What do you think?
Rate this book
Unta vain
Unta vain (2007) on kirkasmietteinen, voimakastunteinen romaani 78-vuotiaasta Anna Mariasta, joka pohtii mökillä elämäntilannettaan, rakkautta, vanhuutta ja luontoa. Hän on palannut Kanadasta metsämökilleen Suomeen pohtimaan elämäntilannettaan. Hän on ollut 34 vuotta naimisissa kanadalaisen Ronin kanssa. Samaan aikaan hänellä on ollut 30 vuoden ajan suhde Jussiin. Unta vain on vuonna 1973 ilmestyneen Häätanhun jälkinäytös Suomen suvessa, täynnä muistoja ja kesäöisiä unelmia, mutta myös havaintoja vanhuudesta. Molemmissa romaaneissa ihminen on osa luontoa. Tässä uudessakin teoksessa Anna Maria elää ja hengittää kesän rytmissä. Hän tuntuu olevan yhtä torpan, eläinten ja kasvien kanssa, mutta erillinen muista ihmisistä.
"Sitten tuoksu jota voi nimittää vain vanhuudeksi tulvahti vastaan. Tupa. Hyvää päivää, tupa." Eeva Kilven romaanissa Unta vain vanheneminen on kotiinpaluuta ja tuvan rauhaa, mutta myös ympärillä kukoistavaa kesää. (…) Romaanin yksinpuhelu maiseman ja vanhenemisen kanssa ei ole sisäänpäin kääntynyttä, vaan viisasta, aistillista, kiivastakin. Kilvellä on itsevarmuutta ja tietynlaista ylimielisyyttäkin, joilla pitää kiinni elämän ja luonnon antimista. – Eeva Saesmaa, Keskisuomalainen
Eeva Kilpi kirjoittaa proosaa runoksi. Kieli on hivelevän kaunista – tarinassa on aforismimaisia ja runollisia jaksoja. (…) Kilpi kirjoittaa vanhuudesta ja rakkaudesta raikkaasti ja tuoreesti. Hän ei alista päähenkilöään Anna Mariaa tavanomaisten ennakkoluulojen uhriksi. Tässä tarinassa vanhan naisen silmistä katsoo maailmaa nuori tyttö. Ihmisen ulkokuori on vain valepuku, johon elämä pakottaa. – Nadja Nowak ja Seppo Puttonen
"Sitten tuoksu jota voi nimittää vain vanhuudeksi tulvahti vastaan. Tupa. Hyvää päivää, tupa." Eeva Kilven romaanissa Unta vain vanheneminen on kotiinpaluuta ja tuvan rauhaa, mutta myös ympärillä kukoistavaa kesää. (…) Romaanin yksinpuhelu maiseman ja vanhenemisen kanssa ei ole sisäänpäin kääntynyttä, vaan viisasta, aistillista, kiivastakin. Kilvellä on itsevarmuutta ja tietynlaista ylimielisyyttäkin, joilla pitää kiinni elämän ja luonnon antimista. – Eeva Saesmaa, Keskisuomalainen
Eeva Kilpi kirjoittaa proosaa runoksi. Kieli on hivelevän kaunista – tarinassa on aforismimaisia ja runollisia jaksoja. (…) Kilpi kirjoittaa vanhuudesta ja rakkaudesta raikkaasti ja tuoreesti. Hän ei alista päähenkilöään Anna Mariaa tavanomaisten ennakkoluulojen uhriksi. Tässä tarinassa vanhan naisen silmistä katsoo maailmaa nuori tyttö. Ihmisen ulkokuori on vain valepuku, johon elämä pakottaa. – Nadja Nowak ja Seppo Puttonen
- GenresFinnish Literature
192 pages, Hardcover
First published January 1, 2007
2 people are currently reading
22 people want to read
About the author
Eeva Kilpi
53 books59 followersWritten by: Katarina Blomqvist, Liisa Enwald
Eeva Kilpi comes from eastern Karelia, east of Finland's present-day border with Russia, studied English philology at the University of Helsinki, and worked as a teacher before she began to earn a living from her writing. From 1970 to 1975, she chaired the PEN club in Finland.
