Oikeudenmukaisuuden lempeä mahti ja muita kirjoituksia
Miksi länsimaissa usein suhtaudutaan välinpitämättömästi kansanmurhiin ja niiden ehkäisemiseen?
Tunnettu ajattelija Sven Lindqvist jatkaa länsimaiden kaksinkertaisen moraalisen kirjanpidon erittelyä lähtökohtanaan YK:n 1948 hyväksymä kansanmurhan kieltävä sopimus. Siinä ilmaistu tarkoituksellisuuden ja tahallisuuden edellytys kansamurhan määrittelyssä on kirjan keskeinen teema.
Samalla Lindqvist pohtii myös rasismin olemusta sekä köyhyyden syitä ja sen määrittelemisen ongelmaa. Muita aiheita ovat USA:n ensimmäinen sotaretki maailmanpoliisin roolissa Filippiineillä 1898-1901, holokaustin ja Britannian pakolaispolitiikan kytkennät, eugeniikka ja steriloinnit, Keski-Aasian uudet sortovaltiot ja brittien yritykset murskata Kenian Mau-mau-liike. Kirja pyrkii vastaamaan siihen, kuinka taistelusta terrorismia vastaan voi tulla pelkkä ennakkoluulojen heijastuspinta, mikä johtaa väistämättä oikeusvaltion murenemiseen.
Kirjan kirjoitukset ovat vuosilta 1997-2007. Lindqvistiltä on aiemmin suomennettu kahdeksan teosta.
Dr. Sven Lindqvist was a Swedish author of mostly non-fiction.
He held a PhD in History of literature from Stockholm University (his thesis, in 1966, was on Vilhelm Ekelund) and a 1979 honorary doctorate from Uppsala University. In 1960–1961, he worked as cultural attaché at the Swedish embassy in Beijing, China. From 1956–86 he was married to Cecilia Lindqvist, with whom he had two children. He was married to the economist Agneta Stark since 1986. He lived in the Södermalm area of central Stockholm.
Ei mitään kovin uutta, jos on lukenut "Tappakaa ne saatanat". Tuntui kuin lukusin edellisen kirjan rahastusta: jos haluaa lukea lisää esimerkkejä kansanmurhista, niin tässä on lisää! Kun teoksessa ei ole mitään uutta, se oli tavattoman tylsää luettavaa. Tämä ei ole sinänsä kirjan vika, koska ehkä julkaisuajankohdalla se oli räväyttävä, mutta monet siinä mainituista kansanmurhista ja joukkotuhoista eivät ole enää nykyään kiistanalaisia, vaan valtavirrassa olevia faktoja.
Pahin loukkaus on kuitenkin kirjassa oleva faktavirhe, että USA olisi Afganistanin ensimmäisen sodan aikana tukenut jihadisteja, levittäen terrrorismin Keski-Aasiaan. Tämä ei pidä paikkansa. Se, että teoksessa ei ole tarkkoja lähdeviitteitä, onkin todennäköisesti tietoinen valinta.
Kirjassa on kuitenkin muutama mielenkiintoinen konsepti ja nippelitieto kansanmurhasta, jotka olivat kiinnostavia luettavaa.