä taida kevyttä lukemista olla.
Sain tämän kirjan lainaksi ystävältäni ja luin sen hänen suosituksestaan. Teksti ei ollut mitenkään helpoimmasta päästä ja ensimmäisellä kerralla jätin kirjan kesken. Joululomalla sain uuden innon tarttua kirjaan.
Kirja kertoo nuoruudesta ja hulluudesta. Se kertoo rakkaudesta joka voittaa kaiken, tunteesta jonka voi kokea vain kerran. Tunne vie mennessään ja millään muulla ei ole väliä. Elämä koettelee monella tavalla - hyvällä ja pahalla. Minne elämä lopulta vie ja voittaako tämä elämänjanoinen rakkaus. Minulle lopputulos jäi hieman epäselväksi mutta oli erilainen lukukokemus.
Koskettava ja mielenkiintoinen kertomus, jossa mukana rakkautta ja tuskaa, iloa ja surua, ahdistuneisuutta ja onnellisuutta, sähköshokkihoitojen aiheuttamaa unohdusta ja uusien muistikuvien hidasta rakentamista.
Pistää kyllä miettimään, että miksi sähköshokkihoitoja edelleen annetaan. Miksi ihmisen pitää leikkiä kaikkivaltiasta? miksi tehdä lobotomioihin rinnastettavia sähköshokkihoitoja, joila tuhotaan osa muistijäljistä... Ei voi ymmärtää... 😟
Kaunista kieltä, nautin. Kerronnan sujuvoittamiseksi omaelämänkerrallisesta totuudesta olisi voinut poiketa, esimerkiksi jättämällä nykyhetken aikatason pois. Onnekseni kuulin omaelämänkerrallisuudesta vasta luettuani teoksen - kerronnan (mahdollinen) todenperäisyys tuo teokseen ikävän tirkistelyn tunteen.
Tallaisia me olemme. Hulluja, mutta ei sita ymmarra kuin vuosien paasta, kun nakee asiat uusilla ja vanhemmilla silmilla. Kirjoitin muutamia katkelmia muistiin kirjasta. Nopealukuinen kirja ja pidin kirjoitustyylista.
3,5. Pidin kyllä, mutta koin autofiktiivisen tarinan jotenkin vaikeaksi. Kirjoitustyylistä pidin kovasti, samoin kuin tarinan rakenteesta, mutta jotenkin koen vaikeaksi suhtautua tarinaan, joka on melkein totta mutta ei kuitenkaan.
Lyhyeen kirjaan onnistuttu tiivistämään paljon ajatuksia nuoruudesta, rakkaudesta, punkista ja ajan hengestä, joka lopulta päättyi surullisesti suureen lamaan. Kaunista kielenkäyttöä, joka toimi itselle paremmin kuin Kaurasen/Snellmannin esikoiskirjassaan (Sonja O kävi täällä) käyttämä tyyli.
Rakastan Kaurasen tuotantoa mutta tämä kirja oli kuolettavan tylsä. Äänikirjana sain rämmittyä loppuun asti vaikka kiinnostus oli loppunut aikaa sitten.
Haluatko että kerron sinulle sinun oman tarinasi? kysyin mieheltä terävästi. Että voit sitten taas unohtaa sen ja kieltää minua kertomasta sitä edelleen? Missä muuten sinun tarinasi päättyy ja minun alkaa? Omistammeko toistemme tarinat sikäli kuin ne ovat yksi ja sama tarina? Olenko minä sinun muistisi?
Kieli ja ajankuvaus upposivat vaivatta, mutta tarina sinällään ei herättänyt suurempia tunteita tai ajatuksia, ehkä vain pienen haikeahkon hymähdyksen. Ihan ok.
Outo tarina, jota en oikein osannut ymmärtää. Kieli oli omalaatuista ja välillä aika kaunista, siitä kolme tähteä, mutta (rakkaus)tarina ei kyllä auennut.
Itselle muodostunut jo tavaksi lukea tämä kirja uudestaan kerran vuodessa, aina syksyn tultua. Vahva ja intohimoinen tarina sellaisesta pakkomielteisestä rakkaudesta, jonka jokainen haluaa kokea joskus elämässään, mutta vain harvat tulevat kohtaamaan.
"Muistin ihon, sen käsittämättömän pehmeyden, ennen kokemattoman sulautumisen, nautinnon nälän joka oli alussa niin paljon kaikkea muuta suurempi, muistin ensimmäiset sanat, ennen kuulumattomat äännähdykset, muistin yhteisen vilun ja yhteiset hikipisarat, ilonkyynelet kasvokkain. Katseleko sinä minua koskaan kun nukun? olin kysynyt häneltä eräänä aamuna kauan sitten. Sinä olet aina valveila, hän oli vastannut alkovin seinien sähkönsininen heijastus kasvoillaan."
Parhain kirja, jonka olen tänä vuonna lukaissut. Pitkästä aikaa teos, jota ei tehnyt mieli laskea kädestä ja ahminkin tämän sunnuntain ratoksi. Samalla harmitti, että se loppui. Kaurasen kuvaus upottavasta rakkaudesta, joka musertaa ja kahlitsee oli jotain todella samaistuttavaa ja samalla tuli fiilis, että kuinka sitä ihastumisen ja rakastumisen alkuhuumaa kaipaakaan. Itku meinasi tulla silmään useampaan otteeseen. Nyt odottelen pelonsekaisin tuntein, että tuleeko ensi syksynä julkaistava elokuvaversio kirjasta olemaan taas yksi niistä pätkistä, jonka olisi voinut jättää tekemättä vai oikeasti onnistunut pätkä.
Kipeä, haikea, huimaava kertomus nuoruudesta ja nuoresta hullusta rakkaudesta, punk-liikkeestä ja elämän realiteeteista. Tämä tarina tuntui tyrmäävän isolta ja jäi karheudeksi kurkkuuni, ainiaaksi, luulen. Kuvaus on yksipuoleinen, kahden kokemukset on sulautettu yhdeksi, yhdessä kaksi rakasti ja kosketti, iho tai ei mitään. Aiheeseen palataan elämän syksyssä, kun unohduksesta ja menneisyyden kuolemisesta tulee todellinen mahdollisuus, ennen aikojaan, kun rakastavat vielä rakastavat ja elävät.
Kiinnostuin tästä elokuvan katsomisen jälkeen. Parempi olisi ollut lukea kirja ensin. Pidin silti Snellmanin kielestä ja tyylistä, tietystä vilpittömyyden ja pidäkkeettömyyden tunteesta. Kirja oli sopivan pituinen tapahtumiin ja tyyliin nähden. Hahmot kuvattiin melko nopein vedoin. Tämän jälkeen pitää lukea Sonja O., sillä en ole Snellmania muuten juuri lukenut.
Somehow this book really hit me, it might not be as powerful today as it was when it was published, but I remember that I was really impressed. Somehow the story touched me and my feelings at that time, I read Syysprinssi probably twice in a row. Or even three times.
Hieno Anja Kaurasen ja Harri Sirolan rakkaustarina. Kirjan alkupuolella olin aivan tarinan lumoissa ja kuin punk-ajan Helsingissä sekä myöhemmin Lapinlahden sairaalan rantatiellä. Kuitenkin kirja jätti lopulta syvemmin koskettamatta, vaikka mitään lisääkään en olisi siihen kaivannut.