Axel

by Bo Carpelan

Axel Carpelan (1858-1919) var Jean Sibelius vän, ateljékritiker och inspiratör. Då Axel dog skrev Sibelius "För vem skall jag nu komponera?"

Axel växte upp på släktgården Odensaari utanför Åbo. Han var musikaliskt begåvad och i sin ungdom drömde han om en violinistkarriär, men i stället präglades hans liv av ensamhet, sjuklighet och känslan av tillvarons meningslöshet. Mötet med Sibelius blev viktigt. Från det första anonyma brevet 1900 till sin död 1919 var Axel den som uppmuntrade och stödde Sibelius. Axel, som själv var utfattig, lyckades flera gånger ordna ekonomiskt bistånd till sin vän och Sibelius tillägnade sin andra symfoni.

Genres: Fiction, Finnish Literature, Novels

421 pages, Mass Market Paperback

First published January 1, 1986

About the author

EN: Baron Bo Gustaf Bertelsson Carpelan was a Finnish poet and author. He published his first book of poems in 1946, and received his Ph.D. in 1960. Carpelan, who wrote in Swedish, composed numerous books of verse, as well as several novels and short stories. He is the only person as of yet to have received the Finlandia Prize twice. His poem, Winter was Hard, was set to music by composer Aulis Sallinen. Carpelan died from natural causes on 11 February 2011.

SV: Bo Gustaf Bertelsson Carpelan var en finländsk (finlandssvensk) författare, litteraturkritiker och översättare. Han studerade litteraturhistoria vid Helsingfors universitet och blev filosofie doktor 1960 med en avhandling om Gunnar Björlings lyrik, Studier i Gunnar Björlings diktning 1922–1933. Han hade adelstiteln friherre.

Bo Carpelan gjorde sin litterära debut 1946 med lyrikverket Som en dunkel värme. Han har också skrivit uppmärksammade barnböcker.

Han har arbetat som biträdande chefsbibliotekarie vid Helsingfors stadsbibliotek mellan åren 1964–1980, och utnämndes till konstnärsprofessor 1980. Bland hans översättningar kan nämnas första delen av Lasse Pöystis memoarer, Lasses läroår.

Carpelan avled den 11 februari 2011.

FI: Bo Gustaf Bertelsson Carpelan oli suomenruotsalainen kirjailija. Bo Carpelan asui Espoossa ja harrasti kirjallisuuden lisäksi muun muassa musiikkia ja kuvataidetta. Hän kuului vapaaherralliseen Carpelan-sukuun.

Carpelan kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1944 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1948, filosofian lisensiaatiksi 1956 ja filosofian tohtoriksi 1960. Kirjailijauransa hän aloitti vuonna 1946 runoteoksella Som en dunkel värme. Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana Carpelan julkaisi useita runoteoksia sekä lastenkirjoja. Hän oli Hufvudstadsbladetin kirjallisuusarvostelija vuosina 1949–1964 ja Helsingin kaupunginkirjaston apulaiskirjastonjohtaja 1964–1980. Ensimmäinen romaani, Rösterna i den sena timmen (suom. Myöhäiset äänet), ilmestyi vuonna 1973.

Carpelan myös käänsi ruotsiksi suomalaisten nykykirjailijoiden, muiden muassa Paavo Haavikon, Helena Anhavan ja Antti Hyryn tuotantoa. Carpelan sai lukuisia palkintoja, kuten valtion kirjallisuuspalkinnon neljä kertaa ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 1977. Carpelan on ensimmäinen henkilö, jolle on myönnetty Finlandia-palkinto kahdesti, vuonna 1993 teoksesta Urwind (suom. Alkutuuli) ja vuonna 2005 teoksesta Berg (suom. Kesän varjot).

