Joulun junamatkailun ilahdutus oli huomata, että kirja onkin ihan viihdyttävää luettavaa eikä niin vaivaannuttavaa tekstiä, kuin mitä tyypillisen kranttuun tapaani aluksi epäilin. Romanssiainesta oli tosin vähän liikaa omaan makuuni — jos jokin jäi mieleen, niin vähintään Olauksen rintakarvat… Kansanperinnejutut puolestaan lisäsivät kiinnostavuutta. Hyvänä esimerkkinä perinnepuolesta voi mainita tarkan kuvauksen haapion tekemisprosessista. Luonnonläheisen ja vaatimattoman elämän kuvaus yleisestikin toimi tässä hyvin.
Enpä oo varma tarvitseeko Paula Havasteen kirjoja varsinaisesti vinkata, koska lukijoita ne ovat jo runsaasti löytäneet. Tätä esikoisteosta voisi silti suositella sellaisille lukijoille, jotka pitävät helposti lähestyttävästä naiskirjallisuudesta, mikrohistoriasta, muinaisesta (tässä kirjassa eletään jotain nuijasodan jälkeistä aikaa, ehkä 1600-lukua?) metsäpirttielämästä, vauhdikkaasta juonenkuljetuksesta sekä selkeästä rakenteesta.
Kirjailija on liittänyt loppuun pienen luettelon luonnonyrttien parantavista vaikutuksista sekä kasvien muinaissuomalaiset nimet.