VARATAIVAS on itsenäinen jatko-osa kehutulle Ystäväni varjo -albumille, jonka Muhonen julkaisi viime vuonna omakustanteena. Kertomus kahden eri-ikäisen ihmisen ystävyydestä on pinnalta melankolinen mutta pohjimmiltaan optimistinen. Yksinäinen ompelijatyttö ja sydänsairas vanhus löytävät yhteisen kielen, vaikka ovat kotoisin eri maailmoista. Tyttöä seuraavan varjon kitkerät kommentit takaavat, ettei tunnelma imelly kiusallisen söpöksi. Vaihtuvat värit myötäilevät hienovaraisesti tarinan kulkua.
Vapaana sarjakuvantekijänä ja kuvittajana toimiva Anne Muhonen on julkaissut ennen Varataivasta kahdeksan täysimittaista albumia ja pitänyt toistakymmentä yksityisnäyttelyä. Hän valmistui 2002 kuvataiteilijaksi Taidekoulu Maasta. Nemi, Rytmi, Skeptikko ja Elämäntarina julkaisevat tällä hetkellä Muhosen sarjakuvia.
Olen kyllä ihan taatusti lukenut tämän aiemminkin. Mutta luinpa taas. Varataivas kertoo ompelijatytöstä, joka tulee uutisista surulliseksi ja juttelee varjonsa kanssa. Tyttö törmää vanhukseen, joka saa kadulla sairaskohtauksen ja kiipeää samaan ambulanssiin vanhuksen kanssa. Tyttö ja vanhus käyvät mielenkiintoista vuoropuhelua muistojen ja kauniiden asioiden ympärillä.
Albumissa on kiehtovan unenomainen tunnelma ja väritys, tytön ja vanhuksen asenteet on suloisia. Välillä mietitytti, että mitenkä tässä maailmassa vanhus vielä on, mutta se oli ehkä tarkoituksenmukaista.
Puolentoista tähden kirja. Varataivaassa on kelpo idea, mutta tässä kohtaa tekijän taidot eivät ihan vielä riittäneet toteuttamaan sitä ihan maaliin asti - esimerkiksi eri aikatasot eivät miun silmään erotu riittävästi toisistaan. Kaipaan myös edellisen osan hienovireisyyttä, joka tässä on korvautunut aika osoittelevalla tyylillä. Mutta nimi ja perusidea ovat kauniita!
En jotenkin tykännyt piirrostyylistä, enkä oikeen tarinastakaan. Nimi ja sen selitys oli kiva. Vaihtuva värisävy muuten synkillä sivuilla oli myös kiva lisä, mutta en tajunnut värien vaihtumisessa yhteyttä tarinan etenemiseen.
Ihan ok teos. Tykkäsin piirrosjäljestä, mutta tarina tuntui vähän ponnistellulta. Tykkäsin hirveästi Ystäväni varjosta, jossa synkeys oli hellyyttävää ja jotenkin syvällisempää. Tässä oli yritetty jatkaa samaa synkeää tunnelmaa, mutta vähän lypsämällä, jolloin maailman pahuudessa vellominen muuttuu aika itsetarkoitukselliseksi. Ystäväni varjo oli kuitenkin niin hyvä (eikä tämäkään nyt mikään huono kuitenkaan), että etsin vielä Muhosen Sirkus Rinkelin käsiini jostain.