What do you think?
Rate this book
Ihmislajin synty
- GenresNonfictionScience
313 pages
First published March 30, 2012
2 people are currently reading
32 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 2 of 2 reviews
June 15, 2015
Juha Valsteen Ihmislajin synty edustaa valitettavan harvalukuista suomenkielisten evoluutiota käsittelevien kirjojen joukkoa. On hienoa, että ihmisen evoluutiota käsittelevä perusteos on saatavilla suomeksi yleistajuisesti kirjoitettuna. Kirja kattaa ihmisen evoluution simpanssien ja ihmisen yhteisestä esi-isästä maanviljelyksen syntyyn. Vain ihan loppuosa käsittelee nykyihmistä.
Kirja on aiheeseen sopivasti rakennettu lyhyehköistä tekstipätkistä, jotka on koottu laajoihin kappaleisiin. Kirja alkaa lyhyellä yleiskatsauksella ja evoluutioteorian perusperiaatteiden selvittämisellä. Sen jälkeen edetään kronologisessa järjestyksessä apinaihmisistä kohti nykyaikaa. Paikka paikoin tekstistä paistaa läpi se, että lukijaksi on ehkä ajateltu henkilöä, joka mielessään punnitsee evoluutioteorian ja yliluonnollisen luojan osuutta ihmisen synnyssä. Toisaalta kaltaiseni evoluutiobiologian asiantuntija ei löydä tekstin logiikasta ja esitellystä aineistosta ainakaan suurempia virheitä. Valste selvästi tuntee asiansa.
Kirjassa tehdään selväksi kuinka niukkoihin aineistoihin eli pääasiassa fossiileihin, päätelmät ihmissuvun varhaisesta kehityksestä perustuvat. Homo-suvu osalta myös DNA-peusteiset analyysit ovat tuoneet paljon lisää tietoa, mihin tässä pureuduttiin mielestäni suhteellisen pintapuolisesti. Kokonaisuutena olisin ehkä kaivannut enemmän painoa nykyihmisen evoluutiolle ja esimerkiksi eri maantieteellisten alueiden kolonisaatioon. Tällaisenaan kirja sisältää jopa liikaa melkoisen kuivakoita yksityiskohtia eri fossiileista ja niiden mittasuhteista.
Tutkijana minua häiritsi, että Valste palaa useampaan kertaan siihen miten tutkimusrahoitus ja julkisuus on voinut motivoida joitakin tutkijoita esittämään ihmislajin evoluutioon liittyviä tuloksia turhankin raflaavasti. Useimmat meistä kuitenkin kai ovat totuuden eivätkä rahan perässä? Toinen häiritsevä asia oli irrallinen rasismia käsittelevä osio, jossa tarkoitus oli perustella genetiikan tulosten perusteella sitä, ettei ihmisiä voi jakaa ihovärin mukaisiin rotuihin, ja ettei näiden ryhmien välillä ole geneettisiä eroja. Kirjoittaja itse kuitenkin sortuu leimaamaan suomalaiset ryhmänä rasisteiksi, täten mitätöiden oman tavoitteensa. Olisi myös ollut kohtuullista kuitenkin mainita, että vaikkei "valkoista", "mustaa", "keltaista" ja "punaista" rotua olekaan, on kuitenkin selvää, että koko perimää tarkasteltaessa eri maantieteellisiltä ja kielialueilta olevat ihmiset eroavat geneettisesti toisistaan. Eivät paljon, mutta havaittavasti kuitenkin.
Kirja on aiheeseen sopivasti rakennettu lyhyehköistä tekstipätkistä, jotka on koottu laajoihin kappaleisiin. Kirja alkaa lyhyellä yleiskatsauksella ja evoluutioteorian perusperiaatteiden selvittämisellä. Sen jälkeen edetään kronologisessa järjestyksessä apinaihmisistä kohti nykyaikaa. Paikka paikoin tekstistä paistaa läpi se, että lukijaksi on ehkä ajateltu henkilöä, joka mielessään punnitsee evoluutioteorian ja yliluonnollisen luojan osuutta ihmisen synnyssä. Toisaalta kaltaiseni evoluutiobiologian asiantuntija ei löydä tekstin logiikasta ja esitellystä aineistosta ainakaan suurempia virheitä. Valste selvästi tuntee asiansa.
Kirjassa tehdään selväksi kuinka niukkoihin aineistoihin eli pääasiassa fossiileihin, päätelmät ihmissuvun varhaisesta kehityksestä perustuvat. Homo-suvu osalta myös DNA-peusteiset analyysit ovat tuoneet paljon lisää tietoa, mihin tässä pureuduttiin mielestäni suhteellisen pintapuolisesti. Kokonaisuutena olisin ehkä kaivannut enemmän painoa nykyihmisen evoluutiolle ja esimerkiksi eri maantieteellisten alueiden kolonisaatioon. Tällaisenaan kirja sisältää jopa liikaa melkoisen kuivakoita yksityiskohtia eri fossiileista ja niiden mittasuhteista.
