Eläintarha olohuoneessamme

by Sesse Koivisto

Genres: Nonfiction

263 pages, Unknown Binding

First published January 1, 1973

Reviews

[Salla Katriina]

Sinänsä todella kiinnostava ja hauskakin kirja lapsuuteni suosikkihepun Ilkka Koiviston kotoa Korkeasaaresta. Sesse Koivisto osaa kertoa sattumukset, tapaukset ja erilaisten eläinlasten kommellukset kotihoidossa varsin elävästi.

Kirjan isoin puute on rakenteen jäsentelemättömyys. Jo puolessa välissä kirjaa alkaa tuntua sekä sekavalta että kyllästyneeltä: mikä eläin nyt onkaan kyseessä? Ihan sama onko siellä olohuoneessa rotta, tiikeri, paviaani tai pesukarhu, niin ulosteita on sopimattomissa paikoissa, asioita tuhoutuu, Santtu-koiraa kiusataan ja ollaan sen paras kaveri jne. Kirja on kuin luettelo eri eläinten karkureissujen setvimisistä ja valvottujen öiden ulostekasojen siivoamisesta.

Rakenne, jossa olisi tartuttu eri teemoihin tai eläimiin selkeämmin, olisi ollut aivan huippumukavaa luettavaa.

[Celestine]

Yhtä mainio kuin lapsenakin! Koivisto kirjoittaa elävästi, humoristisesti ja lämmöllä. Arkea eksoottisten eläinten kanssa ei kuitenkaan kaunistella, ja jo esipuheessa todetaan, että lähtökohtaisesti villieläimet kuuluvat luontoon, eivät ihmisasumuksiin. Kaikista näkemyksistä en ollut Koiviston kanssa samaa mieltä, mutta toki viidessäkymmenessä vuodessa yleisetkin käsitykset eläinten hyvinvoinnista muuttuvat.

Vertailin tätä vähän Koiviston myöhempään (kokoelma)teokseen Tapiiri sohvapöydän alla, ja huomasin, että tässä alkuperäisessä jotkut tarinat ovat monisanaisemmin kerrottuja. Toisaalta uudessa kirjassa on mukana uudempaa tutkimustietoa kuin tässä ja kertomuksia eläinystävien myöhemmistä vaiheista.

Äänikirjan lukija luki omaan makuuni hieman liian lapsekkaasti. Koiviston kirja sopii toki nuorillekin lukijoille, mutta lukija sai kirjan kuulostamaan melkein eläinsaduilta.

[Heidi]

Eipä sitä tosiaan monen kotona ole saukkoja tai pesukarhuja. Tarinat eläimistä ovat mielenkiintoisia, mutta vähän liikaa eritteisiin keskittyviä. 1970-luvulla on tosiaan ollut kyllä erilaista, ja on välillä vaikea ymmärtää perheen suhtautumista eläinten ottamisesta luonnosta lemmikeiksi.

[Noora]

Monta kertaa aikanaan luettu kirja, joka edelleenkin naurattaa. Koiviston tyyli kirjoittaa on hauska ja tarinat tempaavat mukaansa. Kuvat korostivat tarinoita ja varsinkin tiikerinpennut ovat todella hellyyttävän näköisiä, niitä tekisi mieli silittää. Hyvä kirja ja hauskoja tarinoita.