She made her debut with the short story collection Noidanlukko in 1959. She wrote about the evacuation of the population of Karelia in Elämä edestakasin, 1964, and Elämän evakkona, 1983, as well as in her autobiographical novel trilogy Talvisodan aika (1989; Eng. tr. The Time of the Winter War), Välirauha ikävöinnin aika, 1990, which describes the interwar period, and Jatkosodan aika, 1993.
Her experimental, erotic novel Tamara (1972; Eng. tr. Tamara) which brought her international success, depicts the relationship between a sexually active woman and a handicapped man. In many of her works, the central character is a strong, independent woman, for example in her novels Häätanhu, 1973, Nainen kuvastimessa, 1962, and in Kesä ja keski-ikäinen nainen, 1970. Besides fiction, she has also written autobiographical literature: Ihmisen ääni, 1976, and Naisen päiväkirja, 1978. In Ihmisen ääni she challenges the myth of the mother.
With her works Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972, and Terveisin, 1976, Eeva Kilpi has made her mark as an ironic and humorous poet of the everyday. These collections were published in 1980 in Swedish under the title Sånger om kärlek, while a selection of the poems was published in Danish under the title En sang om kærlighed in 1981. In her later poetry collections Ennen kuolemaa, 1982, and Animalia, 1987, Eeva Kilpi questions man's right to dominate nature. Her poetry collection Kiitos eilisestä, 1996, is about sorrow and ageing, but also about love and passion.
Additions by the editorial team 2011:
The above biography was first published in 1998. Since then, Eeva Kilpi has written the novel Unta vain, 2007, and Rajattomuuden aika, 2001.
Eeva Kilpi comes from eastern Karelia, east of Finland's present-day border with Russia, studied English philology at the University of Helsinki, and worked as a teacher before she began to earn a living from her writing. From 1970 to 1975, she chaired the PEN club in Finland.
She made her debut with the short story collection Noidanlukko in 1959. She wrote about the evacuation of the population of Karelia in Elämä edestakasin, 1964, and Elämän evakkona, 1983, as well as in her autobiographical novel trilogy Talvisodan aika (1989; Eng. tr. The Time of the Winter War), Välirauha ikävöinnin aika, 1990, which describes the interwar period, and Jatkosodan aika, 1993.
Her experimental, erotic novel Tamara (1972; Eng. tr. Tamara) which brought her international success, depicts the relationship between a sexually active woman and a handicapped man. In many of her works, the central character is a strong, independent woman, for example in her novels Häätanhu, 1973, Nainen kuvastimessa, 1962, and in Kesä ja keski-ikäinen nainen, 1970. Besides fiction, she has also written autobiographical literature: Ihmisen ääni, 1976, and Naisen päiväkirja, 1978. In Ihmisen ääni she challenges the myth of the mother.
With her works Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972, and Terveisin, 1976, Eeva Kilpi has made her mark as an ironic and humorous poet of the everyday. These collections were published in 1980 in Swedish under the title Sånger om kärlek, while a selection of the poems was published in Danish under the title En sang om kærlighed in 1981. In her later poetry collections Ennen kuolemaa, 1982, and Animalia, 1987, Eeva Kilpi questions man's right to dominate nature. Her poetry collection Kiitos eilisestä, 1996, is about sorrow and ageing, but also about love and passion.
Additions by the editorial team 2011:
The above biography was first published in 1998. Since then, Eeva Kilpi has written the novel Unta vain, 2007, and Rajattomuuden aika, 2001.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 3 of 3 reviews
Read
December 18, 2020Vanhenemisesta ("Vanhuus - kaikesta riisuttuna, toiveistakin.").
Luonnosta ("Luonto oli kuin verbi; se jatkui ja tapahtui.")
Aina välillä piti keskeyttää ja "makustella" ajatuksia.
Kuopion kirjaston lukudiplomiin: "Metsän siimekseen"
Luonnosta ("Luonto oli kuin verbi; se jatkui ja tapahtui.")
Aina välillä piti keskeyttää ja "makustella" ajatuksia.
Kuopion kirjaston lukudiplomiin: "Metsän siimekseen"
July 31, 2025
Kaunis, kiehtova <3 toivon että palaan tähän joskus vanhempana, vanhan naisen pohdiskelut luonnosta, rakkaudesta sekä vanhenemisesta ovat varmaankin jokaisessa elämänvaiheessa tärkeitä.
Displaying 1 - 3 of 3 reviews