Tutkijana minua häiritsi, että Valste palaa useampaan kertaan siihen miten tutkimusrahoitus ja julkisuus on voinut motivoida joitakin tutkijoita esittämään ihmislajin evoluutioon liittyviä tuloksia turhankin raflaavasti. Useimmat meistä kuitenkin kai ovat totuuden eivätkä rahan perässä? Toinen häiritsevä asia oli irrallinen rasismia käsittelevä osio, jossa tarkoitus oli perustella genetiikan tulosten perusteella sitä, ettei ihmisiä voi jakaa ihovärin mukaisiin rotuihin, ja ettei näiden ryhmien välillä ole geneettisiä eroja. Kirjoittaja itse kuitenkin sortuu leimaamaan suomalaiset ryhmänä rasisteiksi, täten mitätöiden oman tavoitteensa. Olisi myös ollut kohtuullista kuitenkin mainita, että vaikkei "valkoista", "mustaa", "keltaista" ja "punaista" rotua olekaan, on kuitenkin selvää, että koko perimää tarkasteltaessa eri maantieteellisiltä ja kielialueilta olevat ihmiset eroavat geneettisesti toisistaan. Eivät paljon, mutta havaittavasti kuitenkin.
May 6, 2017
Paleoantropologian kaltaisella nopeasti kehittyvällä alalla uusien kokonaisesitysten merkitys on suuri. Huomasin Juha Valsteen "Ihmislajin synty"-teoksen kirjakaupan hyllyssä sattumalta, ja suurelle lukijakunnalle tarkoitettu ihmislajin kehitystä käsittelevä yleisteos, joka on julkaistu vuonna 2012 on kuranttia tavaraa vielä viisi vuotta myöhemmin.
"Ihmislajin synty" etenee pääosin kronologisesti. Lähempänä nykyaikaa olevien lajien ja kehityskulkujen saama painoarvo ei kuitenkaan ole välttämättä suurempi kuin kaukaisempien (suorien tai epäsuorien) sukulaistemme. Esimerkiksi Australopithecus- ja Paranthropus-sukujen edustajia käsitellään 57 sivun verran, kun taas heidelberginihmisten, neandertalilaisten, denisovanihmisten ja floresinihmisten osalta riittää yhteensä 44 sivua! Aikajänteisiin suhteutettuna tämä tosin tekee ensimmäisen ryhmän osalta noin 21 sivua per lajien olemassaolon vuosimiljoona, kun taas lähisukulaisemme saavat peräti noin 73 sivua maan päällä vietettyä miljoonaa vuotta kohden.
Arvostin kirjassa eniten sitä, miten se toi esille tieteellistä prosessia siihen liittyvine epävarmuuksineen, tietopuutteineen ja kamppailuineen. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten epävarmaa ja osin mielivaltaista lajien erottelu toisistaan puutteellisten löytöjen pohjalta on. Onneksi Valste esittelee käsitteen chronospecies eli "aikalaji" kuvaamaan lajien asteittaista muutosta toisiksi.
Vielä merkittävämpää lienee, miten emme tiedä miten löytöjen pohjalta rekonstruoidut lajit lopulta suhtautuvat toisiinsa! Ajattelemme helposti monipolkuista kehityshistoriaamme [i]meidän[/i] historianamme, joka johtaa nykyihmiseen. Useampi lajikehityskulku on kuitenkin voinut johtaa umpikujaan, sukupuuttoon tai yksinkertaistettuja kaavakuvioita monimutkaisempaan kanssakäymiseen, vaikutukseen ja sulautumiseen muiden populaatioiden kanssa. Niin vain on käynyt, että kaikista apinaihmisten ja ihmisten edustajista ainoastaan Homo sapiens kehitti tieteen, joka tykkää tarkastella eri lajien kehitystä omasta näkökulmastaan! Kaikki tiet eivät kuitenkaan johda nykyihmiseen paitsi siinä merkityksessä, että olemme ainoita jäljelle jääneitä.
Teoksen heikkoutena pitäisin sen melko deskriptiivistä otetta, jolla se vyöryttää tietoa siitä, mitä lajimme historiasta tiedämme. Tarkka kuvaileva tieteellisyys näkyy ehkä siinäkin, että kirjasta puuttuu suurelta osin kuvitukset siitä, miltä eri lajien edustajat ovat voineet näyttää. Olisin ollut vielä enemmän kiinnostunut mm. siitä, mitkä luonnonvalinnan tekijät mahdollisesti ajoivat lajien piirteiden kehitystä. Arvostaisin suuresti, jos taitava kirjoittaja pystyisi tempaamaan lukijan kuhunkin elinympäristöön sekä ekosysteemiin ja antamaan ymmärrystä siitä, mitkä tekijät mahdollisesti selittävät lajikehitystä. Esimerkiksi pidämme silmien yläpuolisen luupaksunnoksen poistumista helposti "kehityksenä", mutta aurinkoisella säällä ilman lippalakkia kävellessäni en ymmärtänyt tämän kehityksen tarkoitusta.