Reviews

[Frederick · Rating 5 out of 5]

This is one of the finest novels I've ever read. If you accept the word "depressing" as a final argument against a work, you should avoid it. Actually this book is beyond sadness; it's a study of an utterly blighted yet somehow heroic life. An ancestor, at the turn of the century, of the Finnish author, Axel left few traces; Carpelan reconstructed his life, and this novel is his imagined diary. He was a frustrated musician who became a friend and helper of Jan Sibelius, whose portayal in this novel is also fascinating. Music, and art as a whole, are raised here to a level as sublime as any faith. And while I can compare this novel to *Oblomov by Goncharov, or to Chekhov's compassionate stories of buried lives, it seems also, despite its atheism, to belong among the great spiritual autobiographies - one forgets that Axel is merely a character in a novel. Henry Miller said of Hamsun's *Mysteries that he felt, while reading it, he was reading the true story of his own life; this book may have a similar effect.

[Thomas Andrikus]

Cannot really get into this book.

It seems like an excellent piece of novel, but because the “stories” are told in the format of diary entries mixed with narratives, the paragraphs could be extremely long. Some of those paragraphs even take longer than a whole page!

Open the entry for “22.5.1891” if you don’t believe me.

I don’t need pictures to make a novel interesting, but extremely long paragraphs like those are just visually painful to digest.

[Andy · Rating 4 out of 5]

It took about 140 pgs. (of 374) before I was able to fully adapt to the mostly static (quite un-novelistic) pace of this book and to the relentless misery of the narrator's life. But the profoundly luminous and poetic prose of this tranlation from the Swedish gradually drew me toward a recognition of how a life of chronic illness, depression and social isolation might also encourage a compensatory flowering of psychic richness, sensitivity and insight.

Ultimately, an extremely rewarding book; especially perhaps to those already with an appreciation for Classical music and Sibelius' in particular, whose figure looms large in the second half.

[Sirkkis · Rating 3 out of 5]

Hieman puuduttavaa luettavaa ajoittain. Sitten yhtäkkiä teksti vie mukanaan ja eläydyn Axelin mielenliikkeisiin. Oliko hän savant-autisti; musiikista hän ymmärsi kaiken, sosiaaliset suhteet olivat kömpelöitä. Sibeliuksen musiikki on toisaalta hyvin tuttua; ulkomailla kuultuna siinä soi suomalaisuus. Suosikkejani ovat yksinlaulut ja Luonnotar. Upea kokemus oli laulaa Finlandiaa Helsingin tuomiokirkon rappusilla Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivänä 2015. Ulkokirjallisia assosiaatioita väkisinkin tulee mieleen.

[Markus Pietilä · Rating 4 out of 5]

Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-1985: 18/18)
1986: 8/10
1984-2022: 26/262

4-/5. Luin alkuperäiskielellä ruotsiksi (421 sivua). Paljon vanhahtavaakin sanastoa, minkä vuoksi olisi voinut kaivata suomennostakin rinnalla. Mutta sen verran paljon sivuja opuksessa, että olisi ollut melko työlästä lukea kahta kirjaa rinnakkain. 10-vuotiaana Ruotsista Suomeen muuttaessani en ollut kyllä käyttänyt ainakaan näitä sanoja: outhärdlig, likgiltig, salighet, hänsynslös(he)t, svårmodet, vemod(ig)... Mutta ihan kuin tämä olisi sitä samaa sanastoa, mitä vilisee vaikkapa Ingmar Bergmanin elokuvissa... Axelissa Bo Carpelan kirjoittaa suvussaan mainitsemattoman isoisän veljensä Axel Carpelanin fiktiivistä päiväkirjaa. Axel oli Jean Sibeliuksen uskottu, jolle tämä jopa omisti toisen sinfoniansa. Kirja ei herättänyt mitään suuria värähdyksiä, enkä oikein usko, että suomennos – ja paremmin ymmärtäminen – olisi värähdyttänyt sen enempää.

[Linnea · Rating 1 out of 5]

Jag ville så gärna komma längre tills nåt hände, men det var bara för deprimerande. 😔 Gav upp typ 100 sidor in.