Isä ja poika

by Jörn Donner, Rauno Ekholm (Translator)

Swedish

Genres: Fiction

527 pages, Hardcover

First published January 1, 1984

About the author

Jörn Johan Donner (born 5 February 1933 in Helsinki, Finland) is a Finnish writer, film director, actor, producer, politician, member of the Donner family and founder of Finnish Film Archive. He has been associated with several different political parties, and has at different times been a member both of the Finnish parliament and the European Parliament. As of 2007 he was again a member of the Finnish parliament for a short while, after Eva Biaudet resigned to take a position at the OSCE. Jörn Donner has also for long periods lived and worked in Sweden, and has, among other things, served as director of the Swedish Film Institute. His novel Far och son (Father and Son) won him the Finlandia Prize in 1985. In 1979, he was a member of the jury at the 29th Berlin International Film Festival.

Reviews

[Jaana · Rating 2 out of 5]

Etäälle jäävä, kädenlämpöinen. Olisin halunnut pitää tästä enemmän, mutta kertojahahmot tekivät tästä vaikean teoksen pitää. Donner ei ole suinkaan huono kirjoittaja, jos katsoo pelkkää kielenkäyttöä. Juonen kuljetus ja hahmojen henkiin puhaltaminen sen sijaan jäivät puolitiehen.

[Markus Pietilä · Rating 4 out of 5]

Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984: 8/8)
1985: 10/10
1984-2022: 18/262

4+/5. Lukeminen kannattaa aina – Jörn Donnerinkin teosten. Romaanissa on sisäkkäinen ja suhteellisen mutkikas ja kiemurainen rakenne, joka ei kuitenkin vaikeuta lukemista mitenkään. Jörn Donner kirjoittaa kirjan kertojahahmosta, joka kirjoittaa Jakob Andersin epäselvissä olosuhteissa kadonneen isän etsinnästä. Kaikki kolme ovat kirjailijoita ja isättöminä kasvaneita. Jakob Anders on tarjonnut omaa käsikirjoitustaan kustantajalle julkaistavaksi, joka kuitenkin hylkää tarjouksen – ja antaa käsikirjoituksen kertojahahmolle, joka käyttää sitä sopivasti muutellen oman kertomuksensa pohjana. Välillä Jörn Donner kertoo teoksessa ihan omaa ja sukunsa historiaakin ja kytkee sen yhteen kertojahahmon ja Jakob Andersin kohtaloiden kanssa.

Toisin kuin Erno Paasilinnan Finlandia-voittoa, niin Donnerin voittoa pystyn kyllä ymmärtämään. Paasilinna voitti Finlandian ehkä jonkinlaisilla ulkokirjallisilla ansioilla tai ainakin jonkinlaisena elämäntyöpalkintona, kun taas Donnerin voitto on perusteltavissa ihan tällä ehdolla olleella kirjalla. Far och son sai Finlandian todennäköisesti pitkälti tuolla suhteellisen mutkikkaalla (ja ehkä jossain määrin elegantillakin) rakenteellaan. Ja onhan kirja 338 sivullaan ihan "kunnon" romaanin mitoissakin.

Mutta se, mikä Far och sonista mielestäni puuttuu, on tietty loistokkuus ja mestarillisuus. Far och son on erinomainen kirja, jonka voi lukea kerran, mutta ei siihen ole tarvetta palata enää myöhemmin. Enkä usko, että kirjaa luettaisiin mainittavammin vielä esimerkiksi sadan vuoden päästä. Joku harva voi sitä tavata historiallisena kuriositeettina tai osana omaa Finlandia-projektiaan.

Koska fiktio ja sepitteellisyys voittavat aina faktan, omaelämäkerrallisuuden ja dokumentaarisuuden, en olisi antanut Finlandiaa Schildtille tai Kuusellekaan, vaikka heidän teoksensa olivatkin sinänsä erinomaisia. Jossakin omassa Tieto-Finlandia-sarjassaan heidät olisi voinut palkitakin. Pulkkisen ja Salaman teokset olisi voinut palkita kiistattomina osoituksina kirjallisesta nerokkuudesta, vaikkeivät kirjat kokonaisuudessaan ehkä niin nerokkaita olleetkaan. Heidän palkitsemisellaan olisi raati voinut myös pyrkiä syleilemään omikseen ja hiljaisiksi nämä rakkikoirat, haistattelijat ja keskisormen nostattelijat.

Mutta joukossa on kuitenkin yksi teos, joka on mielestäni kokonaisuudessaan – kaikessa lyhyydessään ja näennäisessä vaatimattomuudessaankin – niin nerokas, loistokas kuin mestarillinenkin: Leena Krohnin Tainaron. Tuo on teos, jonka haluan lukea vielä monta kertaa uudelleenkin. Ja uskon sen kasvavan lukukerta lukukerralta. Tainaron ja Leena Krohn ovat ymmärtääkseni löytäneet vähä vähältä myös kansainvälisen lukijakunnan – ja uskon, etteivät Tainaron ja Krohn ole unohtuneet sadan vuoden päästäkään. Itse olisin siis palkinnut Leena Krohnin vuoden 1985 Finlandialla.

4,5 Leena Krohn: Tainaron 1985
4+ Jörn Donner: Far och son (Isä ja poika) 1985V
4+ Göran Schildt: Moderna tider (Nykyaika) 1985
4+ Matti Kuusi: Ohituksia 1985
4 Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema 1985
4 Hannu Salama: Finlandia-sarja 1985
3,5 Keijo Siekkinen: Äidin hauta 1985
3+ Caj Westerberg: Kirkas nimetön yö 1985
3+ Annika Idström: Veljeni Sebastian 1985
3 Hannu Mäkelä: Unelma onnesta numero 5 1985

[Desertorum · Rating 2 out of 5]

Mitä tästä nyt sitten sanoisi. Hitaasti etenevä, eksyy sivuraiteille (jos tässä jonkunlaista pääraidetta lopulta edes on), paljon poliittista pohdintaa, sekava. Minä-kertoja ja Jacob-kertoja menevät välillä sekaisin (jonkun mielestä tarkoituksellisesti). Hahmot epärealistisia mielestäni.
En syttynyt yhtään. Mutta yhden tähden sijaan kaksi, koska jollain tasolla onnistui pitämään minut otteessaan alun lupauksella, että jotain suuria paljastuksia ja yllätyksiä on tulossa. Loppu petti.