Mielestäni "Ihmislajin synty" on asiansa ajava, huolellisesti tehty perusteos, mutta kansanvillitsijäksi siitä ei ole johtuen melko teknisestä ja kuvailevasta otteesta. Jos teosta vertaa Yuval Hararin supersuositun Sapiens-teoksen alkuun, joka kuvaa samoin ihmislajin kehitystä, voisi sanoa, että siinä missä Valsteen kirja on 6-osainen TV-dokumentti meteoriiteista ja asteroideista, Hararin kirjan alku on melkeinpä Armageddon-elokuva.
"Ihmislajin synty" etenee pääosin kronologisesti. Lähempänä nykyaikaa olevien lajien ja kehityskulkujen saama painoarvo ei kuitenkaan ole välttämättä suurempi kuin kaukaisempien (suorien tai epäsuorien) sukulaistemme. Esimerkiksi Australopithecus- ja Paranthropus-sukujen edustajia käsitellään 57 sivun verran, kun taas heidelberginihmisten, neandertalilaisten, denisovanihmisten ja floresinihmisten osalta riittää yhteensä 44 sivua! Aikajänteisiin suhteutettuna tämä tosin tekee ensimmäisen ryhmän osalta noin 21 sivua per lajien olemassaolon vuosimiljoona, kun taas lähisukulaisemme saavat peräti noin 73 sivua maan päällä vietettyä miljoonaa vuotta kohden.
Arvostin kirjassa eniten sitä, miten se toi esille tieteellistä prosessia siihen liittyvine epävarmuuksineen, tietopuutteineen ja kamppailuineen. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten epävarmaa ja osin mielivaltaista lajien erottelu toisistaan puutteellisten löytöjen pohjalta on. Onneksi Valste esittelee käsitteen chronospecies eli "aikalaji" kuvaamaan lajien asteittaista muutosta toisiksi.
Vielä merkittävämpää lienee, miten emme tiedä miten löytöjen pohjalta rekonstruoidut lajit lopulta suhtautuvat toisiinsa! Ajattelemme helposti monipolkuista kehityshistoriaamme [i]meidän[/i] historianamme, joka johtaa nykyihmiseen. Useampi lajikehityskulku on kuitenkin voinut johtaa umpikujaan, sukupuuttoon tai yksinkertaistettuja kaavakuvioita monimutkaisempaan kanssakäymiseen, vaikutukseen ja sulautumiseen muiden populaatioiden kanssa. Niin vain on käynyt, että kaikista apinaihmisten ja ihmisten edustajista ainoastaan Homo sapiens kehitti tieteen, joka tykkää tarkastella eri lajien kehitystä omasta näkökulmastaan! Kaikki tiet eivät kuitenkaan johda nykyihmiseen paitsi siinä merkityksessä, että olemme ainoita jäljelle jääneitä.
Teoksen heikkoutena pitäisin sen melko deskriptiivistä otetta, jolla se vyöryttää tietoa siitä, mitä lajimme historiasta tiedämme. Tarkka kuvaileva tieteellisyys näkyy ehkä siinäkin, että kirjasta puuttuu suurelta osin kuvitukset siitä, miltä eri lajien edustajat ovat voineet näyttää. Olisin ollut vielä enemmän kiinnostunut mm. siitä, mitkä luonnonvalinnan tekijät mahdollisesti ajoivat lajien piirteiden kehitystä. Arvostaisin suuresti, jos taitava kirjoittaja pystyisi tempaamaan lukijan kuhunkin elinympäristöön sekä ekosysteemiin ja antamaan ymmärrystä siitä, mitkä tekijät mahdollisesti selittävät lajikehitystä. Esimerkiksi pidämme silmien yläpuolisen luupaksunnoksen poistumista helposti "kehityksenä", mutta aurinkoisella säällä ilman lippalakkia kävellessäni en ymmärtänyt tämän kehityksen tarkoitusta.
Mielestäni "Ihmislajin synty" on asiansa ajava, huolellisesti tehty perusteos, mutta kansanvillitsijäksi siitä ei ole johtuen melko teknisestä ja kuvailevasta otteesta. Jos teosta vertaa Yuval Hararin supersuositun Sapiens-teoksen alkuun, joka kuvaa samoin ihmislajin kehitystä, voisi sanoa, että siinä missä Valsteen kirja on 6-osainen TV-dokumentti meteoriiteista ja asteroideista, Hararin kirjan alku on melkeinpä Armageddon-elokuva.
Displaying 1 - 2 of 2 reviews